Elämä on ihanaa: Helsingin kirjamessuilla osa 1

Olin tänäkin vuonna bloggaajapassilla Helsingin kirjamessuilla. Olin ennakoiva ja otin kaksi kesälomapäivää torstaille ja perjantaille, jotta voisin nauttia messuhumusta kaikin sydämin, mutta kuinkas kävikään. Olin koputtanut puuta eli päätä, jotta en sairastuisi syysflunssaan. Aloitin reilu viikko sitten syödä sinkkikuuria, ettei flunssa yllättäisi. Pesin käsiä mennen tullen, mutta kaikki niin turhaa. Niin turhaa, etten tiedä, miten päin olisin. Olen ollut väsynyt, mutta tällä viikolla väsymys sai kunnon otteen ja perjantaina tiesin saaneeni syysflunssan. Tosin luultavasti lievempänä, mutta kuitenkin voimia vievänä. Torstain messupäivän skippasin jo aiemmin mielestäni, koska torstai-illalla oli teatteri. En uskonut jaksavani sekä messuja että teatteria samana päivänä. Messuiluni kutistui perjantaille ja lauantaille ja niinäkin päivinä lähestulkoon pelkästään bloggaajatilaisuuksiin, joihin olin ennalta ilmoittautunut. Kerron nyt kuitenkin näistä mukavista tilaisuuksista, joista olen todella kiitollinen kustantajille. Tässä postauksessa keskitytään perjantain ohjelmaan ja seuraavassa postauksessa lauantain, koska postauksesta olisi tullut muuten aivan liian pitkä.

Ajoitin menoni messuille siten, että menin ensimmäisenä Avain-kustantamon tilaisuuteen, jossa Markku Kaskela ja Tomi Kontio kertoivat toimittamastaan Vaelluksia Italiassa (2019) -kirjasta. Tilaisuus alkoi kuohuvalla, koska siihen oli painava syy. Kirja oli valittu Mondo-lehden Vuoden matkakirjaksi 2019. Hieno saavutus, eikä tästä voi muuta kuin onnitella. Tilaisuudessa miehet kertoivat kirjastaan ja kirjan muista tarinoiden kirjoittajista. Vaeltaa voi monella tavalla. Vaeltaminen ei tarkoita pelkkää vuorilla vaeltamista, vaan sitä voi harrastaa vaikka kaupungissa. Tällaisesta tykkään. Itse en ole ikinä käynyt Italiassa, mutta olen sinne pitkään halunnut matkustaa. Miksikö? Herkkusuuna vastaan, että ruoan takia. Kaskelan ja Kontion kertomukset herättivät kuitenkin halun tutustua maahan muutenkin. En kauheasti juo olutta, mutta italialainen panimokulttuuri kuulostaa sen verran erikoiselta, että siihen voisi tutustua tarkemminkin.

Markku Kaskela ja Tomi Kontio

Avaimen tilaisuudesta lähdin kiertelemään messuosastoja. Olin päättänyt ennakolta, etten ostaisi kirjoja ja päätöksessäni pysyin. Hyvä minä, vaikka täytyy myöntää, että niin paljon oli houkuttelevia tarjouksia, että kovana oli vaikea olla. En jäänyt kauheasti kuuntelemaan kirjailijahaastatteluja, mutta Kalle Päätalo -keskustelua jäin kuuntelemaan Töölö-lavalle. Esa Liljan haastattelussa olivat Antti Heikkinen ja Karoliina Timonen. Molemmilta on ilmestynyt kirja Päätalon tiimoilta, joten lavalla oli varsinaisia Päätalo-tietäjiä. Perjantaina päivällä oli melkoinen ryysis yleisön suhteen. Tämä ei kuitenkaan häirinnyt, koska keskityin omiin mielenkiinnon kohteisiini. Oli kuitenkin yksi, mikä häiritsi. Yhdellä ständillä kaupattiin aikakauslehtiä. Sanoin, etten ehdi lukea niitä, koska luen kirjoja. Nuori mies alkoi väkisin tyrkyttää Aku Ankkaa. Lopulta huomasin, että olen viiden nuorukaisen ympäröimänä ja olo oli kuin turkkilaisessa basaarissa entisaikaan. Inhottavan hyökkäävää kaupantekoa. En tilannut lehteä ja tämän jälkeen kiersin kyseisen pisteen hyvin tarkkaan.

Olin sopinut käyväni Stresan ständillä, jossa odottelikin Pirjo Puukko. Helsingin kirjamessut olivat muuttaneet messujen ulkoasua ja myös pienkustantamot olivat saaneet parempia paikkoja omille osastoilleen. Pirjo kertoikin, että on ollut selkeästi vilkkaampaa kuin viime vuonna, jolloin heidän osastonsa oli muiden pienten osastojen keskuudessa. Ikävä tosiasiahan on se, että usein messuvierailijat jättävät pienet osastot kiertämättä, koska isot kiinnostavat. Stresan kirjailijat olivat ahkeroineet ja tarjolla oli useampikin uutukainen. Kotiin viemisiksi sain Pirjo Puukon romaanin Kunnes jalkasi kantavat (2019) sekä Pekka Arppen novellikokoelman Hajonnan sisällä (2019).

Pirjo Puukko

Kävin tietysti tutustumassa myös Viini ja ruoka -messujen antiin. En juonut viiniä, enkä mitään muutakaan alkoholipitoista. Sen sijaan ostin Forsmanin teetä, vaikka kaupasta saa suurin piirtein samaan hintaan, mutta paikallisen Prisman valikoimassa ei ole kuin paria makua. Messuilla valikoima on laaja ja sainkin maisteltavaksi makuja, joita en ole aiemmin maistellut. Nam! Teki mieli ostella juustoja, mutta pidin siinäkin pintani. En ostanut, vaikka ne herkullisia olisivatkin olleet.

Aula-kustantamo järjesti myös tilaisuuden bloggaajille, jossa olin mukana. En tiedä miksi, mutta kuvittelin, että paikalla olisi vain Tanskan kirjallisuuden kauhukakaraksi nimetty Kaspar Colling Nielsen, mutta olihan siellä muitakin. Ehkä flunssa oli sekoittanut pääkoppani totaalisesti. Ensimmäisenä Lasse Nousiainen kertoi kirjastaan Itärajatapaus (2019). Kirja kertoo helsinkiläisperheen matkasta Itä-Suomeen. Mielenkiintoista on se, että Nousiainen on kirjoittanut kirjan Brasiliassa. Tuli jotenkin sellainen tunne, että tämä kirja on hauska. Toisena vieraana oli Lucia Berlinin novellitrilogian suomentanut Kristiina Drews. Drews on kohdannut huikeita juttuja oman elämänsä ja Lucia Berlinin elämän suhteen. Suomentaja sai myös erikoiskiitokset käännöksistään Reader, why did I marry him? -blogin Omppu Martinilta. Kaspar Colling Nielsen vaikutti melko velmulta mieheltä. Hänen romaaninsa Tanskan sisällissota 2018-24 (2019) sijoittuu kauas tulevaisuuteen. Tanskalainen mies ja hänen koiransa ovat saaneet itselleen ikuisen elämän. Mies kertoo elämästään koiralle, ja etenkin sisällissodasta ja siihen johtaneista syistä. En yleensä ole kiinnostunut tulevaisuuteen sijoittuvista kirjoista, mutta tämä kuulostaa niin hullulta, että pakkohan kirja on lukea. Olin muuten ihan superkiitollinen, kun saimme Aulan tilaisuudessa kaikki esitellyt kirjat sekä hienon Lucia Berlin -kirjakassin. Samalla sain tilaisuuden lyhentää kirjaston varausjonoa perumalla varaukseni Lucia Berlinin Ilta paratiisissa ja muita kertomuksia (2019) -kirjasta.