Maija Asunta-Johnston: Punapukuisen naisen talo

Löysin kirjaston kierrätyshyllystä kivalta näyttävän pokkarin: Maija Asunta-Johnstonin Punapukuisen naisen talo (Loistopokkarit, 2007). Kovakantinen kirja ilmestyi WSOY:n kustantamana vuonna 2000. Kirjassa oli näkyvästi ilmoitettu kirjan olevan bookcrossing-kirja eli kiertävä kirja. Bookcrossing on mielestäni oiva tapa kierrättää kirjoja. Alkuperäisellä kierrättäjällä on mukava seurata kirjan matkaa maailmalla, jos ihmiset vain viitsivät käydä kommentoimassa löytämäänsä kirjaa netissä, ja kertomassa, minne vapautti kirjan seuraavaksi. Itse aion ehdottomasti käydä kuittaamassa löydökseni ja seuraavan vapautuksen. Tämä oli siinäkin mielessä kiva juttu, että tämä oli ensimmäinen löytämäni bookcrossing-kirja.

Vuonna 1994 Maija Asunta-Johnston ostaa Unkarista Várbalogin kylästä lähes hetken mielijohteesta talon. Talo on huonokuntoinen, mutta Maija ihastuu moniin yksityiskohtiin: kaivoon, rautaiseen pihaporttiin, kukkiviin lumikelloihin. Puutarha on valtava. Parisataa viinimarjapensasta, viinirypäletarha, mulpereita, kirsikoita, persikoita. Maija ajaa lähes joka viikonloppu Wienistä Várbalogiin. Rajanylitys ja tullimuodollisuudet eivät ole Maijalle kuin pieni hidaste, kun edessä siintää ajatus oman talon ja puutarhan kunnostuksesta.

Punapukuisen naisen talo perustuu Maijan Várbalogissa pitämiin päiväkirjamerkintöihin vuosilta 1994-1997. Päiväkirjaan on löytynyt myös Várbalogissa vierailleiden ystävien kirjoituksia. Kirjassa ystävien kirjoitukset ovat alkuperäisellä kirjoituskielellä joko englanniksi tai saksaksi. Tämä oli hieman häiritsevää, koska saksankielisissä teksteissä olisin tarvinnut käännöstä.

Maija on kirjannut päiväkirjaansa päivittäisiä askareitaan Várbalogissa sekä kanssakäymisiä naapurinsa kanssa. Talo ja taloa ympäröivä puutarha kaipaavat jatkuvaa hoitoa ja korjausta. Mehuja ja hilloja Maija keittää alvariinsa joko yksin tai jonkun ystävänsä kanssa. Naapurin Karl on uskomaton apu Maijalle monessa suhteessa. Voisi kuvitella, että Karlin tapaisia ihmisiä ei olisi enää olemassakaan. Löytyypä päiväkirjasta myös tekstiä siitä, kuinka Maijalle rakennetaan sauna, johon naapurin rohkeat unkarilaiset naiset uskaltautuvat saunomaan. Vaikka päiväkirja koostuukin pitkälti päivittäisistä askareista, löytyy sieltä myös syvempää ajatusta. Maija miettii lapsiaan, ikääntymistä ja Suomea. Tekniikan lisääntymisen Maija tuntee ahdistavana. Hän pitää itseään juurilleen palaajana ja hän nauttii olostaan Unkarin kodissaan.

Kirjan teksti on helposti lähestyttävää ja ymmärrettävää. Voisi kuvitella, että jatkuvat hilloamiset ja mehustamiset olisivat tylsiä, mutta ei, näin asia ei ole. Kirja on leppoista luettavaa. Hedelmien ja marjojen maut voi tuntea suussaan. Tekisi itsekin mieli päästä olotilaan, jossa voisi joka viikonloppu jättää taakseen kaupunkikodin ja siirtyä aivan muihin maisemiin.

Punapukuisen naisen taloa suosittelen kaikille, jotka kaipaavat arkeensa jotain kaunista ja mukavaa ajateltavaa.

Kirjalle annan tähtiä 4- (asteikko 1-5).