Ulla-Lena Lundberg: Jää

Helmikuussa lukupiirin luettavana ja arvioitavana oli Ulla-Lena Lundbergin Jää (Teos & Schildts & Söderströms, 2012). Alun perin Jää julkaistiin ruotsiksi nimellä Is. Kirjan suomennoksesta on vastannut Leena Vallisaari. Kirjan sai paikallisesta kirjastosta lainattua jonottamatta, vaikka kirja olikin viimeinen hyllyssä lukijaansa odottava yksilö.

Jää kertoo ulkosaaristoon Luodoille heti sotien jälkeen saapuvasta nuoresta pappisperheestä. Petter Kummel on pappi, josta koko Luotojen yhteisö tulee pitämään. Petter ei halua tehdä seurakuntaansa suuria muutoksia, vaan kuuntelee seurakuntalaisten neuvoja siitä, kuinka asiat on aina ennen hoidettu. Petterin vaimo, pastorska Mona, vaikuttaa olevan Petterin vastakohta. Pastorska on uuttera nainen, joka haluaa tehdä itse kaiken. Mona kuitenkin hyväksytään uuteen yhteisöön nopeasti, koska hän osaa järjestää seurakuntalaisille hyvät tarjoilut aina, kun tilanne sitä vaatii ja tilannehan vaatii sitä aina, kun joku pappilassa käväisee. Pariskunnalla on pieni, viisas tytär Sanna. Myöhemmin perheeseen syntyy toinen tytär Lillus, joka tuntuu olevan pienestä pitäen oman tiensä kulkija. Kirjan yhtenä kertojaäänenä on Luodoille postia tuova posti-Anton, jonka mietteet tuovat kirjaan lisäsyvyyttä ja avartavat näkymää ulkosaaristoon.

Pappisperhe kotiutuu Luodoille varsin nopeasti. Pastorin aikaa vievät erilaiset yhteisölliset työt. Samalla hän yrittää päntätä pastoraalitutkintoa varten. Pastorska pitää kotia pystyssä, vaikka välillä ajatteleekin, että on yksin vastuussa kaikesta kotiin liittyvästä. Jää etenee aluksi hidassoutuisesti, mutta kun kirjassa alkaa tapahtua, tapahtuu siinä paljon. Tapahtuu traagisia asioita, jotka tekevät kirjasta mielenkiintoisen. Jos tarina olisi ollut vain auvoista elelyä Luodoilla, olisi lukijan mielenkiinto luultavasti herpaantunut aika nopeasti.

Kirjassa luonto on alati läsnä. Lukija voi tuntea meren läsnäolon ja myrskytuulen voiman. Myös vuodenaikojen vaihtelut on kuvattu kirjassa erittäin onnistuneesti. Lukupiirissä luontoa ja säätä pidettiin jopa yhtenä henkilöhahmoista. Ympäristökuvauksista tuli eräälle lukupiiriläiselle elävästi mieleen Myrskyluodon Maija.

Lukupiiriläiset pitivät lähes yksimielisesti kirjasta todella paljon. Kirjan tekstiä pidettiin runollisena, vaikka välillä löytyi ronskimpaakin ilmaisua. Hitaasti syntyvä tarina, jonka vanhempi lukija tulkitsee hieman eri tavoin kuin nuorempi lukija. Posti-Antonin mietelmiä pidettiin siteenä lukija ja tarinan välillä. Lukupiirissä paljon keskustelua herätti Pastorin ja pastorskan erilaisuudet. Petter ei osannut vetää omia rajojaan, mutta pastorskalla taitoa siihen asiaan tuntui löytyvän enemmänkin kuin tarpeeksi. Monaa pidettiin yleisesti uutterana arjen toimijana, mutta samalla hän vaikutti siltä, ettei ollut lapsilleen läsnä. Vaikutti jopa siltä, että Mona oli mustasukkainen lapsilleen Petterin huomiosta.

Presidentti Tarja Halonen valitsi vuoden 2012 Finlandia-palkinnon saajaksi Ulla-Lena Lundbergin. Halonen kertoi, että Jää tempaisi hänet mukaansa ja hän rakastui kirjaan kirjana. Jää on todellakin kunnon vanhan hyvän ajan kirja. Kirjaa suosittelen ehdottomasti henkilöille, jotka pitävät konstailemattomasta, hienosta ja sujuvasta tekstistä. 

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 4+ (asteikko 1-5).

Livbox helmikuu 2015

Olen talvilomalla ja odotin jo eilen saapuvaksi helmikuun Livboxia, koska mikä olisikaan ollut parempi aloitus talvilomaviikolle kuin musta, pieni, salaperäinen laatikko. Ei tullut pakettia, mutta tänään, tiistaina, odotus palkittiin. Postineiti soitti ovikelloa tosi reippaasi ja avatessani oven, ojensi Livboxin ja yhden ystävänpäiväkortin. Kiitos postineidille. Ei laskuja tähän talouteen. Vain ja ainoastaan kivaa postia.

Laatikko oli painava ja se oli tietysti heti avattava. Mikä ihanan hehkuva pinkki rusetti laatikosta paljastuikaan! Värinä siis pinkki ja boksin sisältö näytti tältä: 

Ooh! Aina tämä paketti jaksaa vain innostaa. Onko se siinä, että pääsee hipelöimään purkkeja ja pulloja? Paras tutkia sisältöä tarkemmin.

Garnier Fructis Densify Lenghts Plumper –seerumi. Hiuksiin jätettävä seerumi, joka lupaa tehdä hiuksista paksummat seitsemän käyttökerran jälkeen. Hiusseerumi sisältää granaattiomenauutetta ja innovatiivisen Fibra-Cylane^TM –molekyylin. Mikä ikinä se sitten liekään. Tätä kokeilen kuitenkin mielelläni. Tykkäsin viime vuonna Livboxista tulleesta L’orealin hiustuuhentajasta, joten toivottavasti tässä on jotain samaa. Tuoksu on ainakin huomattavasti parempi. Hiustuotteita on aina mukava testailla. Boksin pullo on täysikokoinen. Hintaa tällaisella lystillä on 7,90 €/50 ml.

Eucerin In-Shower Body Lotion. Suihkussa käytettävä tuoksuton vartaloemulsio, joka huuhdellaan pois. Tuote sisältää 5 % dekspantenolia, joka ehkä kertoo jollekin jotain. Tämä oli luultavasti boksin huonoin tuote omalla kohdallani. Rakastan vartalovoiteita, mutta en tällaisia. Jotenkin en luota, että iho saa tarpeeksi kosteutta, jos levitän vartalovoiteen suihkussa ja huuhtelen sen levityksen jälkeen pois iholtani. Kokemuksesta tiedän, että rasvaan ihoni kuitenkin uudelleen suihkun jälkeen. Eucerin on kuitenkin merkkinä mielestäni luotettava apteekkimerkki ja varmasti tällaiselle tuotteelle löytyy ostajakuntansa. Tämä oli boxin ainoa näytekokoinen tuote tällä kertaa. Hintaa normaalikokoisella tuotteella on 13,50 €/400 ml.

Nivea Daily Essentials Sensitive 3-in1 Micellar Water. Yksi Cosmopolitan Beauty Awards 2015 –voittajista. Tuoksuton puhdistusneste, jonka pitäisi poistaa meikki kasvoilta ja silmistä yhdellä sipauksella. Plussana iin päälle tuote vielä kosteuttaa ihon. Tämäkin tuote sisältää dekspantenolia. Lisäksi tuotteessa on viinirypäleensiemenöljyä. Tällaiseen tuotteeseen en ole kaupassa törmännyt. Toisaalta, en ole pahemmin puhdistushyllyjä kaivellutkaan, koska ei ole ollut tarvetta. Viime vuonna Livboxeista tulleilla puhdistusvaahdoilla on pärjätty pitkälle. Tämän otan kyllä mielelläni käyttöön heti, kun saan yhden vajaan ja yhden täyden puhdistusaineen tuhottua. Pullon hinta on 5,95 €/200 ml.

Paese Kashmir Monoluomiväri. Luomiväri, joka sisältää triplapigmenttiä, jonka pitäisi taata loistava pysyvyys. Tuotteessa oleva silkkiproteiini takaa hyvän levittyvyyden ja sileän lopputuloksen. Saamani luomiväri on sävyltään beige, Paesen numeroinnin mukaan sävy 612. Luomiväriä voi käyttää kuivana ja kosteana sekä rajauksiin. Testatessani tuotetta kämmenselkään, tykkäsin, että kostutetulla versiolla tuli kauniimpi sävy. Tämä on ihan peruskiva tuote, jolle tullee käyttöä. Itse en niin kauheasti toivo meikkituotteita boksista, mutta on nämä silti ihan kivoja juttuja. Tuotteen hinta on 4,95 €/4 g.

Lumene Nude Perfection Kevytmeikkivoide. Livboxin Facebook-sivuilla tästä tuotteesta on kohistu pitkään. Livbox antoi vinkin, että helmikuun paketista löytyy Lumenen uutuusmeikkituote. Arvattavissa oli, että tuote on tämä: kevytmeikkivoide. Meikkivoiteen pitäisi tehdä ihosta virheetön ja luonnollisen mattapintainen. Tuotteen pitäisi sulautua täydellisesti ihoon jättäen sen joustavan ja miellyttävän tuntuiseksi. Meikkivoiteen kauniin tasaisen ja luonnollisen jäljen pitäisi jättää näkyviin myös ihon oma sävy. Tuote sisältää suomalaisen lakan siemenuutetta. Katsoessani pulloa, koin pienoisen pettymyksen. Sävy 2 Hunajapilvi vaikuttaa liian tummalta talviselle kalpeanaamalleni. Testasin kuitenkin tuotetta lähtiessäni kauppareissulle. Meikkivoide on todella juoksevaa ja hyvin levittyvää. Tuotteen nestemäisyys on kuitenkin jollain tavalla ärsyttävää. Kauniin pullon suutinosa on heti rumannäköinen, kun tuotetta käyttää. Levitin meikkivoiteen päälle puuteria. Lopputulos näytti ihan hyvältä mutta kaupasta tullessani totesin, että loppuvaikutelma oli vähemmän hyvä. Kasvojen iho näytti ikävän vanhalta ja vanhahan minä en ole, vaan nainen parhaassa iässä. Ehkä meikkivoide on liian tummaa tälle vuodenajalle tai sitten pitää miettiä puuterin käyttöä. Uskon kuitenkin, että tuote tulee käytettyä. Tuotteen hinta on 19,90 €/30 ml.

Livboxissa oli mukana myös ystävänpäiväyllätys. Iberon riipus, jonka voi pitää itse tai antaa ystävälle. Hopeanvärinen riipus, jossa komeilee helmi ja musta kivijäljennös. Tätä voisi ehkä pitää itsekin. Laitetaan harkintaan.

Kuvauspäällikkökin tuli paikalle tarkastamaan tuotteet ja kuvaustilanteen. Ei ollut täysin tyytyväinen kuvauksen valaistukseen.

Mitä piditte boksin tuotteista? Itse pidin. Oli ajateltu ihonhoitoa, hiuksia ja meikkipuolta ja mikä parasta, vain yksi näytekokoinen tuote.

Juuret

Olipa tänään mukava päivä. Perinteisen lauantaisen kauppareissun päätteeksi sanoin miehelle, joka täällä asuu, että täytyy käydä kirjastossa. Minun piti palauttaa pikalainassa ollut Tommi Kinnusen Neljäntienristeys, josta lukupiiri keskustelee huhtikuussa. Kirja oli luettava heti, kun sen kirjastosta pikalainaksi sai. Samalla reissulla noudin toisen varauksessa olleen lukupiirikirjan Sirpa Kähkösen Graniittimiehen.

Graniittimiestä lainatessani kirjastovirkailija sanoi, että kirjan kirjoittaja Sirpa Kähkönen on tänään kirjastolla kertomassa teoksestaan. Vastasin, että näinkin valotaululla ilmoituksen, mutta en ehtinyt huomata päivämäärää. Samassa toinen kirjastovirkailija toi eteeni esitteen kirjaston Juuret-kirjallisuustapahtumasta, jonka aiheena oli köyhyys. Kiitin esitteestä ja kirjailijavinkkauksesta ja sanoin, että taidankin tulla kuuntelemaan esitystä.

Kotiuduttuani luin esitettä tarkemmin. Kirjastolla oli järjestetty ohjelmaa koko päiväksi. Ohjelmaa lapsille, kirjallisuusterapialuento, runoilua, yhteislaulua ja peräti kolme kirjailijavierasta. Wau. Kirjailijavierailut alkoivat iltapäivällä puoli kahden aikaan. Ensimmäisenä vieraana olisi ollut Mathias Rosenlund ja ilmeisesti tarinointia olisi ollut Vaskivuorentie 20 –teoksesta, mutta tähän esitykseen en vielä ennättänyt tai olisin ehtinyt, mutta avasin Graniittimiehen, joka piti otteissaan siihen saakka, kunnes piti oikeasti lähteä kirjastolle.

Saavuin kirjastolle kuitenkin hyvissä ajoin. Rosenlundin esitys oli juuri päättynyt ja yleisö valui luentosalista ulos. Menin ovelle kärkkymään ja katsomaan, oliko salissa vapaita paikkoja. Kyllä. Koko sali oli lähes tyhjänä. Tuumailin ääneen, voisikohan saliin jo mennä, niin vieressäni ollut nainen vastasi, että kyllä sinne varmaan voi mennä. Astuimme saliin ja tiedättekö sen tunteen, kun jonkun kanssa juttu vaan alkaa heti luistaa? Jostain syystä tässä kävi juuri näin. Kohta olimme naisen kanssa päässeet jo keskustelussa teatteriesitys Troikkaan saakka. Kerroin naiselle, että Graniittimiehen tapahtumat alkavat vuodesta 1922 ja Jari Tervon Troikan tapahtumat sijoittuvat hieman aikaisempiin vuosiin, joten on mukava verrata, kuinka kirjailijat ovat kuvailleet Pietaria.

Sirpa Kähkösen esitys Graniittimiehestä kesti tunnin verran. Kirjailijaa oli ilo kuunnella. Oli myös mielenkiintoista kuulla, kuinka kirja on syntynyt. Kähköselle oli tuottanut hieman tuskaa kirjoittaa kirjaa Pietariin sijoittuvista tapahtumista, koska monet maailmankirjailijat ovat Pietaria kirjoissaan kuvanneet ja hän oli miettinyt, voisiko hänellä vielä olla jotain annettavaa aiheeseen. Kirjassa otetaan kantaa mm. pakolaisuuteen ja katulapsiongelmaan. On myös kiva lukea kirja, kun on kuunnellut kirjailijan esityksen siitä. Luultavasti jotkin asiat avautuvat aivan eri tavalla kuin olisivat avautuneet ilman kirjailijan kuuntelua. Luulen, että joudun ahmimaan Graniittimiehen, koska Kähkösen esitys vakuutti minut entisestään, että kirja on hyvä. Kähkösen esityksen lopussa sai kirjailijalle esittää kysymyksiä. Edessäni istunut vanha rouvashenkilö kysyi useammankin kysymyksen. Antoi itsestään sen vaikutelman, että oli Kähkösen kirjoja lukenut ja seurannut muutenkin Kähkösen mediaelämää.

Sirpa Kähkösen esityksen jälkeen oli viimeinen kirjailijavieras. Esikoiskirjailija Päivi Virtasen Maria-perkele –teoksen julkistamistilaisuus. Yritimme arvailla kirjastotuttavuuden kanssa, kuka kirjailija on. Arvelimme, että kyseessä on nuori, lavalla oleva nainen, koska sali täyttyi nuorista ihmisistä. Jostain syystä aiemmin mainitsemani vanhempi rouvashenkilö oli myös villatakissaan lavalla. Ajattelin, että hän oli käynyt lavalla hakemassa Sirpa Kähkösen nimikirjoituksen. Tilaisuus kuitenkin jatkui ja vanha rouva seisoi edelleen lavalla. Ja mikä yllätys lopulta olikaan. Vanha rouvashenkilö oli kyseinen esikoiskirjailija. 87-vuotias nainen oli julkaissut 50 vuotta sitten kirjoittamansa tekstin. Aivan mahtava tarina. Kirjan tarina sen sijaan kertoo pakolaisuudesta ja siitä, kuinka ihmistä on kohdeltu toisen luokan kansalaisena. Kirja on ajankohtaisempi kuin se ehkä olisi 1960-luvulla ollutkaan. Päivi Virtanen oli kutsunut tilaisuuteen tietokirjailija Tapio Tammisen, joka kävi myös lavalla kertomassa muutamalla sanalla kirjastaan Kansankodin pimeämpi puoli. Kuulosti sen verran pahalta, että kirjaan täytynee tutustua. Päivi Virtasen esitys päättyi koviin "Hyvä Mummo!" -tsemppaushuutoihin. Tilaisuudesta jäi ihana tunnelma.

Mielestäni paikalliskirjasto oli luonut loistavan tilaisuuden. Tavallisesta lauantaipäivästä tulikin kulttuuripitoinen pläjäys ja mikä parasta, vieläpä mukavan kissaihmisen seurassa. Kuvia en tilaisuudessa ottanut, koska en älynnyt ottaa kameraa mukaan, mutta julkaistaan tähän loppuun nyt vaikka kuva herra Karvajalasta luvattomassa paikassa – pesuainehyllyllä. Ihanaa viikonlopun jatkoa kaikille!

Teatterissa: Troikka

Onnistuin saamaan Studio Pasilan kevään uutuusnäytelmä Troikkaan kultaposseliput, josta olen hyvin kiitollinen. Tästä innostuneena pinkaisin kirjastoon lainaamaan Jari Tervon kirjaa Troikka, koska ajattelin lukaista teoksen ennen teatteriesitystä. Toisin kuitenkin kävi. En ehtinyt lukea kirjaa kuin puoleen väliin saakka, koska väliin piti lukea yksi pikalainateos. Troikan lukuprojekti siis jatkuu, mutta itse näytelmää ajatellen lukemani alkupuolisko oli hyvä. Tämä tuki näytelmän seuraamista, koska näytelmän tapahtumat sijoittuvat kirjan toiselle puoliskolle.

Näytelmäksi Jari Tervon Troikan on dramatisoinut Sami Keski-Vähälä. Ohjauksesta on vastannut Kari Rentola. Troikan rooleissa ovat Sanna-June Hyde, Eero Saarinen, Carl-Kristian Rundman, Rauno Ahonen, Leena Rapola ja Risto Kaskilahti. Lavastus on Katariina Kirjavaisen ja puvut Sari Salmelan käsialaa. Valosuunnittelu Teppo Saarinen ja äänisuunnittelu Ari-Pekka Saarikko. Naamioinnista ja kampauksista on vastannut Aino Hyttinen.

Eero Saarinen, Rauno Ahonen, Risto Kaskilahti, Sanna-June Hyde ja Carl-Kristian Rundman

Kuva © Tapio Vanhatalo, Helsingin Kaupunginteatteri/Studio Pasila

Troikassa matkustetaan junassa Helsingistä Tampereelle vuonna 1920. Junassa on matkalla myös Mannerheim (Carl-Kristian Rundman), jonka päämääränä on suojeluskuntajuhlat Tampereella. Mannerheimin seurueeseen kuuluvat varatuomari Ellen Kataja (Sanna-June Hyde) ja kenraalimajuri Hannes Ignatius (Eero Saarinen). Samaan aikaan Tampereella Mannerheimin junaa odotetaan saapuvaksi. Punikkitroikan (Rauno Ahonen, Risto Kaskilahti ja Leena Rapola) tehtävänä on murhata Mannerheim.

Mannerheimiä esittävä Carl-Kristian Rundman on onnistunut luomaan hahmostaan sen verran voimakasluonteisen, että katsojan on pakko keskittyä lähes yksinomaan seuraamaan Rundmanin esitystä. Varatuomari Ellen Katajaa esittävä Sanna-June Hyde antaa itsestään salaperäisen ja vienon kuvan, vaikka pohjimmiltaan leskirouva ei mikään vieno nainen olekaan. Eero Saarinen kenraalimajuri Hannes Ignatiuksena on mainio. Troikka antaa välillä hieman hymynaihettakin, kun seuraa Saarisen eli Ignatiuksen pokkurointia Mannerheimille.

Eero Saarinen, Sanna-June Hyde ja Carl-Kristian Rundman

Kuva © Tapio Vanhatalo, Helsingin Kaupunginteatteri/Studio Pasila

Punikkitroikkaa esittävät Rauno Ahonen, Risto Kaskilahti ja Leena Rapola eivät pääse näytelmässä helpolla. Heillä on useita eri rooleja, jotka kukin näyttelijä vetää loistavalla ammattitaidolla läpi. Troikan Eljas Rossia esittävä Rauno Ahonen on minulle hieman vieras nimi näyttämöllä, mutta sen verran vakuuttava mies lavalla on, että nimi jää varmasti muistiin. Uskomatonta, kuinka mies kyyneltyy lavalla hyvin aidon tuntuisesti. Leena Rapolan kasvot ovat tutut, mutta nimi vieras. Rapola on kuitenkin hyvin ammattimainen. Nainen syöksyy roolista toiseen. Välillä piti silmiä hieraista, oliko tämä nainen äsken sotilasvaatteissa troikkajoukossa ja nyt vuorostaan tarjoilijattaren roolissa. Risto Kaskilahti troikan Herman Hevoskoskena saa hymyn huulille. Kaskilahti on loistava komedianäyttelijä. Dramaattiseen Troikkaan Kaskilahti tuo ilman muuta eloa ja iloa.

Risto Kaskilahti, Leena Rapola ja Rauno Ahonen

Kuva © Tapio Vanhatalo, Helsingin Kaupunginteatteri/Studio Pasila

Troikka on draamaa parhaimmillaan. Näyttelijöiden artikulointi on selkeää, eikä arvailuille tarvitse jättää sijaa. Näytelmä etenee asema asemalta kohti päämääräänsä. Näyttelijöiden välillä olevat jännitteet ovat selkeästi huomattavissa. Katsoja voi kuvitella olevansa joko junamatkustaja tai Tampereen suojeluskuntajuhliin osallistuja. Näytelmään on mielestäni saatu myös kuvattua aikakauteen sopivaa tunnelmaa.

Näytelmän puvustus oli mielestäni erittäin hyvä. Sanna-June Hyden puvustus oli kuin suoraan 1920-luvulta. Esityksessä käytettiin mukavasti tehokeinona takaseinälle heijastettuja maisemakuvia. Kuvat toivat näytelmään matkan tuntua. Pidin myös valkokankaasta, joka välillä vedettiin keskelle lavaa. Etenkin tilastotiedot Suomen sisällissodassa menehtyneistä olivat karua luettavaa.

Troikka on näytelmä, joka kannattaa käydä katsomassa, jos on vähänkään kiinnostunut Suomen historiasta. Vaikka itse näytelmä perustuu Jari Tervon humoristipitoiseen tekstiin, joka on dramatisoitu, on siinä paljon totuuden aineksia. Itse pidin näytelmästä paljon. Välillä on hyvä pysähtyä ja miettiä, millaista Suomessa oikeastaan olikaan itsenäistymisen jälkeisinä vuosina.

Kiitos Helsingin Kaupunginteatterille kuvalainauksista.

