Kirjasähkökäyrän blogissa oli jokin aika sitten 4-vuotissynttäriarvonta.
Palkintona tietenkin kirjoja. Pitihän tällaiseen kilpailuun osallistua ja yksi
voitoista napsahti kohdalleni. Kivaa, koska kirjoja ei voi ikinä olla liikaa.
Voittokirjani oli Sara Saarelan Kanssasi
en tarvinnut sanoja (Kharis, 2016). Kirkes-kirjastoissa kirja on osittain
vielä hankinnassa, mutta muutaman kirjaston hyllyiltä kirjan voi jo löytääkin.
Kirjan minäkertoja Mimmi on menettänyt isosiskonsa Pihlan.
Mimmin ja Pihlan elämä ei ole ollut ruusuista. Tytöt ovat olleet sijoitettuna
sijaisperheeseen, jossa ulkoiset puitteet ovat hyvät, mutta perheen sisällä on
ollut paljon käsittelemättömiä skismoja. Pihlan kuoleminen on Mimmille niin
kova paikka, että hän karkaa. Karkureissu päätyy nuorten psykiatriselle
osastolle, josta Mimmi piakkoin siirretään nuorisokotiin. Mimmi on hyvin
ahdistunut ja tuskainen. Hän yrittää saada selville, minne itsemurhan tehneet
ihmiset päätyvät. Taivaaseen vai helvettiin.
Kanssasi en tarvinnut
sanoja on helppolukuinen, mutta alakuloinen ja suruntäyteinen kirja. Kirja
herättää todella paljon ajatuksia, kuinka vaikeaa nuorilla saattaa olla ja
kuinka helposti syrjäytyminen voi tapahtua. Kirjan minäkertoja on
yläasteikäinen tyttö, mutta hänen ajattelutapansa ja kielensä on aikuismaista
ja kehittynyttä. Tämä ehkä hieman häiritsi, koska jotkut Mimmin ajatukset
olivat mielestäni epäuskottavia Mimmin ikäiselle tytölle. Kirja on myös rankka,
mutta kirjassa oleva uskonnollisuus tuo lohtua kaiken epätoivon keskelle.
Kirjan teemoja ovat yksinäisyys ja suru. Usein yksinäisyys
luetaan syrjäytyneiden ja vanhusten ongelmaksi, eikä välttämättä ajatella sitä,
että myös nuoret saattavat olla täysin yksin ongelmiensa kanssa. Suru on myös
teema, jota ei välttämättä yhdistetä nuoruuteen. Mielestäni Saarela on tuonut
kirjassaan nämä molemmat teemat hyvin esiin nuoren ihmisen näkökulmasta.
Sara Saarelan Kanssasi
en tarvinnut sanoja on selkeästi nuorille suunnattu kirja, mutta mielestäni
kirja sopii myös aikuiselle luettavaksi, jos haluaa miettiä nuorten
yksinäisyyttä ja surua.
Kirjalle annan tähtiä 4- (asteikko 1-5).
Surua voi kokea jo ihan pienet lapset. Tätä ei aina oikein ymmärretä, kun pienet lapset alkavat käyttäytyä omituisesti. Lapsi on tuhma ja ilkeä, vaikka hän ei osaa kertoa surustaan. Samoin voi käydä nuorille. Kun ei ole sanoja, eikä kenelle kertoa surustaan, niin nuoresta voi tulla itsetuhoinen tai karkaileva ym.
VastaaPoistaKirja antaa paljon ajattelemisen aihetta.
Ei tosiaan ymmärretä. Sitä on myös vaikea ymmärtää, kuinka lapsi tai nuori surun kokee. Lapsena koettu suru saattaa jättää jäljet ihmiseen loppuelämäksi, jos asiaa ei osata käsitellä oikein.
PoistaKiitos vielä kerran kirjasta. Lukeminen on aina nautinto.