Herra Karvajalka herätti minut lauantaiaamuna puoli
kuudelta. Ei siis ole mitään merkitystä, onko työpäivä vai vapaapäivä. Kissalle
käy mitä mainioimmin herätys aina aamuisin puoli kuudelta. Itse mielelläni
nukkuisin edes viikon kahtena aamuna hieman myöhempään. Seitsemän olisi
esimerkiksi mielestäni ihan kohtuullinen aika, jolloin voisin jo herätä. Mutta
ei. Meillä herätään aina puoli kuudelta tai minä ja kissa heräämme. Mies, joka
täällä asuu, jatkaa joka aamu uniaan. Ei kuulemma kuule, kun kissa herättää.
Eihän siinä sitten muu auta kuin nousta ja aloittaa
aamutoimet. Olin aivan äärettömän väsynyt ja yritinkin vielä ennen pukeutumistani
torkahtaa kymmenisen minuuttia, mutta ei siitä oikein mitään tullut. Puoli
kahdeksalta olimme kissan kanssa valmiita lähtemään aamulenkille. Pienen
kierroksen tehtyämme kävimme kotona. Kissan piti tankata lauantaista seitiateriaansa
ennen kuin pääsimme jatkamaan matkaa.
Toisella lenkkikierroksella törmäsimme naapuripariskuntaan,
joka oli lähdössä lenkille. Herra Karvajalka, joka on toisinaan pariskunnan
ylin ystävä, luikki pariskuntaa karkuun. Kamala tapaus. Aivan oikeita ihmisiä.
Hui kamalaa! Kun pariskunta pääsi taloyhtiön portista ulos, kuulin puhetta
kännykästä. Samassa pariskunnan mies kääntyikin takaisin ja alkoi esitellä
kännykkää, jonka oli löytänyt portin pielestä huulirasvan kera. Kännykkä oli kaste- ja
vesipisaroiden päällystämä, mutta nenäliinallahan kuivaus onnistui loistavasti.
Yritimme avata puhelimen lukitusta parilla kokeilulla, mutta eivät tuottaneet tulosta
tunnusluvut 0000 ja 1234. Mies laittoi kännykän taskuunsa ja toivoi, että
siihen soitettaisiin, niin löytyisi kännykälle omistaja.
Kotiuduttuamme kissan kanssa aamulenkin toiselta puoliskolta,
näin naapuripariskunnan miehen liikkuvan ulkona ja etsivän jotain. Etsiiköhän
mies meitä? Yleensähän herra Karvajalan kanssa ulkoilu kestää ja kestää, mutta
tänään oli pikalenkki. Vain tunti ulkoilua. Ei mennyt kauan, kun mies tuli
soittamaan ovikelloa. Tyrkkäsi kännykän ja huulirasvan kouraani ja sanoi,
voitko ottaa nämä, koska he ovat lähdössä kohta liikkeelle. Menin hieman
hämilleni, mutta totesin siihen, että joo, vien maanantaina puhelimen naapurikunnan
poliisilaitokselle, jos omistajaa ei löydy sitä ennen.
Siinä se sitten oli. IPhone. Olimme lähdössä kauppaan, joten
otin kännykän taskuuni. Ei soittoa. Mies, joka täällä asuu, ihmetteli, miksei
kukaan soita siihen. Sanoin, että puhelin on jonkun nuoren, joka on ollut
juhlimassa ja eihän sellainen ihminen herää kuin aikaisintaan puolilta päivin
tai sen jälkeen. Kaupasta tultuamme tein hieman kotitöitä, söin ja menin
hetkeksi sängyn päälle lukemaan. Olin juuri saanut kirjan käteeni, kun iski
oivallus. Ilmoitus kännykästä parille paikkakunnan Facebook-sivustolle.
Ei muuta kuin nettiin ja ilmoitusta someen. Tykkääjiä tuli
heti. Ensimmäinen kommentti kahden minuutin kuluttua ilmoituksen laittamisesta,
että saisin yksityisviestin puhelimesta. Ikävä kyllä puhelin ei löytänyt
omistajaansa tämän viestin kautta. Kuten ei senkään, kun joltain oli yöllä
lainattu puhelinta, jotta saatiin soitettua jonnekin ja kas kummaa, puhelin
olikin varastettu. Uskomattoman törkeää touhua.
Sitten alkoi IPhonen näytölle ilmestyä WhatsApp-viestejä. En
pystynyt tai osannut viesteihin vastata, mutta kaksi nimeä nappasin muistiin.
Facebookiin miehiä etsimään, ja kun sopivalta vaikuttavat herrat löytyivät,
heille heti kirjoittamaan. Ei vastauksia. Ei mitään. Ei sitten yhtään mitään.
Päätin luovuttaa hetkeksi ja mennä lukemaan. Ja taas ylös sängystä. Pyykit piti
laittaa kuivumaan. Ehkä tämän jälkeen saisin lukurauhan. Mutta ei. Nyt oli
kännykän näytölle ilmestynyt viesti saapuneesta puhelusta. En sitten ollut
kuullut soittoa.
Päätin kuitenkin yrittää soittaa takaisin ja hurraa! Puhelin
alkoi soittaa ja pian vastattiin. Esittelin itseni ja kerroin, että puhelin
löytyi aamulla ja niin poispäin. Nuorelta kuulostava mies otti osoitteemme
muistiin ja sanoi, että pyytää puhelimen omistajaa noutamaan puhelimen. Asuu
kuulemma aivan lähistöllämme.
Puhelun jälkeen IPhonen näytölle alkoi tulla
Messenger-viestejä. Kanssani jutellut nuori mies kertoi ystävälleen, puhelimen
löytyneen ja mistä sen voisi noutaa. Eikä aikaakaan, kun ovikellomme soi hyvin
voimakkaasti. Oven takana oli siistisi pukeutunut, komea nuori mies, joka oli todella
tyytyväinen saadessaan puhelimensa takaisin. Ja tulihan se huulirasvakin
palautettua. Mies kysyi, mistä puhelin löytyi. Kertoessani paikan, meni mies hieman
hämillisen näköiseksi. Ei ilmeisesti täysin muistanut, mitä kautta oli kotiinsa
palannut baarireissulta. Nimenomaan baarireissulta, koska sen mieheltä tietenkin
utelin. Taas tuli todistettua, että etsivä löytää. Tuli myös mieleen vajaan
vuoden takainen kännykkäepisodi. Onneksi voi edes joskus tuottaa tuiki
tuntemattomille iloa pienillä teoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti