Tuli hehkutettua sen verran paljon lukupiiriläisille lukemaani
Hannu Mäkelän Muistan – Otavan aika
(Tammi, 2015), että osa lukupiiriläisistä halusi lukea kirjan lukupiirikirjana.
Eihän siinä mitään. Kirja lukulistalle. Itse en nyt heti kirjaan uudestaan
tarttunut muuta kuin selatakseni kirjan parhaimpia kohtia. Kirkes-kirjastoissa
kirja on edelleen hyvin suosittu. Tällä hetkellä vain yksi kirja odottaa
lukijaansa yhden kirjaston hyllyllä.
En nyt kerro tarkempaa kuvausta Otavan ajasta, koska olen kirjasta jo aiemmin postannut, vaan keskityn siihen,
mitä lukupiiriläiset kirjasta pitivät. Kirjasta pidettiin erittäin paljon.
Kirjasta löydettiin paljon tartuntapintaa ja monesta asiasta oltiin samaa
mieltä Mäkelän kanssa, vaikka lukupiiriläisillä ei olekaan iloa tuntea kirjailijaa
henkilökohtaisesti. Kirjasta kirposi paljon lukumuistoja. Lisäksi yhdelle
lukupiiriläiselle tuli omia muistoja kirjapainotyöstä sekä Uudenmaankadusta,
jolla lukupiiriläinen oli asunut 80-luvulla. Tuttua kuulemma oli vanhan ajan
kirjapaino-ongelmat ladonnassa.
Ajankuvaukset olivat kirjan parhaimmistoa. Oli kuin olisi
ollut kärpäsenä katossa seuraamassa tapahtumia. Eräs lukupiiriläinen kertoi,
että kirja toi elävästi mieleen seitsemänkymmentäluvun taistolaistyötoverit.
Postasin jo aiemmin, kuinka vasta kirjan myötä itse ymmärsin taistolaisuuden
voimakkuuden ja radikaaliuden.
Lukupiiriläiset tykkäsivät Mäkelän tavasta kertoa kirjailijoista.
Osa kirjailijoista vaikutti vähän vinksahtaneilta tai osa jopa
vastenmielisiltä. Useat kirjailijat olivat kuitenkin mielenkiintoisia, kuten
esimerkiksi Samuli Paronen. Antti Hyrystä ja Alpo Ruuthista lukija sai erittäin sympaattisen kuvan. Kirja antoi
myös joitain perusteluja esimerkiksi Helena
Anhavan suhteellisen vähäiseen suosioon. Otavan aika toi myös mieleen kirjailijoita, jotka olivat syystä tai
toisesta päässeet vuosien saatossa unohtumaan. Paavo Haavikkoa Mäkelä
ensin jumaloi, mutta vähitellen Haavikko tippui jumaluuden valtaistuimeltaan
tavallisten kuolevaisten joukkoon myös Mäkelän mielestä. Haavikosta lukija sai
kuvan hyvin surullisesta tapauksesta. Jarkko
Laine oli ristiriitainen hahmo. Aluksi mies oli hauska ja rento, mutta
myöhemmin välit katkesivat Mäkelään täysin.
Otavan aika on
myös herkullinen paljastuskirja. Ainakin lukupiiriläiset tunsivat
vastenmielisyyttä muutaman kirjailijan vaimoon tai muusaan. Näistä mainittakoon
Nadja Pyykkö ja Mia Berner. Toisaalta lukupiiriläiset keskustelivat, oliko kirjassa
mukana hiven naisvihaa vai pelkästään persoonan synnyttämää inhoa. Yksi
lukupiiriläinen kertoi, että oli päätellyt Pentti
Saarikosken elämäkerrasta, että Mia Berner olisi antanut miehelle vähän
lisää luomisaikaa.
Mäkelän kuvaukset kirjallisuusmatkoista olivat hauskaa ja mielenkiintoista luettavaa. Syntyi kunnon kuvauksia, kuinka 70-luvulla matkustettiin. Matkat tuntuivat olevan etenkin aikamoista resuamista ja viinanhuuruista
menoa. Aina ei päästy edes itse aiheeseen, vaan matka saattoi menmä suoraan
hyväntekeväisyydelle.
Lukupiiriläiset olivat sitä mieltä, että Hannu Mäkelän Otavan aika antoi sysäyksen lukea
muutkin Muistan –sarjan kirjat. Hannu
Mäkelän elämä alkoi kiinnostaa, etenkin isä-suhde ja ne lukuisat vaimot.
Lukupiiri palkitsi kirjan 4½ tähdellä (asteikko 1-5).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti