Teatterissa: Tippukivitapaus

Olin sitten vihdoin ja viimein katsomassa Kansallisteatterin koko perheen musiikkiteatteriesitystä Tippukivitapaus. Mukanani ei kylläkään ollut pieniä lapsia, eikä miestä, joka täällä asuu, vaan ihana ystävättäreni Mira. Esitystä voi siis vallan mainiosti mennä katsomaan ihan aikuisseurassakin, jos vain tuntee itsensä tarpeeksi lapsenmieliseksi, eikä hätkähdä pienten ilakoinnista. Täytyy kyllä myöntää, että olin hyvin hämmästynyt, kuinka hyvin lapsukaiset teatterissa käyttäytyivät. Fiksua porukkaa.

Seija Soija (Vuokko Hovatta) on papu, joka päättää lähteä karkumatkalle uuden ystävänsä Hujopin (Jani Karvinen) kanssa. Pieni Tukaani (Katja Kortström) seuraa kaveruksia, vaikka Seija Soija ankarasti Tukaania kieltääkin. Eihän lintu osaa juurikaan lentää. Seija Soijan häviäminen antaa Mahtimummeli päätäi Väätäiselle (Seela Sella) tärkeän agenttitehtävän. Hänen on löydettävä kadonnut papu. Seija Soija ja Hujoppi joutuvat karkumatkallaan eriskummallisiin tilanteisiin ja paikkoihin. He tapaavat esimerkiksi rottaperheen, diktaattori Diktaatan (Sari Puumalainen) ja Rämeämmän (Markku Maalismaa).

Jani Karvinen, Vuokko Hovatta ja Seela Sella

Kuva © Tanja Ahola, Kansallisteatteri

Hurjaa! Nyt on kyllä tehty todella taidokasta työtä. Tippukivitapauksen hahmot ovat elävääkin elävämpiä, jos näin voi sanoa. Tähän tarinaan on helppoa heittäytyä mukaan. Vuokko Hovatta ja Jani Karvinen parivaljakkona on loistava yhdistelmä. Molemmat ovat syöksyneet roolipukuihinsa täysillä. Tuli tunne, että olisi oikeasti seurannut kahden lapsukaisen karkumatkaa. Hovatan ja Karvisen ilmeitä oli myös hauska seurata. Välillä pöllästyneitä, välillä pelästyneitä, välillä epäröiviä. Seela Sella puolestaan Mahtimummelina ja agenttina osasi ottaa yleisön mennen tullen. Ihailen Sellan kykyä ottaa oikeaa kontaktia yleisön kanssa. Etenkin tällaisessa esityksessä lapsi varmasti muistaa pitkään, jos päätäi Väätäinen on hänelle suoraan jotain sanonut. Täytyy myös mainita, että muille näyttelijöille oli siunaantunut esitettäväksi useampia roolihenkilöitä. Ei ole helppoa sekään, kun hetkessä pitää vaihtaa roolista toiseen.

Esityksen Tukaani eli Katja Kortström ansaitsee erityiskiitokset. Sirkustaiteilija teatterin näyttämöllä. Oivaltavaa ja hienoa, että tällaista on hyödynnetty Tippukivitapauksessa. Kortströmin rooli ei ole mikään pieni, vaan katsojat saavat nähdä mitä upeimpia ilma-akrobatiaesityksiä. Välillä oli vain haukottava henkeä ja mietittävä, kuinka Tukaanin käy. Upea roolisuoritus.

Marja Salo, Markku Haussila, Sari Puumalainen, Pihla Maalismaa ja Markku Maalismaa

Kuva © Tanja Ahola, Kansallisteatteri

Näyttelijöiden lisäksi näyttämöllä nähdään viisihenkinen orkesteri, joka sulautuu esitykseen mainiolla tavalla. Muusikot ovat aina kohtauksen vaatimassa puvustuksessa ja laulavat mukana yhteislauluissa. Melkoinen soitinkavalkadi muusikoilla on myös hallussaan. Löytyy esimerkiksi kitaraa, harmonikkaa, ukulelea, kontrabassoa ja kanteletta. Musiikki on tietysti tärkeä osa esitystä. Esityksen laulut ovat tuttuja Tippukivitapaus -kirjan runoista.

Laura Ruohonen on ohjannut ja käsikirjoittanut Tippukivitapauksen. En tiedä, onko omaa tekstiä helppo vai vaikea ohjata, mutta uskon, että Ruohonen on saanut aikaiseksi sen näköisen esityksen, mitä hän on ajatellutkin. Tippikivitapaus -kirjan kuvittanut Erika Kallasmaa on puolestaan ollut luomassa esityksen pukuja ja hahmoja. Mainiota jälkeä on syntynytkin. Esityksen lavastus, valaistus, puvustus, värit, tarpeistot ja kaikki mahdollinen sopivat loistavasti yhteen. Mahtava kokonaisuus kaiken kaikkiaan.

