Vilja-Tuulia Huotarinen (toim.): Taskunovellit

Nappasin kirjastosta mukaani Vilja-Tuulia Huotarisen toimittaman Taskunovellit (Karisto, 2013). Ajattelin, että olisi mukava taas vaihteeksi lukea lyhyitä kertomuksia. Kirjassa on yksitoista novellia eri kirjailijoilta sekä yksi sarjakuvanovelli yhdeltä sarjakuvataiteilijalta. Kirjailijoita ovat Anu Holopainen, Ville Hytönen, Riku Korhonen, Tuomas Kyrö, Sirpa Kähkönen, Laura Lindstedt, Rosa Meriläinen, Tiina Raevaara, Eino Santanen, Petri Tamminen ja Taija Tuominen. Sarjakuvataiteilijana on Tommi Musturi.

Riku Korhosen Leipäjono olisi muuten ollut mielestäni hyvä, mutta en pitänyt Korhosen rinnastuksesta heti novellin alussa, jossa annetaan kymmenelle köyhälle kirja. Kaksi niistä osaa avata kannet ja toinen osaa jopa lukea. Tämän on kenties tarkoitus olla ironista, mutta minä en sitä tästä löytänyt. Köyhä ihminen voi olla hyvinkin viisas.

Rosa Meriläisen Pieni naiskaartilainen oli synkkä ja surullinen tarina. Novellista löytyvä äidinrakkaus kuitenkin toi tarinaan hieman valoa ja lohtua.

Niin paljon kuin Tuomas Kyrön kirjallisuudesta pidänkin, oli Kyrön novelli Kaksijakoinen Raimo täysi floppi. Novelli ylilihavan miehen surkeasta kohtalosta. Tämä ei naurattanut yhtään, vaikka tästä ehkä olisi pitänyt löytää jotain hauskaa.

Entä sitten Petri Tammisen Erään ihailijan päiväkirjasta novelli? Päiväkirjan kirjoittaja on rakastunut kirjailija Petri Tammiseen. Huoh. Oikeasti. Tämänkin olisi luultavasti pitänyt huvittaa, mutta näin novellin enemmän sellaisena, jolla Tamminen pyrkii kohentamaan omaa itsetuntoaan. Tämä on luultavasti täysin väärä tuomio, mutta maallikkolukija näki asian tällä tavoin.

Eino Santasen Nyt ulos ja tapaamaan ihmisiä, Pekka! novellissa Pekka yrittää tavoittaa vuokranantajaa. Vaikea oli tavoittaa ja vaikea oli tavoittaa myöskään minun ymmärrystä.

Tommi Musturin Musta kappale on Taskunovellien sarjakuva. Mustavalkoinen. Siitä ei sitten enempää, koska en ymmärtänyt sitä. En alkuunkaan.

Mielestäni kirjan paras novelli on Anu Holopaisen Yksi kaksi kolme neljä viisi NYT!. Kesäinen tarina kahdesta tyttölapsesta ja heidän touhuistaan.

Kammottavin tarina lienee Tiina Raevaaran Puutarhurin tyttäret. Pieneen tarinaan on saatu kauhukertomuksen ainekset.

Ville Hytösen Sellaisena iltana kertoo miehen haluista ja toiveista. Novelli oli ihan luettava, mutta ei mitenkään erityisen mieleenpainuva.

Kirjan parhaimmistoon kuuluu mielestäni myös Sirpa Kähkösen Sorbettisydän. Novellissa kaivataan kotiin jäänyttä poikaystävää ja muistellaan mehujäitä myyvää poikaa. Hienoa kerrontaa.

Taija Tuomisen Elämä ei ole kebab-passi on rankka tilitys rakkaudesta ja mustasukkaisuudesta. Ahdistava kertomus on saatu tiivistettyä muutamaan sivuun. Erinomaista tekstiä.

Taskunovellien viimeinen kertomus on Laura Lindstedtin Slam Book eli kertomus siitä kuinka sinun isäsi nussi hänen äitiänsä. Koululuokan yhdeltä oppilaalta varastetaan vihko, johon oppilas on pyytänyt luokkatovereitaan vuorotellen vastaamaan kysymyksiin. Slam bookin kiertäessä oppilaalta toiselle ja päätyen lopulta omistajalle, saa omistajakin vihdoin selvyyden, miksi luokkakaverit ovat naureskelleet hänelle. Novelli kuuluu kirjan parhaimmistoon, vaikka aiheeltaan onkin aika raadollinen.

Takakannen tekstin mukaan Taskunovellin ahmaisee nopeasti, mutta jälkimaku säilyy pitkään. Kenties koko loppuelämän? Kyllä, kokoelman luki nopeasti, mutta ei se minua sytyttänyt. Novellit jäivät irrallisen tuntuisiksi, eikä mikään jäänyt erityisesti mieleeni. Jos kuitenkin kaipaat nopealukuista tekstiä, lue ihmeessä kirja. 

Kirjalle annan tähtiä 2½ (asteikko 1-5).

Mari Jungstedt: Neljäs uhri

Jälleen kerran äidiltä lainaksi saatu kirja. Neljäs uhri (Otava, 2014) on yhdeksäs Mari Jungstedtin teos, joka on käännetty suomen kielelle. Kirjan suomentajana on toiminut Emmi Jäkkö. Kirjan ruotsinkielinen alkuteos Den fjärde offret on vuodelta 2011. Olin iloinen saadessani kirjan lainaan, koska olen pitänyt Jungsteadtin aikaisemmasta Gotlantiin sijoittuvasta tuotannosta.

Gotlannin länsirannikolla on viehättävä pikkukaupunki Klintehamn. Kaupungin idyllisyys häiriintyy, kun tapahtuu pankkiryöstö, jonka seurauksena menehtyy pikkutyttö. Komisario Anders Knutas joukkioineen alkaa selvittää pankkiryöstöä. Toisaalla Johan Berg ja Pia Lilja yrittävät saada materiaalia TV-lähetyksiin. Pankkiryöstäjät Jocke Eriksson, Terese Larsson ja Diego ”Degen” González majoittuvat kaupungin laitamilla olevaan autiotaloon. Poliisin löytäessä pankkiryöstäjien pakopaikan, odottaa heitä verinen ruumis. Kenelle ruumis kuuluu? Missä ovat ryöstäjät? Mitä tarkoittaa ruumiissa oleva kolmen kirjaimen tatuointi? Paljon kysymyksiä ja paljon vastauksia. Lukemalla selviää, kuinka tarina etenikään.

Kirjassa vuorotellaan mukavasti eri päähenkilöiden kesken. Jokainen luku on omistettu yhdelle kertojaäänelle ja tapahtumissa edetään kyseisen kertojan näkökulmasta katsoen. Neljännessä uhrissa piipahdetaan aina välillä myös vuoteen 1994, joka antaa taustatietoja kirjan tapahtumille. Tällä tavoin kirja on mielestäni mukavasti rakennettu.

