Teatterissa: Puhdistus

Teatteri Jurkan olohuoneeseen eli katsomoon astuessani minut valtasi lämmin tunnelma. Näky oli kuin mummolasta. Keinutuoli, johon voisi koska tahansa istahtaa mummo tai vaari. Seinustalla oleva sänky, jonka päällä oli virkattu päiväpeitto. Jääkaappi, joka saattaisi olla täynnä mummon tekemiä herkkuja. Kaikkea sellaista, jonka liitän vahvasti mummolaan. Näky sinänsä ei ollut mitenkään väärä, mutta se vääristi tunnelman, koska tulossa oli kaikkea muuta kuin lämmintä ja leppoisaa menoa. Näyttämöllä oli alkamassa Sofi Oksasen romaaniin perustuva Puhdistus.

Wanda Dubiel

Teatteri Jurkka: Puhdistus (2019)

Kuva © Marko Mäkinen

Aliide Truu (Wanda Dubiel) on ikääntynyt nainen. Hän asuu yksinään Viron maaseudulla. Aliide löytää kotipihaltaan nuoren naisen Zaran, joka on pakomatkalla. Zaraa on pahoinpidelty. Kaikki tämä tuo Aliiden mieleen nuoruuden ja eletyn elämän 1930-luvun loppupuolella neuvostovallan aikaisessa Virossa. Aliiden sisko Ingel on jättänyt Aliiden aina varjoonsa. Ingel on osannut kaiken ja on ollut taitava siinä, mitä on tehnyt, toisin kuin Aliide. Ingel on mennyt jopa naimisiin Hansin kanssa, jota Aliide rakastaa enemmän kuin mitään. Sodan syttyessä Hansia aletaan vainota. Sisarukset päättävät piilottaa Hansin ja näin pelastaa hänen henkensä. Tästä koituu sisaruksille todella ikäviä seurauksia, koska heidän tarinaansa Hansin häviämisestä ei uskota. Asiat vyöryvät lumipallon tavoin. Lopulta ollaan siinä pisteessä, että Aliide on valmis ilmiantamaan sisarensa ja hänen tyttärensä, jotta saisi Hansin omakseen.

Voitteko uskoa, että Jurkan Puhdistus on monologi? Olin hieman epäuskoinen, kuinka tämä onnistuisi, mutta lopputulos on huikea. Wanda Dubielin olemus on alusta lähtien täynnä latautunutta energiaa, joka puhkeaa milloin mistäkin syystä täysiin mittoihinsa. Eturivissä istuneena tuli välillä hieman pelokas olo, mitä tulisi tapahtumaan. Kerran ojensin jopa käteni ottaakseni keinutuolin vastaan, koska tilanne näytti sen verran hurjalta. Dubiel vaihtaa heittämällä tunnetiloja vihaisesta epätoivoiseen. Hänen kasvonilmeensä muuttuvat alati. Hullunkiilto silmissä luo omaa hurjuutta esitykseen. Dubiel on syöksynyt Aliide Truun nahkoihin sataprosenttisesti. Vaikuttavaa.

Wanda Dubiel

Teatteri Jurkka: Puhdistus (2019)

Kuva © Marko Mäkinen

Kutkuttavana yksityiskohtana on mainittava Aliiden syömiset. Näytelmän edetessä katsojat näkevät, kuinka Aliide nauttii appelsiinia, suolatikkuja ja suolakurkkuja. Suolatikkujen syöminen tai oikeastaan vähä vähältä niiden murskaaminen sormissa puolestaan assosioi hyvin Aliiden epätoivoa. Aliiden elämässä ei ole enää mitään jäljellä. Säilötyt kurkut puolestaan olivat oiva lisä hienoon kattaukseen. Aliide pääsi hieman kuittaamaan, että on hänkin oppinut kurkkuja säilömään. Sitä paitsi niitä kurkkupurkkeja oli jääkaapissa.

Ennen näytelmän näkemistä kuvittelin, etten ollut lukenut kirjaa ja siitä hieman syyllistinkin itseäni. Mutta kun näytelmä eteni, niin minut valtasi vahva tunne siitä, että olen kirjan kuitenkin lukenut. En vain muista milloin, eikä siitä ole olemassa blogipostausta. Sen muistan, että vuonna 2012 ilmestyneen elokuvaversion näin ennen kuin kirjan luin. Luultavasti olen kirjan lukenut heti elokuvan nähtyäni. Näytelmän kohtaukset ja se, mitä tulee tapahtumaan, olivat niin vahvasti mielessäni, ettei pelkkä elokuvan katsominen olisi sellaista tietoisuutta saanut aikaiseksi. Täytyy myös myöntää, että näytelmän voimakkaat kohtaukset tekivät kunniaa kirjalle. Ei voi muuta sanoa kuin loistavaa työtä koko työryhmältä. On muuten pakko mainita sekin, että itseasiassa Puhdistus nähtiin aikoinaan näyttämöllä ennen varsinaisen kirjan julkaisua.

