Innostuin Leena Krohnin Tainaronista
(WSOY, 1985), kun viime kevään viimeisellä Bloggariklubilla kuulin ohjaaja Essi
Rossin ja dramaturgi Iida Hämeen-Anttilan kertovan kirjasta. Naiset olivat
työstämässä Kansallisteatterille näytelmää kirjan pohjalta. Hämeen-Anttila oli
kertonut Rossille kirjasta jo vuonna 2012, ja saanut Rossinkin innostumaan
teoksesta. Lisäksi Hämeen-Anttila kertoi olleensa noin 10-vuotias saadessaan
kirjan edesmenneeltä sedältään. Tämä jäi jotenkin kaikumaan aivokoppaani,
minkälainen kirja oikeastaan kyseessä olisikaan.
Tainaron on paikka, jonne kirjan kertoja on päässyt
matkustamaan. Henkilön sukupuolta ei kirjassa suoranaisesti kerrota, mutta itse
ajattelin kertojan olevan nainen. Kertoja kirjoittaa kaksikymmentäkahdeksan
kirjettä maailmasta, joka on täysin erilainen kuin se maailma, jossa me elämme.
Tainaron on eriskummallinen hyönteismaailma, jossa mittasuhteet ovat heittäneet
osittain kuperkeikkaa. Kertojan oppaana vieraassa paikassa toimii Jäärä, joka
jaksaa opastaa vierasta Tainaronin tavoille.
Kiehtova, kiehtova ja kiehtova. Tainaron on suhteellisen ohut kirja, jonka lukee nopeasti, mutta
kirjan kirjeet jättävät kosketusjäljen mielen sopukoihin. Kertoja kuvaa
Tainaronia eräänlaisen miniatyyri-ihmisen näkökulmasta tai ehkä paremminkin kuvaukset kertovat kaiken meille tutun järkälemäisistä suuruuksista. Kukat ovat miehen
korkuisia. Irtoilevia siemeniä on syytä varoa, koska ne saattavat aiheuttaa
pahaa jälkeä. Termiitin tai jonkun muurahaislajin pesä tulee kertojalle niin ikään
tutuksi. Mielikuvituksellista ajatella itsensä sen kokoiseksi, että voisi
tutustua hyönteis- ja kasvimaailmaan tällä tasolla.
Kertoja on sangen viehättynyt uudesta asuinpaikastaan,
vaikka kokee välillä pelottaviakin asioita. Tainaronissa on kiihkeää elämän
tuntua, ja sen aistii myös lukija. Jokin liikehdintä on myös meneillään alati. Muodonmuutos,
kuten hyönteismaailmassa on normaalia. Myös Jäärälle ja kertojalle tapahtuu
jotakin. Hekin muuttuvat.
Leena Krohnin teksti on kaunista ja hyvin kertovaa. Lukija
voi nähdä edessään kirjan kertojan kuvaukset. Niin todentuntuisia ne ovat.
Pidin myös siitä, kuinka kertoja ei vain kirjoittele kirjeitä, vaan hän elää
joka solullaan ja alkaa itsekin muuttua. Kirja ei siis missään tapauksessa
junnaa paikoillaan. Kirja on myös ilman muuta yksi näkemys tulevaisuuden
maailmasta.
Olen todella iloinen, että sain tällaisen kirjavinkin. Ilman
Bloggariklubia tuskin olisin ikinä tarttunut tähän kirjaan. Nyt vain odotan,
että pääsen Kansallisteatteriin katsomaan Kati Outisen ja Aino Vennan
tähdittämää Tainaronia.
Mulla on tosi kauan aikaa Tainaronin lukemisesta, joten lähden katsomaan Kansallisen esitystä melko tyhjältä pöydältä. Perjantaina nähdään!
VastaaPoistaEsitys saattaa tuoda muistikuvia kirjasta. Itse odotan esitykseltä todella paljon. Toivottavasti en pety. Perjantaina siis nähdään!
PoistaMahtavaa viikonloppua Mannilainen ja että samaistun ja naurattakin sinun kommentti omaan jännittämisjuttuun. Niin samoilla aatoksilla ollaan. <3
VastaaPoistaJuuri näin. Ihana, kun on kohtalotovereita.
PoistaKivaa viikonloppua <3