Puntila käskee ja muut tulevat perässä

Helsingin Kaupunginteatterin Suurella näyttämöllä on tänä syksynä pyörinyt Bertolt Brechtin ja Hella Wuolijoen klassikkonäytelmä Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti. Ajattelin, että tässä voisi olla sopiva näytelmä veljelleni, joka ei ole teatterissa lapsuusvuosiensa jälkeen käynyt. Näytelmän alkaessa aloin hieman pelätä, mitä veljeni pitäisi esityksestä, joka on kaikkea muuta kuin perinteinen näytelmä. Teos nimittäin oli läpikotaisin brechtiläinen. Mitä vain voi tapahtua seuraavassa hetkessä.

Puntilan isäntä (Pertti Sveholm) tykkää viinasta tai ainakin sen tuomasta tunteesta ja elämästä. Juovuksissa Puntilan isännällä menee loistavasti. Kaikki ihmiset ovat hänen parhaimpia ystäviään. Naiset hän hurmaa ja kihlaa yhdessä silmänräpäyksessä. Tuleepa sitä rekrytoineeksi työväkeäkin tilalle ja ihan oma autonkuljettajakin, Matti (Antti Peltola), tulee palkatuksi pienessä sievässä. Mutta kun Puntilan isännän pää selviää, hän on kiukkuinen ja inhottava. Hän irtisanoo pestaamansa työväen ja antaa satikutia kaikille muille siinä ohessa. Humalassa ollessaan Puntilan isäntä on mennyt jopa niin pitkälle, että on pyytänyt Mattia naimaan tyttärensä Eevan (Anna-Riikka Rajanen), koska vävyehdokas numero yksi on tylsä lähetystösihteeri Eino Silakka (Antti Timonen). Eihän tällaisesta mitään hyvää voi seurata.

Raili Raitala, Jyrki Kasper, Sanna Saarijärvi, Kari Mattila, Mikko Paloniemi, Unto Nuora, Eero Saarinen, Pertti Sveholm ja Leenamari Unho

Kuva © Tapio Vanhatalo, Helsingin Kaupunginteatteri

Ensireaktioni näytelmän alkaessa oli hämmennys. Näyttämön pyöriessä ihmiset liikkuivat ja kaikki oli jotenkin sekavaa. Lopulta näyttämöllä alkoi tapahtua ihan selkokielistä teatteria ja Puntila oli heti elementissään. Pertti Sveholm tekee hengästyttävän roolin Puntilana. Häikäilemätön ja kiivas, seuraavassa hetkessä iloa täynnä oleva. Pidin myös siitä, kuinka Antti Peltola autonkuljettajan roolissa pystyi pitämään isäntäänsä hienoista etäisyyttä. Oli ikään kuin yhtä askelta edellä, vaikka Puntila nuorelle miehelle kiukuttelikin mennen tullen. Anna-Riikka Rajanen tekee vahvan tulkinnan Puntilan tyttären roolissa. Ei tarvitse katsojan juurikaan ihmetellä, miksi kaksi miestä kisailee Eevasta. Naisessa on salaperäistä viehkeyttä. Antti Timosen roolisuoritus oli hauskaa katseltavaa, vaikkakin välillä surkuhupaisaa. Ministerille pitämä puhe oli mainio esimerkki siitä, kuinka kohtaus alkaa perinteisellä puheenpidolla, mutta yhtäkkiä ollaankin sirkusmaisissa tunnelmissa.

Eero Saarinen, Pertti Sveholm, Mikko Paloniemi ja Antti Peltola

Kuva © Tapio Vanhatalo, Helsingin Kaupunginteatteri

Kari Heiskasen ohjaaman näytelmän lavastus oli ehkä hieman minimalistista ajatellen suuren näyttämön puitteita, mutta siinä olikin se vahvuus. Pyörivää näyttämöä hyödynnettiin paljon ja lavasteet vaihtuivat lennossa eli todellisuudessa lavastus oli hyvin suunniteltu. Kiitos siitä Markku Hakurille. Se, mihin näytelmässä rakastuin, olivat upeat, värikkäät asut. Tiina Kaukasen puvustusta oli ilo katsella. Rohkeita, puhtaita värejä, suurilla kuvioilla höystettynä. Mistä näitä kankaita saa? Jos osaisin ommella, niin menisin ja ostaisin tällaisia kankaita ja ompelisin itselleni mekkoja. Mika Ijäs on näytelmän valosuunnittelun takana. Kuten puvustuksessa, on näytelmän valaistuksessakin mahtavia värileikkejä. Tällainen värien kanssa ilottelu on juuri sopivaa mielennostattajaa pimeimpinä kaamoskuukausina.

Anna-Riikka Rajanen ja Antti Peltola

Kuva © Tapio Vanhatalo, Helsingin Kaupunginteatteri

Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti on komedianäytelmän rinnalla kertomus luokkaeroista ja alkoholismista. Vaikka ihmiset ovat Suomessa periaatteessa tasavertaisia, niin yhä enemmän näkee sitä, kuinka rikkaat porskuttavat ja köyhät joutuvat syvempään ahdinkoon. Herra se on, joka sanoo, kuinka tehdään ja köyhä tekee, tai jos ei tee, niin joutuu vielä alempaan yhteiskuntaluokkaan. Se on myös jännä, että viinanjuontia ja sekoilua on hauska katsella teatterin katsomosta käsin, mutta entä, jos se koskettaakin sinua itseäsi tai läheisiäsi. Näytelmän loppumetreillä oleva kohtaus oli tiivistä tunnelmaa täynnä. Puntila pyysi hävittämään kaikki viinavarastonsa. Hän aikoi raitistua, mutta kuinka kävi? Ei hyvin. Hieman pullon korkkia auki. Nuuhkaisu. Kieltäviä sanoja. Ei. Puntilan isäntä ei usko. Ihan vain pieni siivu hienolle päätökselle. Siitä se taas alkoi. Näytelmän loppu on ehdottomasti surullinen, vaikka näytelmässä muuten saikin paljon nauraa.

Laura Alajääski, Pertti Sveholm ja Raili Raitala

Kuva © Tapio Vanhatalo, Helsingin Kaupunginteatteri

Mitä veljeni muuten piti näytelmästä? Hän nautti jokaisesta minuutista. Oli kuulemma todella hieno elämys. Ehkä tässä on sitten näytelmä, jota voi muutkin teatterista vieraantuneet mennä katsomaan. Täytyy vain olla avoin mieli, ja antaa teatteritaiteen valua sisuksiinsa.

Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti sai ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterin Suurella näyttämöllä torstaina 20.9.2018.

Rooleissa: Laura Alajääski, Helena Haaranen, Juha Jokela, Kirsi Karlenius, Jyrki Kasper, Kai Lähdesmäki, Kari Mattila, Unto Nuora, Mikko Paloniemi, Antti Peltola, Raili Raitala, Matti Olavi Ranin, Sanna Saarijärvi, Eero Saarinen, Anna-Riikka Rajanen, Pertti Sveholm, Antti Timonen, Kaisa Torkkel ja Leenamari Unho.

Muusikko: Arttu Takalo/Mongo Aaltonen (varalla)

Suomennos: Elvi Sinervo

Ohjaus: Kari Heiskanen

Sävellys: Arttu Takalo

Koreografia: Johanna Elovaara

Lavastus: Markku Hakuri

Puvut: Tiina Kaukanen

Valosuunnittelu: Mika Ijäs

Äänisuunnittelu: Eradj Nazimov

Naamiointi ja kampaukset: Maija Sillanpää

Näin esityksen pressilipulla. Kiitos Helsingin Kaupunginteatterille, kuten kiitos myös kuvalainauksista.

Kesäteatterissa: Niskavuoren Heta

Kirjoitin kesäkuussa lukemastani Hella Wuolijoen näytelmästä Niskavuoren Heta. Nyt on vihdoin aikaa keskittyä kirjoittamaan Järvenpään teatterin kesäteatteriesityksestä kyseisestä näytelmästä. Järvenpään teatteri esittää Niskavuoren Hetaa Järvenpään Vanhankylänniemessä, idyllisessä maisemassa luonnon keskellä. Häpeäkseni on tunnustettava, etten ole aiempina vuosina vieraillut Vanhankylänniemen kesäteatterissa, vaikka Vanhankylänniemi muuten on paikkana tuttu. Onneksi asia korjaantui tänä vuonna ja toivottavasti tästä tulee jokavuotinen tapa. Ihan itsestäänhän se on tietysti kiinni.

Järvenpään teatteri on harrastajateatteri, mutta näytelmät ohjataan pääsääntöisesti ammattijohtoisesti. Niskavuoren Hetaan Järvenpään teatteri oli saanut ohjaajaksi Tiina Brännaren. Näytelmässä esiintyy yli kaksikymmentä harrastajanäyttelijää. Niskavuoren Hetana esiintyy Anu Uhlenius ja Akustina Tommi Kolehmainen. Altti Uhlenius on vastannut näytelmän musiikista ja äänisuunnittelusta. Kuorossa laulavat Lotta Häkkinen, Sanna Laine ja Sanna-Maria Ojanperä. 

Niskavuoren Heta -ryhmä

Kuva © Hannu Huhtamo, Järvenpään teatteri

Olin yllättynyt, kuinka hyvin Niskavuoren Heta sopi kesäteatteriin. Yleensähän kesäteatterissa on hassunhauskoja näytelmiä, jotka sopivat moneen makuun. Niskavuoren Heta on kuitenkin draamaa. Heta joutuu pakon sanelemana naimaan renki-Akustin. Aviopari muuttaa Hetan kotimaisemista rappiotilalle, joka on Niskavuorelaisille ja Hetalle itselleen kova paikka. Heta ei kuitenkaan anna periksi tai pitäisikö sanoa, ettei isännäksi ylennetty Akusti anna periksi. Akusti onnistuu vuosien varrella kartuttamaan omaisuutta ja saa tilan kukoistamaan. Heta on alusta lähtien periksiantamattoman pisteliäs, eikä halua edes vuosien edetessä myöntää Akustin asemaa. Heta ei osaa irrottautua ajatuksesta, että on joutunut jättämään taakseen Niskavuoren, ja että kaikki juoruavat hänestä hänen selkänsä takana. 

Pauliina Naala, Tommi Kolehmainen ja Anu Uhlenius

Kuva © Hannu Huhtamo, Järvenpään teatteri

Anu Uhlenius on hieno valinta Niskavuoren Hetan rooliin. Naisen kasvoilla pysyy ylpeä ja tiukka ilme näytelmän alusta loppuun saakka. Itsepäisyys loistaa Uhleniuksesta. Tommi Kolehmainen puolestaan heittäytyy kohtauksesta toiseen Akustina. Komea mies tekee vakuuttavaa jälkeä. Täytyy myöntää, että Akustin rooli sopii tälle miehelle mahtavasti. Hetan ja Akustin rooleihin valitut Uhlenius ja Kolehmainen pelaavat hyvin yhteen ja heidän roolisuorituksensa vaikuttavat erittäin ammattimaisilta.

Tiina Brännaren kädenjälki näkyy näytelmässä. Ohjaus on loistavasti ja modernisti toteutettu, mutta alkuperäistä näytelmätekstiä kuitenkin kunnioitetaan kautta linjan. Pidin etenkin kohtauksesta toiseen siirtymisistä, joissa kuoro tuli esittämään lauluja, jossa kerrottiin, missä mennään. Niskavuoren Hetahan on näytelmä joka alkaa 1800-luvun loppupuolelta ja päätyy 1930-luvulle, joten jo vuosikymmeneltä toiselle siirtymisen esittäminen saattaisi olla hankalaa tällaisessa näytelmässä. Lisäksi pidin kohtauksista, joissa näyttelijät jähmettyivät taka-alalle niille sijoilleen, joissa olivat ja antoivat näytelmän jatkua sen hetkisten kohtausten mukaisesti. Tällä tavoin annettiin puheosuuksissa oleville näyttelijöille tilaa, eikä katsojien mielenkiinto keskittynyt liiaksi johonkin epäolennaisen seuraamiseen. 

Jaakko Kuusela, Pauliina Naala ja Arja Kulokorpi

Kuva © Hannu Huhtamo, Järvenpään teatteri

Pidin esityksestä valtavan paljon. Olin lähestulkoon mykistynyt, koska Niskavuoren Heta oli toteutettu todella ammattimaisesti. Kesäteattereista tulee usein mieleen harrastajateatterit, ja vaikka Järvenpään teatteri onkin harrastajateatteri, on näytelmätyöryhmä tehnyt todella korkealuokkaista työtä. Kiitos koko työryhmälle. Näin laadukasta teatteriesitystä tulee harvoin vastaan.

Niskavuoren Hetaa voin suositella kaikille, jotka haluavat nähdä ensiluokkaisen kesäteatterinäytelmän. Tämä näytelmä on niin tiivis paketti, ettei arkihuolille taatusti jää tilaa näytelmän ajaksi. Heinäkuussa Niskavuoren Heta lomailee, mutta esitykset jatkuvat 1.8.2015.

Vielä pitää sen verran mainita, kun kesäteatterista puhutaan, että muistakaa kunnon vaatetus. Vanhankylänniemen katsomo on katettu, ja vaikka minä olin taas mielestäni todella hyvin varustautunut, lisään seuraavalle kesäteatterireissulle mukaan huovan. Sinä iltana, jolloin esityksen näin, oli sateetonta ja kaunista, mutta tuuli oli todella hurja.

