Historia ei ollut ikinä suosikkiaineeni koulussa. En
jaksanut päntätä vuosilukuja. Pärjäsin oikeastaan sillä, jos satuin lukemaan
samaan aikaan jotain asiaan liittyvää kaunokirjallista teosta. Historia ei ole
myöskään Alixin (Aksa Korttila) intohimon
kohde Mauri Kunnaksen kirjoittamassa
Koiramäen Suomen historiassa (2017),
jota esitetään parhaillaan Kansallisteatterissa.
Mitä tehdä, jos kouluaine ei kiinnosta? Koiramäen koulun
opettaja (Hannu-Pekka Björkman)
antaa Alixille tehtävän. Hänen pitää etsiä aarre Suomen historia -kirjan avulla. Kuulostaa kivalta, nimittäin se
aarre, ei historian lukeminen. Alix tarttuu kirjaan vastahakoisesti. Ei mene
kuitenkaan pitkään, kun tyttökoira huomaa olevansa jossain kaukaisuudessa.
Poissa nykyajasta. Alix on tipahtanut suoraan 1500-luvulle. Tästä lähtee
historiallinen matka kohti 1800-luvun alkuvuosia. Alix kohtaa matkallaan suuren
joukon kuninkaallisia, joutuu sodan melskeisiin, noitavainon kohteeksi sekä
moneen muuhun tapahtumaan. Tyttökoiran pää täyttyy historiasta, mutta löytyykö
aarretta?
Ruotsalainen hovipalvelija, Alix ja tyttökuningas Kristiina
Hannu-Pekka Björkman, Aksa Korttila ja Marja Salo
Kuva © Tuomo Manninen, Kansallisteatteri
|
Aksa Korttila on mainio Alix. Vastentahtoinen ja väsynyt
koululainen, jonka mielenkiinto on jossain ihan muualla kuin historiassa.
Matkan aikana Alixista kuitenkin kuoriutuu utelias neito, joka yhdistelee
asioita mielessään ja saa palikoita loksahtamaan paikoilleen. Korttila uppoutuu rooliinsa täydellisesti. Hannu-Pekka Björkman
tuntuu onnistuvan roolissa kuin roolissa. Miehellä on näytelmässä useampi
rooli, jotka kaikki ovat upeita suorituksia. Pakko kuitenkin myöntää, että mieleeni
jäi parhaiten kohtaus 1600-luvulla, jossa Björkman on tyttökuningas Kristiinan
(Marja Salo) hovipalvelija. Kohtaus
on kokonaisuudessaan yksi näytelmän parhaita. Björkman pokkuroi ja Marja Salo
vaatii tyttökuninkaan ominaisuudessa palvelua. Salolla on niin ikään useampi
rooli näytelmässä. Ihastuin ilkikuriseen tyttökuninkaaseen, joka ei tykännyt
pitää hameita, mutta toisaalta rakastuin myös Salon esittämään Opossumiin. Karin Pacius ja Petri Liski olivat saaneet yllensä taitavasti tehdyt hevosasut. Näppärät,
eivätkä ollenkaan sellaiset, joita on totuttu hevosasuina näkemään. Hilpeää hirnuntaa.
Nyt varmaan joku kysyy, näkyikö näyttämöllä Herra
Hakkaraista ja Heikki Hämähäkkiä. Kyllä. Molemmat näyttämöllä näkyivät. Herra
Hakkaraisen rooliasussa unissakäveli Ninu
Lindfors, jonka olemassaolo näyttämöllä oli tavallaan ihan ulkopuolista,
mutta niin asiaankuuluvaa, koska kyseessä on kuitenkin Mauri Kunnaksen
kirjoittama teos. Heikki Hämähäkki puolestaan oli ihastuttava robotti, joka ilmaantui näyttämölle aina silloin tällöin.
Kartanon emäntä ja Kustaa III
Paula Siimes ja Heikki Pitkänen
Kuva © Tuomo Manninen, Kansallisteatteri
|
Hieman etukäteen mietin, kuinka Kunnaksen teos taipuu
näyttämölle, mutta hyvin taipui. Koirien peruukit olivat upeita ja puvut
kerrassaan hämmästyttäviä. Merja Levo
on tehnyt todella hienoa työtä pukujen kanssa. Upeita yksityiskohtia. Pidin myös siitä, kuinka upea
valaistus näytelmässä oli. Kalle Ropposelle
on annettava täydet pisteet valosuunnittelusta. Koiramäen Suomen historia on kokonaisuudessaan suurenmoinen esitys.
Esitys on myös innostava ja värikäs. Historia
ei ole tylsää, jos sen osaa oikein esittää. Yleisö koostui tietysti suurelta
osin lapsista. Aikuista ihmistä tai ainakin tällaista keski-ikäistä
täti-ihmistä tämä vain ilahduttaa, koska tällä tavoin lapsille opetetaan
pienestä pitäen kulttuuriin tarttumista. Täytyy myös myöntää, että esitys
tuntui kiehtovan lapsiyleisöä. Keskittyneisyys oli huipussaan, eikä marinoita kuulunut,
eikä ainakaan minun penkkiriviäni potkittu. Mainittakoon myös, että violetilta
vaikuttava teatteriusva tuntui hauskuuttavan lapsia suuresti.
Herra Hakkarainen
Ninu Lindfors
Kuva © Tuomo Manninen, Kansallisteatteri
|
Koiramäen Suomen
historian kohdeyleisö on kouluikäiset, mutta voin taata, että aikuinen
ihminen nauttii esityksestä myös täysin sydämin. Loistavaa teatteria. Lämmin
suositus.
Koiramäen Suomen historia sai kantaesityksensä Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä torstaina 7.3.2019.
Rooleissa: Hannu-Pekka Björkman, Aksa Korttila, Petri Liski,
Harri Nousiainen, Karin Pacius, Heikki Pitkänen, Marja Salo ja Paula Siimes
Tanssija: Ninu Lindfors
Ohjaus: Irene Aho
Dramatisointi: Eva
Buchwald
Lavastus: Annukka
Pykäläinen
Pukusuunnittelu: Merja Levo
Musiikki ja musiikin toteutus: Timo Hietala ja Risto
Kupiainen
Valosuunnittelu: Kalle Ropponen
Äänisuunnittelu: Ville
Leppilahti
Koreografia: Irene
Aho ja Ninu Lindfors
Naamioinnin suunnittelu ja peruukit: Petra Kuntsi ja Minttu
Minkkinen
Tarpeiston suunnittelu: Sanna
Sucksdorff
Miekkailukoreografia: Kristo
Salminen
Näin esityksen medialipulla. Kiitos Kansallisteatterille,
kuten kiitos myös kuvalainauksista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti