Akseli Heikkilä: Veteen syntyneet

Toisinaan käy niin, että kun tartut johonkin kirjaan, huomaat heti ensisivuilta kirjan olevan helmi. Näin kävi minulle, kun aloin lukea esikoiskirjailija Akseli Heikkilän Veteen syntyneet -kirjaa (WSOY, 2019). Luultavasti kirja olisi jäänyt minulta kokonaan noteeraamatta, jos Bloggariklubi ei olisi esitellyt itse kirjailijaa ja kirjaa. Kiitos siis kuuluu Bloggariklubille, kustantajalle ja tietenkin itse kirjailijalle.

Tornionjokilaaksossa on kylä, jota ei löydy kartalta. Eeva on ollut pois kylästä neljä vuotta. Hän palaa kotikyläänsä nähdäkseen äitinsä. Äiti on kuitenkin kuollut. Jäljellä ei ole kuin velipuoli Alarik ja isäpuoli Eino. Kylä sen sijaan on entisellään. Joesta ei saa enää kalaa, koska vuosia sitten on tapahtunut rikos vanhoja uskomuksia vastaan. Alarik ja Eino kuitenkin jatkavat kalastusta päivästä toiseen, vaikka saalista ei tule. Eevan paluu avaa arpeutuneita haavoja ja unohtuneita muistoja. Kylän kesästä tulee kolea myös muuten kuin ilman puolesta.

En ole pitkään aikaan lukenut mitään näin kaunista tekstiä kuin nyt. Vaikka kirjan tarina on järkyttävä, voi lukija löytää tarinasta lukemattomia, loppuun asti ajateltuja virkkeitä. Teksti on runollista ja sanoja maistelee mielessään. Kirjan sanat ja virkkeet luovat tunnelmakuvia, jotka voi oikeasti aistia. Enää en ihmettele sitä, miksi kirjailija kertoi Bloggariklubilla kirjan olevan taideproosaa. En yleensä lainaa kertomakirjallisuudesta mitään postauksiin, mutta nyt on tehtävä poikkeus. Alla olevat kaksi lainausta ovat suoraan kirjasta.

Nilkkojen tasalla kelluu ohutta iltausvaa, leuan alla parveilevat veren perässä vikisevät hyttyset. (s. 71)

Ei surua pueta sanoiksi naapureita varten, se hunnutetaan omassa rauhassa, parsitaan laskokset kokoon neule kerrallaan, ommellaan napit, ketjut ja nauhat, sovitetaan ylle ja todetaan, että hyvin istuu. (s. 98-99)

Kauniiden virkkeiden lisäksi kirjan dialogit on käyty Tornionjokilaakson omalla murteella. Bloggariklubilla Akseli Heikkilä kertoi, että hänen isänsä oli tarkastanut murreosuuksien kirjoitusasun, jottei virheitä syntyisi. Vaikka itse en kyseistä murretta osaa, niin sitä oli mukava lukea ja yrittää toistaa vuorosanoja. Kaikkiin kirjoihin murre ei istu, mutta tässä se on löytänyt paikkansa.

Kirjan teemoja ovat äitiys, kosto ja uskomukset. Nyt täytyy vielä ihmetellä sitä, kuinka uskomatonta on, että mies voi kirjoittaa äitiydestä tällä tavoin. Äitiyden kuvaus on voimakasta ja väkevää, suloista ja silkkistä. Olen jollain tavoin hyvin hämmentynyt koko asiasta. Kerrassaan loistavaa tekstiä. On myös kiehtovaa, kuinka Heikkiä on yhdistänyt kirjan teemat yhdeksi kirjaksi. Uskomukset ovat usein tiukasti kiinni ihmisissä ja yhteisöissä. Niistä ei ole helppo irrottautua, koska mitä sen jälkeen jää jäljelle. Kosto puolestaan on jo sanana negatiivinen, mutta kukapa meistä ei olisi ikinä ajatellut, että kosto elää. Kirjassa Heikkilä kuvaa hyvin koston ja vihan suhdetta. Bloggariklubilla kirjailija kertoi, että kosto on merkki keskeneräisestä traumasta.

Akseli Heikkilä ja Anna-Riikka Carlson (WSOY)

Heikkilä kertoi bloggaajille myös, että aluksi kirjasta piti tulla Alarikin kasvutarina, mutta Eeva alkoi kiehtoa yhä enemmän ja enemmän mielessä, joten lopulta Eevasta tuli kirjan päähenkilö. Akseli Heikkilä on voittanut vuonna 2013 novellillaan Kadotetut suomut Maaseudun Sivistysliiton järjestämän Iso siika -kirjoituskilpailun. Veteen syntyneet pohjautuu voittonovelliin. Kyseessä on sama kylä, jossa isä ja poika istuvat veneessä kalastamassa.

Akseli Heikkilän Veteen syntyneet on kirja, joka kannattaa ehdottomasti lukea. Ihan jo pelkästään kauniin suomen kielen vuoksi. Mahtavana lisänä tulevat tietysti kiehtova tarina myyttisestä pohjoisesta kylästä.