Runohaaste vetelee viimeisiään ja nyt on viimeisen
runokirjan postauksen aika tämän haasteen alla. Toivottavasti kuitenkin jatkan
runojen lukemista. Tästä on auennut antoisa tie. Haasteen viimeisin lukemani
runokirja on Hannu Mäkelän Musta on meri
(Paasilinna, 2013). Tähän halusin tarttua ihan vain sen takia, että Mäkelän Muistan -teokset ovat ilahduttaneet
minua suuresti.
Suomalainen mies on Venäjällä Volkonkan kylässä Mustanmeren
äärellä. Vierellä on rakas. Runojen kautta mies katselee luontoa, omaa
elämäänsä ja rakastettuaan. Runot ovat unenomaisia tulkintoja miehen elämästä
ja irrallisuudesta. Mies peilaa myös omaa elämäänsä ystävien ja pois
lähteneiden kautta. Tätäkö se on? Ikääntymistä. Ovatko kaikki suunnitelmat
vaarassa sortua ja murtua? On kuitenkin rakas. Tärkeä ihminen, jolla on vieras
kieli, mutta joka ymmärtää miestä jo pelkästä katseesta. On kuitenkin hetkiä,
jolloin suhdekin on vaarassa kaatua. Kuinka kääntää kaikki siten, että matkaa
voidaan jatkaa yhdessä tuumin? Elämä on samanaikaisesti raskasta ja rakasta.
Tykkään Hannu Mäkelän sanoilla leikittelystä. Kirjan runojen
maailmaan on helppo heittäytyä. Kieli on kaunista ja puhuttelevaa. Kirjan runoista
on myös löydettävissä tarina. Minulle tuli runoja lukiessa myös vahva tunne
siitä, että Mäkelän on kirjoittanut runot omasta itsestään eli jonkinlaista omaelämäkerrallisuutta
runoista löytyy myös. Voin tietysti olla täysin väärässäkin, mutta jotenkin Muistan -teokset ovat antaneet viitettä,
että tällaisia runoja voisi miehen omasta elämästä löytyä.
Kirjan runot on luokiteltu sarjoihin ja ehkä sarjoittelu
antoikin runoille enemmän ryhtiä ja yhtenäisyyttä, vaikka en voi kieltää,
etteivätkö runot olisi puhutelleet ilman ryhmittelyäkin. Joka tapauksessa hyvin
jäsenneltyjä. Tällaiseen runoteokseen on helppo tarttua sellaisenkin, joka
lukee vähemmän runoja.
Hannu Mäkelän Meri on
musta kannattaa lukea, jos pitää Mäkelän kirjoitustavasta. Tämä on hieno
lukukokemus.
Avaat heti silmät ja
katsot minuun,
kysyt pienellä unen
raapimalla äänellä,
eikö minun tule
lainkaan kylmä,
kun olen siinä
hereillä ja mumisen.
Silti jatkan ja kaavin
yhä vain kokoon
uuden kasan toivon ja
lohdun sanoja,
joita kuitenkaan en
millään kielellä
voi koskaan täysin
osata.
Ote lainattu Hannu Mäkelän Musta on meri -kirjasta.
Hannu Mäkelän Musta on
meri -kirjalla osallistun Reader, why did I marry him -blogin
runohaasteeseen. Kirjassa on runoja yhteensä 54, mutta haasteeseen kelpuutan
vain 53 runoa, koska kirjan ensimmäinen runo on Mäkelän suomennos Aleksandr
Pushkinin runosta. Muistaakseni runohaasteessa oli tarkoitus käsitellä vain
suomalaista runoutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti