Ian McEwan: Lauantai

Se on kummallista, kuinka lukemattomat kirjakasat vain kasvavat. Aina on jotain tähdellisempää tai kiireellisempää luettavaa, eikä ehdi purkaa kasoja. Yksi kerta kuitenkin yritin. Otin kirjakasan päällimmäisen kirjan Ian McEwanin Lauantain (Otava) luettavakseni. Ei ollenkaan huono valinta. Täytyy yrittää jatkossakin aina silloin tällöin napata kirja kirjakasasta ilman mitään sen suurempia syitä.

Henry Perowne on neurokirurgi. Hän on taitava työssään ja tietää sen. Henryn perheeseen kuuluvat ihana vaimo Rosalind sekä aikuiset lapset Daisy ja Theo. Henry tietää olevansa hyväosainen. Hänellä on kaunis koti ja upea auto. Puitteet ovat mitä parhaimmat, mutta eivät ne kuitenkaan takaa kaikkea. Eräs lauantainen vapaapäivä alkaa oudolla näyllä. Henry näkee ikkunasta palavan lentokoneen. Tästä päivä jatkuu jollain tavoin dominomaisesti. Palaset alkavat kaatua. Henryn mennessä pelaamaan squashia hän joutuu ikävään tilanteeseen. Hän tulee kolaroineeksi toisen auton kanssa. Autossa sattuu olemaan kolme epämääräistä tyyppiä, joista johtohahmo Baxter ei suostu Henryn sovintoehdotukseen, vaan vaatii rahaa. Henry pääsee kumminkin livahtamaan tilanteesta, vaikka se jääkin kummittelemaan hänen alitajuntaansa. Päivä jatkuu omalla omituisella tavallaan. Periaatteessa kaikki on hyvin, mutta Henry ikään kuin odottaa jotain tapahtuvaksi ja niin lopulta tapahtuukin. Painajainen on alkanut.

McEwan vie tarinaa eteenpäin toteavalla ja ehkä voisi sanoa jopa lakonisella tyylillä. Hän tai oikeastaan Henry tarkkailee ympäristöään ja tekee paljon havaintoja. Sellaisia, joita me jokainen teemme päivittäin paljon, mutta emme kirjaa niitä millään tavoin muistiin. Kirjassa käydään läpi Henryn ajatuksia omasta perheestään ja työstä, joka tuntuu antavan miehelle melkoisen tyydytyksen tunteen. Lauantai kestää kirjan nimensä mukaisesti täydet 24 tuntia. Siinä ajassa ihmiselle ehtii tapahtua vaikka mitä ja taitavasti McEwan on luonut yhden päivän tapahtumista kokonaisen kirjan. Oikeastihan se on niin, että harva saisi omasta lauantaistaan kokonaista kirjaa kirjoitettua. Pidin myös siitä, kuinka kirjan lopussa ympyrä sulkeutuu hienolla tavalla.

Lauantai ei ole mielestäni nopealukuinen kirja. Teksti on tiivistä, eikä kirjassa juurikaan lukujen määrillä pelata. Vaikka kirja saattaisi vaikuttaa omituiselta, ja ehkä ainakin aluksi tapahtumaköyhältä, sitä se ei kuitenkaan ole. Kirjan tarinassa on koko ajan mukana jännite. Jollain tavoin lukijana odotin alati, koska alkaa tapahtua, enkä joutunut pettymään. Painajaismaisen tapahtumaketjun alkaessa vyöryä lukijan silmille, ei voi oikein muuta kuin puristaa kirjaa kovasti käsissään. Tuli hieman sellainen olo kuin olisi leijunut ylhäällä ilmassa ja seurannut tapahtumia läheltä, mutta kuitenkin kaukaa.

Ian McEwan on todella perehtynyt asiaansa. Hänen neurokirurgiset kertomukset kirjan sivuilla ovat uskomattoman tarkkoja tai enhän minä mitään neurokirurgiasta tiedä, mutta kuvaukset vaikuttavat hyvin aidoilta. Toisaalta kiitossivuilla kirjailija kiittää erästä neurokirurgian apulaislääkäriä ja apulaisylilääkäriä, jonka opissa kirjailija on saanut olla kaksi vuotta. McEwan on oikeasti halunnut välittää lukijoille eksaktia tietoa ja hyvä tietysti niin. Jos neurokirurgisissa kuvauksissa olisi laistettu ja vääryyksiä löytyisi kirjan sivuilta, olisivat ne taatusti nousseet välittömästi otsikoihin.

Kirjan englanninkielinen alkuteos Saturday on ilmestynyt vuonna 2005. Samana vuonna ilmestyi kirjan ensimmäinen suomenkielinen käännös. Itse luin Seven-pokkarin vuodelta 2013. Kirjan on suomentanut Juhani Lindholm.

Ian McEwanin Lauantai kannattaa lukea, jos nautit laadukkaasta kirjallisuudesta, etkä halua turhaa kiirehtiä lukemisen kanssa. Tässä kirjassa riittää pohdittavaa.