Keskustelua William Shakespearesta

Olin viime viikolla Kansallisteatterin ullakolla viettämässä Bloggariklubin järjestämää Shakespeare -iltaa. Tai oikeastaan ilta alkoi ullakolta ja päätyi Kansallisteatterin suurelle näyttämölle, jossa näimme Shakespearen Macbethin. Täytyy kyllä myöntää, että Kansallisteatterin ullakolta on huikaisevat näkymät rautatientorin yli Ateneumille. Ihanaa, kun tämäkin tuli koettua ja nähtyä. Nyt nimittäin katson Kansallisteatteria sillä silmällä, että tuolla on ullakko.

Kulttuuri-illassa oli neljä Shakespeare -asiantuntijaa, Saara Pääkkönen, Alice Martin, Jussi Nikkilä ja Eva Buchwald, jotka kertoivat omasta suhteestaan William Shakespeareen. Saara Pääkkönen on WSOY:n käännetyn kaunokirjallisuuden kustannustoimittaja ja sivutoiminen kääntäjä. Hän kuului myös WSOY:n Shakespeare-suomennoshankkeen toimituskuntaan. Saara itse kertoo olevansa bändäri, kun puhutaan Shakespearesta. Alice Martin oli niin ikään mukana WSOY:n kymmenvuotisessa Shakespeare-suomennosprojektissa alusta alkaen. Hankkeen valmistuttua hän perusti Shakespeare-lukupiirin Rikhardinkadun kirjastoon. Näyttelijä-ohjaaja Jussi Nikkilä on ohjannut Willensaunan Rikhard III -esityksen, joka muuten sivumennen sanottuna on itseltäni edelleen näkemättä. Piti mennä tammikuussa katsomaan, mutta sairastumistapauksen vuoksi näytäntö peruttiin, enkä saanut aikaiseksi hankittua uutta lippua ja nyt näyttäisi olevan kaikki loppukevään näytännöt loppuunmyytyjä. Nopeat syövät hitaat. Mutta takaisin asiaan. Nikkilä on myös opiskellut Shakespearen teatteria Englannissa. Eva Buchwald on Kansallisteatterin dramaturgi, jonka tehtäviin kuuluvat muun muassa uuden kotimaisen draaman kehittämistyö ja ulkomaisten tekstien kartoittaminen. Hän on kääntänyt ja sovittanut Kansallisteatterin Macbeth -teoksen yhdessä ohjaaja Janne Reinikaisen kanssa.

Saara Pääkkönen ja Alice Martin

Pääkkönen ja Martin kertoivat, että WSOY:n Shakespeare-hankkeen tarkoituksena oli tuoda Shakespearen näytelmät tähän päivään, koska Paavo Cajanderin suomennoksista oli kulunut yli sata vuotta. Suomennosprojekti oli myös merkittävä kulttuuriteko, jolla todistettiin suomen kielen monimuotoisuutta. Käännöstyö tehtiin englannista pohjatietojen perusteella suomeksi eli vanhoja käännöksiä ei käytetty suomennoshankkeessa. Pyrkimyksenä oli tehdä käännöksistä hyvin tarkkoja. Kirjoissa on käytetty myös alaviitteitä ohjaamaan lukijaa. Kirjasarja ei myöskään perustu mihinkään tiettyjen asioiden korostamiseen.

Jussi  Nikkilä ja Eva Buchwald

WSOY:n Shakespeare-hankkeen käännöksistä lähes puolet on tehnyt Matti Rossi. Keskustelun aikana Martin ja Pääkkönen kysyivät, miksei Macbethissa ole käytetty Rossin käännöstä, vaan Buchwaldin ja Reinikaisen käännöstä. Tähän Buchwald vastasi, ettei Rossi anna sekoittaa omaan käännökseensä mitään muuta käännöstä. Macbeth haluttiin saada nykyaikaan istuvaksi ja haluttiin leikitellä käännösten kanssa. Sen sijaan Rikhard III:ssa on käytetty Rossin käännöstä. Nikkilä sanoikin, että WSOY:n käännökset tuntuvat hyvin alkuperäisiltä käännöksiltä.

Pääkkönen kertoi, että Shakespeare luotaa ihmiskohtaloa ja tutkii ihmistä. Martinin mukaan Shakespeare oli kiinnostunut kaikesta elämästä, eikä hänellä ollut agendaa kirjoituksilleen. William Shakespeare on ollut todella vaikuttava näytelmäkirjailija. Hänen näytelmistään löytyy komedioita, historiallisia näytelmiä ja tragedioita. Shakespearen tekstit ovat edelleen ajankohtaisia. Lisäksi hän on tietenkin ollut merkittävä englanninkielen kehittäjä ja hänen tekstinsä ovat hyvin monivivahteisia.

Bloggariklubilaisilta kysyttiin heidän suhdettaan Shakespeareen. Minulla on perussuhde eli ei mitään varsinaista suhdetta, vaikka kyllähän se aina hieman ”Vau” on, kun puhutaan Shakespearesta. Sen sijaan mieleeni muistui tapaus lukiovuosiltani joskus hamassa menneisyydessä 80-luvulla. Äidinkielenopettaja oli järjestänyt luokallemme teatteri-illan. Se ilmeisesti liittyi johonkin lukiokurssiin. En muista, mikä teatterikappale olisi ollut kyseessä, mutta minä ja ystäväni emme voineet teatteririentoon osallistua, koska meillä oli liput Dingon konserttiin. Oli siis kulttuuri vastaan kulttuuri ja nuorisomusiikki voitti. Opettaja ei kuitenkaan päästänyt meitä vähällä. Hän hankki meille liput Kansallisteatteriin Kuningas Leariin. Siis Shakespearea. Esityksestä jäi huono kuva, koska istuimme muistaakseni ylimmän kerroksen aitiossa ja kaide esti osittain näkyvyyden. Yritin kurkotella, mutta keskittyminen herpaantui, kun piti keskittyä kurkotteluun. Lukiokurssi tuli kuitenkin suoritettua ja sain jopa jonkinlaisen esseen esityksestä kirjoitettua. Enkä minä mikään teatterivihaaja ollut nuoruudessani. Olin aina menossa mukana, jos joku vain teatterilippuja oli ostamassa.

Shakespeare-ilta oli mielenkiintoinen kaiken kaikkiaan, joten kiitokset ihanille Bloggariklubin vetäjille. Hain kirjastosta muutaman Shakespeare-kirjan kuvittaakseni tätä postausta. Kotiin tullessa jumiuduin heti yhden kirjan alkusivuille lukiessani Erik Söderblomin esipuhetta. Nyt se mielenkiinto vasta heräsikin William Shakespearea kohtaan. Onko vaarana se, että minusta tulee fani? Ja se Macbeth. Siitä on tulossa oma postaus myöhemmin.