Sadonkorjuuaika

Lähden joka ilta töiden jälkeen herra Karvajalan kanssa ulkoilemaan, jos ei ole mitään muuta menoa. Kissaa ei tunnu haittaavan, onko kesä vai talvi. Aina on lenkille päästävä. Talvella lenkkeilyt saattavat olla hieman lyhyempiä, mutta kesäaikaan tunti on vähimmäismäärä, mitä ulkona yhdessä olemme. Yleensä tuntikin on hyvin venyvä käsite ainakin herra Karvajalan mielestä. Myös lenkkeily on suhteellinen käsite. Joskus mennään ja liikutaan koko ajan, väillä taas kökötetään tunti samassa paikassa maailman menoa ihmetellen.

Onpas muuten hullu ilme!

Tiistai-illalla olimme taas liikenteessä. Herra Karvajalalla on oma halipuu, jota täytyy joka päivä halailla, pureskella ja nuolla. Halipuulla vierähtää usein tovi jos toinenkin. Tiistaina puun halailut ja pusuttelut oli jo suoritettu. Kissa istui maassa ja minä seisoskelin vieressä. Yhtäkkiä herra Karvajalka ampaisi kohti vesitornia ympäröivää aitaa. Ehdin nähdä heinikossa jotain mustaa. Kissa oli tässä vaiheessa jo ehtinyt hyökätä mustan kimppuun. Kissan paikalleen jähmettymisestä ajattelin, ettei saalista tullut. Väärässä kuitenkin olin. Herra Karvajalka hieman kokeili tassuillaan ja laittoi päänsä heinikkoon. Nostettuaan päänsä heinikosta kissa olikin jo juoksemassa ylväänä kohti kotiterassia. Vasta terassillamme näin, että herra Karvajalalla oli suussaan pieni hiiri tai päästäinen. Otusta heiteltiin ilmaan pari kertaa, kunnes oli välipalan aika. Koska kissa mustan otuksen veti napaansa, päättelin, että kyseessä oli hiiri.

Hiiripaikan äärellä

Hiiripaistiaterian jälkeen kissa halusi sisälle. Syömään. Olihan saalistamisesta tullut kova nälkä pienelle pojalle. Ruoan jälkeen lähdimme jatkamaan keskeytynyttä ulkoiluamme. Määränpäänä oli hiirimesta. Kun ulkoilutuntimme alkoi täyttyä, aloin vähitellen liikahdella levottomasti. Kotona odotti sata kotihommaa. Herra Karvajalka sen sijaan tuijotti intensiivisesti hiirenkoloa. Hänen kuninkaallisella korkeudellaan ei ollut kiire minnekään. Juuri kun olin aikeissa tutkia jotain luonnon ihmettä lähemmin, kissa hyökkäsi, nosti heinikosta päänsä ja lähti juoksemaan kotia kohti. Toinen hiiripaisti! Tämä hiiri sai hieman enemmän kyytiä ennen kuin joutui raakaravinnoksi. Kissa nuoli lopuksi tyytyväisenä huuliaan. Minä sen sijaan olin tyytyväinen, että tulimme kotiin, koska kotityöt odottivat.

Ei tarvitse kuvata.

Mies, joka täällä asuu, lähti herra Karvajalan kanssa illalla vielä normaalille myöhäisiltaulkoilulle. Itse tein iltapuuhastelujani ja valmistauduin menemään nukkumaan. Jossain vaiheessa terassin ovi raottui. Mies huikkasi oven raosta, että hiiripaistia. Hei! Siis kolmas hiiri yhden illan aikana. Kävin tietenkin ihastelemassa ja kehumassa herra Karvajalan saalista. Vastaukseksi sain tiukan maun. Tietenkin kissa tietää, mitä tekee ja on taitava siinä, mihin ryhtyy. Mies ja kissa lähtivät jatkamaan ulkoilua. Olin jo sängyssä lukemassa, kun kuulin tekstiviestin tulevan. Nousin sängystä katsomaan, kuka lähestyy myöhään illalla. Viestissä luki pelkästään: ”Neljäs.” Jaahas, enää ei jaksettu juosta kotiin saakka hiiren kanssa.

Osaan tehdä näinkin, vaikka olenkin leikattu poikamies.

Aamulla ihmettelin miehelle herra Karvajalan taituruutta. Mies vastasi, että kissa oli saanut vielä viidennenkin hiiren, mutta sillä oli vain leikitty ja jätetty lopuksi polulle. Uskomatonta tai toisaalta ei. Viime kesänä kissa sai reilun kahden päivän aikana yhdeksän hiirtä. Tässä kuten viime kesänkin tapauksessa hiirenpoikaset olivat ilmeisesti juuri jättäneet pesänsä, joten olivat sikäli helppoja kohteita saalistajalle. Suoranainen sadonkorjuuaika siis. Tämä juttu varmasti inhottaa osaa lukijoista, mutta uskon eläinlääkäriä, joka sanoi, että antakaa kissan saalistaa, jos se fleksin päässä sellaiseen kykenee. Tekee hyvää kissan psyykelle. 

Nyt täytynee kyllä antaa herra Karvajalalle matokuuri ihan piakkoin, kuten myös punkkiaine. Kissan niskasta löytyi eräänä päivänä ällöttävä punkki. Onko teillä jo punkkiaineet laitettu kissan niskaan?