Kamala päivä

Herra Karvajalan turkki on hienoakin hienompaa karvaa. Sellaista, joka takkuuntuu todella helposti, vaikka harjaan turkin joka aamu. Toisinaan tilanne menee niin pahaksi, että on otettava järeämmät aseet käyttöön ja kipitettävä eläinlääkärille tai voisiko sanoa kampaajalle. Tällä viikolla oli taas se aika, kun oli pakko tarttua puhelimeen ja varata aika takkujen poistoon tai selvitykseen. Molempien lonkkien päälle oli tullut sellaiset takkukasat, ettei niitä saanut enää kotikonstein selvitettyä, etenkään, kun herra Karvajalka ei voi sietää, että lonkkiin kosketaan. Huvittavinta kaikessa on, etteivät takut näy päällepäin.

Varatessani aikaa takkukasalle, minulle sanottiin, että ruoat on otettava pois edellisenä iltana. Hei haloo! Aika oli vasta puoli yhdeltä iltapäivällä, joten ruokakuppi sai olla aamuun asti paikoillaan, varsinkin, kun herra Karvajalka ei illalla syönyt mitään. Aamulla herra ei kyllä ruokaa saanut. Ainoastaan vettä oli saatavilla.

Tässä vaiheessa ei vielä ruoan puute haitannut menoa.

Kuinka aamu sitten meni? Herätys ennen kuutta, vaikka olen lomalla. Siis herra Karvajalan toimesta tapahtuu herätys. Onneksi tänä aamuna mies, joka täällä asuu, nousi sängystä kissan heräteltyä meitä ja itse sain jäädä sänkyyn makoilemaan. Ihanan ruhtinaallista olikin, kun sain nukkua peräti puoli seitsemään saakka. Tämän jälkeen normaalit aamutoimet ja kissan kanssa ulkoilemaan kahdeksan aikoihin.

Ulkoiluthan ovat tätä nykyä olleet sitä, että käydään hieman haukkaamassa happea ja kiiruhdetaan sisälle katsomaan, mikä on tilanne. Onko mies vielä kotona ja onko kupissa ruokaa? Tähän malliin alkoi tämän aamuinen ulkoilukin, mutta naapuri tuli sekoittamaan säveliä. Alkoi selittää jostain budjetista jotain, kun toisella oli kiire takaisin kotiin. Minuuttikaupalla tuhraantui aikaa, kun olisi voinut vain hilpaista sisälle ja ruokakupille. Entä sitten, kun lopulta sisälle pääsimme. Missä on ruokakuppi??? Ei voi pieni kissa ymmärtää, ettei ole ruokaa saatavilla. Lattiaa piti nuolla ja katsoa palveluskuntaa syyttävästi.

Kuinkahan täältä pääsi pois? Viimeksi kun täällä keikuin, olin muutaman kilon kevyempi.

Ulkoilusta ei loppujen lopuksi tullut mitään. Ruokakupin puuttumista ihmeteltiin moneen otteeseen, kunnes herra Karvajalka antoi periksi ja nukahti päiväunilleen. Eihän se tietysti mukavaa ole, kun pitää yrittää nukkua vatsa tyhjänä. Herra Karvajalalla on oma yksiö, jonne yleensä mennään, kun päikkäriaika koittaa. Yksiö on minun vaatekaapissani. Kissa keksi joskus, että vaatekaappi on nukkumista varten, joten oli pakko tyhjentää yksi hylly ja tehdä sinne kissalle yksiö, jotta omat vaatteeni pysyisivät edes jollain tavalla karvattomina. Yksiöön siis sammuttiin tänäänkin ja ulkoilupuku eli valjaat päällä, koska totesin, että on helpompi laittaa kissa kuljetuskoppaan, kun on valjaat päällä. Ei ole helppoa siis kissan elämä, kun ulkoiluvetimissä pitää nukkuakin.

Jossain vaiheessa mies, joka täällä asuu, kävi hakemassa alakerroksen varastohäkistä kissan kuljetuskopan. Tullessaan takaisin, mies irrotti kopan oviristikon ja se oli siinä sitten. Herra Karvajalka kuuli äänen ja hyppäsi yksiöstä alas ja juoksi saunaan piiloon. Kuljetuskoppi tietää vaaraa, joten sitä on syytä varoa. No, en nyt tiedä, ovatko saunan lauteet sen turvallisempi nukkumapaikka kuin oma yksiökään.