Gotlantiin sijoittuvia ruotsalaisdekkareita on muitakin ja yleisesti kaikissa on luontoa ja ympäristöä kuvattu kauniisti. Itse olen kerran käynyt Visbyssä ja ihastunut paikkaan. Gotlanti-taustaisia kirjoja lukiessani ja muistellessani omaa vuosien takaista Visbyn matkaa, tulee aina kaipuu päästä matkalle ja viipyä Gotlannissa viikko tai kaksi, ja vain ja ainoastaan ihailla maisemia ja luontoa. Kuitenkin nousee myös yksi kysymys mieleen. Onko Gotlanti liian helppo kuvailukohde ruotsalaisille dekkaristeille?

Neljäs uhri tempaisee mukaansa ja kirjan lukee nopeasti muutamassa päivässä tai vaikka vain yhdessä, jos aikataulut sallivat. Toisinaan käy niin, että saman kirjailijan tuotantoa lukiessa huomaa kirjojen tarinoiden toistuvuuden eli ikään kuin kirjailijan työ ei kehittyisi lainkaan. En tiedä, olenko lukenut Jungstedtiä liian vähän, koska Neljäs uhri vaikutti mielestäni raikkaalta ja hyvältä kirjalta. Toisaalta Jungstedtin kirjat pitäisi lukea kronologisessa järjestyksessä, koska päähenkilöiden Andreaksen, Karinin, Johanin ja Pian sekä heidän läheistensä elämät etenevät kirjojen mukana. Minä en tätä ole valitettavasti tehnyt.

Mari Jungstedtin romaaneja on käännetty useille eri kielille. Osasta teoksia on tehty saksalaisia kokoillan elokuvia, jotka on kuvattu Gotlannissa.

Kirja sopii hyvin kesälukemiseksi. Ei liian raskasta, mutta silti hieman aivojumppaa, kun miettii, mikä on kaiken taustalla. 

Tähtiä annan kirjalle 4 (asteikko 1-5).

Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie

Jostain syystä Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie (WSOY, 2002) oli jäänyt niiden kirjojen joukkoon, joihin en ollut ikinä tullut tarttuneeksi, vaikka muuta Hotakaisen tuotantoa olenkin lukenut. Asiaan tuli kuitenkin muutos, kun äitini lainasi minulle kirjan. Kyseessä oli kirjan 13. painos vuodelta 2003. Uskomaton määrä kirjasta on otettu painoksia jo toisena vuotena ilmestymisensä jälkeen. Montakohan painosta kirjasta on tähän mennessä otettu?

Juoksuhaudantien päähenkilö on Matti Virtanen. Mies, joka kerran löi vaimoaan. Tämä puolestaan aiheutti sen, että Matin vaimo Helena pakkaa kimpsut ja kampsut ja ottaa mukaansa pariskunnan yhteisen tyttären Sinin. Helena hakee avioeroa ja lähestymiskieltoa, eikä vastaa Matin puheluihin. Tästä alkaa suomalaisen miehen taisto perheensä puolesta.

Matti Virtanen päättää ostaa omakotitalon, koska muistaa Helenan sellaisesta puhuneen. Alkaa perinpohjainen ja maanisuuteen asti menevä selvitys erilaisista talotyypeistä ja omakotitaloasujatyypeistä. Matti vetää itsensä koville. Hän ei halua ottaa lainarahaa, vaan päättää takoa rahaa pimeillä kaupoilla ja hieronnalla. Lisäksi Matti myy nykyisen asuntonsa kaiken irtaimiston. Tämän kaiken ohella Matti juoksee ja tutkii omakotitaloalueita. Matin täytyy myös selvittää kaikki mahdollinen kiinteistönvälittäjistä. Matti käy kuin kone. Täysin ylikierroksilla, mutta tärkeintä on saada oma perhe takaisin. Kaiken tämän keskellä Matin naapurikuviot tuovat kirjaan omaa lisäväriä.

Kirjan meno on hengästyttävää ja uskomatonta. Kirjaa lukiessa ei voi olla miettimättä erilaisia ihmiskarikatyyrejä. Juoksuhaudantie on samalla sekä hauska että surullinen. Matti Virtasesta on tehty ehkä hieman liioiteltu hahmo, mutta lähes kaikki muut henkilöhahmot ovat hyvin uskottavia. Toisaalta kirja ei varmasti olisi niin hyvä kuin se on, jos Matti olisi tavallisempi.

Juoksuhaudantien teksti on verbaalisesti lahjakasta. Kirjaa on helppo lukea ja asiat etenevät koko ajan. Kirja on tragikoominen kuvaus yhden miehen taistelusta oman perheensä puolesta. Täytyy kyllä myöntää, että Kari Hotakaisella on terävä kynä.

Juoksuhaudantie on palkittu Finlandia-palkinnolla vuonna 2002. Pohjoismaiden kirjallisuusneuvoston palkinnon kirja nappasi vuonna 2004. Kirjan perusteella on myös tehty elokuva vuonna 2004. Jos et ole vielä lukenut Juoksuhaudantietä, tartu siihen nyt. Uskon, ettet tule pettymään. 

Tähtiä annan kirjalle 4+ (asteikko 1-5).

Anna-Leena Härkönen: Takana puhumisen taito

Kirjan ja Ruusun päivänä Kirjakauppaliiton jäsenet antavat kirjan ostajalle kylkiäisenä erikoisjulkaistun kirjan, jota ei ole mahdollisuus ostaa jälkikäteen mistään. Tämän vuoden Ruusu-kirjailija oli Anna-Leena Härkönen teoksellaan Takana puhumisen taito (Kirjakauppaliitto, 2014). Äidilläni on tapana ostaa Kirjan ja Ruusun päivänä jokin kirja, ja saada tällä tavoin erikoisteos itselleen. Tämä on tietysti minulle mukavaa, koska saan kyseiset kirjat äidiltäni lainaksi. Ymmärtääkseni edellisinä vuosina kirjastoilla on ollut hankaluuksia saada teoksia omiin kokoelmiinsa, mutta ainakin tänä vuonna paikalliskirjastomme on kirjan/kirjoja saanut kokoelmiinsa.

Takana puhumisen taito koostuu pakinamaisista jutuista. Jokainen lukunsa on oma kokonaisuutensa, mutta kertomuksissa on kirjailijan ääni omakohtaisine kokemuksineen hyvin mukana. On tarinaa lentokenttäpelosta, jossa kauhistellaan lentokenttien automatisointia ja sitä, mistä saa ostaa mitäkin. Hehkutetaan avioeron puolesta, jos liitossa tuntuu mättävän pahasti. Karaokeolo on sitä, kun seuraavana päivänä on taatusti krapula. Entä mikä on aurinkotuolistalkkari? Kiellettyjä puheenaiheita ovat Härkösen mukaan mm. sairaudet, lapsenlapsien tokaisut ja terveellisten elämäntapojen tyrkyttämiset. Kirjasta löytyy monta erilaista tarinaa ja kaikista Härkösellä on kokemusta tai vahva mielipide.