Wanda Dubiel

Teatteri Jurkka: Puhdistus (2019)

Kuva © Marko Mäkinen

Sofi Oksanen on voittanut Puhdistuksella monia palkintoja. Finlandia-voitto vuonna 2008 on jo yksinään hieno saavutus ja kertoo teoksen ainutlaatuisuudesta. On todella mahtavaa, että Teatteri Jurkka on ottanut Puhdistuksen ohjelmistoonsa. Näytelmässä on raivokkuutta ja epätoivoa, mutta ehkä myös pikkuriikkisen rakkautta. Teatteri Jurkan esittämä Puhdistus kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa, jos on pitänyt kirjasta.

Puhdistus sai ensi-iltansa Teatteri Jurkassa lauantaina 7.9.2019.

Roolissa: Wanda Dubiel

Alkuperäisromaani: Sofi Oksanen

Sovitus ja ohjaus: Hilkka-Liisa Iivanainen

Lavastus: Jenni Kääriäinen (Tuska Art & Design) sekä Hilkka-Liisa Iivanainen

Sävellys: Samuli Laiho

Äänisuunnittelu: Samuli Laiho ja Hilkka-Liisa Iivanainen

Valosuunnittelu: Saku Kaukiainen

Puvut: Minni Klasila

Näin esityksen kutsuvieraslipulla. Kiitos Teatteri Jurkalle, kuten kiitos myös kuvalainauksista.

Sofi Oksanen: Norma

Vietin syyskuussa ikääntymispäivää. Äitini halusi hieman lahjoa minua, ja mitä paketista paljastuikaan? Sofi Oksasen uusin romaani Norma (Like, 2015). Olin todella iloinen lahjasta, koska olin vain haaveillut, että saan kirjan luettavakseni ehkä joskus parin vuoden kuluttua. Kuten arvata saattaa, on kirja paikallisissa kirjastoissa todella varattu. Jono on sen verran pitkä, että ihmettelen, milloin jonon viimeiset saavat kirjan luettavakseen.

Norma kertoo naisesta nimeltä Norma. Norman äiti on tehnyt itsemurhan hyppäämällä metron alle. Norma ei voi ymmärtää äitinsä ratkaisua ja alkaakin selvittää, mistä kaikessa on ollut kyse. Vähitellen Normalle alkaa paljastua hämäriä asioita äidistä ja äidin lähipiiristä. Samaan aikaan Norma joutuu kiristyksen kohteeksi äidin velkojen takia. Norma ei ole millään tavoin normaali nainen. Hänen hiuksensa kasvavat vähintään metrin vuorokaudessa. Norman äiti on aina suojellut tytärtään piilottelemalla tytön hiuksia ja leikkaamalla niitä päivittäin. Myös Norma on oppinut varovaiseksi hiuksiensa suhteen. Hiukset ovat muutenkin erikoiset. Ne aistivat ihmisten sairauksia ja sitä, kuinka luotettavia ihmiset ovat. Hiukset niin ikään käyttäytyvät kuin olisivat oma itsenäinen persoonansa.

Sofi Oksanen on kirjoittanut nykyaikaan sijoittuvan kirjan, jota on mielestäni vaikea luokitella mihinkään omaan luokkaansa. Kirja on sekoitus muun muassa jännitystä, fantasiaa ja satua. Kirja on kiehtova ja jollain tavoin uskottava. Itse asiassa minun oli pakko googlata, onko tällaista hiusten kasvua oikeasti olemassa. Ilmeisesti ei, mutta sen sijaan kirjassa mainitaan hypertrikoosi, joka on perinnöllinen liikakarvaisuutta aiheuttava häiriö. Oksasen sanankäyttö on taitavaa ja hienoa. Normaa on mukava lukea jo pelkästään kielen takia. Oksanen osaa myös vangita lukijansa. Kirjan tarina etenee koko ajan rauhallisella tavalla, vaikka pinnan alla kuplii ja paljon. Mielestäni kirja on kaiken kaikkiaan hämmentävä ja erikoinen.

Oksanen ottaa kirjallaan kantaa ihmiskauppaan ja naisen asemaan. Lukija alkaa pakostakin miettiä, kuinka karmeita ihmiskohtaloita maailmassa on. Ihmiskauppa on uskomattoman rumaa ja voittajia pelissä ei ole. Niille, jotka itseään voittajiksi kuvailevat, soisin saman kohtalon kuin ihmiskaupan poloisille.

Sofi Oksanen on eniten palkittu suomalainen nykykirjailija. Viimeisimpiä ovat Ruotsin akatemian pohjoismainen palkinto ja Budapestin suurpalkinto. Sofi Oksasen tuotantoa on käännetty yli 40 kielialueelle

Normaa voin suositella luettavaksi, jos haluat ihastella taitavaa sanankäyttöä ja miettiä, millainen naisen asema voi kaikessa kaameudessaan olla. 

Tähtiä kirjalle annan 4+ (asteikko 1-5).