Olen huono käymään taidenäyttelyissä, koska tuntuu, ettei
ikinä ole aikaa tarpeeksi. Onneksi ystäväni hieman töytäisi ja ymmärsin
vihjeen. Lähdin hänen kanssaan Keravan Sinkkaan, jossa oli viimeistä päivää
pystyssä Siluetteja ja varjokuvia
-näyttely. Itse asiassa olin suunnitellut tänne menoa aikaisemmin, mutta olin vain
siirtänyt sitäkin menoa. Hyvä, että menimme, koska taas tuli uutta tietoa
taidemaailmasta. Sekään ei tietysti haitannut, että näyttelyyn sattui olemaan
vapaa pääsy. On kuulemma aina kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina. Ilmankos
porukkaa olikin melkoisesti liikkeellä.
Olen aina yhdistänyt siluetit huvipuistoon ja lähinnä Linnanmäkeen.
Linnanmäellä tämä perinne lähes loppui, kun Sirkka Lekman jäi eläkkeelle. Lekmanin
jälkeen Linnanmäellä siluetteja on leikelty satunnaisesti. Sen sijaan Särkänniemessä Väinö Kemppainen on leikannut siluetteja vuodesta 1983 lähtien.
Sirkka Lekmanin isää Eero Mannista
olen itse pitänyt siluettitaiteen suurena nimenä Suomessa, mutta kyllä niitä on
monta muutakin. Sinkan näyttelyssä yleisöltä oli pyydetty lainaksi
siluettileikkauksia. Aika moni näistä oli peräisin huvipuistoretkeltä.
Eero Manninen: Urho
Kekkonen (1948). Juha Mieto (1978),
Veikko Sinisalo (1968) ja Pertti Pasanen (1978)
|
Emil Cedercreutz
on tunnettu kuvanveistäjänä, mutta myös siluettien tekijänä. Pidin
Cedercreutzin taidokkaista leikkauksista, jossa ajankuva huokui. Kauniita
naisia upeissa mekoissaan. Toisaalta välillä näin jotain muutakin. Aivan kuin
siluetti olisi näyttänyt joltain muulta kuin piti. Tiedätte kyllä sellaiset
kuvat, joissa joku näkee ihan muuta kuin joku toinen. Tuskin tämä on ollut
Cedercreutzin tarkoitus, vaan katsojan eli minun silmieni vääristämää
illuusiota.
Emil Cedercreutz: Paperileikkauksia
(1900-luvun alkupuoli)
|
Se, mikä näyttelyssä yllätti, oli teosten suuruus. Jotenkin
taas vain olin kuvitellut pieniä siluettileikkauksia, mutta yllätys oli suuri,
kun vastaan tuli suurten seinien kokoisia paperileikkauksia. Yhdysvaltalaisen Randal Thurstonin teoksissa löytyi
hurjasti yksityiskohtia. Alla olevassa kuvassa katselin ensin vain kauniita
koristeellisia leikkauksia ja upeita barokkimaisia muotoja. Sitten silmät
alkoivat löytää mustia, pelottavia lintuja. Taiteilija itse on kertonut teoksen
vievän ajatukset nykypäivän poliittiseen todellisuuteen. Voi sen kyllä näin
ajatella. Ensin kaikkea kaunista ja sitten rumaa ja likaista. Poliittista
peliä.
Randal Thurston: yksityiskohta teoksesta Memoria Palatium (2019)
|
Näyttelyä kiertäessä tuli väkisin mieleen, kuinka näyttely
oli pystytetty, ja kuinka näyttely purettaisiin. Esimerkiksi saksalaisen Heike Weberin töiden
monikerroksellisuus ja leikkaus luovat varmasti haasteita niille, jotka
joutuvat teoksiin koskemaan. Täytyy olla oma taiteenlajinsa sekin. Olen silti
iloinen nähdessäni tällaisia töitä. Weberin kädenjälkikin oli upeaa katseltavaa
ja saatoin tuntea, kuinka syöksyin keskelle pusikkoa.
