Carol Shields: Tavallisia ihmeitä

 

Tammikuun lukupiiriin ehdotettiin luettavaksi Carol Shieldsin Tavallisia ihmeitä novellikokoelman osiota Oranssi kala. Itse en yleensä innostu siitä, että luetaan vain osa kirjasta, joten tein vastaehdotuksen, että luetaan samalla kertaa koko kirja, jos kirjan kannet avataan. Tämä taisi osoittautua jonkinlaiseksi virheeksi. Tavallisia ihmeitä on valtava novellikokoelma. Sivuja on yli 650. 

Harppu -novellissa onneton kadullakulkija saa harpun päällensä. Harppu yksinkertaisesti tippuu naisen päälle erään rakennuksen ikkunasta, jossa tilintarkastajat pitävät pikkujoulujaan. Ihmiset kauhistelevat tapahtumaa kadulla, mutta toisaalta antavat naurettavia kommentteja, kuten ”olipa onni, että se oli harppu, eikä ikkunaruutu”. Onnettomuuden uhrin äiti puolestaan on sitä mieltä, että tytär on aina ollut kömpelys. Kaikkein kammottavin vaade oli kuitenkin harpunsoittajalla. Hän vaati, että onnettomuuden uhrin on osallistuttava harpun korjauskustannuksiin. 

Hazel kertoo naisesta, jonka mies on kuollut. Nainen on aina elänyt miehensä varoilla ja voisi jatkaa sitä miehensä kuoltuakin, mutta hän haluaa tehdä jotakin. Yli viisikymmentävuotias ammattitaidoton nainen ei ole haluttua valuuttaa työmarkkinoilla, mutta niin vain Hazel saa töitä. Hän esittelee keittiövälineitä eri myymälöissä. Hazel luo itselleen roolin, joka vakuuttaa keittiövälineyrityksen johtajat. Nainen etenee urallaan ja ohittaa marssijärjestyksessä jopa miehen, joka on hänelle työn opettanut. Hazel on hieno novelli, jossa kotirouva löytää itselleen oman elämän. 

Jokainen asuntoa etsinyt tietää, kuinka vaikea on löytää mieleinen asunto. Sellainen, jossa tuntee viihtyvänsä. Särkyvää -novellissa pariskunta matkustaa Vancouveriin, jonne he aikovat muuttaa. Ensin pitää kuitenkin löytää asunto. Asunnon etsiminen osoittautuukin paljon vaikeammaksi kuin pariskunta olisi ikinä uskonut. Ensimmäinen asunto on juuri sellainen, jota he etsivät, mutta nainen ei kestä ajatusta, että kyseessä on avioerotalo. Kiinteistönvälittäjä vie pariskuntaa asunnosta toiseen. Hän on kohtelias ja väsymätön. Mikään asunto ei vain miellytä pariskuntaa. Voiko kiinteistönvälittäjä kuitenkin löytää heille asunnon, jossa on hyvä tunnelma? 

Tavallisia ihmeitä on jaettu kolmeen eri osioon, joista löytyy yhteensä yli viisikymmentä novellia. Hurja määrä, joka aiheutti lukijassa oikeasti lukuähkyn. Yksi lukupiiriläinen kuvaili kirjaa hengästyttäväksi ja totesi, että aivan kuin olisi töissä ollut. Jos lukupiiri olisi pysyttäytynyt ajatuksessa, että luetaan vain kirjan Oranssi kala -osio, olisi novelleja ollut varmasti helpompi käsitellä ja muistaa. Kirjan valtavuus aiheutti sen, että lukupiirikeskustelun alussa kaikki sanoivat, etteivät muista yhtään novellia kirjasta. Tosin kyllä niitä novelleja alkoi muistaa, kun keskustelu pääsi vauhtiin. 

Kirjan novelleissa matkustetaan paljon. Usein novellin päähenkilöinä ovat ikääntyneemmät ihmiset, joiden lapset ovat jo aikapäiviä aikuistuneet ja ovat omillaan. Novelleista voi nähdä myös sen, että kirjailijalla on ollut jonkinlainen suhde Eurooppaan. Shields on löytänyt novelleihinsa erikoisiakin aiheita. Mitä sanotte, jos viettäisitte koko kesän mökillä, jossa ei olisi yhtään peiliä? Tai voisiko kesälomansa viettää nudistileirillä? Kolahduttavaa oli lukea myös naisesta, joka löysi tyttärelleen täydellisen huivin. Niin kauniin, että oli valmis tekemään töitä huivin löytymiseksi. Sattumien summana tapahtui kuitenkin erehdys ja huivi joutui täysin väärälle henkilölle. Olisi myös aika mielenkiintoista, jos asunnon ikkunoista pitäisi maksaa ikkunaveroa. 

Lukupiirissä keskusteltiin siitä, kuinka novelleista puuttuivat onnelliset loput muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Novellien loppuja pidettiin usein töksähtelevinä, mutta myös hätkähdyttävinä. Lisäksi täytyy myöntää se, että muutama novelli meni ainakin allekirjoittaneelta täysin yli hilseen. En saanut mitään otetta koko tarinasta. Sellaisesta lukemisesta en oikeasti nauti. Lukupiirissä mietinnän aiheeksi pääsi myös se, ovatko novellit kirjailijan oman pitkän avioliiton kuvausta. 

Kirjan englanninkielinen alkuteos on The Collected Stories. Kokoelmaan on valittu Shieldsin novellikokoelmia vuosilta 1985-2003. Kirjan suomennoksen on tehnyt Hanna Tarkka, jota voi kiittää siitä, että hän on pystynyt käyttämään sanoja laaja-alaisesti. Ensimmäinen suomenkielinen painos on Otavan kustantama vuodelta 2008. Itse luin Loistopokkarin vuodelta 2009. 

Carol Shieldsin Tavallisia ihmeitä on novellikokoelma, jolle kannattaa varata aikaa. Kirjaa kannattaa lukea hiljalleen. Vaikka novelleista pitääkin, saattaa tässä kirjassa olla hieman liikaa sulateltavaa, jos kirjan lukee kannesta kanteen niin, ettei lue välillä mitään muuta. 

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 3 (asteikko 1-5).

Pirjo Puukko: Mutkanlukutaito

Sain hienon tilaisuuden lukea novellikokoelman, josta en ollut aiemmin kuullut yhtään mitään. Pirjo Puukon Mutkanlukutaito (2017) on Stresa Kustannuksen syyskuussa julkaisema kirja. Stresa on uusi yrittäjä kustannusmaailmassa, ja voi kuinka toivonkaan, että myös tämä pienkustantamo löytäisi paikkansa elää ja kasvaa. Olen nimittäin hyvin vaikuttunut novellikokoelmasta, jonka luin.

Mutkanlukutaidossa on kahdeksantoista toinen toistaan mielenkiintoisempaa novellia. Novelleille on yhteistä se, että novelleissa etsitään tai löydetään ihan etsimättäkin törmäyspaikkoja. Tästä seuraa tietysti se, että on myös selviytymisyrityksiä. Novellit on myös jaoteltu kolmen eri pääotsikon alle. Nyt kun oikein ajattelen asiaa, ovat otsikot todella osuvia. Missä kaksi ihmistä, siellä kaksi maailmaa; Asiat väistävät suunnitelmia ja Vinoja katseita. Etenkin viimeisin naurattaa kovasti. Tiedätte kyllä sen tunteen, kun joku katsoo teitä hieman omituisesti.

Kirjan ensimmäinen novelli Kosto toi jostain syystä nuoruusmuistot mieleen. Jos ei nyt ihan putkeen ole mennyt kumppanin kanssa, niin on paras kostaa. Ainakaan ei kannata keskustella aikuismaisesti. Kirjan nimikkonovelli Mutkanlukutaito on tarina sinänsä. Onnellinen olotilakin voi johtaa johonkin aivan eriskummalliseen tilanteeseen. Koska en halua sen tarkemmin kertoa novellien juonia, mainitsen vain, että jos jokin voi mennä pieleen, se myös menee. Tanssinamu on myös novelli, johon varmasti ainakin moni nainen voi samaistua. Päätellään toisten ihmisten asioita kysymättä mitään asianomaiselta. Voi kuinka noloa onkaan, kun selviää, että oma pähkäily on ollut niin pielessä kuin olla ja voi. Voiko maan alle vajota tällaisessa tilanteessa?

Kirjan novellit ovat elämänmakuisia lukukokemuksia. Tarinoita, joihin voi itse samaistua tai joissa voi nähdä jonkun tuttunsa. Novelleja lukiessa tulee tunne, että joku toinen on kokenut aivan samaa kuin minä itse. Tarinoissa on kuitenkin aina jotain yllättävää, joka nostattaa tarinan lopun huippuunsa. Pidin novellien selkeästä kielestä, joka ei jättänyt mitään arvailujen varaan. Pirjo Puukon tunnelmakuvaukset ovat realistisia. Keskellä märkää, pimeää marraskuista iltaa, saatoin tuntea pakaroideni palavan, aivan kuin olisin istunut rantakalliolla auringon paahteessa. Puukko osaa myös kuvata luontoa kauniilla tavalla. Tällaista kirjaa on ilo lukea. Tässä on myös kirja, joka ei aseta rimaa liian korkealle lukijaa ajatellen. Lukija voi vain syöksyä novellien syövereihin ja nauttia lukemastaan.

Kirjan kaunis kansi ansaitsee erityismaininnan. Kuvitus ja graafinen suunnittelu ovat Amelia Nymanin käsialaa.

Pirjo Puukon esikoisteokseen Mutkanlukutaito kannattaa tarttua, jos pitää novelleista ja hauskoista tarinoista. 

Sain kirjan kustantajalta. Lämmin kiitos lähtee sinne suuntaan.

Rosa Liksom: Unohdettu vartti

On lukemattomien kirjojen pino, mutta on myös luettujen ja bloggaamattomien kirjojen pino. Oli tarkoitus kirjoittaa aivan toisesta kirjasta, mutta aloin ihmetellä, mikä kirja sekoitti kahden huojuvan kirjapinon tasapainoa. Kirja oli Rosa Liksomin Unohdettu vartti (Weilin+Göös, 1986). Olen joskus napannut kirjan kirjaston kierrätyshyllystä, koska yleensä Liksomin tekstit eivät ole jättäneet kylmäksi, eikä tämä tehnyt poikkeusta.

Unohdettu vartti on novellikokoelma, jossa viihdytään pohjoisen harvaanasutuilla seuduilla. Novellien henkilöt ovat yleisesti ottaen jollain tavoin syrjäytyneitä tai hieman vinksahtaneita persoonia. On rakkauden kaipuuta, on vihaa, on elämää. Elämän kirjo näyttäytyykin Liksomin novelleissa laajalla skaalalla. Ei olla kauniita, eikä rohkeita. Ennemminkin ollaan rumia ja erilaisia.

Mie jätän tämän rakhauen ja ikävän novellissa mies on päättänyt vihdoin ja viimein jättää rakkauden, koska pelkää, että on rakkauden kanssa yksin. Sillä ei ole sijaa, että nainen aina välillä häviää pitkiksikin ajoiksi jonnekin. Voihan sen naisen kanssa olla, vaikkei sitä rakastaisikaan. -Oletko ollut koskaan naimisissa? novellissa mieskaksikko tappaa aikaa vieraan kaupungin kapakassa. Ei ole kiire minnekään. Valomerkin jälkeen on aika palata matkustajakotiin. Yhteiseen huoneeseen, omiin vuoteisiin. Äitini synnytti minut kylpyhuoneen lattialla novellissa puolestaan nuorten vanhempien poika kertoo kohtalostaan. Koti vaikuttaa olevan tien päällä. Äiti jättää. Isä riehuu ja viedään pois. Äiti palaa uuden isän kanssa. Biologinen isä palaa takaisin. Rikkonaista ja karua on pojan elämä.

Tätä kirjaa sai lukea hymynkare suupielillä. Liksomin teksti on sarkastista ja terävää. Pidän myös siitä, kuinka Liksom käyttää murretta. Taitavalla tavalla. On pakko lukea joitakin kohtia ääneen, jotta saisi tekstistä vielä enemmän irti. Ikään kuin maistella murresanoja. Voi kuinka herkullisia ne ovatkaan. Pidän myös siitä, kuinka Liksom kertoo asiat. Kiertelemättä ja ykskantaan, vaikka lukija joutuukin usein hämmennyksen valtaan, mitä tapahtuu. Liksomin novellit ovat elämänmakuisia, mutta eivät todellakaan helpon elämän. Rujoja ihmiskohtaloita rumassa maailmassa.

Rosa Liksom on palkittu vuonna 1987 Kalevi Jäntin palkinnolla novellikokoelmista Yhden yön pysäkki ja Unohdettu vartti. 

Liksomin Unohdettu vartti kannattaa lukea, jos fiilistelee Liksomin uutuuden Everstinnan kanssa, eikä ole lukenut tätä mahtavaa novellipakettia aikaisemmin. Unohdettu vartti kannattaa myös lukea, jos on mukana Nipvetin novellihaasteessa. Itse en haastetta ottanut vastaan, mutta tällä kirjalla novellimäärä nousi 38 novellin verran.

Novellihaasteen yhteenveto

Ups. Johan meni nopeasti puoli vuotta. Marraskuun alkupuolella Reader, why did I marry him? -blogin Omppu Martin haastoi lukemaan novelleja. Innolla osallistuin haasteeseen, mutta kuinkas kävikään? Olisi riittänyt, että lukee vain yhden novellin sieltä täältä, mutta mitä teen minä? En osaa ilmeisesti lukea yksittäisiä novelleja joistain kirjoista, vaan koko kirja on kahlattava läpi. Tästä syystä ja kroonisesta ajanpuutteesta johtuen novellihaaste jäi osaltani tyngäksi. Vain kaksi novellikirjaa tuli luettua puolen vuoden aikana.

1. Rosa Liksom: Tyhjän tien paratiisit

Hyvin lyhyitä kertomuksia, jotka on jaoteltu kolmeen eri osioon: kotimaa, ulkomaat sekä talous ja urheilu. Erikoisia ihmisiä, jotka itse eivät pidä itseään yhtään omituisina. Yhteensä luettuja novelleja oli 44.

2. Alice Munro: Jupiterin kuut

Suhteellisen tavallisia ihmisiä elämänmakuisissa tilanteissa. Yleensä keski-ikäinen nainen miettii elämänsä miehen tai miesten edesottamuksia. Kirjan kieli on rikasta ja kaunista. Kirja tuli tietysti luettua kauttaaltaan. Novelleja kirjassa oli 11.

Lukemieni novellien loppusaldoksi jäi lopulta vain 55. Novellihaasteessa piti heittää arvaus kaikkien lukijoiden kaikista luetuista novelleista yhteensä. Saa nähdä, kauaksiko oma arvaukseni 3575 novellia jää. Lukijoita on suhteellisen paljon, jos vain kaikki omat lukemansa määräpäivään mennessä ilmoittavat. Ihaillen täytyy todeta, että hirmuisia novellimääriä ovat osa lukijoista lukenut. Lopulliset novellimäärät löytyvät täältä.

Loppuun vielä sellainen lisäys, että otin luettavakseni Agatha Christien Rikos yhdistää -kirjan. Kirjassa on 15 erillistä kertomusta. Kuvittelin, että kertomukset olisivat novelleja. En sitten kuitenkaan hyväksynyt näitä novellihaasteeseen, koska kertomusten välillä on löyhä side, joka kuljettaa etsiväkaksikon tarinaa eteenpäin.

Kiitos Omppu Martinille hienosta novellihaasteesta. Saa nähdä, lähdenkö mukaan seuraavaan novellihaasteeseen. Tykkään kyllä lukea novelleja.

Alice Munro: Jupiterin kuut

Helmikuussa kävi hyvä tuuri, kun voitin Facebookin Kirja.fi -sivustolla kaksi kirjaa. Toinen itselleni ja toinen ystävälleni. Koska olen itsekäs, luin ensin itse molemmat kirjat. Toisen, eli juuri lukemani Alice Munron Jupiterin kuut (Tammi, 2017) annan äidilleni, niin menee ihan prikulleen niin kuin kilpailussa sanottiin. Jupiterin kuut on ilmestynyt englanninkielisenä alkuteoksena The Moons of Jupiter vuonna 1982. Kirjan on suomentanut Kristiina Rikman.

Alice Munro on tunnettu novelleistaan, joten ei ihme, että myös Jupiterin kuut on novellikokoelma. Kesän loppu on kertomus Robertan ja hänen miehensä Georgen ja Robertan tyttärien Angelan ja Evan yhdestä illasta. Illan aikana perhe kyläilee Valerien luona. Ilta sinänsä on melko tavanomainen, mutta jokainen perheenjäsen ehtii miettiä elämäänsä hyvinkin syvällisesti. Roberta miettii hänen ja Georgen välillä olevaa ainaista kitkaa. Hän on valmis vetäytymään suhteesta ja aloittamaan uuden alun. George puolestaan ajattelee sitä, kuinka hän haluaisi tehdä työnsä rauhassa ilman sivullisia silmäpareja. Kotona ei kuitenkaan enää ole hetken rauhaa. Aina on joku paikalla. Angela ihmettelee, kuinka äiti, Roberta, on muuttunut. Hänen mielestään äiti on alistunut Georgen tahtoon. Eva puolestaan pukee sanoiksi sen, kuinka vihaa kesän loppua, koska on palattava takaisin isän luo. Hän kertoo myös ymmärtävänsä Georgea.

Kirjan nimikkonovelli Jupiterin kuut kertoo naisesta, jonka isä saa yllättäen pahoja sydänoireita. Isä on yhtäkkiä hyvin sairas ja haavoittuvainen. Hänelle ehdotetaan sydänleikkausta, mutta hän kieltäytyy menemästä operaatioon, kunnes taas päättääkin toisin. Nainen yrittää olla isänsä tukena. Samalla mielessä pyörivät myös muut asiat. Naisella on huono suhde toiseen tyttäreensä Nicholaan tai oikeastaan suhdetta ei ole, koska Nichola ei juurikaan halua äitiään nähdä.

Onnettomuus on novelli, joka kertoo kielletystä suhteesta. Musiikinopettaja Francesilla on intohimoinen suhde samassa koulussa työskentelevän luonnontieteiden opettaja Tedin kanssa. Tedillä ja hänen vaimollaan on suomalaiset sukujuuret. Vaimo on syrjäänvetäytyvä ja hiljainen. Frances puolestaan on leimattu vanhaksipiiaksi ja ikäneidoksi. Ted ja Frances tapailevat salaa, kunnes yhden kiihkeän tapaamisen aikana heidät keskeytetään. Tedin poika on loukkaantunut vakavasti. Tämä on sysäys sille, että lumipallot alkavat vieriä. Francesin elämä muuttuu kertaheitolla.

Jupiterin kuut on hieno novellikokoelma. Pidän siitä, kuinka Munro kuvailee kertomuksissa ihmisten elämää ja heidän ajatuksiaan. Novellien henkilöt ovat vailla loistetta ja kimallusta. He ovat aivan tavallisia ihmisiä omine ongelmineen. Novellien pääosassa on yleensä keski-ikäinen nainen, joka miettii suhdettaan elämänsä miehiin ja käyttäytyy ehkä hieman hupsusti. Novelleissa myös mietitään paljon sitä, kuinka elämä on heitellyt, ja olisiko jotain voinut tehdä toisin. Kirjan ilmestymisestä englanniksi on jo 35 vuotta. Siitä huolimatta kirjan novellit elävät hyvin tässäkin päivässä. Novellit ovat ajattomia ja hienoja kuvauksia yksittäisten ihmisten elämästä.

Erityiskiitokset pitää antaa kirjan kauniille kansipaperille, joka on Marko Tainan käsialaa. Kirja, jonka ulkoasu on visuaalisesti kaunis, tarttuu aina helpommin lukijan käsiin kuin tylsän tai ruman näköisen ulkoasun omaava kirja.

Kirjaa suosittelen luettavaksi, jos pidät elämänmakuisista novelleista. Kirja kuuluu myös Tammen Keltaiseen kirjastoon, joka on yleensä merkki laatukirjallisuudesta. 

Alice Munron Jupiterin kuilla osallistun Reader, why did I marry him? -blogin novellihaasteeseen. Kirjassa on 11 novellia, joista yksi on kaksiosainen.