Katja Kortström, Markku Maalismaa ja Vuokko Hovatta

Kuva © Tanja Ahola, Kansallisteatteri

Itse nautin suunnattomasti esityksen värimaailmasta. Selkeitä ja kirkkaita värejä, vaikka oli joukossa muutama hieman synkempikin väri jännittävimmissä kohtauksissa. Tippukivitapauksen laulut ovat päähään soimaan jääviä rallatuksia. Esityksen jälkeen vessajonossa nauratti, kun lapset tapailivat Jos on hanskat -kappaleen sanoja. Hyvin oli lauluesitys purrut. Sanat tulivat kuin automaattisesti lasten suista ulos. Näkemäni esitys oli tulkattu viittomakielelle. Hienoa, että Kansallisteatterissa on huomioitu tällainenkin seikka muutamassa esityksessä.

Jos minulla olisi sopivan ikäinen kummilapsi tai ylipäätään lapsi aivan lähipiirissä, tietäisin, mitä ostaisin joululahjaksi. Liput Tippukivitapaukseen sekä Tippukivitapaus -kirjan. Onpa teatterilta ostettavissa myös Tippukivitapaus-cd-levy. Teatteri on elämys, jonka lapsi muistaa pitkään. Saattaa jopa käydä niin, että teatterikärpänen puraisee ja teatterista tulee osa elämää, eikä mikään silloin tällöin koettu juttu.

Tippukivitapauksen suositusikäraja on 5 vuotta.

Tippukivitapauksen kantaesitys oli Kansallisteatterin Suurella Näyttämöllä 22.11.2017.

Rooleissa: Markku Haussila, Vuokko Hovatta, Jani Karvinen, Katja Kortström, Markku Maalismaa, Pihla Maalismaa, Sari Puumalainen, Marja Salo, Seela Sella ja virtuaalisesti Martti Suosalo

Muusikot: Sami Kurppa, Ville Leppilahti, Sara Puljula, Marko Puro ja Senni Valtonen

Ohjaus: Laura Ruohonen

Musiikki: Anna-Mari Kähärä

Lavastus: Antti Mattila

Puvut ja hahmot: Erika Kallasmaa

Koreografia: Sanna Silvennoinen ja Henri Sarajärvi

Valosuunnittelu: Ville Toikka

Äänisuunnittelu: Raine Ahonen ja Veli-Pekka Lahtela

Saliääni: Sakari Kiiski

Videosuunnittelu: Ville Virtanen

Naamioinnin suunnittelu: Tuire Kerälä

Kapellimestari: Sara Puljula

Dramaturgi: Pipsa Lonka

Ohjaajan assistentti: Sanna Breilin

Näin esityksen medialipulla. Kiitokset Kansallisteatterille, kuten kiitos myös kuvalainauksista.

Laura Ruohonen & Erika Kallasmaa: Tippukivitapaus

Kirjoittelin tässä taannoin hauskasta bloggariklubi-illasta, jossa ilakoitiin lastenkutsumaisissa tunnelmissa. Sain tilaisuudesta Laura Ruohosen ja Erika Kallasmaan Tippukivitapauksen (Otava, 2017). Pyysin tilaisuudessa kirjaan omistuskirjoituksen Laura Ruohoselta. En itselleni, vaan eräälle pienelle henkilölle. Myös Seela Sella nimikoi nimmarinsa kirjaan, koska hänhän on Kansallisteatterissa pyörivän Tippukivitapauksen päätäi Väätäinen. Toivottavasti pieni henkilö osaa jonain päivänä arvostaa tällaista kirjaa. Tietenkin käytin tilaisuutta hyväkseni ja luin kirjan ennen kuin pieni henkilö sen omakseen saa.

Tippukivitapauksen runot kumpuavat milloin mistäkin, mutta monessa runossa on jokin eläin mukana. Tukaani halutaan mukaan agaattilinnaan, olmit kalvavat luolassa luita, kameleontille on aivan oma runo, joka sopii myös oivana hammaspesun tärkeyden muistuttajana. Jos on hanskat -runo puolestaan saa aikaan loputtoman lurituksen. Vasta ja vihta menevät mummon ja vaarin keskustelussa vastakkain.

Laura Ruohonen on kirjan runojen takana ja värikäs kuvitus on syntynyt Erika Kallasmaan kynästä. Ruohosen tekstit ovat tuoreita, mutta jollain lailla tuttuja. Voisin uskoa, että lapset nauttivat kuullessaan tällaisia runoja. Ruohonen kertoi bloggariklubilla, että runot syntyivät alun perin omille lapsille, mutta hän alkoi kirjata niitä ylös, jolloin tuli ajatus oikeasta runokirjasta. Ennen Tippukivitapausta Ruohoselta ja Kallasmaalta onkin ilmestynyt Yökyöpelit ja Allakka Pullakka.

Tippukivitapaus on lasten runokuvakirja, mutta sopii vallan mainiosti myös aikuisen ihmisen luettavaksi. Pidin siitä, kuinka runoista tuli mieleen oman lapsuuden rallatukset. Tiedätte sen tunteen, kun jokin juttu jää soimaan päähän. Runot eivät välttämättä ole loppusoinnullisia, mutta niissä on hyvä svengi. Pidin myös runojen tarinoista ja siitä, kuinka erilaisiin maailmoihin runot lukijansa ja kuulijansa vievät. Mukana on myös pari hieman pelottavampaa runoa, mutta uskon, että leikkimällä nämäkin runot vievät lapset mukanaan.

Laura Ruohosen ja Erika Kallasmaan Tippukivitapausta suosittelen lämpimästi lapsiperheisiin. Ihana tapa tuoda suomalaista runoutta lapsien kuultavaksi tai luettavaksi, jos lapset osaavat jo lukea.

Alikulku-ylikulku

Alikulku-ylikulku

tunnelihippaa

ei meitä haittaa

tippasen tippaa

¿onko yllä alla?

¿vai länttä vai itää?

Kuka sitten mitäkin

etelänä pitää.

Lainattu Laura Ruohosen ja Erika Kallasmaan kirjasta Tippukivitapaus.

Ja hei, tämä on runokirja! Tällä voin osallistua Reader, why did I marry him -blogin runohaasteeseen. Runoja kirjassa on yhteensä 33.

Lastenkutsuilla

Kyllä oli kuulkaas hauska maanantai-ilta. Bloggariklubi kokoontui Lavaklubilla. Illan teemana oli Kansallisteatterin tuleva uutuusmusikaali Tippukivitapaus sekä Kristiina Rikmanin uudelleen suomentamat Peppi Pitkätossu -kirjat. Siis lapsekasta menoa aikuisten kesken.

Ilta alkoi lastenkutsumaisesti raneil ja nakeil. Menuna siis oli ranskalaisia perunoita, nakkeja ja lihapullia. Oli siellä kyllä tarjolla myös soijanakkeja ja salaattia. Niin, ja tietysti oli ketsuppia. Ketsuppihan kruunaa kaikki lastenateriat. Täytyy kyllä myöntää, että tarjoilupöydästä löytyi myös mahtavaa majoneesia, johon itse sorruin. Leipääkin olisi ollut tarjolla, mutta sitä en nyt tällä kertaa maistanut. Jälkiruokana oli jäätelöä. Hyvää jäätelöä. Oikein hyvää jäätelöä. Suomen jäätelön Kuusi -makua. Jestas, että olikin nannaa. Limsaakin olisi ollut tarjolla, mutta otin valkoviiniä. Lastenateriani ei siis ollut aivan täydellinen.

Seela Sella vai oliko se Mahtimummeli päätäi Väätäinen?

Ennen kuin ehdimme kuitenkaan syömään ryhtyä, tuli sivuovesta iloinen naiskaksikko täynnä energiaa ja hyvää mieltä. Ketkä sieltä saapuivatkaan? Iki-ihana näyttelijätär Seela Sella sekä Tippukivitapauksen kirjoittaja ja ohjaaja Laura Ruohonen. Tästä alkoi sellainen ilotulitusten tunti, etten voinut muuta kuin hymyillä leveästi. Naiset tulivat tietenkin kertomaan meille bloggariklubilaisille uutuusmusikaalista.

Tippukivitapaus on lapsille suunnattu musikaali, mutta sopii hyvin katsottavaksi ilman lapsiakin. Käsi ylös. Täällä on liput varattuna kyseiseen musikaaliin ja ilman lapsia. Laura Ruohonen kertoi, että Tippukivitapaus (Otava, 2017) on jatkoa hänen kirjoittamille ja Erika Kallasmaan kuvittamille lasten runokuvakirjoille Yökyöpelit ja Allakka Pullakka. Ruohonen kertoi, että runot sopivat hyvin laulettaviksi, koska runo syttyy laulettaessa ja samalla runoa voi maistella. Erilaiset lallatukset jäävät myös helposti lasten, ja miksei myös aikuisten päähän soimaan.

Laura Ruohonen vauhdissa. Ei kuvaa ilman liikettä. Ja se ei ole keskari.