En tiedä, johtuiko omasta keski-ikäisyydestä, mutta samaistuin erittäin moneen kertomukseen. Hihittelin yksikseni kirjaa lukiessani ja näin tilanteet edessäni. Uskomattoman hulvattomia, mutta niin todellisia juttuja. Vakavaa asiaa, mutta näistäkin oli löydetty humoristinen puoli. Kirja olisi pitänyt ehdottomasti lukea lukupiirissä, koska tästä olisi varmasti riittänyt keskustelun aihetta ja taatusti olisi löytynyt monta muutakin vastaavaa aihetta kuin kirjassa.

Härkösen teksti on osuvaa ja napakkaa. Kirja on nopeasti luettavissa ja sopii hyvin esimerkiksi käsilaukkukirjallisuudeksi. Pidän Härkösen tyylistä kirjoittaa. Suoraa ja konstailematonta. Vaikka kirjan kertomukset ovat omia juttujaan, pysyy teos kuitenkin hyvin yksissä kansissa. Aiheet sopivat toisiinsa ja yhden tarinan luettuaan ei osaa lopettaa lukemista.

Anna-Leena Härkönen on palkittu monista teoksistaan ja ehkä kuuluisin on Häräntappoase (Otava, 1984), josta Härkönen sai J.H.Erkon rahaston palkinnon vuonna 1984. Itse olen lukenut kyseisen teoksen useampaan otteeseen ja saatan tarttua siihen ihan mielenkiinnosta jälleen lähiaikoina. Härkösen teoksia on myös käännetty useille kielille.

Jos Härkösen Takana puhumisen taito –kirjan saa kirjastosta lainattua, suosittelen ehdottomasti siihen tarttumista. Huvittavia hetkiä tiedossa. 

Kirjalle annan pisteitä 4 (asteikko 1-5).

Pannukakku mantelijuomasta

Helsingissä käväistessäni rautatieaseman läheisyydessä jaettiin Alpron mantelijuomapurkkeja. Otin purkit tietysti ahneesti vastaan miettimättä yhtään, mitä tällaisilla tuotteilla tekisin. Sen tiesin kuitenkin jo etukäteen, että tuskin tulen näitä juomaan. Sen verran erikoisilta juomat vaikuttavat tällaiselle keski-ikäiselle tallustajalle, vaikka tiedänkin joidenkin nuorten bloggaajien ja ruokahifistelijöiden hehkuttavan kyseisiä tuotteita.

Mitä sitten tehdä juomilla? Kuinka näitä voisi hyödyntää? Olin lukenut jostain, että näitä voisi käyttää esimerkiksi smoothieissa. Minä kuitenkin innovoin taas jotain aivan muuta. Millaisenkohan pannukakun juomalla saisi aikaiseksi? Ei muuta kuin toimeen ja etsimään Ireneltä saatua ohjetta maailman parhaasta pannukakusta ja vaihtamaan maidon tilalle mantelijuoma.

Pannukakku mantelijuomasta

4 dl vehnäjauhoja

1½ dl sokeria

1 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

1 tl suolaa

8 dl mantelijuomaa (maailman parhaaseen pannukakkuun tulee siis tietysti tässä vaiheessa maitoa saman verran)

2 kananmunaa

100 gr voita (reseptissä oli margariinia, mutta laitoin voita, koska sitä oli tällä kertaa riittävästi jääkaapissa ja leivontamargariinia ei oikeastaan ollut yhtään)

Sulata voi ja anna rasvan jäähtyä. Voisulan jäähtyessä voit vaikka lueskella naistenlehtiä tai jotain hyvää kirjaa.

Kun rasva on jäähtynyt tarpeeksi, laita uuni kuumenemaan 200-250 asteeseen. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kuiva-aineseokseen mantelijuoma ja sekoita. Lisää kananmunat ja sekoita lisää. Lopuksi lisää voisula ja sekoita edelleen hyvin.

Kaada seos leivinpaperilla vuoratulle reunalliselle uunipannulle tai ehkä parempi keino on voidella uunipannu ja kaataa seos sille. Pannukakku ei nimittäin meinannut irrota leivinpaperista. Paista pannukakkua noin 35-40 minuuttia kunnes pinta on saanut hieman väriä.

Nauti pannukakku perinteiseen tapaan esimerkiksi mansikkahillon ja kermavaahdon kera.

Poikkesiko pannukakku sitten paljonkin perinteisestä pannukakusta? Mielestäni ei. Pannukakun pinta oli rosoinen, kun se perinteisessä pannukakussa on yleensä sileähkö. Mietin johtuiko rosoisuus siitä, että mantelijuomassa on sokeria vai kenties mantelista. Eikös macaronsit tehdä mantelijauheesta ja niissä on kaunis pitsireunus? 

Hyvältä maistuu tällainenkin versio pannukakusta. Veljeni jopa söi itsensä ähkyyn, kun tarjosin koekeittiöherkkua hänelle, kun kävivät kylässä.

Haruki Murakami: Norwegian Wood

Lukupiiri on mahtava juttu. En olisi ikinä tutustunut japanilaiseen kirjailijaan Haruki Murakamiin ilman rakasta lukupiiriä. Luettavanamme oli Murakamin Norwegian Wood (Tammi, 2012). Kirja on käännetty suomeksi Aleksi Milonoffin toimesta Jay Rubinin englanninkielisestä käännöksestä Norwegian Wood (Vintage Books, 2000). Minun lukemani versio oli Keltaisen pokkarin painos vuodelta 2013. Japaninkielisen alkuteoksen nimi on Noruwei no mori. Teos ilmestyi Japanissa vuonna 1987. Kirja vaikuttaa olevan melkoisen suosittu ainakin paikallisessa kirjastossa, koska lähes kaikki lähialueen Norwegian Woodit olivat lainassa. Syy, miksi lukupiiri kirjaan päätyi, oli jonkinlainen punainen lanka japanilaisuuteen, koska olimme lukeneet Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin.

Kirjan päähenkilö 37-vuotias Toru Watanabe alkaa käydä opiskeluaikaista elämäänsä läpi kuullessaan Beatlesin kappaleen Norwegian Wood. Kappale on Watanaben parhaan ystävän Kizukin tyttöystävän lempikappale. Kizuki on tehnyt itsemurhan lukioikäisenä. Watanabe ja Kizukin tyttöystävä Naoko kohtaavat Tokiossa noin parikymppisinä, jossa molemmat ovat aloittaneet opintonsa. Watanabe rakastaa Naokoa. On aina rakastanut, mutta ei saa haluamaansa vastakaikua. Watanabe tutustuu opiskelujen ohessa myös toiseen nuoreen naiseen, ihastuttavaan Midoriin. Watanabe haikailee Naokon perään, eikä osaa katsoa eteensä ja nähdä Midoria.

Kirja on rakkauskertomus. Erilainen sellainen, mutta koukuttava. Kirjan tunnelma on alakuloinen, mutta ei häiritsevällä tavalla. Kirja on realistinen kuvaus opiskelijaelämästä, irtosuhteista, japanilaisesta luonnosta. Ympäristöä on kuvattu niin hyvin, että ainakin yksi lukupiiriläinen oli välillä keskeyttänyt lukemisensa ihan vain miettiäkseen, miltä ympäristö näyttää. Kirjassa syödään ja juodaan paljon ja musiikki, se on yksi kirjan teema. Yksi lukupiiriläinen sanoi, että olisi kiva lukea kirja uudestaan ja kuunnella samalla kappaleita, joista eri kohtauksissa puhutaan.

Kuolema on kirjassa alati läsnä. Lukiessa ei voinut olla miettimättä suomalaisten ja japanilaisten itsemurhatilastoja. Kuinka samankaltaisia nämä kaksi täysin eri puolella maailmaa asuvaa kansaa loppujen lopuksi ovatkaan. Yksi lukupiiriläinen kiteytti asian siten, että nuorilla ei varmasti ollut 60-luvun Japanissa helppoa. Toisaalta Japanissa oli hyvin modernia ja paljon länsimaisia piirteitä, jopa luottokorttia käytettiin, mutta toisaalta taas oltiin hyvin pidättyväisiä.

Lukupiiriläiset tykkäsivät kirjasta yksimielisesti. Vaikka kirja oli surullinen ja haikea, piti se otteessaan loppuun asti. Kirjan suosikkihenkilöksi nousi Watanaben ja Midorin rinnalle Naokon parantolaystävä Reiko. Kirja jätti paljon asioita avoimeksi ja lukijan mielikuvituksen varaan. Lukupiirissä keskustelua aiheuttivat, miksi Watanabe oli matkustanut 37-vuotiaana Saksaan, mitä Midorin isä tahtoi sanoa Watanabelle sairaalakohtauksessa, mitä tapahtui Kamikazelle, entä mitä tapahtui loppujen lopuksi. Paljon kysymyksiä, joihin jokaisella lukijalla oli oma mielipiteensä.

Norwegian Wood on Haruki Murakamin läpimurtoteos. Murakamin teoksia on käännetty yli kolmellekymmenelle eri kielelle. Japanissa Murakamin kirjoista otetaan miljoonapainoksia, mutta myös kansainvälinen suosio on valtavaa. Norwegian Woodia suosittelen ehdottomasti kaikille, jotka kaipaavat lukuelämyksiinsä jotain uutta ja ehkä hieman erilaista. 

Tähtiä lukupiiri antoi yhteensä 4+ (asteikko 1-5).

Heinäkuun Livbox

No, onkos tullut joulu, nyt kesän keskelle… Ei se tainnut ihan noin mennä, mutta hieman joululta tuntuu, koska tuli Livbox. Kerrankin boksi tuli myös minulle ensimmäisten joukossa, joten en ehtinyt edes spoilaantua, paitsi yhden blogin verran. Mutta onneksi oli sen verran kiire, etten ehtinyt reagoida muuhun kuin kynsilakkaan, joten oikeastaan laatikon sisältö oli täysin yllätys. Boksin värinä oli pirteä oranssi ja tältä se näytti:

Tuubia ja lippulappuja. Jos tutkisimme tuotteita kuitenkin hieman tarkemmin.

CK One Red for Him and for Her. Tuoksunäyte molemmille sukupuolille. Naisten tuoksu on kukkais-hedelmäinen tuoksu. Miesten tuoksu on raikas, aromaattinen ja metsäinen. En jaksa innostua tuoksuista, joten siirsin pahviläpyskän syrjään antaakseni sen eteenpäin jollekin, joka asiasta innostuu. Ihmettelin näytteen ohuutta ja siihenkin tuli selvyys internetin kautta. Tämä ei ole kunnon näyte vaan sellainen kelmun alla oleva raaputustuoksu. Ei sitä voi kenellekään edes eteenpäin antaa, joten kaivoin pahvin esiin ja tuoksuttelin. Miesten tuoksu on hyvä, mutta naisten tuoksu mitäänsanomaton. Näitä mahtuu kolmetoista tusinaan. Toisaalta tuollainen pahviläpyskä ei kerro koko totuutta tuoksusta, joten tuomioni saattaa olla täysin väärä. Hintoja tällaisilla EdT-tuotteilla on 35,- €/50 ml miehet ja 48,- €/100 ml naiset.

Dermosil Summer Glow Nail Polish. Kullanvärinen kynsilakka. Tästä innostuin kovasti, koska minulla ei ole yhtään kultalakkaa kaapissani tai yksi on, mutta se vetelee viimeisiään ja on enemmän pronssiin vivahtava. Ihana lakka, jota tuli jo testattua varpaankynsiin. Boksissa tulleen lapun mukaan kynsilakan pitäisi olla laadukas ja kestävä. Jää nähtäväksi. Varpaankynsissähän lakka yleensä pysyy pidempään kuin sormenkynsissä. Tätä tulee kyllä varmasti laitettua syksyn pimenevinä iltoina sormenkynsiinkin. Sädehtivällä tuotteella on hintaa 3,90 €/12 ml.

Australian Gold huulivoide SK30. Toukokuun paketissa tuli juuri Acon suojakertoimella varustettu huulirasva, mutta en silti pettynyt tästä vastaavasta tuotteesta. Huulirasvoja kuluu aina ja niitä on laukuissa, yöpöydällä, työpöydällä, kylppärin peilikaapissa jne. Tulee varmasti käyttöön, vaikka en ole vielä ehtinyt tuotetta korkata. Suojakertoimella varustettu huulirasva on aina kiva juttu. Tuote sisältää mm. jojobaa, E-vitamiinia ja aloe veraa. Tuote luonnollisesti pehmittää, tasoittaa ja ravitsee kuivia huulia. Tämä olisi myös hyvä vaihtoehto etelän reissun huulirasvaksi. Tuotteen hinta on 4,60 €/4,2 g.

Rich Pure Luxury Rejuvenating Argan Oil Elixir. Jotain olen oppinut Livboxeista. Argan-öljyn nimittäin. Sitä on tässäkin tuotteessa. Kyseessä on hiusöljy. Tuotteen pitäisi olla kevyt, eikä sen pitäisi tuntua rasvaiselta. Imeytyy nopeasti hiuksiin tehden hiuksista pehmeämmät ja kiiltävämmät. Ihan kiva juttu, mutta en pidä näytepussukasta. Tällainen öljy vaatisi ehdottomasti pienen pullon, vaikka olisi kuinka näyte. Näytepussukassa lukee, että 3-4 tippaa riittää yhteen hoitokertaan. Öö, mihin se loppu öljy sitten laitetaan? Tiedän jo etukäteen, että jos avaan näytteen, leviää kaikki öljy käsiini ja sen jälkeen kyllä tuntuu rasvaiselta. Nyt mietin kuumeisesti, mistä keksin jonkin pienen purkin tai pullon, johon voisin tuon 2 ml:n näytteen valuttaa. Vaikka määrä vaikuttaa pieneltä, on se kuitenkin loppupeleissä yllättävän paljon. Jos tällaista ihmeöljyä haluaisi ostaa, on sillä kaupassa hintaa 16,90 €/70 ml.

Mitäs muuta laatikosta löytyi?

Avene After Sun Repair Lotion eli emulsio auringonoton jälkeen. Loma alkaa vasta maanantaina, joten ei tässä ole kovin paljon ehditty auringossa aikaa viettää, paitsi tietenkin kissan kanssa ulkoillessa. Peruskiva tuote. Olen tätä ehtinyt jo testailla käsivarsiini. Ei aiheuta mitään riemunkiljahduksia, mutta ei toisaalta raivonkarjahduksiakaan. Tuotteen pitäisi viilentää, kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa. Soveltuu käytettäväksi vartalovoiteen tapaan. Tuotetta voi käyttää myös kasvoille. Käsivarret ovat olleet ihan tyytyväiset tuotteesta, joten näytetuubi tulee varmasti käytettyä loppuun. Eri asia on sitten se, ostaisinko tuotetta apteekista. Saattaisin ostaa tai sitten en. Hintaa normaalikokoisella tuotteella on 15,- €/200 ml.

Herbina Volume letitys- ja rakennesuihke. Tämän nähdessäni ajattelin, mitä ihmettä teen letityssuihkeella. Tarkemmin tuotetta tutkiessani huomasinkin, että tämä on suolasuihke eli salt spray. Tällaisista olen lukenut netin ihmeellisestä maailmasta. Tuotetta piti heti testata. Suihketta hiuksiin ja viisipiikkinen käyttöön. Aika näppärästi sain kertaheitolla hiukset pöyhittyä siihen malliin, että olisin voinut lähteä pidemmällekin kuin kissan kanssa korttelikierrokselle. Tuote sisältää karviais- (luin pullon kyljestä ensin, että karvainen), lehmus- ja mallasuutetta. Suihke suojaa hiuksia ja niiden väriä auringossa eli kiva kesätuote hiuksille. Suihke on miellyttävän tuoksuinen. Jopa niin miellyttävän, että ulkona ollessani ampiainen ja kimalainen pyörivät pääni ympärillä. Boksissa tullut pullo oli normaalikokoinen ja hintaa tällaisella on 5,- €/150 ml.

Rich Pure Luxury Intense Moisture Shampoo. Hiusöljyn kanssa samaa sarjaa oleva shampoonäyte. Ihan mukavan kokoinen näyte onkin, 80 ml. Tällä saa hiukset pestä aika monta kertaa, joten saa varmasti tuntuman, millainen tuote on kyseessä. Itse olen tietenkin jo ehtinyt testailla tätä ja hyvä tuote on kyseessä. Tuotteen luvataan syväkosteuttavan ja antavan kiiltoa hiuksille. Korjaa myös huonokuntoista hiusta palauttamalla hiuksen luonnollista elinvoimaa. Ainakin kiiltoa on antanut. Hiukset tuntuvat suorastaan silkkisiltä. Tuotteella on hintaa14,90 €/250 ml.

Boksissa oli lisäksi mukana pari lappua. Toisella saa verkkokauppa Salon24.eu:sta -30 % alennuksen. Dermoshopin lappu sen sijaan lupaa ilmaisen toimituksen. Nähtäväksi jää, hyödynnänkö kumpaakaan.

Mukavia tuotteita vai mitä? Tästä juuri pidän Livboxissa. Yllättäviä ja itselle uusia tuotteita testattavaksi ja kenties ihastuttavaksi. Toisille tuotteet saattavat olla hyvinkin tuttuja, mutta tällainen normi Prismassa asioija ei kaupan hyllyltä juuri muuta mukaansa valitse kuin vakituotteita. Livboxin kautta saattaa löytyä uusia tuttavuuksia.

Kesäretki

Aktiivinen lukupiirimme päätti tehdä kesäretken kulttuurin kehtoon Tuusulan Rantatielle. Tuusulan Rantatie on kulttuurihistoriallisesti merkittävä ja käymisen arvoinen paikka. Rantatiellä on asunut 1800-1900-lukujen vaihteessa monia Suomen kulttuuritaiteen merkkihenkilöitä. Millainen sitten oli lukupiirin retki?

Koska kaikki kulttuurin harrastaminen vaatii rankkaa aivotoimintaa, oli meidän ensin aloitettava lounaalla Rantatien Krapihovin Ravintola Mankelissa. Krapihovi on viehättävä ja monipuolinen palvelukeskus, josta löytyy hotelli, pari ravintolaa, oma palvaamo, viinikellari, neuvottelutiloja, savusauna ja ties mitä kaikkea. Ravintola Mankelin lounas oli hintansa arvoinen. Alkusalaatti, lämmin keitto, pääruoka ja jälkiruoka kahvin kera kustansi 14,- euroa ja mikä parasta, ruoka oli todella hyvää.

Broilerin rintaa salvialla ja parmankinkulla, yrttiriisiä ja luumutomaattikastiketta

Rauhassa nautitun lounaan jälkeen olikin hyvä suunnistaa kohti kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven kuolinmökkiä. Aleksis Kivi vietti elämänsä viimeiset kuukaudet mökissä veljensä perheen parissa. Itse olen mökissä vieraillut ainakin kerran aikaisemmin ala-asteen eka- tai tokaluokkalaisena. Herää kysymys, mitä järkeä on ollut raahata sen ikäisiä lapsia katsomaan jotain tönöä, josta ei taatusti kukaan ole ymmärtänyt yhtään mitään. Mutta nyt oli toisin. Kunnioitettavaa käydä ihmettelemässä, kuinka niin pienessä mökissä on voinut asua kokonainen perhe ja onhan siinä hieman fiilistelyäkin, että tietää kansalliskirjailijan asuneen kyseisessä mökissä. Mielenkiintoista oli myös saada tietää, että aikoinaan ylioppilaslakit olivat mustia. Aleksis Kiven kuolinmökki näyttää Rantatiestä sen puolen, millainen Rantatie oli ennen mahtavia huviloita ja kuuluisia taiteilijoita.

Aleksis Kiven kuolinmökki

Kansalliskirjailijan kuolinmökiltä oli pieni kävelymatka taiteilijakoti Erkkolaan, retkemme toiseen kohteeseen. Tämä kohde tuli valituksi sen takia, että kohde sijaitsee Kiven kuolinmökin läheisyydessä. Tästä kohteesta ei itselläni ollut mitään aiempaa käsitystä. Sattui myös siten, että yksi lukupiiriläinen halusi tutustua Satukuningatar Anni Swan –näyttelyyn ja näyttely olikin sopivasti Erkkolassa. Erkkola on vuonna 1902 valmistunut runoilija J.H. Erkon koti. Erkkolan huvila on ulkoiselta olemukseltaan suhteellisen moderni. Voisi luulla, että rakennus on uudempi. Anni Swanin näyttely oli ihastuttava. Lapsuudesta ja nuoruudesta tutut kirjat palautuivat mieleeni. Tottisalmen perillinen, Iris rukka, Sara ja Sarri ja kaikki ne muut ihanat kirjat. Anni Swan oli naimissa kirjailija Otto Mannisen kanssa, mutta mielenkiintoista oli kuulla, että myös Eino Leino on kirjoitellut runoja Anni Swanille. Vaikka Anni Swan ei ikinä Rantatiellä asunut, vieraili hän kuitenkin aikoinaan Rantatiellä taiteilijakodeissa ja Rantatien läheisyydessä sijaitsevassa Suvirannassa jo pelkästään sen takia, että hänen siskonsa Saimi oli naimisissa Eero Järnefeltin kanssa.

Erkkola

Auton parkkipaikalla oli kyltti, jossa kerrottiin Fjällbon puistoalueesta. Kuvassa oli kaunis ja koristeellinen huvimaja. Olihan tämäkin tutkittava. Alue on Tuusulan kunnan puistoalueen hoidossa ja täytyy sanoa, että huonosti oli hoidettu. Missään ei ollut kylttiä, mistä huvimaja löytyisi, mutta seikkailuhenkinen lukupiiri seuraili polkuja ja löytyihän huvimaja, mutta millaisessa kunnossa. Ikkuna-aukot levyillä peitettyinä. Fjällbon huvilaa oli aikoinaan kunnostettu, mutta huvila oli palanut kunnostustöiden loppuvaiheessa 1980-luvun alussa. Ainoastaan huvimaja oli jäänyt jäljelle. Unohtunut huvimaja sijaitsee mahtavalla ja jyrkällä kalliolla, josta on hienot näkymät Tuusulanjärvelle. Suosittelisin ehdottomasti, että Tuusulan kunta laittaisi hieman verorahoja alueen kunnostamiseen. Alueella olisi hienot puitteet käydä esimerkiksi piknikillä.

Fjällbon huvimaja

Näkymä Fjällbon huvimajalta Tuusulanjärvelle

Halosenniemi oli seuraava kohde ja tavallaan myös pääkohde. Halosenniemi on taidemaalari Pekka Halosen vuonna 1902 valmistunut ateljeekoti. Pelkästään Halosenniemen piha-alueelle tulo sai lukupiiriläiset haukkomaan henkeä. Erämaahenkinen huvila on yksinkertaisesti mahtava. Halosenniemessä on nyt kesäaikana Lunta ja kirsikankukkia –näyttely, joka esittelee japonismia Pekka Halosen ja hänen aikalaistensa taiteessa. Japani-aihe oli lukupiirille läheinen Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin sekä Haruki Murakamin Norwegian Wood kirjoista. Näyttelyn japonismi ei itselle kyllä auennut täysin muutamaa taulua ja joitakin esineistöä lukuun ottamatta. Lumiaiheiset taulut sen sijaan tulivat hyvinkin huomatuiksi. Halosenniemi on rakennuksena niin erikoinen, että jo pelkästään siihen tutustuminen on mielenkiintoista. Mahtavaa suomalaista rakennustaidetta parhaimmillaan.

Halosenniemi

Ateljeen ikkunat

Halosenniemen piha-alueella on myös hieno saunarakennus, joka jostain syystä jää usein vähemmälle huomiolle. Itsekin oikeastaan vasta tällä kertaa Halosenniemessä vieraillessani ymmärsin aivan järven rannalle rakennetun (nykyään kiellettyä) saunarakennuksen viehättävyyden. Olisi ollut hienoa päästä saunomaan, mutta ovet olivat visusti lukittuina. Jäin pohtimaan, käytetäänköhän saunaa koskaan? Olisiko tässä markkinarako hyödyntää saunaa jotenkin? Olisipa se fiilistelyä, jos voisi sanoa saunoneensa Halosenniemessä.

Halosenniemen saunamökki

Halosenniemen puutarha on myös tutustumisen arvoinen paikka. Puutarhassa on kasvatettu aikoinaan valtavasti erilaisia kukkia ja hyötykasveja. Lisäksi on ollut paljon viinimarjapensaita, omenapuita ja valtava raparperimaa, joka on vieläkin kuosissaan. Raparpereistä tehtiin perinteisesti Halosenniemessä viiniä. Päärynäpuu ei ollut menestynyt Halosenniemessä. Halosen lapsikatras oli joutunut myös osallistumaan kasvimaan hoitoon. Puutarha on edelleen kaunis paikka kierrellä.

Halosenniemen kukkaloistoa

Halosenniemessä vieraili aikanaan paljon naapuruston taiteilijayhteisöä. Juhani Aho oli Pekka Halosen apuna, kun puutarhaan rakennettiin tiilipolkuja. Puutarhan tiilipolut olivat sen verran mutkaisia, että epäilimme herrojen nauttineen melkoisesti raparperiviiniä polkuja tehdessään. Pekka Halosen Maija-vaimo saattoi toisinaan soittaa pianoa nelikätisesti Aino Sibeliuksen kanssa.

Halosenniemestä minulla on nuoruusmuisto. Jouduimme yläasteikäisinä kävelemään Halosenniemeen ja takaisin koululle. Eniron sivuilta juuri tarkastin, että matkalle tulee pituutta edestakaisin kymmenisen kilometriä. Mikäköhän järki tällaisessakin urheilupäivässä on ollut? Emme saaneet silloin edes mennä sisälle Halosenniemeen ja toisaalta ei se kyllä ollut varmasti teini-ikäisen tytön päällimmäinen haavekaan.

Viimeisenä kohteena meillä oli Lottamuseo, joka sijaitsee Rantatiellä Syvärannan tilalla. Syvärannan huvila on kaunis ja sopii hyvin Rantatien miljööseen. Parhaiten Syvärannan tunnistaa vanhasta hämähäkinseittiportista. Lukupiiriläisten kanssa sovimme, ettemme kierrä enää museon näyttelyä, koska olimme niin kulttuurin kyllästämiä, ettei enää uponnut mikään kulttuuriin vivahtava. Lottamuseoon halusimme kuitenkin päättää retkemme ja käydä juomassa pullakahvit.

Lottamuseo, Syväranta

Syvärannan portti väärästä suunnasta kuvattuna

Pari vinkkiä Rantatien kohteisiin tutustujille. Ensinnäkin älä ahmi kaikkia kohteita saman päivän aikana, koska et ehdi nauttia kaikista kohteista, jos kierrät ne kieli vyön alla. Mekin jätimme suosiolla Ainola ja Aholan seuraavalle kerralle. Suvirannassakin olisi mukava vierailla, mutta se on edelleen Järnefeltien yksityiskäytössä joitain poikkeuksia lukuun ottamatta. Toinen vinkki, että Halosenniemessä Pingviini-jäätelöt ja Laitilan virvoitusjuomat olivat kummallisen halpoja. Limupullo maksoi 1,80 euroa. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Lottamuseon kanttiinissa samainen limupullo maksoi 3,- euroa.

Heidin kasvispiirakka

Olin ystävälläni Heidillä kyläilemässä ja sain maistella mitä mainioimpia herkkuja. Kasvispiirakan ohjeen pyysin Heidiltä, koska tämä oli yksinkertaisesti niin mahtavan makuista Nyt laitan hyvän kiertämään ja jaan ohjeen teidän kanssanne. Pohja on jostain napattu peruspohja, joten tässä voit käyttää omaa lempparipohjaasi.

Heidin kasvispiirakka

Pohja:

150 g margariinia tai voita

4½ dl vehnäjauhoja

vajaa 1 tl suolaa

4½ rkl vettä

Täyte:

öljyä

2 eriväristä paprikaa

½ kesäkurpitsa

1 punasipuli

aromisuolaa

½ pkt viherpippurikoskenlaskijaa

2 dl maitoa

1 kananmuna

juustoraastetta

Pane uuni kuumenemaan 225 asteeseen ja voitele piirakkavuoka. Vaahdota rasva puuhaarukalla ja sekoita joukkoon jauhot, suola ja vesi. Minä tietysti vain sekoitin rasvan ja muut aineet sekaisin ilman puuhaarukkaa. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Pistele haarukalla taikinapohjaan reikiä. Esipaista pohjaa noin 10-15 minuuttia. Voit myös laittaa hernepussin esipaiston ajaksi taikinapohjan päälle estämään turhaa taikinan kohoilemista. Minulla ei tällaisia hienouksia ole, joten en ole kokeillut toimiiko.

Esipaiston aikana pilko kasvikset ja koskenlaskija pieniksi paloiksi. Kuullota kasvikset pienessä määrässä kasvisöljyä ja mausta pienellä määrällä aromisuolaa. Lisää kasvisten joukkoon paloiteltu viherpippurikoskenlaskija ja anna juuston sulaa kasvisten joukkoon. Lisää maitoa ½-1 dl ja sekoita tasaiseksi. Ota pannu liedeltä.

Ota esipaistettu pohja uunista, jos aikaa on jo ehtinyt kulua 10-15 minuuttia.

Sekoita muna lopun maidon joukkoon. Lisää munamaitoseos hitaasti valuttaen kasvisjuustoseoksen joukkoon. Lisää seokseen hieman juustoraastetta ja sekoita.

Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle ja paista piirakkaa vielä noin 20 minuuttia 225 asteessa. Tiskit voit jättää jonkun muun hoidettavaksi, jos et itse enää jaksa tiskata tai ei huvita oleskella kauempaa aikaa keittiössä.

Heidi sanoi, että on joskus laittanut kesäkurpitsan tilalle kaksi isoa herkkusientä. Piirakan pitäisi maistua myös lihansyöjille, mutta meillä ei lihansyöjä uskaltautunut maistamaan tätä herkkua. Niin, ja jostain kumman syystä Heidin tekemä kasvispiirakka oli kauniimman näköinen kuin minun tekeleeni.

Heidille suurkiitokset luvasta jakaa reseptiä eteenpäin.

Kesäteatterissa: Ulvova mylläri

Postasin pari viikkoa sitten lukemastani Arto Paasilinnan kirjasta Ulvova mylläri. Nyt tuli sitten käytyä katsomassa teatterisovitus kyseisestä kirjasta Keski-Uudenmaan teatterin (myöhemmin KUT) kesäteatterissa Tuusulan Krapilla. Hieman jännitti etukäteen, kuinka ilmojen haltija suosii, koska sadetta ja kylmyyttähän oli riittänyt enemmän kuin tarpeeksi. Keskiviikkoillasta 2.7.2014 tuli kuitenkin loistava. Aurinko paistoi, eikä satanut. Tuuli oli kuitenkin sen verran voimakas, että vaatetusta ei ollut yhtään liikaa. 

Ulvovan myllärin on sovittanut ja ohjannut Milko Lehto. Päärooleissa ovat Jussi Lampi ja Sari Havas. Muissa rooleissa esiintyvät Seppo Halttunen, Johannes Korpijaakko, Jari Pahkin, Juha-Pekka Palonen, Nora Raikamo, Juha Svahn ja Susanna Roine.

Sari Havas ja Jussi Lampi, Ulvova mylläri

Kuva © Keski-Uudenmaan teatteri

Pitkänhuiskea Jussi Lampi on oiva valinta mylläri Gunnar Huttuseksi. Mieshän on kuin suoraan Paasilinnan kirjan sivuilta revitty. Lammen roolityö on vähäeleistä, mutta sitten kun tapahtuu, sitten myös tapahtuu. Sari Havas eläytyy kerhoneuvoja Sanelma Käyrämön rooliin loistavasti. Hieman naivia, mutta tulenpalavasti rakastunutta naista Havas näyttelee rautaisella ammattitaidolla. Muut näyttelijät esiintyivät useissa eri rooleissa, joka mielestäni kuvastaa näyttelijän ammattitaitoa. Osataan heittäytyä hetkessä roolista toiseen. Johannes Korpijaakko esiintyi mm. Vittavaarana, nimismiehenä ja hullujenhuoneen lääkärinä. Silmälaseja alati hinkkaavan lääkärin roolin Korpijaakko veti antaumuksella. Kauppias Tervolan roolissa riehui yllätyksekseni nainen; Nora Raikamo, jonka lavasuoritus oli sitä luokkaa, että välillä mietin, kuka onkaan pääroolissa. Kauppiaan ukkona ja renki Launolana vakuutti Juha Svahn. Juha-Pekka Palonen vaihteli rooleja Siposesta Happolaan. Välillä Palosen ilmeestä näki, että pokka ei meinannut pitää. Susanna Roine oli napannut ehkä eniten roolituksia. Roine ehti näytellä mm. Siposen emäntää, pankinjohtajaa, maaherraa ja hullujenhuoneen hoitajaa. Näitä kaikkia rooleja yhdisti tietynlainen kylmäverisyys ja ilkeys. Roine veti roolinsa läpi hienosti ja uskottavasti. Seppo Halttusen roolit olivat Piittisjärvi ja lääkäri Ervinen. Etenkin Ervisen roolin Halttunen veti hengästyttävällä tavalla. Poliisi Portimoa, Jeesusta ja Siposen koiraa esitti Jari Pahkin. Pahkinin tanssijan taidot olivat huomattavissa hyvin vedetyissä koira- ja Jeesusrooleissa.

Kuinka KUT oli onnistunut työssään? Hullunhauskasti tietenkin. Esitys seurasi kirjan juonta hyvin tarkasti ja siinä olivat mukana kesäteatterille tyypilliset piirteet: hulluttelua, juopottelua, rakkautta ja pieruhuumoria. Tällaiset seikat saattavat häiritä osaa katsojista, mutta mielestäni kesäteatterin tehtävä on olla viihdyttävä. Itseä ainakin nauratti ja sain heitettyä aivot narikkaan muutamaksi tunniksi. Vakavuutta voi harrastaa muulla ajalla. Ei kesäteatterissa. Kirjaan verrattaessa esityksestä puuttui kirjasta löytyvä surullisuus, mutta en sitä kaivannut, koska koin sen jopa hieman ahdistavana efektinä kirjaa lukiessani.

Lavastus oli vähäinen, mutta toimiva. Kohtaukset tapahtuivat pääosin keskelle näyttämöä tehdyllä puisella esiintymislavalla muutamine puulaatikoineen. Lavasteina toimivat myös näyttämön reunalle asetellut mylly, kasvimaa porkkanoineen, kauppa ja kylän silhuetti. Näissä käytiin myös joitakin kohtauksia, mutta selvästi vähemmän kuin esiintymislavalla.

Jussi Lampi ja Jari Pahkin, Ulvova mylläri

Kuva © Keski-Uudenmaan teatteri

Suosittelen Ulvovaa mylläriä etenkin henkilöille, jotka eivät muuten teatterista perusta. Esitys ei ole liian syvällinen, mutta on uskollinen Paasilinnan teokselle. Lisäksi näyttelijäsuoritukset ovat hyviä. Käsiohjelmassa näytelmän kestoksi on mainittu noin kaksi tuntia väliajan kanssa, mutta esitys kesti huomattavasti kauemmin, lähes kolme tuntia. Tämä ei kuitenkaan mielestäni tuntunut liian pitkältä ajalta, koska näyttämöllä tapahtui koko ajan jotain.

Alussa mainitsemaani vaatetukseen palatakseni, minulla oli farkkujen alla sukkahousut ja nilkkasukat sekä jaloissa kunnon kengät. Ei mitään sandaaleja eikä korkkareita. Muuna vaatetuksena oli t-paita (olisi voinut olla pitkähihainen), lämmin neuletakki ja päällystakki. Kaulassa huivi. Väliajan jälkeen puin vielä käsineet käsiini. Ensi vuonna lisään vaatetuslistalle huovan ja kenties piponkin. Kunnon vaatetus lisää kesäteatterin mukavuutta, koska Suomen kesäillat saattavat olla yllättävän viileitä. Suosittelen myös oman istuinalustan mukaan ottamista kesäteatteriin. Joissain kesäteattereissa saa lainata istuinalustoja, mutta Krapilla en tällaisia nähnyt. Istuinalusta paransi mukavuutta, koska istuimet eivät sinällään olleet mitenkään erikoisen mukavat istua.

Kati Hiekkapelto: Suojattomat

Jonkin aikaa sitten postasin Kati Hiekkapellon Kolibrista. Nyt tuli luettua Hiekkapellon toinen teos Suojattomat (2014, Otava). Sain kirjan lainaksi äidiltäni, joten en osaa sanoa kirjan suosiosta kirjastoissa. Hiekkapelto vaikuttaa kuitenkin olevan vielä melko vieras kirjailija tuttavapiirissäni, kun olen tehnyt pikagallupia. Olen kuitenkin hehkuttanut Hiekkapellosta, joten luulen, että ainakin muutama työkollega tai ystävä tarttuu kirjaan, jos sellainen vastaan sattuu.

Suojattomissa päähenkilönä seikkailee Kolibrista tuttu Anna Fekete. Kolmikymppinen maahanmuuttajataustainen Anna on kotiutunut uuteen työpaikkaansa, eikä työkaveri Eskokaan tunnu enää niin hankalalta tapaukselta kuin alussa. Anna uppoutuu työhönsä, mutta pohtii samalla omaa elämäänsä. Hän tuntee olevansa vieras sekä Suomessa että entisessä kotimaassaan Jugoslaviassa. Toisaalta Suomessa on paljon hyviä puolia, mutta toisaalta etelän lämpö ja ihmisten erilaisuus tuovat Annan elämään kaihomieltä. Esko puolestaan kamppailee samantyyppisten ajatusten kanssa. Esko harkitsee jättävänsä poliisin työt, myyvänsä kotinsa ja häipyvänsä työskentelemään jonnekin pakolaisleirille. Erikoista ajattelua rasistiselta mieheltä.

Annan ja Eskon rinnalla kirjan kertojaäänenä on afganistanilaislähtöinen Sammy, joka on saanut käännytyspäätöksen Suomesta. Sammy on Subutexin orja. Ainetta on saatava lisää ja lisää. Samalla on pakoiltava poliisia. Sammy joutuu aineriippuvuutensa takia ongelmiin ja hänen tapauksensa kietoutuu eittämättä Annan ja Eskon työkuvioihin.

Anna joutuu tulkin tehtäviin, kun unkarilainen au pair –tyttö Gabriella ajaa tiellä maanneen vanhuksen yli. Gabriella haluaa Annasta ystävän, mutta Anna ei ole kovin innostunut asiasta. Samaan aikaan, kun yritetään selvittää vanhuksen henkilöllisyyttä, löytyy metsästä verinen puukko. Mistä puukko on lähtöisin ja mitä metsässä on tapahtunut? Annalla riittää työsarkaa. Toisaalla Esko on saanut KRP:ltä tehtäväkseen estää pahamaineisen maahanmuuttajajengin Black Cobran rantautumisen Suomeen. Esko on työstä tohkeissaan ja ottaa työnsä hyvin vakavasti, vaikkakin välillä olutta ja Koskenkorvaa naukkaillen.

Hiekkapellon teksti on soljuvaa. Ympäristökuvaukset ovat hyviä. Kirjaa lukiessa voi tuntea märän lumen kastelemat kengät jaloissaan tai hiihtoretkellä valuvan hien. Annan tunnetilat ovat uskottavia. Kirjaa on helppo lähestyä, eikä sitä mielellään laske käsistään.

Kuten Kolibrissa, on myös Suojattomissa, otettu paljon kantaa maahanmuuttajakysymyksiin. On yritetty antaa kuva siitä, millaista on maassa, josta ihmiset joutuvat pakenemaan. Toisaalta taas pohditaan maahanmuuttajan tuntoja uudessa, vieraassa maassa. Mielestäni Hiekkapelto on onnistunut näissä kuvauksissaan loistavasti.

Pidin kirjasta kovasti ja voinkin sitä suositella kaikille dekkareitten ystäville. Murhaajan henkilöllisyys saattaa olla yllätys.

Tähtiä kirja saa 4 (asteikko 1-5).