Tuomas Kyrö: 700 grammaa

Käväisin eräänä päivänä kirjastolla tappamassa aikaani, kun odottelin ystävääni. Kierrätyshylly on pakko tarkastaa aina ja mikä onnenpotku siellä odottikaan! Kaksi Tuomas Kyrön pokkaria. Ensimmäiseksi otin luettavakseni Tuomas Kyrön 700 grammaa (WSOY, 2009). Lukemastani BON-pokkarista en painovuotta löytänyt, mutta epäilisin pokkarin olevan muutaman vuoden ikäinen. Paikallisista kirjastoista kirjaa saa lainattua helposti, vaikka teos suhteellisen suosittu on edelleen.

Kirjan päähenkilökolmikko koostuu isästä, pojasta ja (tekisi mieli kirjoittaa Pyhästä Hengestä) jumalhahmosta. Ilmari Kivi on suomalainen mies. Ei ehkä kovin tavallinen. Hän haluaa tehdä perheensä eteen kaiken. Vaimo saa suorittaa yliopisto-opintojaan vaikka maailman tappiin saakka. Ilmari hoitaa kodin, ja miksei hoitaisi? Mies on työtön. Ilmarilla on kuitenkin päämäärä. Nuorempi poika Raineri oli syntyessään vain 700 grammaa ja Ilmari lupasi itselleen, että jos poika selviää, hän itse hyppää pituutta yli seitsemän metriä. Uskomattoman jumalhahmon, Valmentajan, ilmestyessä Rainerille ja Ilmarille, alkaa isän ja pojan pitkä matka kohti isän tavoitetta. 7-vuotias Raineri huolehtii, että isä pääsee tavoitteeseensa. Pituushyppy vie Ilmarin ja Rainerin kaiken ajan. Vaimo, vanhempi poika ja Ilmarin kaksoisveli touhuavat omiaan taustalla.

Vaikka pidän Tuomas Kyrön kirjoitustyylistä, koin pienoisena pelkona kirjan urheiluaiheen. Tartuin kuitenkin kirjaan, koska milloinkaan ei voi tietää, mitä kirjan kansien välistä löytää, jos ei kirjaa edes ala lukea. Ja kyllä kannatti lukea. Kirja oli loistava kaikkine pienine yksityiskohtineen. Kyrön huumori on jotain sellaista, jota on vaikea kuvailla. Se vain naurattaa, vaikka oikeastaan pitäisi itkettää. Kirjan juoni on hienosti rakennettu. Tarina etenee mitä kummallisimpine käänteineen. Tekstiä elävöittävät Rainerin radiohaastattelun pätkät, joissa tarinaa käydään läpi Rainerin näkökulmasta.

700 grammaa antaa aihetta lisäpohdiskelulle, kuinka pienistä pojista kasvaa isoja miehiä ja kuinka erilaisia voi olla isien ja poikien välit. Kirjassa kuvattu Kiven perhe on myös yksi esimerkki siitä, kuinka erilaisia perheet ovat, vaikka usein puhutaan perusperheistä. Onko edes olemassa niin sanottua perusperhettä? Jokainen ihminen on oma yksilönsä, joten mielestäni jokainen perhe on myös omanlaisensa. Kyrön luoma jumalhahmo antaa myös aihetta mietiskelyyn, onko tiemme oikeasti ennalta määrätyt vai onko elämän kulku valinnoista johtuvaa taivallusta.

Tuomas Kyrön 700 grammaan kannattaa tarttua, jos tykkää Kyrön tyylistä kirjoittaa. Älä anna urheiluaiheen estää lukemistasi. Tarina on mieletön ja sitä kannattaa ehdottomasti lukea pilke silmäkulmassa. 

Tähtiä kirja saa 4 (asteikko 1-5).