Haruki Murakami: 1Q84 (osa 2)

Lukupiirissä luettiin helmikuussa Haruki Murakamin 1Q84 osa 1. Koska 1- ja 2-osat ovat samoissa kansissa, oli minun luettava myös kakkososa, vaikka aikaa se veikin. Välillä piti lukea muuta kirjallisuutta ja ikävä tosiasia on myös se, että työ vie liian paljon aikaa mukavalta lukuharrastukselta. Haruki Murakamin 1Q84 osa 2 (Tammi, 2013) on sivumäärältään hieman vähäisempi kuin osa 1, mutta siitä huolimatta sivuja tuntui kirjassa riittävän. Japaninkielinen alkuteos 1Q84 on ilmestynyt vuonna 2009. Suomennoksen on tehnyt Aleksi Milonoff englanninkielisestä käännöksestä (2011).

Trilogian toisessa osassa Aomamen ja Tengon tarinoita edelleen vuorotellaan kirjan luvuissa. Aomame saa rinnakkaistodellisuudessa tehtäväkseen surmata suljetun lahkon johtohahmon. Tehtävä ei ole helppo. Lisäksi Aomamen tehtävä vaikeutuu, kun lahkon johtaja asettaa hänelle ehdon. Joko Aomame tai Tengo olisi loppupeleissä henkiin jäävä. Tengo huomaa myös joutuneensa rinnakkaistodellisuuteen. Tengo joutui trilogian ensimmäisessä osassa uudelleenkirjoittamaan nuoren 17-vuotiaan tytön, Fuka-Erin, kertomuksen käsikirjoituksen. Tästä syntyi kirja Ilmakotelo, joka ilmestyttyään nousi saman tien bestselleriksi. Fuka-Eri on hävinnyt, eikä kukaan tunnu tietävän, missä tyttö on. Trilogian toisessa osassa Fuka-Eri ottaa Tengoon yhteyttä ilmoittaakseen muuttavansa toistaiseksi Tengon luokse. Tengon ja Fuka-Erin välillä tapahtuu outo yhtyminen, joka häiritsee Tengoa, mutta Fuka-Eri ei asialla tunnu päätään vaivaavan. Aomame ja Tengo etsivät tahoillaan yhä kiivaammin toisiaan ja lähestyvätkin toisiaan, mutta vielä he eivät kohtaa kasvotusten.

Haruki Murakamin 1Q84, osa 2, jatkaa hienoa ja salaperäistä tarinaa, mutta tarina jää edelleen pahasti kesken. Ainakin itse jäin lukijana outoon tunnetilaan. Trilogian kolmas osa on pakko lukea, jotta saan selville, mitä lopulta tapahtuu. Luettuani kirjan kakkososan, voin yhtyä lukupiiriläisten kanssa samaan mielipidekastiin, että kirjaa olisi voinut tiivistää. Toki Murakami on kirjoittanut kiehtovasti, mutta jollain tavoin ainakin itseä alkoi hieman puuduttaa tiiliskiviteoksen sivujen kääntely, vaikka tarina hyvä onkin. Toisessa osassa oli mielestäni vielä enemmän viitteitä musiikkiin kuin ensimmäisessä osassa. Lisäksi toisessa osassa puhuttiin kissojen kaupungista, jolle toivon selvitystä trilogian viimeisessä osassa. Murakamilla on mahtava taito vihjata asioista, jotka pulpahtavat lukijan silmien eteen tarinan edetessä. Trilogian toisessa osassa tapahtuu selkeästi enemmän kuin ensimmäisessä osassa. Ensimmäinen osa oli mielestäni lähinnä raamien rakentelua tarinalle. Mielenkiinnolla odotan, mitä kolmas osa tuo tullessaan, kunhan siihen joskus ehdin tarttua.

Haruki Murakamin 1Q84, osaa 2, suosittelen, jos olet kahlannut ensimmäisen osan läpi, koska tarina oikeasti alkaa elää tässä trilogian osassa. Kirja kannattaa myös lukea, jos pidät scifi- tai fantasiakirjallisuudesta, koska uskon, että 1Q84 voi viihdyttää sinua.

Annan kirjalle tähtiä 4 (asteikko 1-5).

Kesäaika alkoi

Taas se tapahtui. Kellon viisareita siirrettiin ja jotain vinksahti paikaltaan. Herään normaalisti arkiaamuisin puoli kuudelta. No, toisaalta herään myös viikonloppuisin ja vapaalla puoli kuudelta, koska herra Karvajalka rakastaa rutiineja. Vapailla ollessa on siis automaattinen kissaherätys päällä, vaikka illalla kuinka selittäisin, että aamulla saadaan nukkua. Eilen illalla ajattelin, että tänä aamuna kello olisi puoli seitsemän kesäaikaa, kun herätys tapahtuisi. Kuinka siinä sitten oikeastaan kävikään?

Heräsin aamulla tuttuun, kovaääniseen maukumiseen. Katsoin herätyskelloa. Viisarit näyttivät kello 04.20. Siis mitä ihmettä? Nousin sängystä käydäkseni vessassa ja sanoin karvaiselle herättäjälle, ettei vielä herättäisi. Vessareissun jälkeen kömmin takaisin sänkyyn lämpimän peiton alle ja aloin miettiä. Itse asiassa herätyskelloni oli vielä normaaliajassa eli oikeasti kello lähenteli kesäaikaisia viisarilukemia puoli kuusi. Armoa! Halusin vielä nukkua, mutta herra Karvajalka oli asiasta toista mieltä. Koska kello on puoli kuusi, ei tässä taloudessa palveluskunta nuku. Maukuminen ja patjan rei'ittäminen kyllä takaavat, että kaikki heräävät.

Pakkohan se oli nousta sängystä ja aloittaa aamutoimet. Hieman aloin ihmetellä, kuinka herra Karvajalka voi muka tuntea kellonajat. Mies, joka täällä asuu, oli nimittäin illalla siirtänyt muut kellot kesäaikaan paitsi herätyskelloni. Mistä kissa oikein keksi, että nyt voi palvelijattaren herättää? Oliko se yläkerran huoneiston nuori nainen, jonka askeleet kuulin vessareissuni aikana. Nainen oli palannut yöjuoksultaan, ja kissa oli kenties nähnyt naisen aamuöisen kotiinpaluun. Vai oliko herra Karvajalka nähnyt naapurirapun rouvan ulkoiluttamassa koiraa? Rouva nimittäin kertoi edellisenä iltana, että töiden takia joutuu aamuyöstä jo neljän jälkeen vanhaa aikaa lenkityttämään koiraa. Ehkä nämä molemmat liikehdinnät öisellä kotipihalla saivat aikaan sen, että herra Karvajalka päätteli, että nyt on oikea aika herätä.

Lähdin aamutoimien jälkeen kissan kanssa aamu-ulkoilulle. Vaikka asumme aivan kotikaupunkini keskustan tuntumassa, ei mistään kuulunut mitään ihmiselämän ääniä. Pilvet roikkuivat matalalla ja ilma oli happirikas. Vain lintujen laulu silloin tällöin katkaisi hiljaisuuden. Oikeastaan oli ihan mahtavaa, että kissa herätti kukonlaulun aikaan. Saimme molemmat nauttia rauhallisesta aamuhetkestä ulkona tai kuinka rauhallista se nyt yleensä voi kissan kanssa olla.

Ensin olla möllötimme aikamme ja hengitimme syvään. Sitten kissa lähti hieman liikkeelle. Koska kissa on saalistaja, ei mennyt kauan, kun kissa havaitsi lumen alta paljastuneiden heinien joukossa jotain liikehdintää. Vaanimista ja hiipimistä. Minua katsottiin alta kulmain, jos satuin pitämään ääntä, kun siirtelin jalkojani. Eihän siinä sitten pitkään mennyt, kun kissan tassujen otteessa oli hiiri. Kissa sai otuksen napattua suuhunsa ja sen jälkeen lähdettiin rinta rottingilla juoksemaan kohti kotia. Minä yritin pysyä fleksin toisessa päässä ja syöksyä sutjakkaasi pienestä pensaankolosta kissan perässä, mutta eihän se siis sutjakasta ollut. Se minun meno siis. Kai se nyt on helppoa tuollaisella ketterällä karvajalalla sujahtaa kolosta kuin kolosta. Toista se on meikäläisellä, joka joutuu varomaan silmälasejaan ja sitä, etteivät oksat raavi naamaa verille.

Kotiterassille päästyämme totesin heti, ettei hiiri ollutkaan hiiri, vaan päästäinen. Päästäisiähän kissa ei syö, koska ne joko maistuvat tai haisevat pahalle. Mutta oli mikä oli, herra Karvajalla oli hauskaa leikitellä saaliilla hetken aikaa. Päästäiset lienevät rauhoitettuja eli sitä myöten herra Karvajalka taitaa olla valtiolle jotain velkaa. En tiedä, kuinka perintä suoritetaan. Päästäisepisodin jälkeen menimme sisälle. Aikaa oli vierähtänyt tunti. Kissa söi aamupalaansa, jonka jälkeen menimme vielä vajaaksi tunniksi ulos. Nyt kuitenkin hieman rauhallisemmissa merkeissä, vaikka mustarastaat kovasti kissaa kiinnostivatkin.

Lopputulema ulkoilujen jälkeen oli se, että kello oli kesäajassa noin puoli yhdeksän, kun tulimme sisälle. Oli kissan päiväuniaika. Jostain syystä myös minä nukahdin sängyn päälle, kun itseni sinne pitkäksi ojensin lukeakseni kirjaa. Kuinka tässä käy joka kerta niin, että kellojen viisareiden siirtäminen sekoittaa normaalit rytmit, vaikka kyse ei ole kuin yhdestä tunnista?

Miltä maistui Deluxe PrimaCat?

Nyt on sitten herra Karvajalka makustellut ja maistellut ja hartaudella syönyt saamiaan Deluxe PrimaCatin ruokia. Kissahan pääsi mukaan Deluxe PrimaCatin Fiksu vaihto –kampanjaan, jossa parin viikon ajan testattiin uusia jännittäviä kissanruokamakuja ja tarkoituksena oli totuttaa kissaa uusiin ruokiin. Kuinka sitten kävi herra Karvajalan maisteluiden kanssa?

Annospussit oli pakattu käteviin monipakkauksiin. Makuvaihtoehtoja oli useita: kanaa vedessä, kanaa ja juustoa hyytelössä, kanaa ja surimia hyytelössä, tonnikalaa vedessä, tonnikalaa ja katkarapuja hyytelössä sekä tonnikalaa ja lohta hyytelössä. Herra Karvajalan ykkössuosikeiksi nousivat tonnikalaa vedessä sekä kanaa vedessä. Yleensä kissa tykkää hyytelöruoista ja kyllä kissa Deluxe PrimaCatin hyytelövaihtoehtojakin söi, paitsi ei kanaa ja juustoa hyytelössä. Tämä ruoka sai jäädä kuppiin odottelemaan. Herra Karvajalka taitaa olla myös siinä suhteessa poikkeava kissa, etteivät katkaravut kiinnosta häntä. Katkaravut osattiin jättää nätisti kupin pohjalle. Annospussiruoista voisi vetää sellaisen johtopäätöksen, että yksinkertainen on kaunista, ei kun siis maittavinta. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että Deluxe PrimaCatin tonnikalaa vedessä oli sopiva iltaruokavaihtoehto päivänä, jolloin kissa käväisi eläinlääkärissä. Annospusseille pitää antaa plussaa myös pussikoosta. Tämä on juuri sopivan kokoinen annos ainakin herra Karvajalan kokoiselle viisikiloiselle kissalle. Pieni miinus siitä, että pussi oli niin täynnä ruokaa, että ainakin kanan ja tonnikalan vedet olivat pitkin pöytää, kun annospussia avasi.

Annosateriat eli pateet oli pakattu yksittäisiin säilykepurkkeihin tai monipakkauksiin. Myös näissä oli monia makuvaihtoehtoja: kanaa, tonnikalaa ja maksaa, kanaa ja jänistä, nautaa, kanaa ja surimia sekä tonnikalaa ja kanaa. Kaikissa pateissa oli vettä. Hieman epäröin, kuinka kissalle pateet maistuvat, koska ne eivät ole ikinä olleet kissan ykkösherkkuja, mutta hyvin maistuivat. Jopa niin hyvin, ettei millekään käännetty selkää ja poistuttu paikalta halveksuva ilme kasvoilla. Makuvaihtoehdoista on jopa vaikea valita kissan suosikkia, mutta tällä kertaa ehkä herkullisinta oli kuitenkin patee, joka sisälsi kanaa, tonnikalaa ja maksaa. Annosaterian koko oli hieman liian iso kissallemme. Yleensä päädyinkin siihen, että laitoin vain osan purkin sisällöstä kuppiin ja loput seuraavalla ruokintakerralla.

Patee maistuu hyvältä, vaikka kieltä näytänkin.

Deluxe PrimaCatin lähettämässä paketissa oli neljää eri täysravintoa eli kotoisemmin sanottuna kuivamuonaa. Makuvaihtoehtoina löytyivät: kanaa kahdessa eri versiossa, kalkkunaa ja kanaa sekä kanaa ja lohta. Kanavaihtoehdoista toinen oli tarkoitettu aikuiselle kissalle ja toinen steriloidulle kissalle. Molemmat sopivat siis erinomaisesti herra Karvajalalle. Kuivaruoat ovat yleensä sellaisia, että ne maistuvat epäröimättä herra Karvajalan makunystyröille. Niin kävi nytkin. Kaikki maut maisteltiin ja hyviksi todettiin. Lohta ja kanaa sisältävä kuivamuona oli yllätys ja ehkä kissan suosikki. Olen välttänyt ostamasta kuivamuonia, joiden nimessä mainitaan jokin kala, koska olen hieman pelännyt, etteivät sellaiset maistu kissalle. Tämä pelko tuli nyt todistettua vääräksi ainakin Deluxe Primacatin kohdalla, koska kissa todellakin kerjäsi näitä nappuloita.

Deluxe PrimaCatin aterioita tullaan jatkossakin ostamaan herra Karvajalalle, koska ruoat kissalle sen verran hyvin maistuivat. Täytyy vain toivoa, että myös paikalliseen Prismaan tulisi näitä tarjolle, koska se on kuitenkin tällä hetkellä ykköskauppa, jossa asioimme. Citymarketin hyllyssä Deluxe PrimaCatin tuotteita sen sijaan on laajalti tarjolla.

Ja mikä onkaan ihanampaa kuin ottaa pitkät päiväunet hyvin syödyn aterian jälkeen!

Tommi Kinnunen: Lopotti

Heti kun näin ensimmäisen jutun siitä, että Tommi Kinnuselta olisi tulossa uusi kirja, joka olisi jatkumoa Neljäntienristeykselle, laitoin kirjan varaukseen kirjaston jonotuslistalle. Joku muu oli ehtinyt jo ennen minua jonoon, mutta aika kärkisijoille itsekin jonossa pääsin. Sain siis melko nopeasti luettavakseni Tommi Kinnusen uutukaisen Lopotti (WSOY, 2016). Kirkes-kirjastoissa kirjan tämänhetkinen jonottajien määrä on sadan kieppeillä eli melkoisen pitkä on jono. Onneksi kirjan saattaa löytää VIP-hyllystä jonottamattakin.

Lopotti vie lukijansa aluksi Neljäntienristeyksestä tuttuihin maisemiin, mutta tällä kertaa kirjassa seurataankin Helenan ja Helenan veljenpojan Tuomaksen elämään. Helena passitetaan 9-vuotiaana Helsinkiin sokeainkouluun. Koulu on kova ja opit opitaan yleensä kantapään kautta. Tämä kuitenkin kasvattaa Helenaa ihmisenä. Helenasta tulee selviytyjä. Sokeus on tehnyt Helenasta tarkkakuuloisen ja tämän aistin avulla hänestä tulee taitava pianonvirittäjä. Helena menee naimisiin ja elämä tuntuu olevan täydellistä. Mutta koska ikinä mikään ei ole täydellistä, alkavat Helenan elämän peruselementit vähitellen murtua. Tuomas jättää kotikylänsä lähteäkseen opiskelemaan Turun yliopistoon. Lähtö on Tuomakselle helpotus, koska hän tietää olevansa erilainen. Tuomaksen elämää varjostaa homoseksuaalisuus, jota mies yrittää piilotella lähimmäisiltään. Yhteiskunta on kuitenkin vuosikymmenten saatossa muuttunut suopeammaksi, eikä lähipiiri olekaan hämmästynyt ja nurjamielinen, kun Tuomas vihdoin avautuu homoudestaan ja löytämästään rakkaudesta. Elämä tuntuu hymyilevän miehelle.

Kinnusen tyyli kirjoittaa on hienoa ja kaunista. Teksti on viipyilevää ja kuvainnollista. Lopotti on proosaa parhaimmillaan. Lukija huomaa sivujen kääntyvän kuin itsestään, koska kirjan tarina vie mukanaan. Kinnusen tapa kuvailla asioita on aitoa. Lukijan on helppo nähdä asiat edessään sellaisina kuin ne on kuvattu. Lopotti saattaa olla hieman vaikeasti avautuva, jos lukija ei ole lukenut Neljäntienristeystä, koska lukija ei tiedä, millaiset taustat Helenalla ja Tuomaksella on. 

Lopotti ottaa mielestäni kantaa siihen, millaista on olla erilainen tai poikkeava. Kirjassa Helena ja Tuomas toivovat omilla tahoillaan, ettei heidän poikkeavuuksiinsa kiinnitettäisi huomiota, vaan että heitä kohdeltaisiin kuin ketä tahansa tavallista ihmistä. Molempien on kuitenkin läpikäytävä oma matkansa omaan ykseyteensä ja hyväksyttävä oma erilaisuutensa. Kirjassa kuvataan myös, kuinka yhteiskunnan muutosten mukana ihmisten suhtautuminen poikkeaviin yksilöihin helpottuu. Poikkeava ihminen ei olekaan aina outo tapaus.

Kirjan loppu oli yllättävä. Asioita jäi avoimeksi ja siksi ajattelinkin, että olisi kiva vielä tietää, kuinka asioiden suhteen lopulta käykään. Olinkin siis todella iloinen, kun luin, että Kinnunen on lupaillut vielä yhtä jatko-osaa eli kyseessä olisi trilogia. Soisin Lopotille Finlandia-ehdokkuutta ja jopa voittoa. Tämä kirja on todellinen helmi.

Tommi Kinnusen Lopottia suosittelen lukemaan, jos nautit kauniista suomenkielestä sekä, jos pidit Neljäntienristeyksestä. 

Tähtiä kirja ansaitsee 5 (asteikko 1-5).

Palmusunnuntai

Virvon, varvon,

tuoreeks, terveeks,

tulevaks vuodeks,

vitsa sulle, palkka mulle!

Kuinka on mennyt palmusunnuntai? Kävikö virpojia? Meillä kävi kaksi suloista, pientä poikaa. Oli kyllä todella mukava yllätys, koska virpojia ei ole moneen vuoteen oven takana käynyt. Joka vuosi virpojille kuitenkin jotain makeaa varaan. Tänä vuonna palkka meni oikeaan suuhun. Virpojille, ei pelkästään minulle. Taitaa olla niin, että nykyään lapset käyvät virpomassa lähinnä vain sukulaisten ja ystävien luona.

Ilmeisesti kuitenkin joku toinenkin oli myös käynyt taloyhtiössämme virpomassa, koska ulkoa löytyi vitsoja, kun olin herra Karvajalan kanssa ulkoilemassa. Laitoin vitsat pystyyn taloyhtiön pihapöydälle, jos ne vaikka hetken aikaa ilahduttaisivat muitakin asukkaita. Ainakin herra Karvajalka asiasta kovin kiinnostui.

Ihanaa Pääsiäisaikaa kaikille! Syödään mämmiä ja suklaamunia. Pääsiäinen on vain kerran vuodessa.

Jonas Jonasson: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi

Työmatkani julkisella liikennevälineellä eli junalla ei kestä kuin kymmenen minuuttia suuntaansa eli parikymmentä minuuttia per päivä, mikäli junat kulkevat ajallaan. Vaikka matka on lyhyt, tykkään siitä huolimatta lukea tuonkin ajan. Viimeisimpänä matkalukemisena oli pokkariversio Jonas Jonassonin kirjasta Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi (WSOY, 2012). Ruotsinkielinen alkuteos Hundraåringen som klev ut genom fönstret och försvann ilmestyi vuonna 2009. Teoksen on suomentanut Raija Rintamäki. Kirjan ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestyi vuonna 2010. Kirkes-kirjastoista kirjan saa suhteellisen helposti lainattua, vaikka kirjaa melkoisen paljon lainataankin.

Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi kertoo sata vuotta täyttävästä Allan Karlssonista, joka päättää syntymäpäivänään ottaa pitkät ja karata vanhainkodista. Miehen karkureissu alkaa vauhdikkaasti. Allan nappaa matkailukeskuksesta mukaansa matkalaukun, jota on luvannut vartioida ja hyppää ensimmäiseen linja-autoon, joka asemalta lähtee liikkeelle. Tästä alkaa Allanin seikkailu, johon pääsee kohtapuoliin osallistumaan myös pikkurikollinen Julius. Matkalaukusta miehet löytävät kasapäin rahaa. Matkalaukku kuuluu rikollisliigalle Never Again, joten miehet joutuvat rikollisten takaa-ajetuiksi samalla, kun poliisi yrittää löytää kadonnutta Allania. Allan on maailmaa nähnyt mies, ja siksi hän välillä päätyykin muistelemaan menneitä. Aika moneen maailmanhistorialliseen tapahtumaan mies onkin kantanut kortensa kekoon.

