Postin lopettaessa lakkoilut sain melko nopeasti
saapumisilmoituksen Postista. Mietin, mitäköhän siellä olisi. Yllätys oli
kaunis ja makea, vaikka ihmettelinkin, miksi tuli postipakettina. Yllätyksen takana oli Bazar, joka oli lähettänyt kauniissa pakkauksessa olevan omenakanelivalkosuklaalevyn.
Jestas, että oli hyvää suklaata. Kultasuklaan suklaata. Nam. Suklaalevy oli
ennakkomarkkinointia tammikuussa ilmestyvästä Ruth Hoganin uutuuskirjasta Kadonneiden tavaroiden vartija (2020). Joitakin
päiviä eteenpäin Posti kantoi kotiin lisää yllätyksiä. Bazar oli lähettänyt
Hoganin kirjan ennakkokappaleen luettavaksi. Rakastan tällaisia yllätyksiä.
Kirjailija Anthony Peardew on ryhtynyt keräämään ihmisten
kadottamia tavaroita, kun hänen rakkaansa Therese kuoli. Olihan hän itsekin
kadottanut Theresen antaman medaljongin, josta oli aina luvannut pitää huolta.
Anthony asuu upeassa talossa, jossa vanhoja asioita kunnioitetaan. Talossa
tuoksuvat ruusut sisällä ja puutarhassa. Laura on saanut työpaikan Anthonylta.
Hän huolehtii kodinhoidosta ja puhtaaksikirjoittaa Anthonyn kirjoituksia. Anthonyn kuollessa Laura perii kaiken. Anthonyn viimeinen
toivomus on, että nainen etsii kadonneiden tavaroiden omistajat. Vaikeaan
tehtävään on onneksi saatavilla apua. Puutarhuri Freddy ja naapurin Päivänsäde
rientävät avuksi.
1970-luvun alkupuolella Eunice kyllästyy kaikkeen. Hän vaihtaa
työpaikkaa. Uusi työpaikka on pienessä kustantamossa, jossa esimiehenä on
Pommikone. Eunice ihastuu mieheen, jolta ei voi odottaa vastakaikua, mutta
parhaimmat ystävät heistä tulee. Eunice ja Pommikone rakastavat kirjoja ja
elokuvia. Yksi toimiston jäsen on Pommikoneen koira Douglas, joka rakastaa
donitseja.
Tämä on kyllä oikea hyvän mielen romaani. Sellainen, johon on
ihana uppoutua, kun haluaa saada ajatukset pois ikävistä asioista. Hogan
kuvailee asioita kauniisti ja ehkä hieman romanttisestikin. Ruusuntuoksun saattaa
miltei aistia. Kaiken kauneuden lisäksi kirjasta löytyy runsaasti letkeää
huumoria, joka vetää suupielet ylöspäin. Kirjan aihe on myös mitä mainioin.
Kyllähän kaikkia kadonneet tavarat kiinnostavat. Kaikilla niillä on historiansa.
Kirjassa on kaksi eri tarinaa, jotka risteävät uskomattomalla
tavalla. Tarinoiden kulkiessa rinnatusten eri ajassa, käytettiin molemmissa
tarinoissa samoja sanontoja tai viittauksia. Ikään kuin sanat olisivat
kuolemattomia ja niinhän ne ovatkin. Hogan on vienyt tarinoita eteenpäin
määrätietoisesti, eikä kirjassa junnata paikoillaan. Kumpikaan tarina ei kärsi
toisesta, koska kaikella on kirjassa tarkoituksensa.
Kirjan henkilöt ovat mainioita ja jokaiselta löytyy oma erityinen
luonteenpiirteensä. Hogan on ehkä hieman karrikoidenkin luonut muutaman kirjan
henkilöistä. Tällaiset karikatyyrit ovat yleensä niin mehukkaita, että
tällaisista henkilöistä lukisi enemmänkin. Toisaalta täytyy kyllä myöntää, että
kirjan sisällöstä ja fiiliksestä olisi tullut aivan erilainen, jos karikatyyrit
olisi nostettu keskiöön. Onneksi ei siis nostettu.
Kaiken ihanuuden keskellä lukija voi myös miettiä vakavampia
asioita. Kuinka ihmiset suhtautuvat poikkeaviin ihmisiin? Ovatko he
automaattisesti yksinkertaisia, eikä heidän puheistaan tarvitse välittää? Vai
kannattaisiko kuitenkin seisahtua kuuntelemaan ja osoittaa kunnioitusta toista
osapuolta kohtaan? Entä vanheneminen ja muistisairaudet? Osaanko ottaa vastaan
kaiken sen, mitä on tulossa, kun jollain läheisellä on muistisairaus? Mikä on
muistisairaan kannalta lempeintä ja helpointa? Onko elämää muistisairaan
rinnalla jatkettava kuin normaalia elämää vai pitääkö joskus luovuttaa?
Englanninkielinen alkuteos The Keeper of Lost Things on ilmestynyt vuonna 2017. Kirjan on
suomentanut Susanna Tuomi-Giddings. Kirjan kauniit kannet ovat Laura Noposen
käsialaa.
Ruth Hoganin Kadonneiden
tavaroiden vartija ilmestyy 16.1.2020. Kirjaa suosittelen kaikille hyvää
mieltä hakeville sekä niille, jotka rakastavat lukea kauniita kuvauksia.
Minulle tämä oli hyvin myönteinen yllätys. Mukavan viihteellistä, kaunista kerrontaa.
VastaaPoistaOli kyllä todella mukavaa luettavaa. Ja ne kuvaukset ovat kauniita.
Poista