Kiitos Järvenpään teatterille kuvalainauksista.

Hella Wuolijoki: Niskavuoren Heta

Ystävä varasi kesäteatteriliput Niskavuoren Hetaan, joten olihan tarina luettava ennen esitystä, vaikka elokuvan olinkin lapsena nähnyt muistaakseni useampaan otteeseen. Hella Wuolijoen Niskavuoren Heta (Lasipalatsi, 2001) kantaesitettiin vuonna 1950. Näytelmäkirjan sai lainattua kirjastosta helposti. Ilmeisesti näytelmät eivät luettuna kiinnosta kuin marginaaliyleisöä. Lainaamani kirjakin näytti siltä, että olin sen ensimmäinen lukija.

Niskavuoren Heta on ylpeä ja periksiantamaton nainen. Heta menee naimisiin renki-Akustin kanssa, jotta naisen kunnia säilyy. Hänet on petetty rakkaudessa ja hän odottaa lasta paikalliselle isännälle Santeri Lammentaustalle. Aviopari muuttaa Muumäelle, jossa Hetaa odottaa rappiolla oleva tila. Niskavuorelta lähtiessä Heta on ilmoittanut, että Muumäelle tulee kutsu vasta sitten, kun uusi pytinki on pystytetty. Vuodet kuluvat, eikä pytinkiä rakenneta. Akusti kuitenkin painaa täyttä päivää ja tekee maakauppoja Hetan tietämättä. Heta pitää Akustia aina vain renkinä, vaikka Akustin asema kylän yhtenä mahti-isäntänä jo tunnustetaan laajalti. Heta väheksyy miestään ja tekee sen tiettäväksi kaikille. Lopulta kun uusi pytinki on valmis, on Heta valmis kutsumaan Niskavuorelaiset ja kylän tärkeimmät henkilöt kylään. Heta on haljeta ylpeydestä esitellessään pytinkiä. Muistaa kuitenkin mainita, että ilman hänen Niskavuorestaan saamiaan myötäjäisiä, pytinkiä ei olisi ikinä rakennettu. Hetan ja Akustin elämä jatkuu samanlaisena. Akusti on alistettu ja Heta määrää kaikesta itsevaltiaan ottein. Akustin kuollessa Hetalle vasta täysin selviää, kuinka rikas Akusti lopulta olikaan. Onko Niskavuoren Heta loppuun saakka kiittämätön ja ylpeä vai nöyrtyykö hän? Se jääköön salaisuudeksi, jos et entuudestaan tunne Niskavuoren Hetan tarinaa.

Niskavuoren Heta poikkeaa muista Hella Wuolijoen Niskavuori-teoksista jo siinä, että näytelmän alkua lukuun ottamatta kohtaukset käydään Muumäellä. Näytelmä on voimakas kertomus vahvasta ja itsenäisestä naisesta, jonka tahtoa on vaikea käännyttää. Wuolijoen teksti on loogisesti etenevää ja sopii hyvin tähänkin päivään. Näytelmän teksti imaisee mukaansa. Ainakin minun oli vaikea irrottaa käsiäni kirjasta, kun kerran tekstiä aloin lukea. Teki mieli saada selville, mitä lopussa oikeastaan tapahtuukaan.

Pidin myös kirjan alussa olleesta Hella Wuolijoen elämän kuvauksesta. Hella Wuolijoen tyttönimi oli Ella Murrik. Hän oli syntynyt Virossa. Suomeen hän muutti parikymppisenä opiskellakseen Helsingin yliopistossa. Nimi muuttui avioliiton myötä Hella Wuolijoeksi. Wuolijoki ehti moneen mukaan näytelmäkirjailijan toimen ohessa. Hän toimi mm. kirjeenvaihtajana, poliitikkona sekä Yleisradion pääjohtajana. Joutuipa rouva vankilaankin asti syytettynä maanpetoksesta.

Jos Niskavuoren Hetan tarina oli mielenkiintoinen, on sitä myös Hella Wuolijoen oma tarina. Suosittelen Niskavuoren Hetaa kaikille, jotka haluavat lukea draamaa, joka keskittyy Suomen maaseudulle. 

Tähtiä kirja saa 4+ (asteikko 1-5).

Niskavuoren Hetalla jatkan Lukulampun kesäkirjahaasteen parissa 4/6. Tämä kirja menee luokkaan 7. Kirja, jonka lainasin kirjastosta.