Jasu Rinneoja: Kauno ja Sutki

Vielä riittää viime vuoden luettuja ja postaamattomia kirjoja. Postailen näitä aina välillä, kun on sopiva hetki. Jasu Rinneojan Kaunon ja Sutkin (Reuna, 2017) sain viime syksynä Helsingin Kirjamessuilta Reunan ja Selkokeskuksen bloggaajatilaisuudesta, jossa opin paljon uutta ja hienoa tietoa selkokirjoista.

Kauno ja Sutki on kaksiosainen kirja. Kirjan ensimmäisessä osassa eronnut Maija saa talonmies Kaunolta yllättävän ehdotuksen. Kauno pyytää häntä kanssaan kesämökille juhannukseksi. Vaikka Maija hieman ihmettelee ehdotusta, vastaa hän silti myöntävästi. Haavekuvat ihanasta juhannuksesta kesämökillä saavat nopeasti karmean lopun. Kesämökkielämä on jotain aivan muuta, mitä Maija odotti. Ampiaisia ja kyykäärme, eikä ilmakaan ole kauniin aurinkoinen. Ruokakin on melko yksipuolista. Juhannuksen aikana Maija kuitenkin oppii paljon asioista Kaunosta. Mies on aivan toista maata kuin hänen exänsä Sutki, mies joka istuu vankilan kaltereiden takana.

Kirjan toisessa osassa Maijan entinen mies Sutki on karannut vankilasta. Maija tietää odottaa pahinta. Sutkilla ei ole muuta paikkaa kuin pyrkiä Maijan luo. Maija ei kestä ajatusta epävakaasta ex-miehestä. Onneksi Kauno sattuu paikalle ja hänellä on ratkaisu tähänkin ongelmaan. Maija voisi yöpyä Kaunon luona, johon ajatukseen Maija tarttuu ilomielin. Sutki on ovela mies, eikä aikaakaan, kun hän on Kaunon ja Maijan kintereillä.

Kauno ja Sutki on selkokirja, joten se on helppolukuinen. Virkkeet ovat lyhyitä ja ytimekkäitä. Kirjan tarinat on kirjoitettu huumoripohjalta ja hauskoja ne ovatkin. Pidin myös siitä, kuinka Rinneoja oli saanut Kaunoon ja Sutkiin kuvattua heidän erityispiirteensä. Kirjan henkilöhahmot tuovatkin ehdottomasti tarinoihin sen oman jujunsa. Kirjassa on osittain piirroskuvitusta, joka auttaa henkilöitä, jotka tarvitsevat avukseen selkokirjallisuutta, hahmottamaan tarinaa.

Jasu Rinneoja tunnetaan paremmin dekkarikirjailijana. Bloggaajatilaisuudessa hän kertoi, että kun kustantajalta tuli tilaisuus kirjoittaa selkokirja, hän halusi heittäytyä tähän mukaan, koska näki tässä selkeän itsensä kehittämisen mahdollisuuden. Rinneojan mukaan selkokielen kirjoittaminen on vaativaa. Tekstiä on työstettävä moneen kertaan, jotta siitä tulisi selkokielistä. Rinneoja kertoi myös, että tarinan jäsentämiseen selkokirjan kirjoittaminen vaikuttaa, mutta ei juoneen. Hän myös sanoi, että haluaa jatkossakin kirjoittaa selkokirjoja muun kirjoittamisen ohella.

Jasu Rinneojan Kauno ja Sutki kannattaa lukea, vaikka ei selkokirjallisuutta tarvitsisikaan. Tarinat ovat mukavia irtiottoja arjesta. Kirjaa voisin suositella myös nuorille pojille tai miehille, joilla on lukuvaikeuksia.

Kustantajalle lämpöiset kiitokset kirjasta.

Sanna-Leena Knuuttila: Ne lensivät tästä yli

Osallistuin Helsingin Kirjamessuilla Reuna-kustantamon ja Selkokeskuksen bloggaritilaisuuteen, jossa kerrottiin selkokirjoista. Tilaisuudesta sain mukaani pari selkokirjaa. Aloin muka lukea toista saamaani selkokirjaa jo aiemmin kissaulkoilulla, mutta aina tuli jokin keskeytys, eikä kirja edennyt lainkaan. Toisaalta hyvä, koska itsenäisyyspäivä oli tälle kirjalle kuin tehty. Sanna-Leena Knuuttilan Ne lensivät tästä yli (Reuna, 2017) kertoo talvisodasta kotirintamalta nähtynä.

Hilkka on 19-vuotias nuori nainen. Hän saa syntymäpäivälahjakseen päiväkirjan, jonne hän alkaa kirjoittaa muistojaan. Hilkan isä ja veli lähtevät ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Kertausharjoitukset muuttuvat kuitenkin jossain vaiheessa täydeksi sodaksi Neuvostoliittoa vastaan. Hilkan ja hänen äitinsä päivät maatilalla ovat työntäyteisiä. On tehtävä miestenkin työt. Näiden lisäksi rintamalla olevia miehiä on muistettava esimerkiksi lämpöä antavilla käsitöillä, leivillä ja korpuilla. Hilkalla on myös mielitietty, jota hän rintamalta kaipaa.

Bloggaajatilaisuudessa opin, että selkokirjojen tekstin täytyy olla helppolukuista ja virkkeessä saa olla enintään neljätoista sanaa. Knuuttilan kirja on varmasti lunastanut lupauksensa. Kirjan kappaleet ovat lyhyitä ja teksti helposti ymmärrettävissä olevaa. Pidin myös siitä, kuinka Knuuttila oli saanut kirjaan oikeanlaisen tunnelman. Itsenäisyyspäivänä kirjaa lukiessa tuli vielä syvempi kiitollisuus sotaveteraaneja kohtaan. Kirja kuvaa kotirintaman arkea taidokkaasti, mitään asioita kiillottelematta. Kotirintamalla arkiset asiat veivät ihmisiä eteenpäin, vaikka huoli ja murhe läheisistä olikin kova. Pidin myös siitä, kuinka Knuuttila oli tuonut kirjaan rakkaustarinan.

Sanna-Leena Knuuttila kertoi bloggaajatilaisuudessa, että hän halusi kertoa kirjan avulla Suomen historiasta kaikille. Heikko lukutaito ei saa olla esteenä sille, ettei voi tietää historiastamme mitään. Knuuttila kertoi, että hän haluaa jatkaa selkokirjojen kirjoittamisesta, ja etenkin historian saralla on paljon annettavaa.

Selkokirjat on tarkoitettu lähinnä henkilöille, joilla on neurologisia syitä, ikäihmisille sekä suomea opiskeleville henkilöille. Itse voisin lisätä listaan lapset ja nuoret, joilla on vaikeuksia ymmärtää lukemaansa, vaikka lukea osaisivatkin. Mielestäni selkokirjoja voisi hyvinkin ottaa koulujen kirjastoihin tällaisia tapauksia varten. Reuna-kustantamon Tarja Tornaeus olikin sitä mieltä, että selkokirjat kuuluvat kaikille. Olin muuten hyvin hämmästynyt kuullessani, että Suomessa on noin puoli miljoonaa ihmistä, jotka tarvitsevat selkokirjoja.

Sanna-Leena Knuuttilan Ne lensivät tästä yli kannattaa lukea, vaikka ei selkokirjoja tarvitsisikaan. Tarina on hieno kuvaus suomalaisesta elämästä talvisodan aikana.

Lämmin kiitos kustantajalle kirjasta. 

Huomasin muuten, että tästä postauksesta ei ainakaan tullut selkokielinen. Selkokieli on aivan oma taitolajinsa.