Heike Weber: Scrub,
Pusikko (2018)
|
Sasha Huberin
siluetit hämmästyttivät. Siluetteja nitomalla. Ihan oikeasti! Töitä
katsellessani mietin sitä, kuinka itse olisin vähintään joka toisen niitin
kohdalla hokenut ”eiku eiku” ja repinyt niittejä työstä irti ja yrittänyt
uudestaan. Täytyy sanoa, että oivaltavia teoksia. En tiedä, moniko muu
tällaista on tehnyt. Postausta kirjoittaessani huomasin, että olin niin
hämmästynyt teoksista, etten huomannut ottaa yhtään kuvaa. Sen sijaan olin
onneksi napannut yhden kuvan, jossa on myös mukana niittejä.
Sasha Huber ja Petri Saarikko: Juuret, Roots (2015)
|
Joistakin teoksista voi löytää hämmästyttävän määrän
yksityiskohtia. Aluksi ihastelin Katri
Kuparisen pikkutarkkoja paperileikkauksia, mutta sitten teoksista alkoi paljastua
kaikkea muutakin. Kuparinen on ottanut Timesin ja Der Spiegelin sivuilta
katastrofaalisia kuvia, joita on ujuttanut teokseensa. Oli pakko tarkastella
teoksia melkoisen kauan ja hakea niistä kaikkea mahdollista. Samalla unohtui
teosten uskomaton mahtipontisuus ja pikkutarkka työ.
Katri Kuparinen: yksityiskohta teoksesta Nimetön |
Sinkan näyttelytiloista löytyi yksi valtava teos, joka
ulottui huoneesta toiseen. Väliseinä vain korosti teoksen mammuttimaisuutta. Taiteilija
Andreas Kocks oli laittanut
parastaan. Ei ihmekään, että teoksen suomennettu nimi oli Elefantin henkäys. Pidin myös Kocksin käsintehdylle vesiväripaperille
tehdyistä kaiverrustöistä. Niissä ei ole saanut veitsi mennä väärään kohtaan.
Huikeita.
Andreas Kocks: yksityiskohta teoksesta Untitled (2019)
|
Näyttelyssä oli mukana Lotte
Reinigerin kaksi siluettianimaatiota. Lähes sata vuotta vanha Tuhkimo (1922) oli melkoisen pelottava
satu verrattuna Disneyn versioon. En uskalla jakaa tähän postaukseen videota,
koska en tiedä, millaiset tekijänoikeudet pitäisi olla vai tarvitseeko mitään. YouTubesta
voi kuitenkin hakea haulla Lotta Reiniger Cinderella, niin pääsee katsomaan
uskomatonta siluettianimaatiota. Käsittämätöntä, että teos on oikeasti lähes
sata vuotta vanha.
Sinkassa oli mukana myös monien upeiden taiteilijoiden teoksia.
Olin yllättynyt, kun löysin näyttelystä nuoren 13-vuotiaan Axel Gallénin eli taiteilija Akseli
Gallen-Kallelan muotokuvasiluetteja. Mies on ollut todella taiteellinen
pienestä pitäen. Ulla Jokisalon Minä-peli -installaatio oli hämmentävä. Kiiltokuvamaisia
tyttöjä, joiden kasvoja peitti naamio. Naamio ei kuitenkaan aina ollut kiiltokuvamainen
kaunistus, vaan jopa peljästys. Jokisalon mukaan maskit ovatkin yksi minuuden
peili. Eteläafrikkalaisen William
Kentridgen Shadow Procession -animaatio
puolestaan kutsui näyttelyvieraita pimeään huoneeseen afrikkalaisilla
soundeilla säestettynä. Mustien sorto paiskautui voimakkaasti kohti katsojaa.
Yhden mukavan tiedon haluan vielä jakaa. Tiedättekö, mistä
juontuu nimitys siluetti? Minä en tiennyt. 1700-luvulla elänyt pihi
ranskalainen valtiovarainministeri Étienne
de Silhouette määräsi verovapaudesta nauttivan aateliston maksamaan veroa
muotokuvien kaltaisista ylellisyystuotteista. Siluettimuotokuvat olivat
maalauksia edullisempi tapa ikuistaa mallin piirteet.
Oih, silhuettipotretit ovat aivan ihastuttavia!
VastaaPoistaHieno näyttely kaikkineen.
Hyvää viikonloppua!
Kyllä siluetit ovat upeita. Käsittämätöntä, kuinka joku saksia käyttämällä saa tehtyä hienoja muotokuvia.
PoistaHyvää sunnuntai-iltaa sinulle!