Hannu Mäkelä: Musta on meri

Runohaaste vetelee viimeisiään ja nyt on viimeisen runokirjan postauksen aika tämän haasteen alla. Toivottavasti kuitenkin jatkan runojen lukemista. Tästä on auennut antoisa tie. Haasteen viimeisin lukemani runokirja on Hannu Mäkelän Musta on meri (Paasilinna, 2013). Tähän halusin tarttua ihan vain sen takia, että Mäkelän Muistan -teokset ovat ilahduttaneet minua suuresti.

Suomalainen mies on Venäjällä Volkonkan kylässä Mustanmeren äärellä. Vierellä on rakas. Runojen kautta mies katselee luontoa, omaa elämäänsä ja rakastettuaan. Runot ovat unenomaisia tulkintoja miehen elämästä ja irrallisuudesta. Mies peilaa myös omaa elämäänsä ystävien ja pois lähteneiden kautta. Tätäkö se on? Ikääntymistä. Ovatko kaikki suunnitelmat vaarassa sortua ja murtua? On kuitenkin rakas. Tärkeä ihminen, jolla on vieras kieli, mutta joka ymmärtää miestä jo pelkästä katseesta. On kuitenkin hetkiä, jolloin suhdekin on vaarassa kaatua. Kuinka kääntää kaikki siten, että matkaa voidaan jatkaa yhdessä tuumin? Elämä on samanaikaisesti raskasta ja rakasta.

Tykkään Hannu Mäkelän sanoilla leikittelystä. Kirjan runojen maailmaan on helppo heittäytyä. Kieli on kaunista ja puhuttelevaa. Kirjan runoista on myös löydettävissä tarina. Minulle tuli runoja lukiessa myös vahva tunne siitä, että Mäkelän on kirjoittanut runot omasta itsestään eli jonkinlaista omaelämäkerrallisuutta runoista löytyy myös. Voin tietysti olla täysin väärässäkin, mutta jotenkin Muistan -teokset ovat antaneet viitettä, että tällaisia runoja voisi miehen omasta elämästä löytyä.

Kirjan runot on luokiteltu sarjoihin ja ehkä sarjoittelu antoikin runoille enemmän ryhtiä ja yhtenäisyyttä, vaikka en voi kieltää, etteivätkö runot olisi puhutelleet ilman ryhmittelyäkin. Joka tapauksessa hyvin jäsenneltyjä. Tällaiseen runoteokseen on helppo tarttua sellaisenkin, joka lukee vähemmän runoja.

Hannu Mäkelän Meri on musta kannattaa lukea, jos pitää Mäkelän kirjoitustavasta. Tämä on hieno lukukokemus.

Avaat heti silmät ja katsot minuun,

kysyt pienellä unen raapimalla äänellä,

eikö minun tule lainkaan kylmä,

kun olen siinä hereillä ja mumisen.

Silti jatkan ja kaavin yhä vain kokoon

uuden kasan toivon ja lohdun sanoja,

joita kuitenkaan en millään kielellä

voi koskaan täysin osata.

Ote lainattu Hannu Mäkelän Musta on meri -kirjasta.

Hannu Mäkelän Musta on meri -kirjalla osallistun Reader, why did I marry him -blogin runohaasteeseen. Kirjassa on runoja yhteensä 54, mutta haasteeseen kelpuutan vain 53 runoa, koska kirjan ensimmäinen runo on Mäkelän suomennos Aleksandr Pushkinin runosta. Muistaakseni runohaasteessa oli tarkoitus käsitellä vain suomalaista runoutta.