Olin viime viikolla Kansallisteatterin ullakolla viettämässä
Bloggariklubin järjestämää Shakespeare -iltaa. Tai oikeastaan ilta alkoi
ullakolta ja päätyi Kansallisteatterin suurelle näyttämölle, jossa näimme
Shakespearen Macbethin. Täytyy kyllä
myöntää, että Kansallisteatterin ullakolta on huikaisevat näkymät
rautatientorin yli Ateneumille. Ihanaa, kun tämäkin tuli koettua ja nähtyä. Nyt
nimittäin katson Kansallisteatteria sillä silmällä, että tuolla on ullakko.
Kulttuuri-illassa oli neljä Shakespeare -asiantuntijaa, Saara Pääkkönen, Alice Martin, Jussi Nikkilä
ja Eva Buchwald, jotka kertoivat
omasta suhteestaan William Shakespeareen. Saara Pääkkönen on WSOY:n käännetyn
kaunokirjallisuuden kustannustoimittaja ja sivutoiminen kääntäjä. Hän kuului
myös WSOY:n Shakespeare-suomennoshankkeen toimituskuntaan. Saara itse kertoo
olevansa bändäri, kun puhutaan Shakespearesta. Alice Martin oli niin ikään
mukana WSOY:n kymmenvuotisessa Shakespeare-suomennosprojektissa alusta alkaen. Hankkeen
valmistuttua hän perusti Shakespeare-lukupiirin Rikhardinkadun kirjastoon. Näyttelijä-ohjaaja Jussi Nikkilä on ohjannut Willensaunan Rikhard
III -esityksen, joka muuten sivumennen sanottuna on itseltäni edelleen
näkemättä. Piti mennä tammikuussa katsomaan, mutta sairastumistapauksen vuoksi
näytäntö peruttiin, enkä saanut aikaiseksi hankittua uutta lippua ja nyt
näyttäisi olevan kaikki loppukevään näytännöt loppuunmyytyjä. Nopeat syövät
hitaat. Mutta takaisin asiaan. Nikkilä on myös opiskellut Shakespearen
teatteria Englannissa. Eva Buchwald on Kansallisteatterin dramaturgi, jonka
tehtäviin kuuluvat muun muassa uuden kotimaisen draaman kehittämistyö ja
ulkomaisten tekstien kartoittaminen. Hän on kääntänyt ja sovittanut
Kansallisteatterin Macbeth -teoksen
yhdessä ohjaaja Janne Reinikaisen
kanssa.
Saara Pääkkönen ja Alice Martin |
Pääkkönen ja Martin kertoivat, että WSOY:n
Shakespeare-hankkeen tarkoituksena oli tuoda Shakespearen näytelmät tähän
päivään, koska Paavo Cajanderin suomennoksista oli kulunut yli sata vuotta.
Suomennosprojekti oli myös merkittävä kulttuuriteko, jolla todistettiin suomen
kielen monimuotoisuutta. Käännöstyö tehtiin englannista pohjatietojen
perusteella suomeksi eli vanhoja käännöksiä ei käytetty suomennoshankkeessa. Pyrkimyksenä
oli tehdä käännöksistä hyvin tarkkoja. Kirjoissa on käytetty myös alaviitteitä
ohjaamaan lukijaa. Kirjasarja ei myöskään perustu mihinkään tiettyjen asioiden
korostamiseen.
Jussi Nikkilä ja Eva Buchwald |
WSOY:n Shakespeare-hankkeen käännöksistä lähes puolet on
tehnyt Matti Rossi. Keskustelun
aikana Martin ja Pääkkönen kysyivät, miksei Macbethissa
ole käytetty Rossin käännöstä, vaan Buchwaldin ja Reinikaisen käännöstä. Tähän
Buchwald vastasi, ettei Rossi anna sekoittaa omaan käännökseensä mitään muuta
käännöstä. Macbeth haluttiin saada
nykyaikaan istuvaksi ja haluttiin leikitellä käännösten kanssa. Sen sijaan Rikhard III:ssa on käytetty Rossin
käännöstä. Nikkilä sanoikin, että WSOY:n käännökset tuntuvat hyvin
alkuperäisiltä käännöksiltä.
Pääkkönen kertoi, että Shakespeare luotaa ihmiskohtaloa ja
tutkii ihmistä. Martinin mukaan Shakespeare oli kiinnostunut kaikesta elämästä,
eikä hänellä ollut agendaa kirjoituksilleen. William Shakespeare on ollut
todella vaikuttava näytelmäkirjailija. Hänen näytelmistään löytyy komedioita,
historiallisia näytelmiä ja tragedioita. Shakespearen tekstit ovat edelleen
ajankohtaisia. Lisäksi hän on tietenkin ollut merkittävä englanninkielen
kehittäjä ja hänen tekstinsä ovat hyvin monivivahteisia.
Bloggariklubilaisilta kysyttiin heidän suhdettaan
Shakespeareen. Minulla on perussuhde eli ei mitään varsinaista suhdetta,
vaikka kyllähän se aina hieman ”Vau” on, kun puhutaan Shakespearesta. Sen
sijaan mieleeni muistui tapaus lukiovuosiltani joskus hamassa menneisyydessä
80-luvulla. Äidinkielenopettaja oli järjestänyt luokallemme teatteri-illan. Se
ilmeisesti liittyi johonkin lukiokurssiin. En muista, mikä teatterikappale
olisi ollut kyseessä, mutta minä ja ystäväni emme voineet teatteririentoon
osallistua, koska meillä oli liput Dingon konserttiin. Oli siis kulttuuri
vastaan kulttuuri ja nuorisomusiikki voitti. Opettaja ei kuitenkaan päästänyt
meitä vähällä. Hän hankki meille liput Kansallisteatteriin Kuningas Leariin. Siis Shakespearea. Esityksestä jäi huono kuva,
koska istuimme muistaakseni ylimmän kerroksen aitiossa ja kaide esti osittain
näkyvyyden. Yritin kurkotella, mutta keskittyminen herpaantui, kun piti
keskittyä kurkotteluun. Lukiokurssi tuli kuitenkin suoritettua ja sain jopa
jonkinlaisen esseen esityksestä kirjoitettua. Enkä minä mikään teatterivihaaja
ollut nuoruudessani. Olin aina menossa mukana, jos joku vain teatterilippuja
oli ostamassa.
Shakespeare-ilta oli mielenkiintoinen kaiken kaikkiaan, joten kiitokset ihanille Bloggariklubin vetäjille. Hain
kirjastosta muutaman Shakespeare-kirjan kuvittaakseni tätä postausta. Kotiin
tullessa jumiuduin heti yhden kirjan alkusivuille lukiessani Erik Söderblomin esipuhetta. Nyt se
mielenkiinto vasta heräsikin William Shakespearea kohtaan. Onko vaarana se,
että minusta tulee fani? Ja se Macbeth.
Siitä on tulossa oma postaus myöhemmin.
Kiitos kauniista sanoista blogiini, Onnia on kyllä niin kova ikävä. Milloinhan tämä helpottaa. Aurinkoa viikkoosi Mannilainen <3
VastaaPoistaSuru voi viedä pitkään, mutta hienot hetket Onnin kanssa onneksi jäävät elämään. Karvakaveri on ollut perheenjäsen siinä missä ihmisetkin, joten anna surulle aikaa.
PoistaIkävästä huolimatta toivon sinulle auringonpaistetta loppuviikolle <3