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia

Lukupiiri otti viime syksynä lukulistalle Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia (Otava, 2014). Kirjaan oli otettava aikalisä, koska lukupiiriläisille tuotti ongelmia saada kirja lainatuksi. Itse ostin kirjan, koska en luottanut siihen, että kirjaston varauslista olisi edennyt tarpeeksi nopeasti. Varauslistaa katsoessani kirja näyttää edelleen olevan erittäin suosittu.

Kissani Jugoslaviassa on kaksi kertojaääntä rinnakkain. Bekim on nuori biseksuaalipoika, joka yrittää päästä sinuiksi nykyisyyden kanssa. Yliopisto-opinnot eivät ota luonnistuakseen, mutta suurempi ongelma on Bekimin voimakastahtoisen isän varjo, joka on mukana Bekimin jokapäiväisessä elämässä. Bekim yrittää irrottautua menneisyydestä, mutta matka ei tule olemaan helppo. Toisena kertojaäänenä on Emine, jonka elämäntarina käydään läpi nuoruudesta nykypäivään. Kosovolainen albaanityttö Emine menee naimisiin perinteisin muslimimenoin Bekimin isän Bajramin kanssa. Emine on rakastunut, mutta suhteellisen pian Emine huomaa olevansa naimisissa vieraan miehen kanssa. Eminen elämä muuttuu täysin, kun perhe lähtee pakolaiseksi Suomeen. Vieras kieli on vaikeaa ja kulttuuri outoa. Emine on kahlehdittuna omaan kotiinsa, kunnes hän tekee elämänsä tärkeimmän ja kenties vaikeimman ratkaisun.

Kirjassa on paljon symboliikkaa, joista keskeisimmät symbolit ovat kissa ja käärme. Molemmat vihattuja olioita Kosovolaisessa yhteiskunnassa. Jokainen lukija ymmärtänee näiden kahden symbolin merkityksen omalla tavallaan. Lukupiirin keskustelussa symbolien merkityksistä päädyimme siihen, että kissa symbolina merkitsi naista ja käärme miestä. Molemmat symbolit kulkevat kirjan mukana alusta loppuun.

Kissani Jugoslavia käsittelee vaikeita asioita. Kirjassa otetaan esiin pakolais-, biseksuaali-, perheväkivalta- ja uskonasiat unohtamatta myöskään mielen herkkyyden asioita. Paljon on mahdutettu vajaaseen kolmeensataan sivuun. Asiat ovat todella taitavasti käsiteltyjä. Teemoja on käsitelty vaihtelevasti ja vakuuttavasti, vaikka kirja ei olekaan tämän laajempi.

Lukupiiri piti lukemastaan. Taisi olla kaikille ensimmäinen kirja, jossa kerrottiin Kosovon albaaneista. Kirjan kahta aikatasoa pidettiin myös toimivana ratkaisuna. Keskustelussa kävi myös ilmi se, että kirjan tarinat ovat erittäin uskottavia kehityskertomuksia. Lukupiirin mielestä Bekimin ja Eminen tarinat olivat tasapainossa keskenään, mutta molemmista olisi voinut lukea enemmänkin. Kirjassa olisi ollut ainekset myös pitkään sukuromaaniin.

Statovci sai vuoden 2014 Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon parhaasta suomeksi kirjoitetusta esikoisteoksesta. Myös lukupiiri on sitä mieltä, että Statovci on palkintonsa ansainnut. Kaiken kaikkiaan Kissani Jugoslavia on mielenkiintoinen ja monikerroksinen kirja, josta löytyy paljon vihaa, värikkyyttä ja toimintaa. Suosittelen kirjaa ehdottomasti, jos haluat lukea jotain erilaista ja kiehtovaa. 

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 4 (asteikko 1-5).

Viikonlopun kissamaisuudet

Tullessani perjantaina töistä kotiin herra Karvajalka tervehtii minua kiipeilytelineensä ylimmältä orrelta naamallaan hyvin väheksyvä ilme. ”Sinä alamainen, maan matonen. Minä kuningas numero yksi. Järjestä heti parempi keli tuonne ulos.” Sen verran kissa alistuu, että laskeutuu kiipeilytelineeltään alas, teroittaen samalla kynsiään telineen tolppiin. Onhan nyt jalkahieronnan aika.

Kissa lösähtää kyljelleen keskelle eteisen lattiaa. Jalkahieronta-aika. Istahdan eteisen jakkaralle ja yritän aloittaa jalkahieronnan. ”Voisitko siirtyä lähemmäksi, jotta jalkahieronta voi alkaa”, sanon kissalle. Ei elettäkään. Siirrän jakkaraa lähemmäksi kissaa, jotta jalkani ylettyvät kissaan. Jalkahieronta alkaa. Rapsutan varpaillani kissan kaulaa, päälakea, poskea. Kissa venyttelee tyytyväisen näköisenä. Tätä jatkuu kymmenisen minuuttia, kunnes hieronta riittää kissalle. Voin siirtyä eteisestä peremmälle kodin lämpöön.

Kissan ulkoilusta ei meinaa tulla mitään. Koska herra Karvajalka on itseään kunnioittava kissa, ei hän suostu tekemään isompaa hätäänsä hiekkalaatikkoon kuin vain äärimmäisen hädän keskellä. Vessapaikka on löydyttävä ulkoa. Ulkona on kuitenkin kurja ilma ja tassut kastuvat, joten ei ole kivaa. Saan tehdä töitä, jotta pääsemme käymään ulkona. Isompi hätä ei nyt kuitenkaan ota onnistuakseen. Liian märkää, liian kovaa maata. Lumipeitekin on jäätynyt eli sitäkään ei voi kaivaa. Parempi mennä sisälle.

Lauantaiaamuna kello 6.15 herään kissan vaativaan mau’untaan. Nousen ja laitan kissan terassille fleksissä. Pesen hampaat, puen päälleni ja laitan herra Karvajalan ruoan valmiiksi kuppiin. Lähden kissan kanssa ulkoilemaan ennen omaa aamupalaa ja sanomalehden lukua. Onhan kissalla varmasti iso hätä.

Kissalla on selvät sävelet, minne mennä. Kalliolle kurkkimaan. Hieman hirvittää, koska vanhoista nastakengistäni on muutamia nastoja irronnut ja olen jo kerran kengillä kaatunut, mutta mitä ihminen ei tekisi rakkaan karvakakaransa eteen. Pienempi hätä hoidetaan heti, mutta ei isompaa. Lähes tunnin seikkailujen jälkeen palaamme kotiin. Lauantai ja kissan seitikalapäivä. Kyllä ruoka maistuu. Niin ja isompi hätä hoidetaan vasta iltaulkoilun yhteydessä.

Illalla tuijotamme miehen, joka täällä asuu kanssa televisiosta Selviytyjiä. Mies kysyy, onko kissa tulossa sisälle, koska herraa ei näy tolpan päässä. Vastaan, että kai se nyt itse raollaan olevan terassioven auki saa, koska on ennenkin saanut. Asia jää kuitenkin vaivaamaan. Nousen sohvalta ja menen terassin ovelle. Kissasta ei näy muuta kuin fleksi eli on se kissa jossain siellä fleksin päässä. Palaan sohvalle. Hetken kuluttua kuulen oven aukeavan. Nousen sohvalta irrottaakseni kissan fleksistä. Samassa näen kissan suussa hiiren. Kiljaisen ja hyppään sohvalle. Mies katsoo minua. Sanon, että hiiri. Mies nousee sohvalta ja alkaa ohjata kissaa takaisin päin. Ei kyllä tarvinnut pahemmin ohjata. Kissa on jo itse kääntynyt ja vie hiirtä kohti keittiötä. Seison edelleen sohvalla ja seuraan tilannetta. Mies irrottaa kissan fleksin ja ihmetellessäni asiaa, mies toteaa hiiren olevan kuollut. Kohta keittiöstä kuuluukin rouske. Kissa nauttii itse pyydystämäänsä iltapalaa. Jatkan Selviytyjien katsomista. Ohjelman jälkeen pesen keittiön maton. Siis kello kymmenen illalla. Herra Karvajalka on jälleen järjestänyt ohjelmanumeron.

Sunnuntaiaamulla herään vaativaan mau’untaan kello kuusi aamulla. Nousen sängystä, mutta tänä aamuna päätän, että kissan ulkoilu hoidetaan vasta minun aamupalan ja sanomalehden lukemisen jälkeen. Kissa tyytyy tähän, koska lähdemme kuitenkin ulos jo puoli kahdeksalta. Suunta on tälläkin kertaa selvä. Naapuritaloyhtiön roskakatoksen taakse tällä kertaa. Siellä on hyvät mustarastas- ja hiirimaastot. Yritän pysyttäytyä ison puun takana varjoissa, etteivät aidan takana olevan rivitalon asukkaat säikähdä huppupäistä hiiviskelijää, jos sattuvat heräämään ja katsastavat ikkunasta ulos. En näe muita ihmisiä kuin yhden juoksijan. Hänkin on onneksi puolituttu nainen, johon olen usein törmännyt kissan ulkoilutusreissuilla.

Lähes tunnin ulkoilujen jälkeen on hyvä palata kotiin. Katson Avaran luonnon loppuun ja näen kissan pujahtavan kylpyhuoneeseen. Menee varmasti juomaan vettä. Hetken kuluttua terästän kuuloani. Kuulostaa vessapaperirullalta. Menen kylpyhuoneeseen. Kissa on päättänyt kuivata kasvonsa vessapaperiin.

Nuhtelen hieman kissaa. Kissa siirtyy saunaan ja aloittaa naukumisen siellä. Menen perässä saunaan. Kissa on tyytyväinen saamastaan huomiosta ja kaivautuu oman laudeliinansa alle makaamaan. Täältä on hyvä seurata alamaisen touhuja ainakin sen aikaa, kun saunassa viihdytään.

 Sunnuntai on vielä nuori. Odotan mielenkiinnolla, mitä vielä touhuammekaan.

Teatterissa: Lainavaimo

Lilla Teaternin kevään suomenkielinen uutuuskomedia on katalonialaisen Jordi Galceran Lainavaimo (El crèdit, 2013). Viime vuonna Lillan esitti samaa näytelmää ruotsiksi nimellä Kredit, joten oli oikein mukavaa, jotta näytelmä otettiin ohjelmistoon myös suomeksi ja samalla näyttelijäkaksikolla, vaikkakin herrat ovat Lainavaimossa osiaan vaihtaneet. Onnistuin olemaan koneen ääressä oikeaan aikaan ja nappaamaan edulliset kultaposseliput Lainavaimon ennakkonäytökseen. Kiitos kultaposselle!

Lainavaimon on ohjannut Raila Leppäkoski. Näytelmän rooleissa ovat Sampo Sarkola ja Pekka Strang. Skenografiasta on vastannut Kaisa Rasila. Valosuunnittelu Jan-Erik Pihlströmin ja äänisuunnittelu Janne Brelihin käsialaa. 

Sampo Sarkola ja Pekka Strang

Kuva © Henrik Schütt, Helsingin Kaupunginteatteri/Lilla Teatern

Lainavaimo kertoo tavallisesta suomalaisesta miehestä, Antti Jaskarista (Pekka Strang), joka lähestyy pankkia hakeakseen lainaa akuuttiin rahapulaan. Pankinjohtaja (Sampo Sarkola) päättää olla myöntämättä lainaa. Antti Jaskari ottaa hieman kovemmat aseet käyttöönsä ja uhkaa pankinjohtajan siviilielämää. Tästä alkaa mieletön syöksykierre, jossa kisaillaan kumpi herroista on milloinkin niskan päällä altavastaajan miettiessä seuraavaa siirtoaan.

Sampo Sarkola vetää pankinjohtajan roolinsa hyvin vakuuttavasti. Käsittämätöntä, kuinka mies voi ällistyttävän nopeasti vaihtaa kasvojensa värin vaaleasta raivonpunaiseen. Todellista näyttelijän ammattitaitoa. Miehen omahyväisyys vaihtuu hetkessä todelliseen tuskaan, jota katsoja ei voi olla aistimatta. 

Sampo Sarkola

Kuva © Henrik Schütt, Helsingin Kaupunginteatteri/Lilla Teatern

Antti Jaskaria esittävä Pekka Strang on niin ikään hyvin vakuuttava omassa roolissaan. Strang esittää osansa varmasti ja taitavasti. Miehen kasvoilta voi lukea miehen ajatukset pankinjohtajan ollessa niskan päällä. Toisaalta on kutkuttavaa myös seurata miehen itsevarmuutta naisten suhteen. Katselija ei voi olla kuin samaa mieltä, että Pekka Strang tai tässä tapauksessa Antti Jaskari saa naisen kuin naisen iskettyä itselleen. 

Pekka Strang

Kuva © Henrik Schütt, Helsingin Kaupunginteatteri/Lilla Teatern

Lainavaimo on komedia, joka saa välillä farssimaisia piirteitä. Loistava näyttelijäkaksikko vetää esityksen sellaisella vauhdilla, ettei katsojan tarvitse vilkulla kelloaan. Ihmettelen, kuinka Sampolan ja Strangin pokat pitivät koko esityksen ajan. Aivan mieletön parivaljakko, jonka roolit ovat hyvin hitsautuneet toisiinsa.

Lavastus oli suhteellisen minimalistista, mutta eipä se juuri mitään muuta kaivannutkaan. Näytelmän tapahtumat tapahtuivat koko ajan pankinjohtajan huoneessa, ja jos mietitään normaalielämää, niin ei pankinjohtajien huoneissa paljon erikoisempaa kalustusta olekaan. Ääniefektit olivat niin ikään vähäisiä, mutta ei niitäkään kaivannut, koska roolisuoritus oli sen verran kiihkeää, että turhat äänet olisivat sekoittaneet näytelmää.

Mielestäni Lainavaimo on aivan uskomattoman hauska näytelmä. Työkiireet ja arki unohtuivat pariksi tunniksi. Lainavaimoa katsoessa ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ajautua näytelmän vietäväksi. Näytelmää suosittelen kaikille muille paitsi ei tosikoille.

Kiitos Helsingin Kaupunginteatterille kuvalainauksista.