Kansallisteatterin Tippukivitapauksessa Seela Sella näyttelee Mahtimummeli päätäi Väätäistä, joka saa elämänsä ensimmäisen kerran agenttitehtävän. Seela Sella kertoi, että hän rakastaa lapsille näyttelemistä, vaikka lapsiyleisö onkin hyvin vaativaa. Lapset ovat tarkkoja yksityiskohtien suhteen. Lapset saattavat myös kommentoida esitystä kesken kaiken. Sella ja Ruohonen molemmat vakuuttivat, että lasten kommentteihin on reagoitava nopeasti. Ruohonen ohjaa Tippukivitapauksen, ja tästä Sella kertoi, että ohjaaja pilaa kaiken. Seela Sella olisi halunnut esittää musikaalissa yhden tietyn kappaleen, niin ohjaaja kielsi sen ajanpuutteen vuoksi. Bloggariklubilaisilla oli kuitenkin mahtava onni kuulla kyseinen Maani -kappale Sellan esittämänä. Yökyöpelit ja Allakka Pullakka on aiemmin esitetty teatterissa. Tästä Seela Sella kertoi, että pikkulapset tunnistavat hänet kassajonossa Mahtimummeliksi. Siitä syntyy riemu, joka päättyy Sellan ja lasten yhteislauluun.

Tippukivitapaus saa ensi-iltansa 22.11.2017. Ikärajasuositus on 5-vuotiaista ylöspäin. Voisin sanoa, että tässä on yksi joululahjavinkki. Ei aina niitä leluja, vaan joskus jotain kunnon elämystä. Ai niin, Ruohonen ja Sella kertoivat, että joskus oli ollut esitys juuri ennen joulua. Sali oli täynnä isiä lapsineen. Ei naurua, ei riemua, ei huutoa, ei laulua. Ilmeisesti isät olivat kieltäneet lapsilta riekkumisen. Tippukivitapauksen aikana saa nauraa, riemuita, huutaa ja laulaa. Mikään näistä ei ole kiellettyä.

Laura Ruohonen ja Seela Sella kiirehtivät Lavaklubilta ensimmäisiin lavasteharjoituksiin. Bloggariblubin oli aika siirtyä kuuntelemaan illan toista lapsiasiaa. Kääntäjä Kristiina Rikman oli saanut tehtäväkseen suomentaa Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu -kirjat uudelleen. Sarjan kaksi ensimmäistä kirjaa ilmestyivät jo kesällä. Viimeinen, Peppi Pitkätossu Etelämerellä (WSOY) ilmestyy ensi keväänä. Miksi sitten kirjoja pitää uudelleen suomentaa? Kirjojen kieli voi olla vanhahtavaa, joten halutaan saada kirjan kieliasua modernisoitua. Rikman kuitenkin kertoi, että Pepin tapahtumat sijoittuvat 1940-luvulle, joten oli asioita, joita hän halusi ehdottomasti säilyttää tietynlaisina, ajalle tyypillisinä ilmaisuina. Astrid Lindgrenin perikunnalla ei myöskään ollut mitään uusia käännöksiä vastaan, mutta perikunnan ehdoton ehto uusille käännöksille on, ettei N-sanaa saa enää käyttää. Siksipä Pepin isä onkin jatkossa Etelämeren kuningas.

Kristiina Rikman

Kristiina Rikman kertoi enemmänkin kääntäjän työstä. Hän on tehnyt kääntäjän työtä 45 vuotta ja saanut useita eri palkintoja ja tunnustuksia. Rikmanin käännöstöihin kuuluvat esimerkiksi John Irvingin, Alice Munron ja Siri Hustvedtin teoksia. Oli myös mielenkiintoista kuulla, että kääntäjät saavat käännöstöistä kertakorvauksen. Kirjastolainauksista kääntäjät saava 0,12 euroa lainaukselta. Mielestäni on kyllä ihan kohtuullista, että kääntäjät saavat korvauksia lainauksista, koska he ovat kuitenkin ison työn tehneet. Käännöskirjallisuudessa myös näkyy kääntäjän oma ääni, vaikka Suomessa kääntäjät ovatkin hyvin uskollisia alkuperäiselle tekstille.

Täytyy kyllä todeta, että oli mahtava maanantai. Seela Sella ja Laura Ruohonen sekä kääntäjä Kristiina Rikman. Mahtavaa teatterimeininkiä. Oli myös hienoa saada kirjoista tutulle kääntäjänimelle kasvot. Mitä mieltä muuten olet? Olisiko Peppi -kirjoja saanut uudelleen suomentaa? Entä kiinnostaako Tippukivitapaus?