Saara Turunen: Sivuhenkilö

En tiedä, miksi Saara Turusen Sivuhenkilön (Tammi, 2018) postaus on jäänyt tekemättä, vaikka kirjasta pidinkin todella paljon. Toisaalta moni muukin asia on jäänyt puolitiehen. Helle on vienyt voimat ja kesälomakin siirtyi viikolla. Ehkä tämä taas tästä vilkastuu, kun ensi maanantaina oikeasti alkaa kauan kaivattu loma. Mutta asiaan. Talvilomalla ollessani olin Bloggariklubilla, jossa Saara Turunen oli kertomassa uutuusteoksestaan. Kirjan sain tilaisuudesta mukaani. Siitä lämmin kiitos kustantajalle.

Sivuhenkilössä on kertojana Saara Turusen näköinen tai ehkä paremminkin oloinen henkilö. Kertoja on julkaissut esikoisteoksensa, jolle odottaa kiivaasti arvioita. Mitä hänen kirjastaan sanottaisiin? Odottavan aika on pitkä. Aluksi ei kuulu, eikä näy mitään. Sitten tapahtuu pahin. Kirja saa tylyn tuomion valtakunnallisen sanomalehden kriitikolta. Kertoja on tullut muserretuksi kertaheitolla. Vähän sama kuin joku olisi haukkunut lastasi rumaksi ja tyhmäksi. Kertoja syöksyy jonkinlaiseen masennustilaan ja lamaantuu täysin. Vuoden ajan hän vain on ja miettii. Välillä kertojan sisaret saavat kertojaan liikettä. Nekin lähinnä silloin, kun tarvitaan lastenhoitajaa.

En yhtään ihmettele, että Saara Turusen uutta romaania moni odotti innoissaan. Turunen osaa kietoa lukijansa tarinan vangiksi. Vaikka kirjan kertojaäänelle ei kauheasti tapahdu ja sosiaalinen elämäkin on enemmän kuin hakusessa, saa kertojan ajatukset lukijan pyörteisiinsä. Kertojan minimalistinen elämäntyyli tuo oman viehätyksensä kertomukseen. Ihan oikeasti ihminen voi pärjätä juhlissa kuin juhlissa yhdellä ja samalla mekolla. Ihastuin myös siihen, että kertojan kulkuneuvo on polkupyörä. Tunsin tästä jonkinlaista yhdenvertaisuutta itseni kanssa. Minähän olen autoton nainen, joka suosii julkista liikennettä ja kävelee aina kuin se on mahdollista. Polkupyörä on toki ihana vempele kesähelteillä ja sillä taittuu hieman pidempikin matka sutjakkaasti.

Saara Turunen kirjoittaa hienoa suomen kieltä. Selkeä ilmaisu on aina plussaa ja itse ainakin koen, että tällaisia kirjoja on kiva lukea. Kirja on jollain tavoin hyvin rehellinen ja kertoo asiat siten kuin ne ovat. Kirjasta löytyy myös todella mehukkaita kohtauksia. Esimerkiksi kertojan sinkkuus on aihe, josta Turunen kertoo hyvin oivaltavasti ja toteavasti. Sinkku nähdään eräänlaisena outona tapauksena vakioparien ja perheiden keskuudessa. Vaikka Sivuhenkilö on paikoitellen melkoisen surullinen tarina, en voinut olla tirskumatta aina välillä. Kertoja todellakin katsoo sivusta elämänmenoa ja tekee viiltävän tarkkoja huomioita.

Saara Turunen voitti esikoisromaanillaan Rakkaudenhirviö Helsingin Sanomien Kirjallisuuspalkinnon vuonna 2015. Itse en ole kirjaa lukenut, mutta moni on verrannut Rakkaudenhirviötä ja Sivuhenkilöä keskenään, ja näkevät kirjoissa saman kertojan. Saara Turunen kertoi Bloggariklubilla, ettei Sivuhenkilö ole jatkoa Rakkaudenhirviölle, vaikka kertojaääni onkin hyvin samanlainen. Turunen totesi myös, että luultavasti jatkossakin kertojaääni on samanlainen kuin näissä kahdessa ensimmäisessä romaanissa.

Erityismaininta täytyy antaa kirjan todella kauniille kansille, joista on vastannut Timo Mänttäri. Ihanat kukat. Tästä pitää mennä ihan sivupolulle. Sivuhenkilön kertoja onnistuu kasvattamaan kiinanruusua ja saamaan sen kukkimaan vuodesta toiseen. Olen kateellinen. Minä onnistun aina tappamaan kaunistakin kauniimman kiinanruusun. Viimeisimmän istutin ulos kukkapenkkiin ja siellä se nyt nuppujaan taikoo. Eivät siis pidä kiinanruusut meidän talouden atmosfääristä.

Kirjalla osallistun Oksan hyllyllä -blogin Kirjankansibingoon. Arvatenkin tämän kirjan kannet sijoittuvat ruutuun ”kukkia”.