Keski-Uudenmaan Teatteri: Sherwood Tigers

 

Kun on asunut lähes koko ikänsä Keravalla, on vanhemmiten paikallishistoria alkanut kiinnostaa yhä enemmän ja enemmän. Keski-Uudenmaan Teatterin esittämä uutuusnäytelmä Sherwood Tigers tuokin nostalgisia muistoja mieleen. Toisaalta näytelmä on myös osoitus siitä, kuinka Keravalta kumpusi uusi nuorisokulttuurin suuntaus. Suunnannäyttäjänä tietysti Teddy & The Tigers.

Karoliina Isomäki ja Atso Mouhu
Keski-Uudenmaan Teatteri: Sherwood Tigers (2022)
Kuva © Tuomas Scholz

Malla (Minna Kivelä) ja Pertti (Seppo Halttunen) tapaavat sattumalta. Edellisestä kerrasta onkin ehtinyt vierähtää noin neljäkymmentä vuotta. Siinä he nyt kuitenkin ovat. Nuoruusaikojen rakastavaiset. Mallu, entinen punkkari ja Pertti, entinen teddy. Ilmassa on heti sähköä. Mallun ja Pertin muistot lennättävät heidät takaisin nuoruuteen. Aikaan, jolloin Keravalla teddyt ja punkkarit tappelivat ja haastoivat riitaa toistensa kanssa päivästä toiseen. Jostain kumman syystä rakkaus ei kuitenkaan katso ideologioita. Kun rakkaus iskee, ei ole väliä, millainen ideologia ihmisellä on. Tosin se ei tarkoita sitä, etteivätkö muut rakkautta tuomitsisi. 

Näytelmä etenee kahdella aikatasolla. Ollaan nykypäivässä sekä Mallan ja Pertin nuoruudessa. Nuoruuden uhoa näyttämöllä nähdäänkin paljon. On joukko teddyjä ja joukko punkkareita. Näiden joukossa on myös nuori Malla (Karoliina Isomäki) ja nuori Pertti (Atso Mouhu). Nyt on pakko antaa todella suuret kiitokset näytelmän nuorelle voimalle. Aivan uskomattomia tanssiesityksiä ja rooleihin heittäytymisiä. Karoliina Isomäki oli saanut napattua rooliinsa hienosti myös piirteitä Minna Kivelältä vai onko se kenties mennyt toisinpäin? Joka tapauksessa upeaa katseltavaa. Atso Mouhu nuorena Perttinä on suloisen epävarma, vaikka esittääkin kovanaamaa. Nuoren miehen herkkyys nousee hyvin esiin kohtauksissa Mallan kanssa.

Minna Kivelä ja Seppo Halttunen
Keski-Uudenmaan Teatteri: Sherwood Tigers (2022)
Kuva © Tuomas Scholz

Minna Kivelän ja Seppo Halttusen roolityöt ovat tietenkin ammattimaisia. Jollain tavoin ihastuin siihen, kuinka Kivelä ja Halttunen näyttelivät tavallisia suomalaisia ihmisiä. Ei mitään pintaliitäjiä, eikä rahalla mässäilijöitä. Sekä Mallu että Pertti piirtävät kuvan keskiverrosta keski-ikäisestä suomalaisesta ihmisestä. Elämää on nähty ja koettu, mutta edelleen mielen voi pitää avoimena. 

Tiina Brännaren ohjaus on ollut taitavaa. Näytelmä on hyvin tasapainoinen, eivätkä hypyt nykyajasta vuosikymmenten taakse ole millään tavoin häiritsevää. Näytelmän koreografiat ovat sujuvia. Erityisesti nuorten tanssikohtaukset ovat huikeaa katseltavaa. Kiitos koreografiasta lähtee Saana Syrjämäelle. Entä sitten puvustus? Oikeasti upeita! Etenkin teddygirlsien fiftarimekot. Puvustuksen takana on Sinikka Zannoni.

Nora Taskinen ja ensemble
Keski-Uudenmaan Teatteri: Sherwood Tigers (2022)
Kuva © Tuomas Scholz

Sherwood Tigers on erittäin onnistunut näytelmä. Pidän siitä, kuinka näytelmässä soitetaan Teddy & The Tigersia, näytetään videomateriaalia ja vanhoja valokuvia. Nostalgiaa on kieltämättä ilmassa, vaikka täytyy myöntää, että itse olen juuri sen ikäinen, etten ihan päässyt Teddy & The Tigersien musiikin matkaan lapsuudessani. Olin vasta nuoruuden kynnyksellä. Toki isoveljelläni oli Teddy & The Tigersin kasetti tai kasetteja eli ei musiikki missään tapauksessa tuntematonta minulle ollut, eikä se tietysti olisikaan voinut olla. Viimeistään nuorena aikuisena opin, mikä on keravalaista aitoa nuorisokulttuuria. Siitä huolimatta myönnän myös sen, että itse ehkä kallistuin nuoruudessani enemmän punkkareiden suuntaan. Pitihän sitä jotenkin kapinoida. Mainittakoon myös siitä, että näytelmässä vilahtelevat keravalaiset maamerkit loivat myös mukavaa tunnelmaa vanhan keravalaisen katsojan perspektiiviin. 

Jos syksyyn haluaa iloa, väriä, musiikkia ja upeita tanssikohtauksia, niin ehdottomasti kannattaa suunnistaa Keravalle Keuda-talon Kerava-saliin. Sherwood Tigers on kaikkea edellä mainittua ja paljon muuta. Sitä paitsi rakkaustarinat ovat aina ihania. 

Sherwood Tigers sai kantaesityksensä Keski-Uudenmaan Teatterin esittämänä Keravan Keuda-talon Kerava-salissa torstaina 1.9.2022.

 

Rooleissa: Minna Kivelä, Seppo Halttunen, Jari Vainionkukka, Karoliina Isomäki, Nora Taskinen, Atso Mouhu, Mikael Viemerö, Olivia Sirén, Roosa Kärkkäinen, Iida Kukkonen, Stella Sainio ja Maria Laumola 

Punkkareita ja Teddyjä: Henriikka Rautanen, Eeva Öystilä, Juulia Isoherranen, Emma Virtanen, Arttu Lavi, Tuomo Virtanen, Ella Lipponen, Mina Törmälä ja Ella Niinistö

 

Käsikirjoitus: Heikki Lund

Ohjaus: Tiina Brännare

Koreografia: Saana Syrjämäki

Lavastus: Mikko Rantanen

Puvustus: Sinikka Zannoni

Keuda-talon tekniikka: Jussi Kaatrasalo & Mika Hakkarainen

Graafinen suunnittelu: Kalle Tahkolahti

Valokuvat: Tuomas Scholz 

Tuotanto: Juha Suihko/Keski-Uudenmaan Teatteri

Lämmin kiitos Keski-Uudenmaan Teatterille kutsuvieraslipusta.

 

Keski-Uudenmaan Teatteri: Voi veljet!

 

Kesäteatterikausi on korkattu! Keski-Uudenmaan Teatterin Krapin Kesäteatterissa pyörii tänä kesänä Ray ja Michael Cooneyn käsikirjoittama farssi Voi veljet! Täytyy myöntää, että tästä näytelmästä ei puutu kiivaita ja sekasortoisia kohtauksia. Kaikkihan menee juuri niin kuin kunnon farssissa pitääkin mennä. 

Antero Nieminen, Jari Vainionkukka ja Kalle Tahkolahti
Keski-Uudenmaan Teatteri: Voi veljet! (2022)
Kuva © Kapina Oy

Ake (Antero Nieminen) ja Liisa (Anni-Maija Koskinen) ovat odotusta täynnä. Heille on tulossa sosiaalityöntekijä Rouva Porvali (Sanna Saarijärvi) tekemään arviota pariskunnan kelpoisuudesta adoptoida lapsi. Kaiken pitää olla kotona viimeisen päälle kunnossa, mutta mitä tapahtuu, kun paikalle pöllähtää Aken veli Make (Jari Vainionkukka). Makella sattuu olemaan pakettiauto täynnä salaa maahantuotua viinaa ja tupakkaa. Eikä siinä tietysti vielä kaikki. Paikalle pamahtaa myös Pera (Kalle Tahkolahti), joka kuuluu samaan veljeskaartiin. Pera vaikuttaa näennäisesti kunnon mieheltä, vaikkakin ehkä hieman yksinkertaiselta, kunnes selviää, että hänellä on mukanaan jälleenmyyntiä odottava ruumis! Ei hyvät hyssykät! Tämä ei tule näyttämään hyvältä Rouva Porvalin silmissä. Alkaa mieletön järjestely kulissien ylläpitämiseksi, jota sekoittamaan saapuvat pakolaiset Andreas (Seppo Halttunen) ja Katerina (Veera Väisänen). Tietenkin paikalle tulee myös lainvalvoja konstaapeli Salo (Juha Suihko). 

Veljeskullat varastivat näytelmän totaalisesti ja niinhän se tietysti pitää ollakin, koska näytelmän keskiössä ovat veljet. Pidin siitä, kuinka veljesten kemia pelasi yhteen näytelmässä. Antero Nieminen Akena yrittää pitää kaiken kasassa, etteivät vaimo ja vielä vähemmän Rouva Porvali, saisi tietää, mitä taustalla tapahtuu. Jari Vainionkukka puolestaan on loistava Make. Mies tihkuu jotain pikkurikollista konnaa, vaikka rinnassa lyö lämmin sydän. Kalle Tahkolahti veljestrion nuorimpana on selvästi pahnan pohjimmainen, jota ei ikinä oteta vakavasti, ja jolle on helppo huutaa ärtymyksensä. Ake yrittää ohjailla veljiään, mutta pieleenhän kaikki menee. 

Anni-Maija Koskinen, Sanna Saarijärvi ja Antero Nieminen
Keski-Uudenmaan Teatteri: Voi veljet! (2022)
Kuva © Kapina Oy

Näytelmän sovituksesta ja ohjauksesta on vastannut Mika Nuojua. Kohtaukset etenevät sujuvasti, eikä nopeatempoisessa farssissa tule katkoksia. Näyttelijöiden on täytynyt hioa liikkeensä viimeisimmilleen, jotta näytelmä toimii niin hienosti kuin Krapin Kesäteatterissa nähtiin. Näytelmän lavastuksesta on vastannut Teemu Loikas. Lavastuksessa on tietysti useampi ovi, kuten kunnon farsseissa täytyy ollakin. Rakastin näyttämöllä olevaa sohvaa, joka varsinaisen yllätysmomentin näytelmän kulkuun järjestikin. Upeaa! 

Voi veljet! on näytelmä, josta on moneksi. Mielestäni näytelmä sopii niin aikuisten kuin kouluikäisten lastenkin katsottavaksi. Aikuisille näytelmän anti on tietysti laajempi. Vaikka näytelmä onkin farssi, löytyy siitä paljon puhuttelevia aiheita: vanhemmuus ja lapsen adoptointi, lähisukulaisuus, pakolaispolitiikka, kunnalliset ja valtiolliset viranhaltijat sekä rikollisuus. Suuria aiheita, joista löytyy niin monta mielipidettä kuin on keskustelijaa. Lasta näytelmässä kiehtovat taatusti hullunhauskat kohtaukset, joissa Pera joutuu melko usein kaltoin kohdelluksi, tai kun Andreas avaa kielenkantimensa ja yrittää saada sanomansa perille, vaikka vastapuoli ei ymmärrä sanaakaan miehen puheesta. 

Kalle Tahkolahti ja Jari Vainionkukka
Keski-Uudenmaan Teatteri: Voi veljet! (2022)
Kuva © Kapina Oy

Loppuaplodien ja kukitusten päätteeksi Sanna Saarijärvi huudahtaa koko yleisölle tervehdyksensä: ”Aurinkoista kesää!” Ah, miten rakastettavaa sarkasmia. Ensi-illan sää oli kaikkea muuta kuin aurinkoinen. Vettä satoi ja oli kylmä. Kesäteatteriin kannattaakin siis ehdottomasti pukeutua kelin mukaisesti. Itselläni oli kevyttoppatakki, farkkujen alla sukkahousut, kengissä villasukat, pipo päässä ja käsineet käsissä, eikä siltikään ollut liian kuuma. Huopakin lisäksi lämmitti jalkojani. Kaikesta huolimatta rakastan Suomen kesän monimuotoisuutta. Näyttelijöitä jaksan silti ihmetellä, kuinka ammattitaitoisesti jaksavat näytellä, vaikka taivaalta sataisi pieniä mummoja. 

Voi veljet! on juuri sopiva kesäteatteri-irrottelu. Näytelmä sopii etenkin sellaisille, jotka harvemmin teatterissa käyvät. Tätä näytelmää katsoessa ei tarvitse vilkuilla kelloa, koska meno näyttämöllä on sen verran kiihkeää, että mukana pysyäkseen on koko ajan seurattava, mitä seuraavaksi tapahtuu. 

Keski-Uudenmaan teatterin esittämä Voi veljet! sai ensi-iltansa Krapin Kesäteatterissa torstaina 2.6.2022.

 

Rooleissa: Antero Nieminen, Anni-Maija Koskinen, Jari Vainionkukka, Kalle Tahkolahti, Juha Suihko, Sanna Saarijärvi, Seppo Halttunen, Veera Väisänen ja Seppo Pirskanen 

Käsikirjoitus: Ray & Michael Cooney

Suomennos: Pekka Kesälahti

Sovitus ja ohjaus: Mika Nuojua

Lavastus: Teemu Loikas

Puvustus: Merja Thil

Äänet ja tekniikka: Olli Tamminen

Järjestäjä: Willjam Fagerström

Valokuvat: Kapina Oy

 

Lämmin kiitos Keski-Uudenmaan teatterille kutsuvieraslipusta.

Keski-Uudenmaan Teatteri: Hyviä päiviä ja säkkipillimusiikkia

 

Sehän on sellainen juttu, että Anna-Leena Sipilä on sanoittanut viisikymppisen naisen sielunelämän teatterin näyttämölle. Toki ikä voi olla jotain muutakin, mutta allekirjoittaneeseen reilu 50+ naiseen monologinäytelmä teki melkoisen samaistumiskohteen. Se ei kuulkaas naisen elämä ole kauhean helppoa. Ihan tiedoksi vain. Toki joukkoon mahtuu mukaan myös hyviä päiviä.

Anna-Leena Sipilä
Keski-Uudenmaan Teatteri: Hyviä päiviä ja säkkipillimusiikkia (2022)
Kuva © Kapina Oy

Anna-Leena Sipilä pohtii, miksi älypuhelinta kutsutaan älypuhelimeksi. Oikeastihan puhelin on todella hölmö. Siinä on kaiken maailman toimintoja, joista kukaan ei voi tietää mitään. Elävästä elämästä kerrottakoon esimerkki, kun allekirjoittanut istui palaverissa tai mötessä, kuten ruotsalaiset. Ruotsalaisethan istuvat jatkuvasti erilaisissa möteissä. Tähänkin Sipilällä oli monta eri mötevaihtoehtoa. Mutta palatakseni kännykkäasiaan, niin kuinka voi sellaistakaan tapahtua, että istut palaverissa ja artikuloit selkeäsanaisesti jotain asiaa, niin yhtäkkiä puhelin alkaa huudella jotain. Kesken palaverin. Google on alkanut hakea sanomaani palaveriasiaa netin syövereistä ja ohjaa minua eteenpäin. Oikeasti! Kukaan täysjärkinen ihminen ei halua, että tällaista tapahtuu todellisessa elämässä, mutta niin vain tapahtuu. Ja Sipilä esittää tähänkin yksinkertaisen kysymyksen, kuinka tällaiset toiminnot saa pois päältä? Helppoa se ei ole. 

Sipilä rakastaa Turkua. Sinne on päästävä sopivin väliajoin, koska Turussa on kaikkea. Sukulaisia siellä ei välttämättä ole, eikä niitä siellä tarvitakaan, koska Turusta voi nauttia myös ilman sukulaisia. Allekirjoitan sataprosenttisesti sen, että Turkuun täytyy välillä päästä. Turussa kaikki on kauniimpaa. Sitä ikään kuin itsekin kaunistuu, kun astelee Turun jokivartta pitkin rennossa kesäillassa. Turussa on vaikka mitä nähtävää. Turku on lähellä Tukholmaa.

Anna-Leena Sipilä
Keski-Uudenmaan Teatteri: Hyviä päiviä ja säkkipillimusiikkia (2022)
Kuva © KapinaOy

Ihan sellainen pieni asia juolahti mieleeni, mitä Sipilä ei ollut huomannut tai se oli kenties poistettu käsikirjoituksesta, mutta onko kukaan ikinä miettinyt, miksi tavaratalojen kenkäosaston pienikokoiset kengät on asetettu ylimmille orsille ja suurikokoisimmat kengät alimmille hyllykoukuille? Onko tässä takana jokin tavaratalon henkilökuntaa viihdyttävä piilokamera? Siellä se puolentoistametrin mittainen asiakas yrittää kurkotella koon 36 ja 37 kenkiä katonrajasta. Vastaavasti hieman pidemmäksi venähtänyt asiakas konttaa lattialla ja etsii koon 45 kenkiä. Toki Sipilän sanoin tämän ikäisenä pitäisi jo ylettyä ylähyllylle. Ikävästi monet tuotteet ovat kaupassa kuitenkin niin korkealla, että ne jäävät kaupan hyllylle, kun ei niitä sieltä yksinkertaisesti ylety ottamaan. Jäi pääsiäisraepussikin ostamatta, koska en ylettynyt. 

Monologinäytelmä etenee sutjakkaasi kohtauksesta toiseen. Sipilän heittämät pienet asiat saavat hetkessä suuret mittasuhteet. On suloista rullalle menevää koiraa. On mielikuvituskoirajoukko, joka menee hulluudessaan niin pitkälle, ettei sillä tarinalla ole oikeasti voinut olla olemassa järkevää päätöstä. On ihanat huulirasvat. On kaunis suihkugeelipullo, jonka tuoksu kylläkin ikävästi tuo mieleen taksikuskin tai stuertin. Kuka haluaa tuoksua stuertille? Tampereella raikaa railakas rap, mutta haluaako joku oikeasti kuunnella säkkipillimusiikkia? Jos haluaa, käsi ylös.

Anna-Leena Sipilä
Keski-Uudenmaan Teatteri: Hyviä päiviä ja säkkipillimusiikkia (2022)
Kuva © Kapina Oy

Minna Koskela on ohjannut Sipilän kirjoittaman ja näyttelemän monologinäytelmän. Näytelmän vahvuus piilee siinä, että naiset ovat tehneet loistavaa yhteistyötä. Moni katsoja suotta pelkää monologeja, mutta tätä näytelmää ei tarvinnut pelätä. Anna-Leena Sipilä vie roolihahmonsa tai pitäisikö sanoa ihan oman itsensä näytelmän läpi uljaasti. Hän uskaltaa ihmetellä asioita, joista moni ei haluaisi puhua sanaakaan, ettei vain menettäisi kasvojaan. Ihan parastahan on, kun ihminen osaa nähdä elämän koomiset puolet. Niitä tässä näytelmässä riittää. Pakko muuten myöntää, että olin kateellinen, ettei Sipilää tuntunut yhtään huimaavan A-tikkailla taiteilu. Minua huimaa jo, kun ensimmäiselle askelmalle nousen. 

Hyviä päiviä ja säkkipillimusiikkia on loistava irtiotto arjen pyörteisiin. Sipilä puhuu näyttämöllä todellisesta elämästä, mutta samalla hän on osannut nähdä asioiden koomiset puolet. Ei se elämä aina niin vakavaa ole, paitsi jos säkkipillimusiikki soi taukoamatta. 

Hyviä päiviä ja säkkipillimusiikkia sai kantaesityksensä Keski-Uudenmaan Teatterissa tiistaina 12.4.2022.

 

Näyttelijä: Anna-Leena Sipilä 

Käsikirjoitus: Anna-Leena Sipilä

Ohjaus: Minna Koskela

Valot ja äänet: Kalle Tahkolahti

Järjestäjä ja tekniikka: Kalle Tahkolahti ja Maija Tikka

Valokuvat: Kapina Oy

 

Lämmin kiitos Keski-Uudenmaan Teatterille kutsuvieraslipusta.

Keski-Uudenmaan Teatteri: Buster Keaton – elämä ja teot

 

Keski-Uudenmaan teatterin katsomoon astuessani Buster Keaton (Jari Vainionkukka) istuu näyttämön reunalla ja soittaa huuliharppua. Tuota pientä, mitättömän oloista soitinta, mutta mitkä soinnit esineestä lähtevätkään. Siinä se istuu. Buster Keaton. Elävänä ja aitona. Matala lierihattu päässään. Kuinka tämä kaikki on mahdollista?

Jari Vainionkukka ja Sami Hult
Keski-Uudenmaan Teatteri: Buster Keaton - elämä ja teot (2022)
Kuva © Tuomas Scholz/Kapina Oy

Buster Keaton on tietenkin kaikkien tuntema koomikko, jonka kasvojen ilmeet eivät värähdäkään, sattui sitten ihan mitä tahansa. Mutta Keski-Uudenmaan teatterin näyttämöllä on myös Buster Keaton, vantaalainen varaosamyyjä. Mutta ei siinäkään kaikki. Pian näyttämöllä nähdään Buster Keatonin perheenjäseniä, talonmies, Mike Tyson, Charles Chaplin ja Alice Miller. Heillä kaikilla on sanansa sanottavana Buster Keatonista, eivätkä ne kaikki sanat välttämättä ole kauniita. Ei etenkään oman pojan kuvailut isästään.

Tällä tavoin etenee näytelmä, jonka kaikki roolisuoritukset vetää Jari Vainionkukka. Pianoa soittava Sami Hult heittää välispiikkejä ja tarina jatkuu. Katsojat imaistaan Buster Keatonin elämään vaivihkaa ja huomaamatta. Vähän kuin Buster Keaton itse. Ei ryminällä ja kovalla huudolla, vaan vähäeleisesti. Tästä kaikesta huolimatta yleisö purskahtelee tuon tuosta nauruun. Buster Keaton ja hänen elämänsä tuntuu olevan täynnä tahatonta komiikkaa. Pääasia kuitenkin on, että on musta puku ja valkoinen paita. Se tuo turvallisuuden tuntua. Ei erotu millään tavoin porukasta, mutta antaa kuitenkin arvokkuutta tilanteeseen kuin tilanteeseen. 

Sami Hult ja Jari Vainionkukka
Keski-Uudenmaan Teatteri: Buster Keaton - elämä ja teot (2022)
Kuva © Tuomas Scholz/Kapina Oy

Aivan käsittämättömän upea esitys. Jari Vainionkukan heittäytymistä roolista toiseen oli ilo seurata. Rakastuin henkilöhahmoihin. Daryl Valley-Keaton, Busterin vaimo, antaa itsestään liehakoivan ja hieman ilolintumaisen kuvan. Hän kertoo miehen omituisuuksista, mutta samalla hän ei voi olla rakastamatta miestään. Lapsuuden talonmies ei luottanut Buster Keatoniin yhtään. Hän ei pitänyt hiljaisista lapsista, koska ne suunnittelivat jotain, eikä sellainen voinut tietää hyvää. 

Sami Hultin osuus näyttämöllä on niin ikään valtava. Hän soittaa kohtauksiin sopivia sävelmiä näytelmän edetessä ja on hyvin läsnä. Hän antaa Buster Keatonille ja hänen lähipiirilleen tilaa, mutta jos Jari Vainionkukka alkaa liikaa elämöidä aiheettomuuksia, hän reippaasti ohjaa Vainionkukan takaisin Buster Keatonin elämään. 

Sami Hult ja Jari Vainionkukka
Keski-Uudenmaan Teatteri: Buster Keaton - elämä ja teot (2022)
Kuva © Tuomas Scholz/Kapina Oy

Kari Hotakaisen romaaniin perustuva näytelmä on toimiva. Kalle Tahkolahden ohjauksessa Jari Vainionkukan ja Sami Hultin näyttämötyöskentely on saanut sujuvat sävelet. Kohtauksesta toiseen siirrytään sulavasti, eikä tyhjiä hetkiä pääse syntymään. Erityisesti pidin siitä, millaisia sävelmiä näytelmän edetessä kuultiin. Tietysti mykkäelokuviin sopivaa Scott Joplinia, hieman bluesia sekä tietenkin Sibeliuksen Finlandia muutamia mainitakseni. 

Buster Keaton – elämä ja teot tekee luotauksen yhden miehen elämään vai pitäisikö sanoa kahden? Vantaalaisen Buster Keatonin ja suurelle yleisölle tunnetumman Buster Keatonin (1895-1966). Sillä ei sinänsä ole merkitystä, koska miesten elämät ovat sujuvasti sulautuneet ikään kuin yhteen. Selvää on kuitenkin se, että molemmat miehet ovat eleettömiä, eivätkä pyri nostattamaan hälyä. Sen sijaan näytelmä antaa paljon aihetta miettiä, tietävätkö sukualiset, ystävät, tuttavat, työkaverit ja kaikki muu maailma aina paremmin, millainen joku ihminen on. Siltä aika usein vaikuttaa. 

Keski-Uudenmaan Teatterin Buster Keaton – elämä ja teot on ehdottomasti katsomisen arvoinen näytelmä. Itse sain hienosti nollattua työviikon jälkeisen alavireisen olotilan. Buster Keaton nostattaa mieltä olemalla oma itsensä. 

Buster Keaton – elämä ja teot sai ensi-iltansa Keski-Uudenmaan Teatterissa perjantaina 1.4.2022.

 

Rooleissa: Jari Vainionkukka ja Sami Hult 

Alkuteos: Kari Hotakainen 

Dramatisointi: Miko Jaakkola ja Rauno Ahonen

Ohjaus: Kalle Tahkolahti

Valot ja äänet: Kalle Tahkolahti

Järjestäjä ja tekniikka: Maija Tikka ja Kalle Tahkolahti

 

Lämmin kiitos Keski-Uudenmaan Teatterille kutsuvieraslipusta.

Keski-Uudenmaan Teatteri: Viiniä keittiössä

 

Moni tietää kirjallisuudesta Anna Gavaldan, mutta moniko on nähnyt naisen romaaneista tehtyjä teatteriesityksiä? Ilokseni voin todeta, että minä olen nähnyt. Keski-Uudenmaan Teatteri (KUT) on saanut esitysoikeudet Gavaldan menestysromaaniin Viiniä keittiössä (Je l’aimais). Tähän on pakko todeta, että mahtava saavutus KUT.

Seppo Halttunen ja Elina Varjomäki
Keski-Uudenmaan Teatteri: Viiniä keittiössä (2021)
Kuva © Kapina Oy

Chloén (Elina Varjomäki) aviomies Adrien (Jan-Christian Söderholm) on jättänyt vaimonsa ja lapsensa. Hän on löytänyt uuden rakkauden. Elämänsä rakkauden. Chloé on suunniltaan surusta. Appiukko Pierre (Seppo Halttunen) on kiikuttanut Chloén mökille, jotta nainen saisi rauhassa miettiä tapahtunutta. Chloé on hysteerinen ja itku on herkässä. Pierre yrittää luoda naiselle mukavia olosuhteita. Chloé suutahtelee appiukolleen tuon tuosta, mutta vähitellen keskusteluyhteys löytyy ja viini virtaa. Viikonloppu tuokin melkoisen yllätyksen, kun Chloé tutustuu appiukkonsa salattuun puoleen. Pierren elämä ei olekaan ollut niin yksitotista kuin Chloé on luullut. 

Elina Varjomäellä on näytelmässä Chloén roolin lisäksi Mathilden rooli. Varjomäki tekee tasaisen laadukasta roolitusta kummassakin osassa, mutta täytyy myöntää, että ihastuin enemmän Mathildeen. Varjomäki saa tuotua naiseen sopivasti salaperäisyyttä. Seppo Halttunen rinnastetaan useimmiten komediaan, mutta tässä näytelmässä Halttusesta avautuu uusi, syvällisempi puoli. Halttunen nähdään roolissa, joka on monisyinen. Hänellä ei ole valmiita vastauksia Chloélle, eikä tarvitsekaan olla, koska elämä ei ole sellaista. Kaksoisroolituksessa nähdään myös Jan-Christian Söderholm. Adrienin rooli on lähestulkoon aina yliampuvaa ja tarkoituksellisesti provosoivaa, mutta se tuo syvälliseen näytelmään hieman hauskuutta. Nuoren Pierren roolissa Söderholm on kuin toisinto vanhemmasta Halttusesta. Pidin siitä, kuinka samankaltaisia nuori ja vanhempi Pierre ovat olemuksiltaan.

Elina Varjomäki ja Jan-Christian Söderholm
Keski-Uudenmaan Teatteri: Viiniä keittiössä (2021)
Kuva © Kapina Oy

Lija Fischer on dramatisoinut ja ohjannut näytelmän. Fischer on saanut tuotua näytelmään sopivasti filosofisuutta ja syvällisyyttä. Näytelmä etenee sujuvasti kohtauksesta toiseen. Mökkiviikonloppu vaihtuu hetkessä Pariisin nähtävyyksien äärelle, mutta näytelmä ei kärsi siitä millään tavoin. Näytelmän lavastus on yksinkertainen, mutta loistavasti onnistunut. Heti katsomoon mennessäni minulle tuli tunne sumuisesta syyssäästä. Kauniit vaahteranlehdet maassa ja katosta roikkuvat valokatteet toivat usvaisen tunnelman. Juuri sellaisen, jossa rakkaan ihmisen kanssa olisi ihana taivaltaa. Näytelmän lavastuksen takana on ollut Tinja Salmi. 

Voisi kuvitella, että Viiniä keittiössä on kepeä näytelmä, mutta se on kaikkea muuta. Viiniä keittiössä avaa näkymän, jossa rakkaus ei olekaan ikuista. Nuorena solmittu suhde voi olla varma ja turvallinen, mutta uusi rakkaus voi ilmestyä koska tahansa nurkan takaa. Yllättäen ja kovaa. Siinä vaiheessa parisuhde joutuu koetukselle. Jatkaako turvallisilla vesillä vai sukeltaako tuntemattomiin syvyyksiin? Siihen vain jokaisen oma sydän osaa vastata. Totta on kuitenkin se, että rakkaus satuttaa.

Seppo Halttunen ja Elina Varjomäki
Keski-Uudenmaan Teatteri: Viiniä keittiössä (2021)
Kuva © Kapina Oy

KUT:in esittämä Viiniä keittiössä on näytelmä, jota suosittelen aikuisille, jotka haluavat laittaa ajatusnystyränsä töihin. Näytelmä antaa paljon, mutta se laittaa myös ajattelemaan elämää ja rakkautta. Vinkkinä myös mainittakoon, että lauantain esitykset alkavat jo kello 18.00. Itse pidän aikaisemmista aloituksista. 

Keski-Uudenmaan Teatteri sijaitsee Keravalla loistavien kulkuyhteyksien päässä. Juna-asemalta on teatterille lyhyt matka kävellä, joten näytelmää kannattaa tulla katsomaan kauempaakin. Helsingistä junamatka taittuu kahdessakymmenessä minuutissa. 

Keski-Uudenmaan Teatterin Viiniä keittiössä sai kantaesityksensä lauantaina 9.10.2021. 

Rooleissa: Elina Varjomäki, Seppo Halttunen ja Jan-Christian Söderholm 

Alkuteos: Anna Gavalda

Dramatisointi ja ohjaus: Lija Fischer

Lavastus- ja pukusuunnittelu: Tinja Salmi

Äänisuunnittelu: Jussi Österman

Valosuunnittelu: Kalle Tahkolahti

 

Näin esityksen kutsuvieraslipulla. Lämmin kiitos KUT:ille.

Teatterissa: Aktiivimalli – Harmaat pantterit 4

Raskas työviikko takana. Pieni päänsärky otsalohkossa. Väsynyt olo. Teatteri-ilta edessä, mutta ei mikä tahansa teatteri-ilta, vaan väsymyksen, päänsäryn sekä työjutut karkottava teatteri-ilta. Kyllä. Keski-Uudenmaan Teatteri (KUT) räjäytti sellaisen ilotulituksen, ettei voinut muuta kuin iloita. Aktiivimalli – Harmaat pantterit 4 on täällä nyt.

Käpyhovin vanhainkodissa kaikki on mallillaan. Ainakin siihen asti, kunnes pääministeri Töyräs (Elina Varjomäki) esittelee uuden AIPA-lain eli Aktiivisten ikäihmisten itsepalveluohjelman. Laki velvoittaa kaikki 65 vuotta täyttäneet kansalaiset AIPA-kurssille eläkkeen menettämisen uhalla. Käpyhovilaiset ovat pöyristyneitä. Sydämestä ottaa ja tuohtumus on kovaa. Kaiken lisäksi Käpyhovissa jo pitkään eläneen Irmeli Kurpan (Anna-Leena Sipilä) pahin vihamies vai pitäisikö sanoa vihanainen Ellinoora Näkäräinen (Leena Uotila) muuttaa Käpyhoviin. Sellainen syöjätärhän vie kaikki miehet. Ainakin Elvis Natusen (Seppo Halttunen). Enää ei ole mikään ennallaan Käpyhovissa.

Anna-Leena Sipilä, Leena Uotila, Elina Varjomäki ja Seppo Halttunen

Keski-Uudenmaan Teatteri: Aktiivimalli - Harmaat pantterit 4 (2020)

Kuva © Kapina Oy

Olen aina pitänyt Anna-Leena Sipilän näyttelijän työstä, mutta Irmeli Kurppana hän on mahtava. Minihameinen ja korkokengissä viihtyvä nainen pyllähtelee tuon tuosta ja beiget, pitkälahkeiset alushousut vain vilkkuvat. Eikä silläkään ole väliä, että suonikohjut pullistelevat sukkahousujen läpi. Elviksen roolissa oleva Seppo Halttunen on mainio. Hieman hömppä mies, joka lankeaa helposti naisen kuin naisen pauloihin. Etenkin, jos samalla voi laulaa luikauttaa Elvis Presleyn klassikkokappaleita. Leena Uotilasta ei voi muuta sanoa kuin, että Irmeli oli oikeassa. Nainen on syöjätär.

Käpyhovin hoitajattaren Kikka Natusen asussa pyörivä Reeta Vestman on juuri sellainen ilonaama, jonka itsekin soisin kaikkiin laitoksiin. Hymy ei hyydy, vaikka välillä on pakko korottaa ääntä. Elina Varjomäellä ja Jari Vainionkukalla on esityksessä monta roolia. Varjomäki veti parastaan pääministeri Töyrään mekossa. Toimittajan kysymyksiä kierrellään kestohymy kasvoilla. Ja mikä siinä on, että aina, kun Jari Vainionkukan näkee vähäpukeisena näyttämöllä alkaa naurattaa? Todella hyväkroppainen mies, joten ei pitäisi muuta kuin ihailla, mutta Jorma Keravalta huvitti. Jestas, mikä hieroja. Voisin tilata kotiin tai työpaikalle.

Aktiivimallin lavastus ja valaistus ovat upeat. Leopardikuvioiset tapetit ja samaa kuosia oleva divaani. Pinkkiä ja purppuraa löytyy myös. Näitä tehostetaan välillä hyvinkin psykedeelisillä valoilla. Tuollaisessa vanhainkodissa minäkin haluaisin joskus eläkepäiviäni viettää, mutta ilman AIPAa. Kiitos Mikko Rantanen ja Jussi Kaatrasalo. Pidin myös sellaisesta pienestä yksityiskohdasta, jossa valokeila ohjataan näyttelijän kasvoihin elokuvamaisesti siten, että muu näyttämö on pimeänä. Hieno tehokeino.

Leena Uotila, Reeta Vestman, Seppo Halttunen ja Anna-Leena Sipilä

Keski-Uudenmaan Teatteri: Aktiivimalli - Harmaat pantterit 4 (2020)

Kuva © Kapina Oy

Vaikka kyseessä onkin komedia, ollaan periaatteessa vakavien asioiden äärellä. Eläkeläiset nähdään usein yhteiskunnan taloudellisena riesana. Heitä ei nähdä ihmisinä omine persoonineen, vaan kyse on jostain kummallisesta porukasta, joka ei tee mitään, josta olisi taloudellista hyötyä. Heistähän on vain pelkkiä menoeriä kunnille ja valtiolle. Ikääntyneiden ihmisten palveluja leikataan aina, kun se vain on mahdollista, vaikka muuta luvataan. Nähtäväksi jää, kuinka uusi lakiin kirjattava 0,7:n hoitajan minimimitoitus vanhusten ympärivuorokautiseen tehostettuun hoivaan toteutuu.

Aktiivimalli - Harmaat pantterit 4 on nimensä mukaisesti näytelmäsarjan neljäs osa. Itse en ole muita osia nähnyt, mutta se ei haitannut, koska näytelmä toimii tällaisenaan itsenäisenä näytelmänä. En siis voi myöskään verrata, millaisia sarjan muut osat ovat olleet. Äitini ja hänen miehensä, jotka olivat teatteriseuranani, ovat yhden osan aiemmin nähneet. En huomannut heiltäkään kysyä, millainen aiempi esitys oli, jonka olivat nähneet. Aktiivimalli tuntui kuitenkin molempia naurattavan ja paljon.

Aktiivimalli - Harmaat pantterit 4 on näytelmä, joka naurattaa varmasti kaikenikäisiä. Ikääntyneet voivat nähdä itsensä näytelmässä ja perheen pienimmät voivat nauraa hassuille kohtauksille.

Keski-Uudenmaan Teatterin Aktiivimalli - Harmaat pantterit 4 sai kantaesityksensä Keravalla Keuda-talon Kerava-salissa perjantaina 7.2.2020.

Rooleissa: Leena Uotila, Anna-Leena Sipilä, Seppo Halttunen, Elina Varjomäki, Jari Vainionkukka ja

Reeta Vestman

Käsikirjoitus: Heikki Lund

Ohjaus: Kimmo Virtanen

Lavastus: Mikko Rantanen

Puvustus ja tarpeisto: Sinikka Zannoni

Valosuunnittelu: Jussi Kaatrasalo

Rap-biisi: Jussi Hongisto

Äänet: Mika Hakkarainen

Näin esityksen kutsuvieraslipulla. Kiitos Keski-Uudenmaan Teatterille, kuten kiitos myös kuvalainauksista.

Teatterissa: Thom Pain (tuulesta temmattu)

”Pidättekö taikatempuista?” Thom Pain (Kalle Tahkolahti) kysyy. Yleisöstä kuuluu hyväksyvää mutinaa. Thom Pain ei pidä taikatempuista tai ehkä pitää. Siitä ei voi olla kukaan täysin varma. Keski-Uudenmaan Teatterin (KUT) näyttämöllä oleva mies tuntuu olevan arvoitus hänelle itselleenkin. Varmaa on vain se, että KUT on ottanut ohjelmistoonsa vuoden 2005 draaman Pulitzer-finalistin Will Enon käsikirjoittaman monologin Thom Pain (tuulesta temmattu).

"Mä olen sellainen tyyppi, josta ei ehkä pitkään aikaan kuule mitään. Mutta sitten yhtäkkiä, yhtenä päivänä, pam, musta ei kuule enää ikinä."

Kalle Tahkolahti

Keski-Uudenmaan Teatteri: Thom Pain (tuulesta temmattu) (2020)

Kuva © Kapina Oy

Thom Pain on tullut kertomaan hienolle yleisölleen pienestä pojasta, koirasta, pelosta, naisesta, mehiläisistä. Miehellä on monta asiaa, eikä ajatus tahdo aina pysyä mukana. Tiedätte kyllä sellaiset henkilöt, jotka aloittavat tarinoinnin huomatakseen varttitunnin kuluttua olevansa ihan jossain muussa aiheessa. Alkuperäiseen aiheeseen voi kuitenkin aina palata. Kenties tarina on hieman muuttunut matkan varrella ja kuulija saa tietää lisää yksityiskohtia tai joitain sanoja vedetään takaisin. Tarinointi on siis poukkoilevaa, mutta jossain vaiheessa tajuat, kuinka asiat alkavat vääjäämättä punoutua yhteen. Kenties jäät toivomaan, että puhuja jatkaisi jostain aiheesta pidempään tai toivot, että hän jättää jonkin toisen aiheen nopeasti mielestään.

Kuulostiko sekavalta? Sitä se ei kuitenkaan ole, jos vain malttaa istua ja syventyä kuuntelemaan. Kalle Tahkolahti eli Thom Pain puhuu selkeästi, taukoja pidellen. Välillä tauot saattavat olla niinkin pitkiä, että kuulija alkaa liikkua hermostuneesti tai kuulijan suupielistä kuuluu tirskahduksia. Thom Pain luo yleisöönsä intensiivisen suhteen. Yleisö on niin keskittynyt kuulemaansa, että Thom Pain saattaa välillä aiheuttaa pienoisia pelonväreitäkin yleisössä. Ihan vain sillä, mitä hänen suustaan ulos tulee.

"Joitain asioita ei kai oikeastaan saa itse päättää."

Kalle Tahkolahti

Keski-Uudenmaan Teatteri: Thom Pain (tuulesta temmattu) (2020)

Kuva © Kapina Oy

Thom Pain ottaa kontaktia yleisöönsä, joka on tällaiselle esiintymiskammoiselle kauhistus. Välillä Thom Pain saattaa ottaa tiukan katsekontaktin johonkin henkilöön. Hui! Ei kai se vain minua tuijota? Voinko laskea katseeni muualle vai mitä teen? Yleisön joukosta löytyy myös nainen, jonka kauneuteen Thom Pain voisi uppoutua. Ehkä hän onkin miehen entinen rakastettu, josta mies kertoo kaipaavin sanoin. Entä se mies, joka vapaaehtoisena halusi liittyä Thom Painin seuraan näyttämölle? Kuinka kukaan ylipäätään pystyy seisomaan silmät kiinni minuuttikaupalla?

Thom Pain (tuulesta temmattu) on vahva ja intensiivinen monologi. Thom Pain ei aliarvioi yleisön älykkyyttä, vaan luottaa siihen, että yleisö ymmärtää vihjeet ja osaa punoa irrallisista tarinanpätkistä eheän kokonaisuuden. Monologissa on kirpeää huumoria ja ehkä myös ripaus leikkisyyttä, joka voi hieman töytäistä, mutta juuri sopivasti. Kenellekään ei tule paha mieli, mutta ehkä yleisön kannattaa silti olla hieman varuillaan. Thom Painin seurassa voi tapahtua luultavasti mitä tahansa, kuten miehelle itselleen on käynyt. Elämä ei ole kivutonta.

"Mistä meidän pitäisi oppia asiat siinä lyhyessä ajassa, joka meille kai annetaan?

Kalle Tahkolahti

Keski-Uudenmaan Teatteri: Thom Pain (tuulesta temmattu) (2020)

Kuva © Kapina Oy

KUT:in esittämä Thom Pain on monologin toinen suomennos, jonka on tehnyt Kalle Tahkolahti. Suomennostyöstä on ollut varmasti paljon apua siinä, koska monologista huokuu se, kuinka Tahkolahti on omaksunut Will Enon tekstin omakseen. Tahkolahti on näyttämöllä niin vakuuttava, että luultavasti hän onkin oikea Thom Pain.

Thom Pain (tuulesta temmattu) ei välttämättä ole kaikkein helpoimpia näytelmiä, mutta välillä kannattaa heittäytyä mukaan ja katsoa, mitä siitä seuraa.

Thom Pain (tuulesta temmattu) sain ensi-iltansa Keski-Uudenmaan Teatterissa perjantaina 17.1.2020.

Käsikirjoitus Thom Pain (based on nothing): Will Eno

Suomennos & esitys: Kalle Tahkolahti

Tekniikka: Iain MacIntosh

Järjestäjä: Kasper Kaijanen

Näin esityksen kutsuvieraslipulla. Kiitos Keski-Uudenmaan Teatterille, kuten kiitos myös kuvalainauksista.

Teatterissa: Mimmi Lehmän ja Variksen joulu

Se on sellainen juttu, että välillä on ihana heittäytyä lapsenomaiseen maailmaan. Tällä kertaa tein sen menemällä katsomaan Keski-Uudenmaan Teatterin (KUT) vastikään ensi-iltaan tullutta koko perheen näytelmää Mimmi Lehmän ja Variksen joulu. Näytelmä perustuu Jujja ja Tomas Wieslanderin samannimiseen lastenkirjaan. Wieslanderin kirjat lienevät monille tuttuja, mutta itselleni ne ovat vieraita. Tosin näytelmän katsottuani tiedän, mistä on kyse, eikä se olotila ole ollenkaan hullumpi.

Mimmi Lehmä (Elina Varjomäki) on innoissaan. Kohta on joulu. Navetan katonrajassa roikkuu joulukalenteri, josta voi nappaista lappuja alas sitä mukaa kuin päivät kuluvat. Välillä Varis (Jari Vainionkukka) käy pyrähtämässä navetassa. Varis ei oikein pidä talvesta. On pimeää ja kylmää. Sitä saattaa helposti lentää esimerkiksi puita päin. Ei Varis kauheasti jouluakaan odota, koska hän ei ikinä saa lahjoja. Mimmi Lehmällä on kuitenkin iso sydän. Hänellä on yllätys Varikselle.

Elina Varjomäki ja Jari Vainionkukka

Keski-Uudenmaan Teatteri: Mimmi Lehmän ja Variksen joulu (2019)

Kuva © Sami Lamberg / Kapina Oy

Voi kuinka mainiot hahmot näyttämöllä olivatkaan! Mimmi Lehmän nahoissa ollut Elina Varjomäki toi aurinkoisuudellaan valoa pimeyden keskelle. Jari Vainionkukka puolestaan oli sopivan ketku Variksen rooliin. Variksen hienoinen liioittelu ja itsesääli sopivat hienosti Mimmi Lehmän positiivisuuden rinnalle. Näytelmässä onkin hyvä asetelma positiivisuus vastaan negatiivisuus.

Näytelmässä on paljon musiikkia, mikä sopii loistavasti tällaiseen lapsille suunnattuun näytelmään. Laulujen sanoitukset tarttuivat helposti mieleen, ja voisipa jostain kappaleesta saada itselleen jopa korvamadonkin. Teatteriseuranani olleet lapset ainakin lallattivat yhtä kappaletta heti näytelmän jälkeen. Pidin myös siitä, kuinka kekseliäitä sanoitukset olivat. Luisteluaiheiseen kappaleeseen oli saatu hyvin mahdutettua myös Selänne. Laulujen sanoituksista lähtevät kiitokset Elina Varjomäelle ja Jussi Hongistolle. On pakko myös kehua Varjomäen laulutaitoa ja ääntä. Se on todella upeaa kuunneltavaa.

Jari Vainionkukka ja Elina Varjomäki

Keski-Uudenmaan Teatteri: Mimmi Lehmän ja Variksen joulu (2019)

Kuva © Sami Lamberg / Kapina Oy

Lastenteatterissa on vastavuoroisuus tärkeää. Sitäkään ei oltu unohdettu. Lapset hihkuivat ilosta, kun Varis lähti pyörimään ympäri katsomoa ja hakemaan etsimäänsä. Siinä saivat irtojalkineetkin osuutensa. Mimmi Lehmän irrotellessa joulukalenterilappuja ja laskiessa päiviä, alkoi katsomosta kuulua laskemista. Joku laski jopa hieman pidemmällekin. Niin, ja uskaliaimmat tietysti lauloivat mukana, kun laulujen sanat olivat löytyneet. Niin, ja mikä parasta. Mimmi Lehmä ja Varis jäivät esityksen jälkeen kuvattaviksi. Lapset jonottivat ja kamerat kävivät. Tällaisesta jää hienot muistot lapsille.

Mimmi Lehmän ja Variksen joulu on myös tarina itsekkyydestä ja antamisen ilosta. Tarinan avulla lapsi oppii ehkä hieman ymmärtämään, millaista on olla itsekäs tai kuinka voi tuottaa iloa muille. Tällaisia tarinoita ei ole koskaan liikaa.

Keski-Uudenmaan Teatterin esittämä Mimmi Lehmän ja Variksen joulu on näytelmä, jota on helppo suositella kaikille lapsiperheille. Sopii mainiosti joulunalusaikaan. Liput kannattaa varata etukäteen, ettei käy niin, että kun paikalle saavutaan, näytös onkin loppuunmyyty.

Mimmi Lehmän ja Variksen joulu sai kantaesityksensä Keski-Uudenmaan teatterissa lauantaina 16.11.2019.

Rooleissa: Elina Varjomäki ja Jari Vainionkukka

Alkuperäinen tarina: Jujja & Tomas Wieslander

Käsikirjoitus ja dramatisointi: Jujja & Tomas Wieslanderin kirjojen pohjalta Elina Varjomäki

Ohjaus: Kalle Tahkolahti

Musiikki: Jussi Hongisto

Koreografiat: Elina Varjomäki & Jari Vainionkukka

Laulujen sanat: Jussi Hongisto & Elina Varjomäki

Pukusuunnittelu: Aino Simola

Ompelija: Pauliina Sutinen

Tekniikka: Iain MacIntosh

Näin esityksen kutsuvieraslipulla. Kiitos Keski-Uudenmaan teatterille, kuten kiitos myös kuvalainauksista.

Tarpeettomia ihmisiä, onko heitä?

Samana päivänä, kun olin menossa katsomaan Keski-Uudenmaan Teatterin Tarpeettomia ihmisiä -näytelmää, sain kuulla epämiellyttäviä uutisia. Sellaisia, joissa sympatiapisteet olivat kertojan puolella. Kuulin tarinan siitä, millaista on joutua puolison järjettömän vihan kohteeksi. Tarinaa en enempää tässä avaa, mutta enpä olisi arvannut, että teatterin penkissä katson samanlaista esitystä. Esitystä, joka ei missään tapauksessa ole sellainen, jonka voisi tuosta noin vain sivuuttaa, vaan esitys, jonka arvo nousee siinä, että tällainen asia on nostettu esille.

Anna-Leena Sipilä ja Jukka Peltola

Keski-Uudenmaan teatteri: Tarpeettomia ihmisiä

Kuva © Sebastian Rosenberg / Kapina Oy

Kari (Jukka Peltola) on irtisanottu töistä. Mies on allapäin, eikä voi ymmärtää, kuinka hänet on voitu potkia pihalle. Karin vaimo Tuula (Anna-Leena Sipilä) yrittää luoda kotiin positiivista ilmapiiriä ja olla hellä ja ymmärtäväinen miestään kohtaan. Mikään ei kuitenkaan mene niin kuin pitäisi. Miksi Tuulan paras kaveri on Petri (Jari Vainionkukka)? Onko näillä jotain muutakin tekemistä keskenään kuin pelkkä ystävyys? Petri puolestaan on revennyt liian moneen paikkaan, eikä tunnu enää saavan otetta mistään. Vaimo on lentoemäntä, eikä häntä paljon kotona näy. Kaiken lisäksi Tuulan työkaveri Sonja (Elina Varjomäki) astelee Petrin elämään. Voiko mikään mennä enää pahemmin pieleen? Kyllä voi, kun Petri kuulee Sonjalta Karin ja Tuulan vaietusta salaisuudesta.

Tällaisen näytelmän nähtyään on pakko miettiä, millaisen tunneskaalan näyttelijät joutuvat käymään läpi esityksen aikana. Jukka Peltolan ahdistuneisuus paistaa miehestä läpi. Hänen raivohulluus tuntuu olevan ylitsepääsemätöntä., eikä vastapuolella ole muuta mahdollisuutta kuin ottaa vastaan se, mitä tulee tai paeta kauaksi ja nopeasti. Näytelmän alussa mietin, miksi Anna-Leena Sipilä tuntui olevan jollain tavoin ylipirteä. Myöhemmin käsitin, että se oli perheen sisällä käytävää näytelmää. Minä olen ihana, olethan sinäkin ihana minulle. Käsittämättömän taidokasta peliä. Myöhemmin Sipilän rooli muuttui pelkäksi pelokkaaksi raamiksi ylipirteästä itsestään. Pelko oli käsinkosketeltavaa.

Jari Vainionkukka ja Elina Varjomäki

Keski-Uudenmaan teatteri: Tarpeettomia ihmisiä

Kuva © Sebastian Rosenberg / Kapina Oy

Jari Vainionkukan rooli aluksi hieman nauratti, mutta mitä pidemmälle ilta kävi, sitä selvemmin näin miehessä oireita itsestäni. Liian paljon mielenkiintoisia juttuja ympärillä ja joka paikkaan pitäisi ehtiä. Tämän lisäksi pitäisi selviytyä työpäivistä. Katsojana minun oli hyvin helppo samaistua Petrin rooliin. Koska kaikesta tulee ähky, ei mitään saa lopulta aikaiseksi. Elina Varjomäen Sonja vaikutti olevan näytelmän rehellisin ja suorasukaisin henkilö. Vaikka oikeassa elämässä tällaiset ihmiset ovat rehellisesti sanottuna ärsyttäviä, en voinut olla pitämättä Sonjan tyylistä.

Tarpeettomia ihmisiä vaikuttaa hyvin realistiselta näytelmältä. Asioita ei kaunistella, eikä puolustella. Tilanteet Karin ja Tuulan avioliitossa saattavat kääntyä hetkessä kaaosmaisiksi ja pelkoa täynnä oleviksi kohtauksiksi. Ei tarvita kuin pieni sana tai lausahdus ja jokin niksahtaa Karin pääkopassa. Vaikka Tuula tekisi ja vannoisi mitä tahansa, ei Kari päästä irti ajatuksesta, joka on vallannut hänen mielensä.

Jari Vainionkukka, Elina Varjomäki, Anna-Leena Sipilä ja Jukka Peltola

Keski-Uudenmaan teatteri: Tarpeettomia ihmisiä

Kuva © Sebastian Rosenberg / Kapina Oy

Käsiohjelmassa ohjaaja Seppo Halttunen on kirjoittanut osuvasti, että hän toivoo, ettei näytelmä jätä ketään välinpitämättömäksi. Ei taatusti jätä tai siinä tapauksessa katsoja on jollain tavoin poikkeava yksilö. Reko Lundánin käsikirjoitukseen perustuvalla näytelmällä on jo ikää, mutta aihe on edelleen ajankohtainen. Parisuhdeväkivalta on vaiettu salaisuus, josta ei uskalleta puhua. Uhriksi joutunut vaikenee, koska pelkää, että on jollain tavoin huono ja epäonnistunut ihminen, kun alistuu moiseen. Ei ole kuitenkaan helppoa ja yksinkertaista lähteä suhteesta, jossa kaikki on mennyt pieleen. Suhteen väkivaltainen osapuoli osaa kääntää asiat helposti positiiviseksi ja uskottavaksi. On myös pelko siitä, mitä muut ihmiset sanovat, jos ero tulee.

Tarpeettomia ihmisiä on näytelmä, joka kannattaa mennä katsomaan, jotta saisi edes jonkinlaisen kuvan siitä, millaisessa perhehelvetissä ihmiset saattavat elää. Näytelmän nähtyään täytyy myös muistaa kiittää, jos itsellä on kaikki hyvin.

Tarpeettomia ihmisiä sai ensi-iltansa Keski-Uudenmaan Teatterissa torstaina 10.10.2019.

Rooleissa: Jukka Peltola, Anna-Leena Sipilä, Jari Vainionkukka ja Elina Varjomäki

Käsikirjoitus Tarpeettomia ihmisiä: Reko Lundán

Ohjaus: Seppo Halttunen

Musiikki: Jussi Hongisto

Lavastus: Seppo Halttunen, Kasper Kaijanen, Jari Vainionkukka ja Elina Varjomäki

Puvustus: Sinikka Zannoni

Äänisuunnittelu: Saku Tamminen ja Kalle Tahkolahti

Valot ja grafiikka: Kalle Tahkolahti

Tekniikka: Iain MacIntosh

Näin esityksen kutsuvieraslipulla. Kiitos Keski-Uudenmaan Teatterille, kuten kiitos myös kuvalainauksista.

Kesäteatterissa: Tankki täyteen 2 – maallamuuttajat

Sain ihanan kutsun Keski-Uudenmaan Teatterilta (KUT) ja Krapihovilta tulla katsomaan Krapin kesäteatteriin ennakkoesitystä Tankki täyteen 2 – maallamuuttajat sekä nauttimaan kesäisiä herkkuja Krapin Pajalle. Onhan tuollaiseen kutsuun vastattava myöntävästi, koska mikäs sen parempaa kuin hyvä ruoka ja teatteri. Ilta olikin varsin onnistunut, koska myös sääherrat suosivat lämpöisillä keleillä.

Kaikki 1970- ja 1980-luvulla televisioruudun ääressä viihtyneet muistavat superhauskan Tankki täyteen -tv-sarjan. Kaksi vuotta sitten epäilin, voisiko sarja toimia teatterissa, jolloin KUT esitti sarjan ensimmäiseen kauteen sovitetun kesäteatteriversionsa. Onneksi olin väärässä. Kuullessani, että tänä kesänä esitettäisiin sarjan toinen kausi, jännitys oli entistä suurempi, mutta ihan turhaan. Tankki täyteen 2 – maallamuuttajat on varsin mainio kesäillan hauskuuttaja.

Kalle Tahkolahti ja Seppo Halttunen

Keski-Uudenmaan Teatteri: Tankki täyteen 2 – maallamuuttajat (2019)

Kuva © Kapina Oy

Vilénien perheessä eletään muutosten aikaa. TVH on pakkolunastanut huoltamon tontin, koska siihen on rakenteilla tie. Emmi (Sanna Saarijärvi) haaveilee kaupunkiin muuttamisesta, mutta Sulo (Jarkko Pajunen) kääntää taas kaiken toisin päin. Sulo Vilén saa halvalla maatilan, jonne perhe muuttaa, koska jonnekinhan se on muutettava. Tosin Juhana (Kalle Tahkolahti) suuttuu vanhempiinsa ja päättää muuttaa Tampereelle. Ullan (Inka Kallén) tie vie mutkan kautta myös maatilalle, ja mitäpä olisi, jos Reinikaista (Seppo Halttunen) ei nähtäisi maalla ollenkaan. Paletti on valmis, eikä kommelluksilta varmasti vältytä.

Näytelmän pääviisikkona näyttelevät samat henkilöt kuin kahden vuoden takaisessa Tankki täyteen -ensiosiossa. Vaikka ei pitäisi vertailla, täytyy kuitenkin sanoa, että näyttelijäviisikko on selkeästi kasvanut rooleihinsa entisestään. Kaksi vuotta sitten pidin näkemästäni, mutta nyt voisin sanoa pitäneeni vielä enemmän. Juhanan roolia näyttelevä Kalle Tahkolahti on suloinen suuttuessaan ja hätääntyessään. Legendaarinen puhelinkoppikohtaus oli jotain uskomatonta. Kuinka jollekin voi käydä niin kuin Juhanalle? Nauratti. Sanna Saarijärvi on topakka Emmi. Hän on tottunut sanomaan viimeisen sanan, ja sen saa tuntea myös Sulo nahoissaan. Kutkuttavia olivat myös ompelimokohtaukset. Aika pinkeää sanoisin. Jarkko Pajunen Sulon rooliin on oiva valinta. Mies porskuttaa eteenpäin, vaikka vaimo tekisi kuolemaa. Tärkeintä on saada ekologiset viljelmät kasvamaan.

Seppo Halttunen, Sanna Saarijärvi, Inka Kallén ja Anna-Leena Sipilä

Keski-Uudenmaan Teatteri: Tankki täyteen 2 – maallamuuttajat (2019)

Kuva © Kapina Oy

Pakko on tietysti myös hehkuttaa Halttusta. Halttunen on Reinikainen on Halttunen. Ihan oikeasti! Halttunen osaa olla todella hauska Reinikaisena. Ohjeita on joka asiaan, eikä se niin vakavaa ole, jos lainvartija menee sieltä, mistä aita on matalin. Entä sitten Ulla? Ihastun aina, kun näen Inka Kallénin näyttämöllä. Nainen saa tuntea näyttämöllä ties minkälaisia lähestymisiä. Me Too -kampanjalaiset olisivat kauhuissaan, mutta kyllä Ullassakin löytyy sisua ja etenkin omaa tahtoa. Täytyy myös myöntää, että Ulla tuntuu olevan näytelmän järjen ääni.

Näytelmässä on moniroolituksilla mukana Anna-Leena Sipilä, Jari Vainionkukka ja Elina Varjomäki. Trio nähdään määkivinä lampaina, mutta myös monena muuna. Uskomattomia roolisuorituksia kaikilla, mutta pakko on nostaa esiin yksi. Jari Vainionkukka Horst-koirana. Meinasin kuolla nauruun. Horstin ilmestyminen näyttämölle niittipannoissaan ja kulmahampaissaan kuola valuen oli jotain käsittämätöntä. Sellaista, jota en todellakaan olisi odottanut. Aivan huikea veto. Huh!

Milko Lehto on näytelmän ohjauksen ja sovituksen takana. Pidin siitä, kuinka jo ennen ensi-iltaa kaikki tuntui olevan todella valmista. Jotenkin näyttelijöistä huokui hyväntuulisuus ja yhteen hiileen puhaltamisen meininki. Näytelmän lavastus oli saatu toimimaan hyvin. Krapin Kesäteatteri antaa myös mahdollisuuden tehdä esiintuloja useista paikoista. Ei siis pidä hämmästyä, jos jostain muualta kuin näyttämön takaa pullahdetaan näyttämölle.

Jarkko Pajunen ja Elina Varjomäki

Keski-Uudenmaan Teatteri: Tankki täyteen 2 – maallamuuttajat (2019)

Kuva © Kapina Oy

Näytelmän jälkeen oli tosi hyvä fiilis. Olin saanut kunnon nauruterapia-annoksen. Tällaisella kesäteatteriesityksellä on hyvä aloittaa kesä. Suurena plussana on mainittava, että tällä kertaa ei tarvinnut lisätä lämmintä vaatetta päällensä. Riitti pelkkä tuoksuton hyttysmyrkky, niin en tullut edes aiheuttaneeksi tuoksuallergikoille hengenahdistuskohtauksia.

On muuten pakko mainita Krapin herkut. Ne ovat aivan käsittämättömän upeita makuelämyksiä. Ruokailla voi joko Krapihovissa, Ravintola Mankelissa tai Golf kahvila Ateljeerissa. Löytyy myös Ohjelmakeittiö Hella, jossa pääsee itse valmistamaan kokin kanssa ruokaa. Vieläkin voin tuntea ihanat maut suussani, joita herkuttelin ennen teatteriesitystä.

Tankki täyteen 2 – maallamuuttajat sopii kaikille sellaisille, jotka haluavat hauskuuttaa itseään. Näytelmä sopii ehdottomasti myös niille, jotka sarjaa aikoinaan televisiosta seurasivat. Tämä on oikea hyvän mielen näytelmä.

Tankki täyteen 2 – maallamuuttajat sai ensi-iltansa Krapin kesäteatterissa torstaina 6.6.2019.

Rooleissa: Seppo Halttunen, Inka Kallén, Jarkko Pajunen, Sanna Saarijärvi, Anna-Leena Sipilä, Kalle Tahkolahti, Jari Vainionkukka ja Elina Varjomäki

Käsikirjoitus: Neil Hardwick ja Jussi Tuominen

Ohjaus ja sovitus: Milko Lehto

Musiikki: Altti Uhlenius

Lavastus: Mikko Rantanen

Puvustus: Sinikka Zannoni

Tekniikka: Saku Tamminen

Maskeerausten ja kampausten suunnittelu: Maiju Tuovila

Kiitos Keski-Uudenmaan Teatterille ja Krapihoville huikean hienosta illasta.