Keskiviikkona 9. maaliskuuta kuluvaa vuotta olin enemmän
kuin innoissani. Illan ohjelmana oli Kansallisteatterin kevään uutuusnäytelmä Mahdolliset maailmat. Näytelmän
kantaesitys oli Kansallisteatterin suurella näyttämöllä 17.2.2016. Yksi syy
siihen, miksi oli enemmän kuin innoissani näytelmästä, oli näytelmän
käsikirjoittaja Paavo Westerberg.
Viime syksynä Bloggariklubi-illassa Westerberg oli kertomassa tulevasta
näytelmästä. Nyt jälkikäteen muistiinpanojani lukiessani näytelmä oli juuri
sitä, mitä olin muistivihkooni kirjannut.
Mahdolliset maailmat on
ohjannut Paavo Westerberg. Rooleissa ovat Eero
Aho, Pia Andersson, Kristiina Halttu, Leo Honkonen, Saara
Kotkaniemi, Pirjo Luoma-aho, Markku Maalismaa, Jukka-Pekka Palo, Antti Pääkkönen, Seppo
Pääkkönen, Esko Salminen ja Marja Salo. Harpistina vuorottelevat Lily-Marlene Puusepp ja Hanna Kenttämies. Lavastus on Markus Tsokkisen käsialaa ja
pukusuunnittelu Pirjo Valisen. Valosuunnittelusta
on vastannut Pietu Pietiäinen ja musiikista
ja äänisuunnittelusta Sanna Salmenkallio.
Videosuunnittelu Timo Teräväinen ja
naamioinnin suunnittelu Laura Sgureva.
Näytelmän dramaturgit ovat Eva Buchwald,
Minna Leino ja Jukka Viikilä.
Seppo Pääkkönen, Jukka-Pekka Palo, Marja Salo, Pirjo
Luoma-aho, Esko Salminen, Kristiina Halttu, Eero Aho ja Pia Andersson
Kuva © Stefan Bremer, Kansallisteatteri
|
Mahdollisissa
maailmoissa näytelmäkirjailija ja teatteriohjaaja Antti Tähtinen (Eero Aho)
ei saa otetta uudesta käsikirjoituksestaan. Hän päättääkin viedä näyttämölle
Strindbergin Kuolemantanssin, joka
puolestaan aiheuttaa lisäpaineita miehelle. Samaan aikaan avioliitto vetelee
viimeisiään, eivätkä välit aikuisen tyttären (Pia Andersson) kanssa ole mutkattomat.
Myöskään miehen suhde nuoreen, oman tyttärensä ikäiseen Katriin (Saara
Kotkaniemi) ei ole yksinkertainen eikä helppo. Antin elämä on aivan sekaisin.
Antti alkaa nähdä näkyjä omasta itsestään (Marja Salo) vuonna 1982, jolloin
nuori Antti sai ensimmäisen kiinnityksen lapsinäyttelijänä suureen
teatteriproduktioon. Kaiken sekamelskan ja hektisyyden keskellä Antti joutuu
myös imaistuksi tulevaisuuteen, jossa hän tapaa oudon, vanhan miehen (Esko
Salminen), joka tietää Antin elämästä enemmän kuin mies tuntuu itsekään
tietävän.
Eero Aho on käsittämätön. Aho on sukeltanut Antin rooliin
täydellisesti. Miehen tunnetilat ja hektisyys välittyvät katsojalle siihen
malliin, että katsoja voi vain haukkoa henkeä, kun Aho säntäilee pitkin lavaa.
Täytyy sanoa, että mies paranee vuosi vuodelta näyttelijänä. Hienoa
työskentelyä. Kiitos Eero Aho. Toiset kiitokset lähtevät ehdottomasti Esko
Salmiselle. Salmisella on näytelmässä kaksi roolia: vanha mies tulevaisuudessa
sekä Kuolemantanssin näyttelijä
Lasse. Vaikka Salmisen roolit ovat pienet, mies osaa ottaa lavan haltuunsa
pelkällä läsnäolollaan. Näytelmän parhaimpia ja hienoimpia kohtauksia oli
ehdottomasti Antin ja vanhan miehen kohtaaminen tulevaisuudessa metroasemalla.
Kohtaus, jossa kaksi todella kovan luokan ammattilaista käyvät keskenään
dialogia, huokuu jotain kummallista rauhaa ja intensiivisyyttä kaiken
sekamelskan keskellä.
Esko Salminen ja Eero Aho
Kuva © Stefan Bremer, Kansallisteatteri
|
Kiitoksia voisi jaella kaikille, mutta vielä yhdet
spesiaalikiitokset. Marja Salo tekee loistavaa työtä nuorena Anttina. Nainen on
oikeasti kuin pieni poika tai pitäisikö sanoa varhaisteini. Salo osaa välittää
nuoren Antin hämmennyksen katsojalle niin, että hetkittäin katsojaa kouraisee
vatsanpohjasta pojan haavoittuvaisuus. Mahdollisten
maailmojen näyttelijäkaarti on loistava. Kristiina Halttu Antin vaimona Helenana
on toisaalta sympatioita keräävä, toisaalta ärsyttävä. Halttu osaa viedä
katsojaa haluamaansa suuntaan. Antti Pääkkösellä on näytelmässä useampi rooli.
Mies vetää roolinsa aina siihen tyyliin, että katsojan suupielet nousevat
ylöspäin. Pääkkönen osaa olla hauska. Pia Andersson Antin tyttärenä eläytyy
rooliinsa hyvin. Keskustelut isän ja tyttären välillä antavat katsojalle
ajattelemisen aihetta. Antin tyttöystävää näyttelevä Saara Kotkaniemi aiheuttaa
katsojassa ensin ärtymyksensekaista inhon tunnetta, mutta näytelmän edetessä nainen
saa sympatiat katsojalta osakseen. Hienoa tunnetilojen viestintää Kotkaniemeltä
siis.
Westerbergin ohjaustyö on ollut vaativa, mutta lopputulos on
mahtava. En tiedä, kuinka vaikeaa on ohjata omaa näytelmätekstiä, etenkin kun Westerbergin
mukaan näytelmätekstissä on paljon omakohtaisuutta. Westerberg on itse entinen
lapsitähti (esimerkiksi Susikoira Roi
ja Ruusun aika), joten nuoren Antin
roolissa on luultavasti paljon samaa, jota Westerberg on itse joutunut kokemaan.
Omakohtaisuudesta huolimatta Bloggariklubi-illassa Westerberg kertoi, että
näytelmässä on myös paljon fiktiivisyyttä.
Marja Salo
Kuva © Stefan Bremer, Kansallisteatteri
|
Näytelmän lavastus, valot, äänet ja videot oli taitavasti
punottu yhteen. Mahdolliset maailmat
levittäytyi koko suurelle näyttämälle sekä myös näyttämön ja
teatterirakennuksen ulkopuolelle. Uskomatonta, mitä kaikkea näytelmään oli
saatu mahdutettua mukaan. Silmiinpistävää oli, että näytelmässä oli huomattavan
paljon video-osuuksia. Näyttelijät saattoivat olla näyttämöllä selin yleisöön
ja samaan aikaan näyttelijöitä kuvataan edestäpäin. Aluksi tämä oli hyvin
hämmentävää, mutta toisaalta tällä saatiin aivan uusia ulottuvuuksia
näytelmään. Yksi parhaimmista tällaisista videokohtauksia oli, kun Antti ja
Helena olivat parisuhdeterapiassa. Mieletön juttu, jota ei kannata edes
selittää, vaan tämä on itse nähtävä ja koettava. Ja vaikka lupasin, ettei enää
erityiskiitoksia, niin kiitän silti. Harpisti. Voi, kuinka kiinnitin yläaitiossa
olevaan harppuun heti huomioni, kun teatterisaliin saavuin. Näytelmää
siivittivät mahtavat harppumusisoinnit. Näkemässäni esityksessä harpistina taiteili
Lily-Marlene Puusepp.
Mahdolliset maailmat on
täynnä kaikkea, mitä hyvältä näytelmä voi odottaa. Lavalla tapahtuu koko ajan,
eikä katsojan tarvitse vilkuilla kyllästyneenä kelloaan. Näytelmä on
kiivastahtinen. Kohtauksesta toiseen loikataan vauhdilla, mutta ei kuitenkaan
niin nopeasti, etteikö katsoja pysyisi kyydissä mukana. Näytelmä on kertomus
siitä, kuinka valinnat vaikuttavat kaikkeen. Näytelmä on myös kertomus siitä,
kuinka elämässä voi kadottaa leikin taian ja löytää sen uudestaan. Mahdolliset maailmat on jotain
sellaista, joka osoittaa sen, että kyllä Suomessakin osataan tehdä teatteria.
Jos et käy kuin kerran vuodessa teatterissa, suosittelen
valitsemaan yhdeksi vaihtoehdoksi tämän näytelmän. Mahdolliset maailmat on hyvin moniulotteinen ja hieno teos.
Näin esityksen medialipulla. Kiitos Kansallisteatterille, kuten kiitos
myös kuvalainauksista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti