Teatterissa: Mahdolliset maailmat

Keskiviikkona 9. maaliskuuta kuluvaa vuotta olin enemmän kuin innoissani. Illan ohjelmana oli Kansallisteatterin kevään uutuusnäytelmä Mahdolliset maailmat. Näytelmän kantaesitys oli Kansallisteatterin suurella näyttämöllä 17.2.2016. Yksi syy siihen, miksi oli enemmän kuin innoissani näytelmästä, oli näytelmän käsikirjoittaja Paavo Westerberg. Viime syksynä Bloggariklubi-illassa Westerberg oli kertomassa tulevasta näytelmästä. Nyt jälkikäteen muistiinpanojani lukiessani näytelmä oli juuri sitä, mitä olin muistivihkooni kirjannut.

Mahdolliset maailmat on ohjannut Paavo Westerberg. Rooleissa ovat Eero Aho, Pia Andersson, Kristiina Halttu, Leo Honkonen, Saara Kotkaniemi, Pirjo Luoma-aho, Markku Maalismaa, Jukka-Pekka Palo, Antti Pääkkönen, Seppo Pääkkönen, Esko Salminen ja Marja Salo. Harpistina vuorottelevat Lily-Marlene Puusepp ja Hanna Kenttämies. Lavastus on Markus Tsokkisen käsialaa ja pukusuunnittelu Pirjo Valisen. Valosuunnittelusta on vastannut Pietu Pietiäinen ja musiikista ja äänisuunnittelusta Sanna Salmenkallio. Videosuunnittelu Timo Teräväinen ja naamioinnin suunnittelu Laura Sgureva. Näytelmän dramaturgit ovat Eva Buchwald, Minna Leino ja Jukka Viikilä.

Seppo Pääkkönen, Jukka-Pekka Palo, Marja Salo, Pirjo Luoma-aho, Esko Salminen, Kristiina Halttu, Eero Aho ja Pia Andersson

Kuva © Stefan Bremer, Kansallisteatteri

Mahdollisissa maailmoissa näytelmäkirjailija ja teatteriohjaaja Antti Tähtinen (Eero Aho) ei saa otetta uudesta käsikirjoituksestaan. Hän päättääkin viedä näyttämölle Strindbergin Kuolemantanssin, joka puolestaan aiheuttaa lisäpaineita miehelle. Samaan aikaan avioliitto vetelee viimeisiään, eivätkä välit aikuisen tyttären (Pia Andersson) kanssa ole mutkattomat. Myöskään miehen suhde nuoreen, oman tyttärensä ikäiseen Katriin (Saara Kotkaniemi) ei ole yksinkertainen eikä helppo. Antin elämä on aivan sekaisin. Antti alkaa nähdä näkyjä omasta itsestään (Marja Salo) vuonna 1982, jolloin nuori Antti sai ensimmäisen kiinnityksen lapsinäyttelijänä suureen teatteriproduktioon. Kaiken sekamelskan ja hektisyyden keskellä Antti joutuu myös imaistuksi tulevaisuuteen, jossa hän tapaa oudon, vanhan miehen (Esko Salminen), joka tietää Antin elämästä enemmän kuin mies tuntuu itsekään tietävän.

Eero Aho on käsittämätön. Aho on sukeltanut Antin rooliin täydellisesti. Miehen tunnetilat ja hektisyys välittyvät katsojalle siihen malliin, että katsoja voi vain haukkoa henkeä, kun Aho säntäilee pitkin lavaa. Täytyy sanoa, että mies paranee vuosi vuodelta näyttelijänä. Hienoa työskentelyä. Kiitos Eero Aho. Toiset kiitokset lähtevät ehdottomasti Esko Salmiselle. Salmisella on näytelmässä kaksi roolia: vanha mies tulevaisuudessa sekä Kuolemantanssin näyttelijä Lasse. Vaikka Salmisen roolit ovat pienet, mies osaa ottaa lavan haltuunsa pelkällä läsnäolollaan. Näytelmän parhaimpia ja hienoimpia kohtauksia oli ehdottomasti Antin ja vanhan miehen kohtaaminen tulevaisuudessa metroasemalla. Kohtaus, jossa kaksi todella kovan luokan ammattilaista käyvät keskenään dialogia, huokuu jotain kummallista rauhaa ja intensiivisyyttä kaiken sekamelskan keskellä.

Esko Salminen ja Eero Aho

Kuva © Stefan Bremer, Kansallisteatteri

Kiitoksia voisi jaella kaikille, mutta vielä yhdet spesiaalikiitokset. Marja Salo tekee loistavaa työtä nuorena Anttina. Nainen on oikeasti kuin pieni poika tai pitäisikö sanoa varhaisteini. Salo osaa välittää nuoren Antin hämmennyksen katsojalle niin, että hetkittäin katsojaa kouraisee vatsanpohjasta pojan haavoittuvaisuus. Mahdollisten maailmojen näyttelijäkaarti on loistava. Kristiina Halttu Antin vaimona Helenana on toisaalta sympatioita keräävä, toisaalta ärsyttävä. Halttu osaa viedä katsojaa haluamaansa suuntaan. Antti Pääkkösellä on näytelmässä useampi rooli. Mies vetää roolinsa aina siihen tyyliin, että katsojan suupielet nousevat ylöspäin. Pääkkönen osaa olla hauska. Pia Andersson Antin tyttärenä eläytyy rooliinsa hyvin. Keskustelut isän ja tyttären välillä antavat katsojalle ajattelemisen aihetta. Antin tyttöystävää näyttelevä Saara Kotkaniemi aiheuttaa katsojassa ensin ärtymyksensekaista inhon tunnetta, mutta näytelmän edetessä nainen saa sympatiat katsojalta osakseen. Hienoa tunnetilojen viestintää Kotkaniemeltä siis.

Westerbergin ohjaustyö on ollut vaativa, mutta lopputulos on mahtava. En tiedä, kuinka vaikeaa on ohjata omaa näytelmätekstiä, etenkin kun Westerbergin mukaan näytelmätekstissä on paljon omakohtaisuutta. Westerberg on itse entinen lapsitähti (esimerkiksi Susikoira Roi ja Ruusun aika), joten nuoren Antin roolissa on luultavasti paljon samaa, jota Westerberg on itse joutunut kokemaan. Omakohtaisuudesta huolimatta Bloggariklubi-illassa Westerberg kertoi, että näytelmässä on myös paljon fiktiivisyyttä.

Marja Salo

Kuva © Stefan Bremer, Kansallisteatteri

Näytelmän lavastus, valot, äänet ja videot oli taitavasti punottu yhteen. Mahdolliset maailmat levittäytyi koko suurelle näyttämälle sekä myös näyttämön ja teatterirakennuksen ulkopuolelle. Uskomatonta, mitä kaikkea näytelmään oli saatu mahdutettua mukaan. Silmiinpistävää oli, että näytelmässä oli huomattavan paljon video-osuuksia. Näyttelijät saattoivat olla näyttämöllä selin yleisöön ja samaan aikaan näyttelijöitä kuvataan edestäpäin. Aluksi tämä oli hyvin hämmentävää, mutta toisaalta tällä saatiin aivan uusia ulottuvuuksia näytelmään. Yksi parhaimmista tällaisista videokohtauksia oli, kun Antti ja Helena olivat parisuhdeterapiassa. Mieletön juttu, jota ei kannata edes selittää, vaan tämä on itse nähtävä ja koettava. Ja vaikka lupasin, ettei enää erityiskiitoksia, niin kiitän silti. Harpisti. Voi, kuinka kiinnitin yläaitiossa olevaan harppuun heti huomioni, kun teatterisaliin saavuin. Näytelmää siivittivät mahtavat harppumusisoinnit. Näkemässäni esityksessä harpistina taiteili Lily-Marlene Puusepp.

Mahdolliset maailmat on täynnä kaikkea, mitä hyvältä näytelmä voi odottaa. Lavalla tapahtuu koko ajan, eikä katsojan tarvitse vilkuilla kyllästyneenä kelloaan. Näytelmä on kiivastahtinen. Kohtauksesta toiseen loikataan vauhdilla, mutta ei kuitenkaan niin nopeasti, etteikö katsoja pysyisi kyydissä mukana. Näytelmä on kertomus siitä, kuinka valinnat vaikuttavat kaikkeen. Näytelmä on myös kertomus siitä, kuinka elämässä voi kadottaa leikin taian ja löytää sen uudestaan. Mahdolliset maailmat on jotain sellaista, joka osoittaa sen, että kyllä Suomessakin osataan tehdä teatteria.

Jos et käy kuin kerran vuodessa teatterissa, suosittelen valitsemaan yhdeksi vaihtoehdoksi tämän näytelmän. Mahdolliset maailmat on hyvin moniulotteinen ja hieno teos.

Näin esityksen medialipulla. Kiitos Kansallisteatterille, kuten kiitos myös kuvalainauksista.