Mitä olisi joulu ilman Harry Potteria? Ehkä hieman mielikuvituksetonta
ja pelkkää perinteistä jästijuhlaa. Onneksi olin varannut kirjastosta uusimman
Harry Potterin heti, kun kuulin, että sellainen on ilmestymässä. Kirja odotti
lukuhetkeään ja eräpäivä alkoi painaa päälle. Joulupäivänä kaivoin kirjan
vihdoin esiin ja annoin tarinan viedä minut taikojen maailmaan. Niin, kirjahan
on siis J.K. Rowlingin ja John Tiffanyn yhdessä kirjoittama teos Harry Potter ja kirottu lapsi – osat yksi ja
kaksi (Tammi, 2016). John Thorne puolestaan on kirjoittanut tarinan
näytelmäksi. Englanninkielinen alkuteos on nimeltään Harry Potter and the Cursed Child, Parts One and Two. Kirjan on
suomentanut takuuvarma Potter -suomentaja Jaana Kapari-Jatta. Kirjan laulut ja
riimittelyt puolestaan on suomentanut Oona Kapari.
On kulunut yhdeksäntoista vuotta siitä, kun edellisen kirjan
tapahtumat päättyivät. Harry ja Ginny saattavat lapsiaan Jamesia ja Albusta
Tylypahkan junalle. Albus on aloittamassa ensimmäisen vuotensa velhokoulussa,
eikä kaikki mene niin kuin hän kuvittelee. Ensinnäkin hän ystävystyy
Scorpiuksen kanssa, joka on Draco Malfoyn poika. Toisekseen lajitteluhattu lajittelee
Albuksen Luihuiseen, ei Rohkelikkoon, johon kaikki luulivat Albuksen päätyvän. Albus
ja Scorpius tuntevat itsensä syrjityiksi Tylypahkassa, ja ehkä muutenkin koko
elämässä. Neljäntenä Tylypahkan vuotena Albus vetää Scorpiuksen mukaansa
seikkailuun, jonka tapahtumat meinaavat jättää jälkensä nykyisyyteen. Virheitä
sattuu ja nykyisyydestä meinaa tulla hirvittävä. Selviytyvätkö pojat pinteestä
vai tarvitaanko apuvoimia?
Kirjan parasta antia olivat tutut henkilöhahmot aiemmista
Pottereista, mutta vain hieman vanhempina versioina. Harry ja Ginny
ihastuttavana avioparina. Määrätietoinen Hermione ja hieman ulalla oleva Ron
myös onnellisesti aviossa. Professori McGarmiwa, Dolores Pimento, Kalkaros, Murjottava
Myrtti. Henkilöhahmojen myötä muistuivat mieleeni vanhat Harry Potter -kirjat.
Tekisi mieli lukea koko kirjasarja uudestaan, jos vain olisi aikaa kaikelta
muulta lukemiselta.
Kirja on näytelmäkäsikirjoitus ja siksi ehkä joillekin
lukijoille hieman vieras tapa lukea kirjaa. Itse olen jonkin verran
näytelmäkäsikirjoituksia lukenut, enkä kauheasti vierastanut lukea kirjaa,
vaikka se erilaista onkin kuin tavallisen romaanin lukeminen. Kirja etenee
kohtauksesta toiseen. Välillä mielestäni melko äkkinäisestikin ja vaatii
lukijalta hyvää eläytymiskykyä ja kenties tietoa Potterin taikamaailmasta. Mielestäni
näytelmään oli ehkä hieman liiaksi otettu efektejä aiemmista Potter -kirjoista.
On näkymättömyysviittaa ja kelmien karttaa ja monta muuta tuttua juttua.
Tietysti miksipä ei käyttää hyviksi todettuja tehostekeinoja, mutta olisin ehkä
kaivannut jotain uutta ja yllättävää. Kirja on kuitenkin nopealukuinen ja vie
ajatukset mukavasti taikamaailmaan.
Harry Potter ja
kirottu lapsi saivat kantaesityksensä Lontoossa kesällä 2016. Kirjaa
lukiessa tuli vahva tunne siitä, että tämän haluaisin nähdä teatterin näyttämöllä.
Lontooseen ei ehkä tule lähdettyä näytelmää katsomaan, mutta olisiko joku
suomalainen teatteri niin rohkea, että yrittäisi saada esitysoikeudet Suomeen?
Jos olisi, niin taatusti lähtisin lippuja hankkimaan.
Harry Potter ja
kirottu lapsi kannattaa ehdottomasti lukea, jos on lukenut muutkin
Potter -teokset. Näytelmäteksti antaa mukavan irtioton jästiydestä, vaikkakaan
ei yllä aiempien Potter -kirjojen maailmaan, koska näytelmäteksti on
vuorosanoja, ei paikkojen ja olosuhteiden tarkempaa kuvailua.
Minäkin olisin kaivannut jotain uutta, mutta tämä taitaa olla vain nostalginen kirja, jossa on tiivistettynä vanhojen juttujen muistelua teatteriin sopivassa muodossa.
VastaaPoistaSinä sen sanoit. Nimenomaan nostalgiateos ja ehkä se pitää sellaisena ottaakin.
PoistaOstin ja toki lukenut kaikki Potterit. Tässä kirjassa vaan aiheuttaa harmitus, tuo näytelmään muotoon kirjoitettu teksti, sillä voi miksi, miksi ei tulisi normiromaanina. Täällä Potter leffat menossa koko perheen voimin ja niiden kautta sain typyt innostumaan ja tarttumaan kirjoihin. Niin harmillista miten vähän nykylapset lukee, omassa lapsuudessa en tehnyt muuta.
VastaaPoistaNäytelmäteksti on kyllä hieman haastavaa luettavaa, koska siitä tuntuu puuttuvan se jokin juttu. Mutta ihanaa, että olet saanut tytöt innostumaan lukemisesta. Ties vaikka kunnon lukukärpänen purisi heitä. Kyllä se tosiaan niin on, että meidän lapsuudessa kirjat kuuluivat ihan normimeininkiin. Toisaalta silloin ei ollut esimerkiksi netin ihmeellistä maailmaa.
Poista