Yöaikaan

Taas yksi ilta, jolloin pääsen sänkyyn vasta myöhään illalla tai oikeastaan yöllä. Kello on puoli yksi. Vilkaisen vielä lämpömittaria. Sisällä rapeat kolmekymmentäyksi astetta Celsiuksen asteikolla. Ulkona kaksikymmentäkaksi astetta. Tuskaisa yö tiedossa. 

Makuuhuoneessa tuntuu hieman viileämmältä. Onhan parvekkeen sisempi ovi raollaan ja ulompi hieman enemmänkin kuin raollaan. Olen todella väsynyt. Päivä oli mennyt Turussa hurvitellessa. Ei aikaakaan, kun nukahdan.

Säpsähdän hereille, kun mies, joka täällä asuu, tulee makuuhuoneeseen ja sihahtaa, että ole pörisemättä. Mitä? Minäkö muka kuorsaan? Ärsyynnyn. Minulla on kuuma. Otan tyynyn ja pussilakanan kainalooni sekä vesipullon toiseen käteeni. Siirryn sohvalle nukkumaan. Niin, kunnon peittoahan ei näillä helteillä voi pitää. Siksi vain pussilakana.

Olohuoneessahan se vasta kuuma onkin, vaikka ikkuna on raollaan. Hörppään vettä ja hetken mietin, voisinko siirtyä parvekkeelle nukkumaan. Mutta pitäisi raahata vähintään petauspatja parvekkeelle ja silti voisi olla melkoisen kova nukkuma-alusta. Ja entä jos muka kuorsaan, niin naapurithan saattavat kuulla kuorsaamiseni omiin asuntoihinsa. Kuolleena syntynyt idea.

Kuumuudesta huolimatta torkahdan. Herään siihen, kun Herra Karvajalka tekee tuhojaan sohvan toisessa päädyssä. Makaa lattialla, maukuu ja kynsii sohvakangasta. Suutahdan. Nappaan käteeni suihkepullon, jonka mies on jättänyt sohvapöydän viereen juuri tällaista tilannetta varten. Korotan ääntäni kissalle ja yritän ketterästi tehdä yllätyshyökkäyksen sohvapäädyn kautta. Yritykseksi jää. Toinen pohkeeni alkaa krampata. Argh! Suonenveto. Ei. Apua!

Mies herää ja kysyy, mitä möykkäät. Ei tässä mitään. Kissa yrittää tuhota nukkumapaikkani ja suonta vetää ja on kuuma. Käyn vessassa. Kello on hieman yli kolme. Tästä ei tule mitään. Kissa jatkaa omaa yöllistä showtaan. Yritän lahjoa kissan nameilla. Turha luulo. Kissa ahmaisee herkut naamarinsa taakse ja saa lisäenergiaa. Kuolen ehkä kuumuuteen. On hiki, eikä voi olla. Siirryn kissan kanssa parvekkeelle.

Ihana yöilma viilentää. Torkun istuviltani, mutta en voi kuitenkaan nukahtaa. Pitää seurata kissaa, ettei vain ala hyppiä parvekkeen kaiteelle. Kissa nauttii olostaan ja seuraa tarkasti alapuolella levittäytyvää pensaikkoa. Pusikossa on ilmiselvästi jotain mielenkiintoista. En tiedä, kauanko parvekkeella menee aikaa, mutta lopulta siirrymme sisälle.

Vihdoin ja viimein saan unenpäästä kiinni sohvalla. Ehdin jopa hieman nukkua. Ihan oikeasti nukkua, kunnes taas alkaa mekkala. Kissa huutaa, mies metelöi. Mikä ihmeen show täällä on taas päällä. Mies kertoo, että on istunut kissan kanssa parvekkeella pariin otteeseen. Huijarikissa. Ei riittänyt yksi kerta minun kanssani. Mies katsahtaa kelloa ja toteaa, että hieman yli puoli viisi. On kuulemma turha enää yrittää nukkua. Ai nukkua? Kuka tässä huushollissa on yleensä nukkunut koko yönä?

Siirryn takaisin makuuhuoneen puolelle. Otan yöpaidan pois päältäni, koska oikeasti ei voi olla, saati sitten nukkua se päällä. Ajattelen, että lopultakin saan nukkua. Mies huolehtii Herra Karvajalasta ja minä voin kerätä voimia uutta päivää varten. Makuuhuoneessa huomaan, että mies on potkinut unissaan petauspatjani lähestulkoon lattialle. Asettelen patjan kuosiinsa. Heitän tyynyn sängyn jalkopäähän ja heittäydyn nukkumaan.

Sitten se tapahtuu. Tunnen, kuinka jokin liikkuu alastomalla ihollani. Selkääni pitkin. Yritän kädellä saada otteen. Tuloksetta. Nousen istumaan sängyn reunalle. Missä se muurahainen on? Ei näy mitään. Kaadun uudelleen makuuasentoon. Nyt se liikkuu olkapäälläni. Aivan varmasti muurahainen. Hapuilen kädelläni nitistääkseni häiriötekijän. Saaliina pelkkää ilmaa. Nousen uudestaan ylös ja laitan silmälasit päähäni. Missä se on? Mitään ei näy. Puistelen vielä varmuuden vuoksi pussilakanan.

Päätän jatkaa unensekaista horrostilaani kääntymällä sängyssä oikeinpäin. Siis tyyny sinne minne se kuuluu. Ei jalkopäähän. Lasken pääni tyynylle, jonka päällä on pyyhe. Ihan vain hikoilua varten. Suljen silmäni ja uni on saman tien tuloillaan. Samassa tunnen kasvoillani liikettä. Tekisi mieli huutaa, mutta olen liian väsynyt. Huitaisen kädelläni ja suljen silmät uudelleen. Taas se tapahtuu. Kasvojani kutittaa. Huitaisen ja kuulen surinaa. Ei. Kärpänen.

Vedän itseni kokonaan pussilakanan alle. Heti alkaa ahdistaa. Yritän sinnitellä hetken. Luovutan ja otan lakanan pois kasvoiltani. Samassa kärpänen palaa surisemaan. Lakanan alle piiloon. Odottelen ja manaan kuumuutta ja väsymystä. On saatava happea. Lakana pois kasvoilta. Kärpänen on väijymässä. Pörinä alkaa heti kasvojeni ympärillä.

Jatkan lakanan alle piiloutumista aikani, kunnes mies, joka täällä asuu, tulee makuuhuoneeseen. Sanon miehelle, että tapa se kärpänen. Mies katsoo minua ja kysyy, olenko siideripäissäni. En todellakaan. Turun reissulla ei tullut juotua yhtään alkomahoolia. Mies katsoo minua ja sanoo, että iso valkoinen kärpänen pitäisi viedä ulos, koska on iso hätä. Luovutan ja nousen sängystä. Onhan Herra Karvajalan toiveet toteutettava, koska sanaton sopimuksemme on, että kesälomalla hoidan kissaulkoilut aamuisin. Sitä vain ihmettelen, milloin oikeasti saisin nukuttua ruhtinaalliset kahdeksan tunnin yöunet. Univelkasaldoni kasvaa kasvamistaan.

Onko siellä ketään, joka kärsisi unettomista öistä helteiden takia?