Nälkä on kova.

Puolilta päivin soitin isälleni, että muistaahan tulla kuskaamaan meitä eläinlääkärille. Lupasi tulla. Suljimme kaikki mahdolliset ovet ja mies meni hakemaan kissaa. Pientä vastarintaa oli esitetty, mutta tällä kertaa kaikki sujui suht siististi. Kissa saatiin kuljetuskoppaan sen enemmittä tappeluitta, vaikka huuto olikin kova, kun kissa tajusi, että hänet suljettiin pieneen koppiin. Ei ole kivaa ei. Automatkan ajankin piti pitää pientä protestia yllä. Herra Karvajalka ei ollut varannut aikaa kampaajalle. Hän olisi vain halunnut syödä ja nukkua kuten tavallisestikin.

Eläinlääkärille päästyämme juttelimme eläinlääkärin kanssa ja hän ehdotti, että kissa haettaisiin pois vasta puoli neljän jälkeen, jotta ehtisivät antaa kissalle herätyspiikin. Ajattelin, että sepä hyvä, koska viimeksi herääminen oli vienyt yllättävän pitkän ajan. Kun kissa oli nukahtanut, jätimme kissan eläinlääkärin huomaan ja lähdimme kotiin. Olipa outoa olla kotona, kun mistään ei kuulunut mau’untaa, eikä kukaan kerjännyt huomiota.

Hakiessamme herra Karvajalkaa eläinlääkäriltä, olin todella iloinen, kun kissa maukaisi kovaan ääneen kuullessaan ääneni. Kissa oli siis tolkuissaan. Takkujen selvityksen ohessa oli poistettu hammaskivet. Kotiin päästessämme vein kissan kuljetuskopan olohuoneeseen ja irrotin oviristikon. Kissa lähti hoiperrellen liikkeelle. Otin kissan syliini, koska tarkoitukseni oli viedä kissa pyyhkeen päälle makaamaan. Samaan aikaan mies, joka täällä asuu, oli jo ehtinyt mennä kuljetuskopan kimppuun. Kissa luuli, että tunkisimme sen taas inhottavaan koppiin, joten se sai jonkinlaisen hepulin. Päästin kissan maahan. Se meni niin suoraa kuin pääsi makuuhuoneen sängyn alle. Ihmettelin, miksi kissalta valui kuolansekaista vaahtoa suupielistä. Hain paperia pyyhkäistäkseni kuolat. Kissa ei tykännyt, vaan lähti kömpimään kohti kylpyhuonetta.

Heikottaa.

Kuolansekaisen vaahdon valuminen suupielistä tuntui jatkuvan ja jatkuvan ja kissa oli täysin tokkurassa. Yhdessä vaiheessa kissa alkoi huohottaa. Olin aivan pois tolaltani. Ajattelin, kuoleeko kissa käsiini, mutta ei sentään. Välillä kissa oksensi vaahtoa tai nestettä pitkin lattioita ja mattoja, mutta nehän olivat pois siivottavissa, joten sen suhteen ei harmittanut. Kissan kunnosta oli suuri huoli.

Emmerdalen aikana kissa hyppäsi ikkunalaudalle. Ensimmäinen selkeä merkki toipumisesta, vaikka nuokkuminen ikkunalaudalla jatkuikin. Emmerdalen aikana laitoin kissalle myös ruokaa. Ei maittanut ruoka heti. Ohjelman jälkeen yritin juottaa kissaa. Pyöritin vedessä kasteltua lusikkaa ruoassa, niin kissa sai sen verran makua suuhunsa, että ruoka alkoi kiinnostaa. Yksi askel eteenpäin, kun ruoka maistui herra Karvajalalle. Seuraavaksi hieman peseytymistä, jonka jälkeen vettä juomaan. Pienillä askelilla kohti selvempää iltaa.

Huomenna ehkä jo tarkkailuasemissa.

Tällä hetkellä tuntuu, että kissan elämä alkaa taas voittaa, vaikka vielä hieman vaisu herra onkin. Ulos pitäisi päästä, mutta ulkoilut taitavat kaikesta huolimatta jäädä huomiselle.

Onko teillä kokemuksia kissan herätyslääkkeestä? Itselle tuli hieman sellainen olo, ettei tällaista toista kertaa. Tuntui, että oli rankempi kokemus kuin normaali herätys nukutuksesta.