Parasta kirjassa ovat mielestäni Allanin historiamuistelot. Kirja on rakennettu siten, että joka toinen luku mennään nykyajassa rikollisjengiä ja poliisia pakoillen ja joka toisessa luvussa puolestaan matkataan ympäri maailmaa erilaisten historiallisten merkkihenkilöiden seurassa. Kirja on hauska ja mukaansatempaava. Jonasson on saanut paljon mahdutettua kirjaansa, ehkä jollekin lukijalle hieman liikaakin. Tapahtumien kulkua oli helppo seurata, mutta se vaati sen, että kirjaan keskittyi kunnolla.

Jonas Jonassonin Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi on veijariromaani ja voisipa jopa sanoa, että Arto Paasilinnan jalanjäljillä mennään. Kirjassa myös mainitaan Paasilinna ja jostain olin lukevinani, että Jonasson on pitänyt Paasilinnaa esikuvanaan. Jonasson on rakentanut kutkuttavia henkilöhahmoja kirjaansa, mutta välillä tulin miettineeksi, onko kirjassa yritetty liikaa. Lukemani pokkarin sivumäärä oli 384 ja ilmeisesti kovakantisen teoksen vielä enemmän. Mielestäni veijariromaanien ei välttämättä täydy olla näin pitkiä. Lukijan mielenkiinto saattaa jossain kohdin herpaantua, jos huvittavia kohtauksia tulee silmille yhtenään.

Jonas Jonassonin esikoisteos Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi oli Ruotsin myydyin kirja vuonna 2010.

Kirjaa suosittelen luettavaksi henkilöille, jotka pitävät artopaasilinnamaisesta kujeilusta ja velmuilusta. 

Tähtiä kirja saa 4- (asteikko 1-5).

Kamala päivä

Herra Karvajalan turkki on hienoakin hienompaa karvaa. Sellaista, joka takkuuntuu todella helposti, vaikka harjaan turkin joka aamu. Toisinaan tilanne menee niin pahaksi, että on otettava järeämmät aseet käyttöön ja kipitettävä eläinlääkärille tai voisiko sanoa kampaajalle. Tällä viikolla oli taas se aika, kun oli pakko tarttua puhelimeen ja varata aika takkujen poistoon tai selvitykseen. Molempien lonkkien päälle oli tullut sellaiset takkukasat, ettei niitä saanut enää kotikonstein selvitettyä, etenkään, kun herra Karvajalka ei voi sietää, että lonkkiin kosketaan. Huvittavinta kaikessa on, etteivät takut näy päällepäin.

Varatessani aikaa takkukasalle, minulle sanottiin, että ruoat on otettava pois edellisenä iltana. Hei haloo! Aika oli vasta puoli yhdeltä iltapäivällä, joten ruokakuppi sai olla aamuun asti paikoillaan, varsinkin, kun herra Karvajalka ei illalla syönyt mitään. Aamulla herra ei kyllä ruokaa saanut. Ainoastaan vettä oli saatavilla.

Tässä vaiheessa ei vielä ruoan puute haitannut menoa.

Kuinka aamu sitten meni? Herätys ennen kuutta, vaikka olen lomalla. Siis herra Karvajalan toimesta tapahtuu herätys. Onneksi tänä aamuna mies, joka täällä asuu, nousi sängystä kissan heräteltyä meitä ja itse sain jäädä sänkyyn makoilemaan. Ihanan ruhtinaallista olikin, kun sain nukkua peräti puoli seitsemään saakka. Tämän jälkeen normaalit aamutoimet ja kissan kanssa ulkoilemaan kahdeksan aikoihin.

Ulkoiluthan ovat tätä nykyä olleet sitä, että käydään hieman haukkaamassa happea ja kiiruhdetaan sisälle katsomaan, mikä on tilanne. Onko mies vielä kotona ja onko kupissa ruokaa? Tähän malliin alkoi tämän aamuinen ulkoilukin, mutta naapuri tuli sekoittamaan säveliä. Alkoi selittää jostain budjetista jotain, kun toisella oli kiire takaisin kotiin. Minuuttikaupalla tuhraantui aikaa, kun olisi voinut vain hilpaista sisälle ja ruokakupille. Entä sitten, kun lopulta sisälle pääsimme. Missä on ruokakuppi??? Ei voi pieni kissa ymmärtää, ettei ole ruokaa saatavilla. Lattiaa piti nuolla ja katsoa palveluskuntaa syyttävästi.

Kuinkahan täältä pääsi pois? Viimeksi kun täällä keikuin, olin muutaman kilon kevyempi.

Ulkoilusta ei loppujen lopuksi tullut mitään. Ruokakupin puuttumista ihmeteltiin moneen otteeseen, kunnes herra Karvajalka antoi periksi ja nukahti päiväunilleen. Eihän se tietysti mukavaa ole, kun pitää yrittää nukkua vatsa tyhjänä. Herra Karvajalalla on oma yksiö, jonne yleensä mennään, kun päikkäriaika koittaa. Yksiö on minun vaatekaapissani. Kissa keksi joskus, että vaatekaappi on nukkumista varten, joten oli pakko tyhjentää yksi hylly ja tehdä sinne kissalle yksiö, jotta omat vaatteeni pysyisivät edes jollain tavalla karvattomina. Yksiöön siis sammuttiin tänäänkin ja ulkoilupuku eli valjaat päällä, koska totesin, että on helpompi laittaa kissa kuljetuskoppaan, kun on valjaat päällä. Ei ole helppoa siis kissan elämä, kun ulkoiluvetimissä pitää nukkuakin.

Jossain vaiheessa mies, joka täällä asuu, kävi hakemassa alakerroksen varastohäkistä kissan kuljetuskopan. Tullessaan takaisin, mies irrotti kopan oviristikon ja se oli siinä sitten. Herra Karvajalka kuuli äänen ja hyppäsi yksiöstä alas ja juoksi saunaan piiloon. Kuljetuskoppi tietää vaaraa, joten sitä on syytä varoa. No, en nyt tiedä, ovatko saunan lauteet sen turvallisempi nukkumapaikka kuin oma yksiökään.

Nälkä on kova.

Puolilta päivin soitin isälleni, että muistaahan tulla kuskaamaan meitä eläinlääkärille. Lupasi tulla. Suljimme kaikki mahdolliset ovet ja mies meni hakemaan kissaa. Pientä vastarintaa oli esitetty, mutta tällä kertaa kaikki sujui suht siististi. Kissa saatiin kuljetuskoppaan sen enemmittä tappeluitta, vaikka huuto olikin kova, kun kissa tajusi, että hänet suljettiin pieneen koppiin. Ei ole kivaa ei. Automatkan ajankin piti pitää pientä protestia yllä. Herra Karvajalka ei ollut varannut aikaa kampaajalle. Hän olisi vain halunnut syödä ja nukkua kuten tavallisestikin.

Eläinlääkärille päästyämme juttelimme eläinlääkärin kanssa ja hän ehdotti, että kissa haettaisiin pois vasta puoli neljän jälkeen, jotta ehtisivät antaa kissalle herätyspiikin. Ajattelin, että sepä hyvä, koska viimeksi herääminen oli vienyt yllättävän pitkän ajan. Kun kissa oli nukahtanut, jätimme kissan eläinlääkärin huomaan ja lähdimme kotiin. Olipa outoa olla kotona, kun mistään ei kuulunut mau’untaa, eikä kukaan kerjännyt huomiota.

Hakiessamme herra Karvajalkaa eläinlääkäriltä, olin todella iloinen, kun kissa maukaisi kovaan ääneen kuullessaan ääneni. Kissa oli siis tolkuissaan. Takkujen selvityksen ohessa oli poistettu hammaskivet. Kotiin päästessämme vein kissan kuljetuskopan olohuoneeseen ja irrotin oviristikon. Kissa lähti hoiperrellen liikkeelle. Otin kissan syliini, koska tarkoitukseni oli viedä kissa pyyhkeen päälle makaamaan. Samaan aikaan mies, joka täällä asuu, oli jo ehtinyt mennä kuljetuskopan kimppuun. Kissa luuli, että tunkisimme sen taas inhottavaan koppiin, joten se sai jonkinlaisen hepulin. Päästin kissan maahan. Se meni niin suoraa kuin pääsi makuuhuoneen sängyn alle. Ihmettelin, miksi kissalta valui kuolansekaista vaahtoa suupielistä. Hain paperia pyyhkäistäkseni kuolat. Kissa ei tykännyt, vaan lähti kömpimään kohti kylpyhuonetta.

Heikottaa.

Kuolansekaisen vaahdon valuminen suupielistä tuntui jatkuvan ja jatkuvan ja kissa oli täysin tokkurassa. Yhdessä vaiheessa kissa alkoi huohottaa. Olin aivan pois tolaltani. Ajattelin, kuoleeko kissa käsiini, mutta ei sentään. Välillä kissa oksensi vaahtoa tai nestettä pitkin lattioita ja mattoja, mutta nehän olivat pois siivottavissa, joten sen suhteen ei harmittanut. Kissan kunnosta oli suuri huoli.

Emmerdalen aikana kissa hyppäsi ikkunalaudalle. Ensimmäinen selkeä merkki toipumisesta, vaikka nuokkuminen ikkunalaudalla jatkuikin. Emmerdalen aikana laitoin kissalle myös ruokaa. Ei maittanut ruoka heti. Ohjelman jälkeen yritin juottaa kissaa. Pyöritin vedessä kasteltua lusikkaa ruoassa, niin kissa sai sen verran makua suuhunsa, että ruoka alkoi kiinnostaa. Yksi askel eteenpäin, kun ruoka maistui herra Karvajalalle. Seuraavaksi hieman peseytymistä, jonka jälkeen vettä juomaan. Pienillä askelilla kohti selvempää iltaa.

Huomenna ehkä jo tarkkailuasemissa.

Tällä hetkellä tuntuu, että kissan elämä alkaa taas voittaa, vaikka vielä hieman vaisu herra onkin. Ulos pitäisi päästä, mutta ulkoilut taitavat kaikesta huolimatta jäädä huomiselle.

Onko teillä kokemuksia kissan herätyslääkkeestä? Itselle tuli hieman sellainen olo, ettei tällaista toista kertaa. Tuntui, että oli rankempi kokemus kuin normaali herätys nukutuksesta.

Deluxe PrimaCat – Fiksu vaihto

Herra Karvajalka ehti jo postatakin yhdestä jännittävästä paketista, jonka postista kotiin raahasin. Kissamme pääsi siis mukaan Deluxe PrimaCatin Fiksu vaihto –kampanjaan. Kampanjan tarkoitus on vaihtaa kissan ruokavalio lihaisampaan vaihtoehtoon Deluxe PrimaCatin tuotteilla. Kotiin tuodun paketin sisältö olikin varsin runsas. Ruokaa tuntui olevan yllin kyllin.

Deluxe PrimaCatin ruokien pääraaka-aine on aina liha tai kala. Ruoissa ei ole vehnää eikä lisättyä sokeria. Deluxe PrimaCat -tuotteita on kolmenlaisia: annospussit, annosateriat ja täysravinnot (kuivamuonat). Makuvaihtoehtoja on useita erilaisia.

Deluxe PrimaCat -annospussien lihapitoisuus on jopa 75 %. Lihan tai kalan lisäksi mukana on pieni määrä riisiä sekä kissan tarvitsemaa vettä. Annosateriat ovat samettisia pateita, jotka sisältävät reilusti lihaa tai kalaa sekä vettä. Annosateriat ovat täysin viljattomia. Täysravinnot eli kuivamuonat sisältävät jopa 50 % lihaa. Kuivamuonat sisältävät monipuolisesti kissan tarvitsemia vitamiineja, omega-3 ja 6-rasvahappoja sekä kuituja.

Kuinka sitten vaihtaa kissanruoka uuteen tuotteeseen? Kissathan ovat tunnetusti melkoisen nirsoja tai epäluuloisia uutta ruokaa kohtaan. Pienillä askelilla voidaan kuitenkin edetä kohti voittoa.

1. Aluksi kissalle tarjotaan parin päivän ajan pieni annos uutta ruokaa omassa kupissaan vanhan ruoan rinnalla. Tällä tavoin kissa tottuu uuden ruoan tuoksuun ja saa maistaa uutta murkinaa halutessaan.

2. Seuraavaksi sekoitetaan uutta ja vanhaa ruokaa samaan kuppiin. Aluksi ruokaa laitetaan noin 1/5 ja lisätään uuden ruoan määrää asteittain seuraavina päivinä.

3. Noin viikon kuluttua kissalle voi tarjota kokonaan uutta ruokaa, jos kissa on oppinut syömään uutta ruokaa vanhan ruoan kanssa. Joillakin kissoilla totuttelu vie pidemmän aikaa. Tällöin jatketaan sekoituksen tarjoamista ja tarjotaan täysin uutta ruokaa vasta myöhemmin uudelleen.

4. Mikäli sekoitus ei kissalle maistu, voi kokeilla muutamaa lisäkikkaa, joiden avulla ruoka voi muuttua nirsolle kissalle vastustamattomaksi:

-lisätään ruoan sekaan muutamia kissan suosimia namipaloja.

-lämmitetään ruokaa varovasti tai tarjotaan ruoka huoneenlämpöisenä.

-lorautetaan ruoan päälle hieman lientä tonnikalapurkista.

Deluxe PrimaCatin tuotteita on myynnissä tavallisissa marketeissa, paitsi ei ainakaan meidän Prismassa. Tämä on mielestäni hieman outoa, mutta kyseisessä Prismassa on muutenkin aika heikko valikoima kissanruokia tarjolla.

Vaikka Deluxe PrimaCatin tuotteissa on pieni määrä kasviperäisiä raaka-aineita sitä varten, että kissa saa tarvitsemansa kuidut, on herra Karvajalalla siitä huolimatta aina ruohoa tarjolla. Ruohosta kissa ei luovu.

Entä noudatimmeko herra Karvajalan kanssa porrasmaista totuttelua ruokaan? Ei ainakaan aivan seikkaperäisesti, mutta hyvin on ruoka maistunut. Toiset ruoat hieman paremmin kuin toiset eli niiden ruokien kanssa, jotka eivät kissalle kauhean hyvin vielä maistu, voisi kokeilla porrasmaista totuttelua uuteen ruokaan. Kerrotaan kuitenkin seuraavassa postauksessa lisää siitä, mikä herra Karvajalalle maistui erityisen hyvin.

Enni Mustonen: Emännöitsijä

Lukupiiri kokoontui jälleen kerran ja tällä kertaa ruodinnan kohteena oli Enni Mustosen Emännöitsijä (Otava, 2015). En tiedä, miksi olen aina ohittanut Mustosen kirjat, mutta jatkossa en välttämättä ohita, eikä ilmeisesti ohita moni muukaan. Kirkes-kirjastoissa Emännöitsijä on erittäin suosittua luettavaa, eikä kirjaa ole täysin helppo hyllystä löytää. Joskus joutuu jopa jonotuslistalle.

Emännöitsijä jatkaa Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita –sarjaa, jossa seurataan Ida Erikssonin elämää. Emännöitsijässä Ida aloittaa työt taloudenhoitajana Albert Edelfeltin ateljeessa Helsingin Elisabetinkadulla. Vuosi on 1900. Idan toimenkuvaan kuuluu taloudenhoito kaikkine mahdollisine kuvioineen, mutta ruoanlaittoa ei vaadita. Nuori nainen on toimelias ja innostunut uudesta työstään. Palkka ja talousrahat tulevat pyytämättä ja vapauttakin tuntuu olevan melkoisen paljon. On kuitenkin myös kaikkea vähemmän mukavaa. Täytyy seurata sivusta taitelijan ja hänen vaimonsa epäonnistunutta avioliittoa. Taiteilijan ranskalaista rakastajatarta täytyy passata ja olla nöyrä naista kohtaan. Taiteilijan matkustellessa, täytyy käydä avustamassa taiteilijan sisarusten kotona. Myös kahden eri huvilan siivoustyöt kuuluvat toimenkuvaan. Mutta on Idan elämässä paljon muutakin. Taidenäyttelyitä, tansseja ja Kansankirjasto, josta saa kerralla lainata peräti kaksi kirjaa tietopuolelta tai yhden romaanin. Lopulta elämään tulee myös rakkaus. Rakkaus ja rakkaussuhde omaan työnantajaan Albert Edelfeltiin.

Enni Mustosen Emännöitsijä on sujuvaa ja helppolukuista tekstiä. Ajankuvaukset ovat hyvin uskottavia. Lukija tuntee olevansa hyvin voimakkaasti läsnä Helsingin kaupunkimiljöössä 1900-luvun alkupuolella. Kirja on myös rentouttava ja koukuttava. Tekee mieli lukea kirjasarjan edelliset osat, jos niitä ei ole aiemmin lukenut. Mustosen tapa tuoda historia lukijalle tutuksi on kiehtova. Kirja antaa myös hyvin realistisen kuvan siitä, kuinka hidasta esimerkiksi matkanteko oli. Nykypäivän kymmenen minuutin junamatkaan saatiin kulumaan vossikalla aikaa puoli päivää tai enemmänkin. Hieman lukupiirissä tuli kritiikkiä siitä, kuinka yksi ja sama ihminen päätyy kolmannen suomalaisen kulttuurivaikuttajan kotiin töihin, mutta näinhän se on, että suhteilla edetään usein tänäkin päivänä paikasta toiseen.

Emännöitsijä antoi sysäyksen myös sille, että yksi jos toinenkin lukupiiriläinen oli alkanut googlata Albert Edelfeltistä ja etenkin hänen teoksistaan lisätietoa. Myös Anna Kortelaisen Virginie! – Albert Edelfeltin rakastajattaren tarina oli alkanut kiinnostaa. Kirja, jossa haetaan vastausta sille, kuka oli Albert Edelfeltin taulujen Virginie?

Enni Mustosen Emännöitsijää suosittelen historiasta kiinnostuneille, ja vaikka et olisikaan kiinnostunut historiasta, kannattaa tähän kirjaan ehkä kuitenkin tarttua. Ainakin voi tehdä vertausta, kuinka ajat ovat muuttuneet.

Lukupiiri antoi tähtiä 4- (asteikko 1-5).

Teatterissa: Mahdolliset maailmat

Keskiviikkona 9. maaliskuuta kuluvaa vuotta olin enemmän kuin innoissani. Illan ohjelmana oli Kansallisteatterin kevään uutuusnäytelmä Mahdolliset maailmat. Näytelmän kantaesitys oli Kansallisteatterin suurella näyttämöllä 17.2.2016. Yksi syy siihen, miksi oli enemmän kuin innoissani näytelmästä, oli näytelmän käsikirjoittaja Paavo Westerberg. Viime syksynä Bloggariklubi-illassa Westerberg oli kertomassa tulevasta näytelmästä. Nyt jälkikäteen muistiinpanojani lukiessani näytelmä oli juuri sitä, mitä olin muistivihkooni kirjannut.

Mahdolliset maailmat on ohjannut Paavo Westerberg. Rooleissa ovat Eero Aho, Pia Andersson, Kristiina Halttu, Leo Honkonen, Saara Kotkaniemi, Pirjo Luoma-aho, Markku Maalismaa, Jukka-Pekka Palo, Antti Pääkkönen, Seppo Pääkkönen, Esko Salminen ja Marja Salo. Harpistina vuorottelevat Lily-Marlene Puusepp ja Hanna Kenttämies. Lavastus on Markus Tsokkisen käsialaa ja pukusuunnittelu Pirjo Valisen. Valosuunnittelusta on vastannut Pietu Pietiäinen ja musiikista ja äänisuunnittelusta Sanna Salmenkallio. Videosuunnittelu Timo Teräväinen ja naamioinnin suunnittelu Laura Sgureva. Näytelmän dramaturgit ovat Eva Buchwald, Minna Leino ja Jukka Viikilä.

Seppo Pääkkönen, Jukka-Pekka Palo, Marja Salo, Pirjo Luoma-aho, Esko Salminen, Kristiina Halttu, Eero Aho ja Pia Andersson

Kuva © Stefan Bremer, Kansallisteatteri

Mahdollisissa maailmoissa näytelmäkirjailija ja teatteriohjaaja Antti Tähtinen (Eero Aho) ei saa otetta uudesta käsikirjoituksestaan. Hän päättääkin viedä näyttämölle Strindbergin Kuolemantanssin, joka puolestaan aiheuttaa lisäpaineita miehelle. Samaan aikaan avioliitto vetelee viimeisiään, eivätkä välit aikuisen tyttären (Pia Andersson) kanssa ole mutkattomat. Myöskään miehen suhde nuoreen, oman tyttärensä ikäiseen Katriin (Saara Kotkaniemi) ei ole yksinkertainen eikä helppo. Antin elämä on aivan sekaisin. Antti alkaa nähdä näkyjä omasta itsestään (Marja Salo) vuonna 1982, jolloin nuori Antti sai ensimmäisen kiinnityksen lapsinäyttelijänä suureen teatteriproduktioon. Kaiken sekamelskan ja hektisyyden keskellä Antti joutuu myös imaistuksi tulevaisuuteen, jossa hän tapaa oudon, vanhan miehen (Esko Salminen), joka tietää Antin elämästä enemmän kuin mies tuntuu itsekään tietävän.

Eero Aho on käsittämätön. Aho on sukeltanut Antin rooliin täydellisesti. Miehen tunnetilat ja hektisyys välittyvät katsojalle siihen malliin, että katsoja voi vain haukkoa henkeä, kun Aho säntäilee pitkin lavaa. Täytyy sanoa, että mies paranee vuosi vuodelta näyttelijänä. Hienoa työskentelyä. Kiitos Eero Aho. Toiset kiitokset lähtevät ehdottomasti Esko Salmiselle. Salmisella on näytelmässä kaksi roolia: vanha mies tulevaisuudessa sekä Kuolemantanssin näyttelijä Lasse. Vaikka Salmisen roolit ovat pienet, mies osaa ottaa lavan haltuunsa pelkällä läsnäolollaan. Näytelmän parhaimpia ja hienoimpia kohtauksia oli ehdottomasti Antin ja vanhan miehen kohtaaminen tulevaisuudessa metroasemalla. Kohtaus, jossa kaksi todella kovan luokan ammattilaista käyvät keskenään dialogia, huokuu jotain kummallista rauhaa ja intensiivisyyttä kaiken sekamelskan keskellä.

Esko Salminen ja Eero Aho

Kuva © Stefan Bremer, Kansallisteatteri

Kiitoksia voisi jaella kaikille, mutta vielä yhdet spesiaalikiitokset. Marja Salo tekee loistavaa työtä nuorena Anttina. Nainen on oikeasti kuin pieni poika tai pitäisikö sanoa varhaisteini. Salo osaa välittää nuoren Antin hämmennyksen katsojalle niin, että hetkittäin katsojaa kouraisee vatsanpohjasta pojan haavoittuvaisuus. Mahdollisten maailmojen näyttelijäkaarti on loistava. Kristiina Halttu Antin vaimona Helenana on toisaalta sympatioita keräävä, toisaalta ärsyttävä. Halttu osaa viedä katsojaa haluamaansa suuntaan. Antti Pääkkösellä on näytelmässä useampi rooli. Mies vetää roolinsa aina siihen tyyliin, että katsojan suupielet nousevat ylöspäin. Pääkkönen osaa olla hauska. Pia Andersson Antin tyttärenä eläytyy rooliinsa hyvin. Keskustelut isän ja tyttären välillä antavat katsojalle ajattelemisen aihetta. Antin tyttöystävää näyttelevä Saara Kotkaniemi aiheuttaa katsojassa ensin ärtymyksensekaista inhon tunnetta, mutta näytelmän edetessä nainen saa sympatiat katsojalta osakseen. Hienoa tunnetilojen viestintää Kotkaniemeltä siis.

Westerbergin ohjaustyö on ollut vaativa, mutta lopputulos on mahtava. En tiedä, kuinka vaikeaa on ohjata omaa näytelmätekstiä, etenkin kun Westerbergin mukaan näytelmätekstissä on paljon omakohtaisuutta. Westerberg on itse entinen lapsitähti (esimerkiksi Susikoira Roi ja Ruusun aika), joten nuoren Antin roolissa on luultavasti paljon samaa, jota Westerberg on itse joutunut kokemaan. Omakohtaisuudesta huolimatta Bloggariklubi-illassa Westerberg kertoi, että näytelmässä on myös paljon fiktiivisyyttä.

Marja Salo

Kuva © Stefan Bremer, Kansallisteatteri

Näytelmän lavastus, valot, äänet ja videot oli taitavasti punottu yhteen. Mahdolliset maailmat levittäytyi koko suurelle näyttämälle sekä myös näyttämön ja teatterirakennuksen ulkopuolelle. Uskomatonta, mitä kaikkea näytelmään oli saatu mahdutettua mukaan. Silmiinpistävää oli, että näytelmässä oli huomattavan paljon video-osuuksia. Näyttelijät saattoivat olla näyttämöllä selin yleisöön ja samaan aikaan näyttelijöitä kuvataan edestäpäin. Aluksi tämä oli hyvin hämmentävää, mutta toisaalta tällä saatiin aivan uusia ulottuvuuksia näytelmään. Yksi parhaimmista tällaisista videokohtauksia oli, kun Antti ja Helena olivat parisuhdeterapiassa. Mieletön juttu, jota ei kannata edes selittää, vaan tämä on itse nähtävä ja koettava. Ja vaikka lupasin, ettei enää erityiskiitoksia, niin kiitän silti. Harpisti. Voi, kuinka kiinnitin yläaitiossa olevaan harppuun heti huomioni, kun teatterisaliin saavuin. Näytelmää siivittivät mahtavat harppumusisoinnit. Näkemässäni esityksessä harpistina taiteili Lily-Marlene Puusepp.

Mahdolliset maailmat on täynnä kaikkea, mitä hyvältä näytelmä voi odottaa. Lavalla tapahtuu koko ajan, eikä katsojan tarvitse vilkuilla kyllästyneenä kelloaan. Näytelmä on kiivastahtinen. Kohtauksesta toiseen loikataan vauhdilla, mutta ei kuitenkaan niin nopeasti, etteikö katsoja pysyisi kyydissä mukana. Näytelmä on kertomus siitä, kuinka valinnat vaikuttavat kaikkeen. Näytelmä on myös kertomus siitä, kuinka elämässä voi kadottaa leikin taian ja löytää sen uudestaan. Mahdolliset maailmat on jotain sellaista, joka osoittaa sen, että kyllä Suomessakin osataan tehdä teatteria.

Jos et käy kuin kerran vuodessa teatterissa, suosittelen valitsemaan yhdeksi vaihtoehdoksi tämän näytelmän. Mahdolliset maailmat on hyvin moniulotteinen ja hieno teos.

Näin esityksen medialipulla. Kiitos Kansallisteatterille, kuten kiitos myös kuvalainauksista.

Livbox maaliskuu 2016

Tiesin odottaa Livboxia saapuvaksi, mutta miksi minua ei tällä kertaa ollenkaan huvittanut koko boksi? Maaliskuun Livbox on bloggaajaboksi eli bloggaajat ovat valinneet suosikkituotteitaan boksiin. Olin tietenkin lukenut Livboxin blogista bloggaajien vihjeitä tulevista tuotteista. Mikään vihjeistä ei innostanut minua, joten siitä syystä en kauheasti odotuksia boksille laittanutkaan. Töistä kuitenkin lähdin ajoissa laatikkoani noutamaan, kun viesti lähetyksestä kännykkääni saapui. Onhan Livboxin saapuminen kaikesta huolimatta aina yhtä jännittävää. Ja miltä se boksin sisältö näyttikään?

Viisi tuotetta. Alkusilmäys ei hihkaisuja huulilleni tuonut, paitsi ehkä hieman suupielet ylöspäin kääntyivät Lumenen nähdessäni. Eli oikeastaan siitä voisi tuotekatselmuksen aloittaa.

Lumene Longwear Blur Meikkipuuteri SK 15. Tämä uutuustuote oli SN-Makeup -blogin Sanna-Emilian suosikkituote. Tuote, jolla voi luoda helposti kasvoille samettisen heleän meikkipohjan. Kaunistaviin mikrohelmiin ja valoa heijastaviin, lämpimän sävyisiin väripigmentteihin perustuva blur-efekti häivyttää optisesti ihon pieniä virheitä ja tasoittaa ihon sävyä. Olipahan taas hienoa lupailua, mutta viis siitä. Tykkään tästä. Sain sävyn 2 Hunajapilvi, joka vaikuttaa oikein sopivalta sävyltä iholleni, kun tuotetta testasin. Puutereita kuluu aina, joten tämä tulee varmasti käyttöön, kun vanha puuteri loppuu. Livboxin tuote oli täysikokoinen. Kaupasta tällaisen saa omakseen maksamalla 17,90 €/10 g.

Dermosil Trio Kulmaväri. FantazYa -blogin Janeten valitsema suosikkituote, jolle Allergia- ja Astmaliitto on myöntänyt Allergiatunnuksen käyttöoikeuden. Kulmavärin avulla saa luotua kauniit ja huolitellut kulmat. Triossa on kaksi ruskeaa mattasävyä sekä vaalea sävy korostamiseen. Nyt täytyy myöntää, etten lukenut tuotteen nimeä, kun revin muovirasiaa pahvipakkauksesta irti. Olin aivan innoissani, että nyt tuli luomiväritrio ja mitä kauniimmissa väreissä. Vasta kun aloin tutkia tuotetta tarkemmin, iski karvas pettymys. Olen oikeasti huono kulmavärituotteissa, koska minulla on luonnostaan hyvin vahvat kulmakarvat. Siis nyt voisi joku opastaa, kuinka tätä voisi voimakaskulmainen hyödyntää tai voiko tätä käyttää luomivärinä. Olen kyllä aika kädetön näissä värimeikkiasioissa. Huoh. Plussaa kuitenkin täysikokoisesta pakkauksesta. Tuotetta voi tilata www.dermoshop.fi –palvelusta hintaan 6,90 €/4,5 g.

Cutrin Sensitive Multispray. Marinka Essel –blogin Marinkan luottotuote on monitoimisuihke hiuksille. Tällä tuotteella on sellaiset lupaukset, että ohhoh. Tuotteen luvataan suojaavan lämmöltä, antavan volyymia, tukea, pitoa, kiiltoa sekä rakennetta tyvestä latvaan. Kuten edellinen tuote, on tämäkin saanut Allergia- ja Astmaliiton myöntämän Allergiatunnuksen. Tätä kokeilen mielelläni, koska tykkään tällaisista hiustuotteista. Plussaa tulee hajusteettomuudesta sekä tietysti siitä, että tuote on täysikokoinen. Tuotetta myyvät Cutrin-kampaamot, Sokos ja Stockmann hintaan 15,90 €/200 ml.

Eucerin Sun Creme Face Tinted CC medium SK 50+. Irene Mutsie -blogista on valinnut aurinkosuojavoiteen, joka on kevyesti sävytetty ja öljytön. Tämä uutuustuote sisältää antioksidantti Licochalcone A:ta, joka muodostaa biologisen solusuojan. Lisäksi tuote sisältää glycyrrhetiinihappoa, joka puolestaan vahvistaa ihon omaa solusuojaa sekä DNA:n korjausmekanismia. Sisältää myös laajakirjoisen ja fotostabiilin UVA- ja UVB-suodatinyhdistelmän. Tuotteen väripigmentit imeytyvät ihoon ja korjaavat ihonsävyä tehden ihosta tasaisen ja säteilevän näköisen. Olipahan tekstiä, enkä kaikkea edes yritä ymmärtää. Tästä tuotteesta en osaa vielä sanoa juuta enkä jaata. Saatan tykätä tai sitten en. Riippuu luultavasti ihan siitä, minkä värinen tuotteen medium sävy on. En viitsinyt avata tuotetta testatakseni sävyä kädensyrjään, koska en tuotetta kuitenkaan vielä käyttöön ota. Positiivista kuitenkin on, että tämäkin oli täysikokoinen pakkaus. Tuotetta saa apteekista hintaan 22,50 €/50 ml.

Vichy Idéalia Skin Sleep Yövoide. Bebe au Lait –blogin Iinan luottotuote, kun iho on väsymyksen jäljiltä nuutunut, ruokavalio on ollut mitä sattuu ja huolirypytkin vaivaavat. Yövoide auttaa ihoa palautumaan yön aikana ja tekee ihon laadusta paremman. Käytön jälkeen kasvojenpiirteet tuntuvat levänneemmiltä ja iho tuntuu raikkaalta ja tasaisemmalta. Tätä tulen varmasti tarvitsemaan jo ensi viikolla, kun arkipäivien liian lyhyet yöunet alkavat näkyä kasvoista. Jos tuote on sitä mitä lupaa, niin olen pettynyt ainoastaan siihen, että Livboxista paljastunut tuubi oli miniäkin minimpi. Voi siis olla, että joudun pian marssimaan apteekkiin ja pulittamaan tuotteesta 34,50 €/50 ml. 

Mitä piditte boksin tuotteista? Oliko huteja vai täysosumia? Vaikka olinkin hieman skeptinen, niin oikeastaan aika hyvä kokonaisuus. Ilmeisesti kaikille tilaajille on tullut samanlaiset tuotteet, joten nyt ei pitäisi harmittaa, jos joku toinen sai kivemman tuotteen, ellei puuterin sävyissä sitten ole ollut eroja.

Jännittävä paketti

Palvelijatar oli taas koko päivän jossain. Puhuu jostain töistä ja siitä, että pitää tienata rahaa, että saa ostettua minulle ruokaa. Koko pitkän päivän olin kuitenkin palvelijatarta odottanut, kunnes nainen vihdoin suvaitsi saapua. Ja myöhässä! Palvelijatar raahasi jotain suurta ja painavaa laatikkoa. Pipo näytti olevan silmillä ja hiki virtasi pitkin kasvoja. En viitsinyt enempää sen näköistä naista katsoa, vaan livahdin jalkojen välistä rappukäytävään. Siitäkin syntyi hirvittävä meteli. Rappukäytävässä ei kuulemma saa oleilla. Koska palvelijatar ei minua ehtinyt rappukäytävästä hakea, kävi palvelija nappaamassa minut kainaloonsa.

Koska elämäni on tylsää, huomasin, että palvelija nappasi eteisestä palvelijattaren tuoman painavan laatikon mukaansa. Oli pakko seurata palvelijaa, koska nyt tapahtuisi jotain kiinnostavaa. Päivän jalkahieronnat palvelijattaren kanssa saivat tänään jäädä kokonaan väliin siis. Mitä ihmettä tuollaisessa isossa laatikossa onkaan?

Vihdoinkin laatikko saatiin avattua. Hidasta palveluskuntaa. Hieman voisivat petrata. Aika outo laatikon sisältö tai oikeastaan aika outo laatikko. Liian matalat reunatkin tässä laatikossa. Palveluskunta puhuu koko ajan jostain Fiksusta vaihdosta. En ymmärrä tätä ollenkaan. Oikeastaan tässä ei ollut muuta kivaa.

Tai toisaalta, mitä ihmettä palvelusväki lopulta laatikon tai laatikoiden kätköistä löysivätkään? Tuoksuu varsin hyvälle. Nam. Pitäisikö puraista muutamaa pakkausta?

Oikeasti? Eikö voi edes nuolaista? Ei sitten, mutta tiedän kyllä, että tuon paketin sisältö on tarkoitettu yksinomaan minulle ja vain minulle. Palvelijatar sanoi, että hän tulee kirjoittamaan paremman postauksen Deluxe Prima Catista ja Fiksusta vaihdosta. Ihan sama minulle, kunhan ruokaa tulee.

Itse asiassa, kun oltiin palvelijattaren kanssa iltalenkillä, oli palvelija laittanut ruoka-astiaani yhtä uutta ruokaa. Deluxe Prima Catin Bold Beef With Savory Surimi pateeta. On kuulemma lihaisaa ja viljatonta. En tiedä, mutta minulle ainakin maistui.

Saas nyt sitten nähdä, mille ne loput ruoat maistuvat? Odottavan aika on pitkä tai ainakin niin pitkä kuin seuraavaan ruokailuun on aikaa.