Teatterissa: Pienet ketut

Näytelmän alku on kepeä. Hetken mietin, eikö tämän pitänyt olla draamaa. Ei aikaakaan, kun kaikki muuttuu. Draama on todellakin saanut paikkansa Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä. Lillian Hellmanin kirjoittama amerikkalaisklassikko Pienet ketut (The Little Foxes, 1939) huokuu vanhan hyvän ajan draamaa, vaikka tarina sinänsä on julma ja se voisi olla mahdollista ihan nykymaailmassakin.

Sari Siikander, Linda Zilliacus ja Elviira Kujala

Kuva © Tapio Vanhatalo, Helsingin Kaupunginteatteri

Ben (Seppo Halttunen) ja Oscar (Rauno Ahonen) tarvitsevat siskonsa Reginan (Sari Siikander) apua toteuttaakseen liikeideansa, joka toisi heille kaikille miljoonia. Reginan apu ei ole kuitenkaan mitä tahansa apua, vaan taloudellista apua. Eihän Reginalla sen enempää ole rahaa kuin veljilläkään, mutta hänen kuolemansairaalla aviomiehellään Horacella (Risto Kaskilahti) ei ole pikkurahan puutetta. Ongelma on vain se, ettei Horace ole kotona, eikä häntä kiinnosta sijoittaa sisarustrion bisneksiin sentin senttiä. On aikaa alkaa viekkaaksi.

Aivan mielettömän upea ja perinteinen puhenäytelmä, joka piti otteessaan koko esityksen ajan. Sari Siikanderin eläytyminen rooliinsa oli todella voimakasta. Ensi-illassa nainen kyynelehti vielä aplodienkin aikana. Horacen heikossa olemuksessa näytellyt Risto Kaskilahti tekee taitavan roolityön. Jotenkin Kaskilahti muuntautuu niin täysin, ettei häntä olisi aivan heti Kaskilahdeksi tunnistanut, jos ei olisi ollut etukäteistietoa näytelmän näyttelijöistä. Ursula Salo kumaraselkäisenä palvelijattarena on aivan kuin napattu jostain vanhasta kartanosta. Hyvin realistisen oloinen ja näköinen. Hirvitti vain kumara asento, jossa nainen näytteli läpi näytelmän. Sääliksi kävi hysteeristä ja alkoholisoitunutta Birdietä, jota Linda Zilliacus näytteli herkän ja särkyvän tuntuisesti. Hänen kohtalonsakaan ei ollut kehuttava.

Pertti Koivula, Seppo Halttunen ja Rauno Ahonen

Kuva © Tapio Vanhatalo, Helsingin Kaupunginteatteri

Pidin näytelmän lavastuksesta, joka oli näkymä Reginan ja Horacen olohuoneeseen. Yksinkertainen, mutta kuitenkin kiinnostava. Näyttelijöiden puvut olivat klassisen kauniita. Sopi todella erinomaisesti näytelmän luonteeseen. Sekä lavastuksesta että pukusuunnittelusta saa kiittää Elina Kolehmaista. Näytelmän on ohjannut Kari Heiskanen. Täytyy myöntää, että jo ensi-illassa näyttelijöiden yhteen pelaaminen oli hyvin saumatonta. Esitys tuntui erittäin valmiilta ja tässä on varmasti suuri osuus ohjaajalla.

Pienet ketut on nimensä mukainen näytelmä. Kettu, tuo viekas ja kaunis vinosilmä, joka ajattelee vain omaa etuaan. Sitä tekevät myös tämän näytelmän pienet ketut. Sisarukset, jotka ajattelevat vain ja ainoastaan itseään ja omaa nautintoaan. Tämä on julmaa, mutta tätä tapahtuu ihan joka päivä ympärillämme. Aina on ihmisiä, jotka ajattelevat vain omaa parastaan välittämättä muiden ihmisten tunteista tai tarpeista. Näytelmässä tulee ilmi myös sisarusten välinen kateus, jota löytyy monesta perheestä. Edes aikuistuminen ei vie sisarusten välistä kateutta, jos se on saanut juurtua lapsuudesta asti. Vaikka näytelmä on omalla tavallansa hyvin järkyttävä, olen iloinen, että se on otettu Helsingin Kaupunginteatterin ohjelmistoon. Draamaa, jossa kyyneleiltä ei voi välttyä.

Ursula Salo ja Risto Kaskilahti

Kuva © Tapio Vanhatalo, Helsingin Kaupunginteatteri

Pienet ketut on kokonaisuudessaan intensiivinen kokemus. Näytelmän tarina imee katsojan mukaansa. Näytelmää on helppo suositella kaikille draaman rakastajille. Esitykset jatkuvat joulukuun alkupäiville asti, joten näytelmän ehtii hyvin nähdä.

Pienet ketut sai ensi-iltansa Helsingin kaupunginteatterin Pienellä näyttämöllä keskiviikkona 3.4.2019.

Rooleissa: Rauno Ahonen, Seppo Halttunen Risto Kaskilahti, Pertti Koivula, Elviira Kujala, Paavo Kääriäinen, Ursula Salo, Sari Siikander ja Linda Zilliacus.

Suomennos: Lauri Sipari

Ohjaus: Kari Heiskanen

Lavastus- ja pukusuunnittelu: Elina Kolehmainen

Valosuunnittelu: Kari Leppälä

Äänisuunnittelu: Eero Niemi

Naamiointi ja kampaukset: Aino Hyttinen

Näin esityksen pressilipulla. Kiitos Helsingin Kaupunginteatterille, kuten kiitos myös kuvalainauksista.