Karin Slaughter: Viimeinen leski

En kyllä tiennyt, millaisia tuskan hetkiä kokisin, kun avasin Karin Slaughterin Viimeisen lesken (HarperCollins Nordic, 2020). Tuskalla tarkoitan tässä nyt sitä, että kirja on oikea jännitysnäytelmä. Jos söisin kynsiäni, olisivat kynteni tämän kirjan jälkeen nysät. Olen lukenut pari muuta Slaughterin kirjaa, joissa jännitettävää on myös riittänyt, mutta Viimeinen leski nousi aivan eri atmosfääreihin tai sitten aika kultaa muistot.

Sara Linton ja Will Trent ovat Saran tädin luona osallistuakseen perhepäivällisille, kun jossain räjähtää. He lähtevät saman tien liikkeelle. Onhan Will GBI:n erikoisagentti ja Sara lastenlääkäri. Molempien apua tullaan varmasti tarvitsemaan. Ennen kuin he ehtivät sen pidemmälle, joutuvat he kummalliseen liikenneonnettomuuteen. Kaikki ei ole aivan kuin pitäisi. Kaiken lisäksi yhdestä autosta löytyy tartuntatautien tutkimuskeskuksen CDC:n tutkija Michelle Spivey, joka on kidnapattu kuukautta aikaisemmin. Tilanne vaikuttaa hetki hetkeltä uhkaavammalta, eikä aikaakaan, kun onnettomuuspaikalla ammutaan ja käytetään väkivaltaa. Will saa oman osuutensa väkivallasta, eikä pysty tekemään mitään, kun miehet kaappaavat Saran mukaansa. Tästä alkaa käsittämätön ajojahti, jossa vastaan tulee huumeita, lahkolaisuutta, sairastuneita lapsia ja pedofiliaa. 

En ole aikaisemmin lukenut Will Trentin ja Sara Lintonin tarinoita, mutta se ei oikeastaan haitannut, koska kirja toimii hyvin omanakin teoksenaan. Se, mikä yllätti, oli kirjan trillerimäisyys. Jestas, mitä psykologista peliä. Kirjan alun väkivaltakohtaukset pelkästään olivat melkoista toimintaa. Välillä piti vain laskea kirja käsistä ja hengittää syvään. Alun jälkeen väkivalta sai aivan toisenlaiset kasvot. Alkoi piinaavat sivut. Toki näillekin sivuille väkivaltaa mahtui, mutta lukijana minua ahdisti, mihin ihmeeseen Saraa vietiin. Miksi Michelle käyttäytyi omituisesti? Entä miksi lahkon johtajalla Dashillä ja hänen vaimollaan Gweinillä on vain iso liuta tyttöjä? Missä kaikki pojat ovat? Miksi viidakossa olevat miehet ovat aseistettuja? Paljon kysymyksiä, joihin alkaa vastauksia tippua, kun kirjaa lukee eteenpäin. 

Kirjassa on paljon henkilöitä, mutta itselleni ei kuitenkaan tullut sitä tunnetta, etten olisi pysynyt henkilöissä mukana. Kirjan luvut on otsikoitu päivämäärin ja kellonajoin. Aluksi tämä hieman häiritsi, mutta myöhemmin ymmärsin, että tämän on loistava keino kertoa saman ajankohdan tapahtumia eri paikoissa. Kirjassa on kuvattu paljon uutta teknologiaa ja täytyy nostaa hattua Slaughterille, kuinka hyvin hän on taustatyönsä tehnyt. Mieleni teki testata yksi vessakohtaus, jossa Will tekee löydön. 

Kirjan aiheet ovat todella kohahduttavat. Lahkolaisuus on jo sanana sellainen, että moni varmasti ajattelee asiasta negatiivisesti. Pitäisi tietysti ajatella, että on erilaisia lahkoja, mutta kirjassa kuvattu lahko oli todella karmaiseva. En ikipäivänä haluaisi joutua sellaisen porukan piiriin. Pedofilia on myös aihe, joka on yksinkertaisesti kamala. Toisaalta on hyvä, että tällaisia asioita nostetaan esiin myös psykologisissa trillereissä. Pedofiliaa ei voi missään olosuhteissa hyväksyä, vaikka asiaa välillä pehmitetäänkin sillä, että pedofiilit ovat mieleltään sairaita. 

Yritän olla kauheasti paljastamatta kirjan sisältöä, mutta nostan esiin yhden aiheen, josta kumpusi paljon ajatuksia. Kirjassa esiintyy tuhkarokkoa. Se saa Sarassa kauhunväreet kulkemaan selässä. Aloin ihmetellä asiaa. Toki tiedän, että nykyään tuhkarokko on sangen harvinainen tauti ja siihen on olemassa rokotus. Itse olen tuhkarokon sairastunut, kuten varmasti moni muukin 1960-luvulla syntynyt. Kyselin äidiltäni, oliko sairaus todella vakava ja kriittinen, ja mitä hän muistaa siitä. Äidilläni ei ollut muistikuvia kuin siitä, että pikkuveljeni sairastui tuhkarokkoon paljon myöhemmin ja juuri ennen joulua. Ei kuulemma tullut jouluvalmisteluista mitään, koska veljeni oli niin sairas. Itse olen ollut arviolta 2-3-vuotias sairastaessani tuhkarokon. Minulla on välähdyksenomainen muistikuva, että makaan kuumeisena sängyssä hämärän rajamailla. Ihoni on kauttaaltaan rokkoinen ja olen todella sairas. Äiti käy välillä silittämässä otsaani ja isä tulee myöhemmin katsomaan minua, kun palaa työreissulta. En voi olla varma, oliko minulla tuhkarokko vai oliko kyseessä vesirokko. Molemmat rokot sairastin hyvin pienenä tyttönä. Uskon, ettei siihen maailman aikaan edes ajateltu, kuinka vaarallisia kyseiset rokot ovat. Ei niistä ainakaan puhuttu tavallisissa perheissä. 

Englanninkielinen alkuteos The Last Widow on ilmestynyt vuonna 2019. Kirjan on suomentanut Päivi Paju. 

Karin Slaughterin Viimeinen leski on laitettava lukulistalle kaikkien niiden, jotka ovat pitäneet Will Trentin ja Sara Lintonin aiemmista seikkailuista. Kirja sopii myös luettavaksi, jos pitää psykologisista jännäreistä. Tiedossa on piinaavia hetkiä. 

Lämmin kiitos kustantajalle melkoisesta tiiliskiviteoksesta, jota ei malttanut missään tapauksessa jättää kesken.