Yksi aukko sivistyksestä täytetty. En ollut aiemmin lukenut
yhtään Siri Hustvedtin kirjaa, mutta nyt luin, koska lukupiirissä sellainen
valittiin luettavaksi. Kaikki mitä
rakastin (Otava, 2007) oli lukupiirin kirjavalinta tai oikeastaan yhden
henkilön ehdotus, koska valitsemme luettavat kirjat vuorotellen. Olin innoissani
valinnasta, koska Siri Hustvedtia on kehuttu paljon. Mitä sitten pidin kirjasta
ja mitä lukupiiri piti?
Taidehistorioitsija ja taiteen tulkitsija Leo törmää New
Yorkin SoHossa tauluun, joka tekee häneen lähtemättömän vaikutuksen. Leo ostaa
taulun, jonka tekijään Billiin hän myös tutustuu. Miehistä tulee myös ystävät ja naapurukset. Lisäksi molempiin perheisiin syntyy lähes samanaikaisesti poika. Pojat
Matt ja Mark ovat erilaiset kuin yö ja päivä, mutta siitä huolimatta he ovat
parhaimpia kavereita. Leon ja Erican poika Matt oppii hitaasti puhumaan ja
kirjoittamaan, mutta piirtämisessä hän on hämmästyttävän taitava. Leon ja hänen
ex-vaimonsa Lucillen poika Mark puolestaan joutuu vanhempiensa heittopussiksi.
Välillä biologinen äiti haluaa pitää pojan luonaan, toisinaan se on taas aivan
mahdotonta. Mark siirtyy paikasta toiseen sen mukaan, mikä on vanhempien mielestä
kulloinkin paras ratkaisu.
Billin uusi vaimo Violet ottaa Markin siipiensä suojaan.
Kaikki näyttää olevan päällisin puolin paremmin kuin hyvin. Perheiden onni
kukoistaa ja lapset kasvavat. Onni ei voi kuitenkaan olla loputon. Elämässä on
draamaa ja niin myös näiden kahden perheen elämässä. Ensin tapahtuu jotain
kamalaa, joka syöksee Leon ja Erican asumuseroon. Vuodet kuluvat ja Markista
kuoriutuu todella omituinen nuorukainen. Kukaan ei saa hänestä otetta ja hän tuntuu
valehtelevan asiasta kuin asiasta. Perheiden elämät tuntuvat olevan täydellisessä
syöksykierteessä.
Lukupiiriläisten mielestä kirjan alku oli takkuilevaa, eikä
aina ihan alkukaan, mutta toisaalta kirjan vetävä ja rankka tarina piti mielenkiintoa
yllä loppuun saakka. Kirjan tarinaa pidettiin hyvin rakennettuna ja kieltä
sivistyneenä. Tekstin sanottiin olevan viipyilevää. Yksi lukupiiriläinen oli
sitä mieltä, että aluksi kirja tuntui olevan tykitetty täyteen kaikenlaista
sivistystä. Oli tullut myös tunne, että yhteen ja samaan kirjaan oli tungettu
kaikki mahdollinen. Lukupiirissä keskusteltiinkin, olisiko kirjasta voinut jättää
osan naisten ammatikseen tekemistä tutkimustöistä pois, koska aivan kaikella ei
tuntunut olevan mitään yhteyttä itse tarinaan.
Kirjan taideilmapiiriä pidettiin viehättävänä. Hustvedtin
kyky kuvailla Billin taideteoksia hyvin upeasti ja yksityiskohtaisesti toi
lukijalle eteen oikeita taideteoksia, joita olisi voinut ihailla ja hämmästellä
pitkään. Ja niille, jotka ovat kirjan lukeneet, niin nyt puhutaan Billin
töistä, ei Markin ystävän kammotustöistä.
Kaikkinensa kirjaa varjostaa surumielisyys, vaikka alussa
perheillä on omat onnelliset vuotensa. Kaikki
mitä rakastin sisältää paljon murheellisuutta, mutta on myös hurjasti
pelkoa ja epätietoisuutta. Hustvedt on kursinut kasaan tarinan, joka on synkkä
ja jopa pelottava. Lukijana sitä vain toivoi, että kaikki päättyisi hyvin.
Lopuksi on kerrottava muutama oma miete kirjasta. Siri
Hustvedtin kieli on kaunista, mutta miksi, oi miksi, kirja on kirjoitettu niin
tiiviiksi? Kirjassa on vain kolme lukua, joten lukijan on hankala saada välillä
hengähdystaukoa. Minua hieman ahdistaa näin tiiviisti kirjoitettu kirja, vaikka
tarina sinänsä olisi mielenkiintoinen ja tarinankerronta upeaa. Itselläni
ainakin tuli kirjasta ikuisuusteos, jota luin pitkään. Tuntui, ettei kirja
edennyt ollenkaan. Kielen takia voisin lukea enemmänkin Hustvedtia, mutta
pelottaa, jos kaikki teokset ovat yhtä tiivisrakenteisia.
Kirjan englanninkielinen alkuteos What I Loved on ilmestynyt vuonna 2003. Kirjan on suomentanut
Kristiina Rikman, joka sai lukupiiriltä kiitosta upeasta suomennoksesta.
Siri Hustvedtin Kaikki
mitä rakastin, kannattaa ehdottomasti lukea, jos nauttii taiteen
tulkinnasta, eikä pelkää tiivistä tekstiä.
Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 4- (asteikko 1-5).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti