Karusellimainen Musta Saara

Romaneja, iltanuotio, puhuva karhu ja sirkustirehtööri. Mitä ihmettä? Pirkko Saision kirjoittama Musta Saara avautuu Kansallisteatterin suurella näyttämöllä sirkusmaisissa merkeissä. Tai eihän sirkuksessa iltanuotiota ja romaneja ole. Eikä se ollutkaan sirkustirehtööri, vaan Ranskan Kansallispuolueen keulamies Janne-Maria Teräväkynä (Juha Muje). Mitä tällainen teatteriesityksen alku tuokaan tullessaan?

Kuva © Tuomo Manninen, Kansallisteatteri

Alkuhämmennyksen jälkeen annan itseni ajautua sirkusmaisiin tunnelmiin. Musiikki ja laulu raikuvat. Kohtauksesta toiseen siirrytään sujuvasti Ulla Tapanisen johdolla. Tapaninen heittää näyttämöltä porukkaa pois ja ottaa uutta vastaan. Samaan aikaan Tapaninen on yksi kabareetanssijoista. Kaksi muuta ihastuttavaa tanssijaa ovat Sinikka Sokka ja Tiina Weckström. Naisilla on muitakin rooleja. Etenkin Pohjolan Valkyriana naiset ovat todellisia mahtinaisia. Hurjaa! Tekisi mieli nousta huutamaan hurraata. Oli kyllä mahtavaa, että tällainen naiskolmikko oli saatu samaan näytelmään.

Vaikka Musta Saara näyttäytyy katsojalle riehakkaalla tavalla, on näytelmässä tarinaa ja syvällisyyttä. Romanit ajautuvat lähtemään Romaniasta, koska heille ei enää ole tarjolla mitään kotimaassaan, ja onhan EU:n myötä liikkuminen vapaampaa. Romaneja ei kuitenkaan haluta minnekään. Samaan aikaan Ranskassa Kansallispuolueen johdossa käydään kovaa valtataistelua. Janne-Maria Teräväkynä ajautuu tyttärensä Marina Teräväkynän (Katariina Kaitue) kanssa taistelutantereelle. Onko vanhassa vara parempi vai pitäisikö valta antaa nuoremmalle sukupolvelle? Sivuhuomautuksena mainittakoon, että Kaitueen askellukset portaikossa naurattivat. Todella notkea nainen.

Kuva © Tuomo Manninen, Kansallisteatteri

Mustan Saaran on ohjannut Laura Jäntti. Näytelmän musiikki on Jussi Tuurnan käsialaa. Jäntti ja Tuurna ovat saaneet rakennettua hämmentävän hienoja kohtauksia näyttämölle. Ensimmäisen näytöksen toiseksi viimeinen kohtaus on huikea. Astutaan Transilvaniaan ja itse kreivi Draculan (Timo Tuominen) linnaan. Tässä on teatteria oikein kunnolla. Mieletön kohtaus upeine valoineen ja musiikkeineen vaihtuu kuitenkin ensimmäisen näytöksen viimeiseen kohtaukseen meren rannalle. Romaninainen Esma (Kristiina Halttu) löytää merestä jotain, joka heittää katsojan hetkessä traagisiin tunnelmiin. On kuin olisi ollut vuoristoradan vaunun kyydissä. Ylhäältä alas ja kovaa. Pakko on myös mainita näytelmän loppu. Näyttämöstä tuli yhtäkkiä kuin taulu, jota katsoja katseli. Tähän vielä päälle Sinikka Sokan kauniisti tulkitsema laulu, niin kyllä melkoisen sanattomaksi ihmislapsen vetää.

Oikeasti Musta Saara on näytelmä, joka näyttää eurooppalaisen olemuksen kurjia puolia. Mustassa Saarassa liikutaan nykyajassa, mutta karnevaalimaiseen esitykseen mahtuu myös historiallisia tapahtumia ja henkilöitä. Tämä vahvistaa käsitystä siitä, ettei ihminen ole oppinut vuosisatojen saatossa mitään. Aina on aihetta syrjiä heikompiosaisia ja haalia valtaa itselleen. On myös syytä miettiä, mikä on kirves päässään liikkuvan Sian (Jani Karvinen) tarkoitus näytelmässä. Saision terävä-älyisyys ja huumorintajuisuus on loistavaa.

Kuva © Tuomo Manninen, Kansallisteatteri

Mustan Saaran näkemisen jälkeen olo oli kuin olisi pyörinyt karusellissa koko illan. Vauhti vain kiihtyi mitä pidemmälle ilta eteni. Huh huh! Nauraa sai, mutta välillä jopa itketti. Aikamoiset ylikierrokset näytelmä sai aikaan. Näytelmän kesto on yli kolme tuntia, mikä alkaa olla tavallisen katsojan äärirajoilla, vaikka näytelmä olisi kuinka hyvä ja kiinnostava hyvänsä. Myönnän, että hieman ennen kymmentä jouduin pariin otteeseen haukottelun uhriksi. Syynä ei ollut missään nimessä tylsyys, vaan se, että olin herännyt jo aamuviiden jälkeen, joten väsymys otti valtaa. Se on kuitenkin kummallista, että tällaisen esityksen jälkeen uni ei kuitenkaan tule. Ajatukset pyörivät esityksessä, jossa oli paljon ja kaikkea. Sitäkin tuli yöllä pohdittua, olisiko joitakin kohtauksia voinut lyhentää. Olisi Tapanisen pitänyt ehkä vain rynnätä keskelle kohtausta ja pysäyttää kohtaus.

Kuva © Tuomo Manninen, Kansallisteatteri

Musta Saara on näytelmä, joka kannattaa kokea. Ei siis pelkästään nähdä. Hieno teos, joka pysyy kokonaisuutena, vaikka aineksia on paljon.

Musta Saara sai kantaesityksensä Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä keskiviikkona 12.9.2018.

Rooleissa: Kristiina Halttu, Linda Hämäläinen, Katariina Kaitue, Panu Kangas, Jani Karvinen, Mikko Kauppila, Petri Knuuttila, Janne Marja-aho, Juha Muje, Ville Mäkinen, Harri Nousiainen, Annika Poijärvi, Erkki Saarela, Sinikka Sokka, Taru Still, Ulla Tapaninen, Timo Tuominen ja Tiina Weckström

Muusikot: Jussi Tuurna (musiikin johto), Tommi Asplund, Esko Grundström, Topi Korhonen, Ville Leppilahti ja Sara Puljula

Ohjaus: Laura Jäntti

Musiikki: Jussi Tuurna

Lavastus: Kati Lukka

Pukusuunnittelu: Tarja Simone

Valosuunnittelu: Morten Reinan

Äänisuunnittelu: Jussi Matikainen

Saliäänisuunnittelu: Sakari Kiiski

Koreografia: Janne Marja-aho

Naamioinnin suunnittelu: Jari Kettunen

Ohjaajan assistentti: Helena Vierikko

Näin esityksen kutsuvieraslipulla. Kiitos Bloggariklubille ja Kansallisteatterille. Kiitos myös kuvalainauksista.

Musta Saara ja Ohikuljetut

Olin toissa perjantaina syksyn ensimmäisellä Bloggariklubilla Kansallisteatterissa. Illan vieraat olivat mielenkiintoistakin mielenkiintoisimmat. Ensiksi meille esittäytyivät muusikko Jussi Tuurna ja näyttelijä Tiina Weckström. Tämän jälkeen estradille asteli kirjailija Kimmo Oksanen. Illan kruunasi mahtava Tainaron.

Musta Saara on Kansallisteatterin syksyn suuri musiikkiteatteriesitys, jonka on kirjoittanut Pirkko Saisio. Jussi Tuurna on puolestaan säveltänyt musiikin teokseen, ja tästä mies bloggariklubilaisille kertoikin. Tai kertoi hän muutakin, koska Tiina Weckström puolestaan näyttelee kyseisessä teoksessa, ja parivaljakko avasi näytelmää yhdessä hieman laajemmin kuulijakunnalleen. Musiikin kannalta Musta Saara edustaa brechtiläistä tyylisuuntaa. Tämä tarkoittaa sitä, että kohtauksessa näytetään jokin toinen kulma tai taso kuin olisi odotettavissa. Näyttelijä puolestaan uittaa tunteensa brechtiläiseen kohtaukseen. Brechtiläinen tyyli luo myös jännitteitä. Tuurna kertoi, että Pirkko Saisio osaa oraakkelimaisesti aistia erilaisia tuulia.  Musta Saara onkin ajankohtainen näytelmä, jossa eurooppalainen liikkuvuus näyttelee suurta osaa. Voisin kuvitella, että Tuurnan ja Weckströmin raottama brechtiläinen tyylisuunta sopii tällaiselle ajankohtaiselle esitykselle hyvin.

Jussi Tuurna ja Tiina Weckström

Mustan Saaran näyttelijäkunta koostuu vanhoista konkareista sekä vastavalmistuneista untuvikoista, joka tuo myös tietynlaista jännitettä esitykselle. Tästä on kuitenkin myös paljon hyötyä näytelmässä. Konkarit ja untuvikot tukevat toisiaan ja saavat toisiltaan paljon. Tuurna ja Weckström kertoivat myös, että Musta Saara päättää trilogian, jonka ensimmäiset osat ovat olleet Homo! ja Slava!. Molemmat edelliset teokset ovat olleet kantaaottavia ja niin tulee olemaan viimeinen osakin. Musta Saara on kuitenkin ehdottomasti oma itsenäinen teos, joten ei haittaa, vaikka ei olisi aiempia osia nähnytkään. Kantaesitys on Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä keskiviikkona 12.9.2018. Siellä olen myös minä. Katsomossa kylläkin.

Kimmo Oksanen on tehnyt kirjan Ohikuljetut (WSOY, 2018) yhdessä valokuvaaja Heidi Piiroisen kanssa. Kirja kertoo romanikerjäläisistä sekä yhden romaniperheen tai suvun tarinan. Oksanen on seurannut toimittajan työssään Piiroisen kanssa romanikerjäläisiä vuodesta 2007 alkaen ja materiaalia on syntynyt paljon. Oksasen mukaan kirja ei ole tietokirja, vaan sisältää kaunokirjallisia osia. Hän kertoo myös olleensa mukana osassa kirjan kohtauksia. Mies on matkustanut Romaniaan paikan päälle katsomaan, millaisissa oloissa romanit elävät. Piiroisen kamera on käynyt tiuhaan tahtiin sekä kotimaassa että ulkomailla. Ohikuljetuissa ei kuitenkaan puhu kirjailija eikä valokuvaaja, vaan äänessä ovat romanit. Kirjassa ei osoitella, eikä se sisällä rasismia. Kirja on puhdasta kuvausta romanien tavallisesta elämästä. Kirja on kuitenkin konkreettinen teko, ja osa kirjan tuloista meneekin suoraan romaniperheelle, jota kirjassa on seurattu. Itselläni Ohikuljetut on luennan alla eli varsinainen kirjapostaus tulee myöhemmin.

Kimmo Oksanen

Täytyy sanoa, että Bloggariklubi osaa aina yllättää. Kiitos, että sain olla mukana ajatuksia herättävässä illassa.