Kyllikki Villa: Ei eilistä, ei huomista – Runoja vuosilta 1964—2004

Otin taas haasteen vastaan. Reader, why did I marry him? -blogin Omppu Martin heitti blogissaan runohaasteen ajalle 6.1.—30.6.2017. Tarkoituksena on lukea itsenäisyytemme aikana julkaistuja suomalaisten runoilijoiden runoja. Minä kuulun juuri siihen joukkoon, joka ei kauheasti runoja lue. Toki luen joskus, mutta tämän haasteen aikana aion lukea huomattavasti enemmän.

Kirjastoonhan sitä sitten oli ensitöikseen mentävä ja runohyllyä tuijottamaan. Ensimmäiseksi osui käteen Ismo Alangon paksu teos Alangon lyriikoista. Olin kahden vaiheilla, mutta jätin kirjan hyllyyn, koska en ollut aivan varma, saisiko haasteeseen ottaa tällaisia teoksia. Aikani kirjoja selailtuani käteeni osui Kyllikki Villan Ei eilistä, ei huomista – Runoja vuosilta 1964—2004 (Like, 2005). Osa kirjan runoista on ollut aiemmin julkaisemattomia ja osa kokoelmista Ei, ei matkavakuutusta minulle (1976) ja Pitelen kiinni hetkestä kuin kädestä (1978).

Ei eilistä, ei huomista runot on jaettu seitsemän eri teeman mukaiseen lukuun. Huimaavan hetken omistamme kaiken on selkeästi teemaltaan rakkauspainotteinen. Kauniita, unenomaisia välähdyksiä kahden ihmisen rakkaudesta ja kaipuusta. Luopumisen teemoja käsitellään luvussa Sinäkö lähdit vai minä. Rakkaus on kuihtunut ja ero tullut. Kipuilua, yksinäisyyttä ja jopa vihaa löytyy näistä runoista. Kyllikki Villan runoteos ei tietenkään olisi mitään ilman matkoja ja niiden mukanaan tuomia tunnelmia maailman laidoilta. Näille runoteoksessa on omistettu yksi luku. Runoteoksessa on myös elämää, vastuuta ja velvollisuutta laajemmalti pohdiskelevaa runoutta luvun On vain uimataito alla. Äitiyden olemus on otettu runoteoksessa myös huomioon. Millaista on äidin ja lapsen välinen suhde sekä millaista on oman äidin ja itsensä välinen suhde. Asiat voivat kääntyä nurinniskoin, kun äitiyttä ajattelee eri näkökulmista. Matkakelloni viisarit sisältää runoja eroista ja lähdöistä, mutta myös vanhenemisesta. Kirjan viimeinen luku kokoaa kirjan hienoksi kokonaisuudeksi rakkaus- ja vanhenemisteemoillaan.

Olin iloinen, että tulin valinneeksi Kyllikki Villan runoteoksen ensimmäiseksi haastekirjaksi. Kyllikki Villa (1923—2010) oli maailmanmatkaaja, kirjailija ja suomentaja. Hänen runoissaan näkyy maailmanmatkaajan katse. Runot ovat moniselitteisiä ja kauniita. Muutaman rivin runo saattaa sisältää ainekset laajemmalle ajattelulle. Minullahan oli tarkoitus lukea yksi runo aamuisin, mutta ainakin Villan runot veivät mennessään. Huomasin avaavani kirjaa joka kerta, kun makuuhuoneessa kävin ja sängyn päälle istuin.

Kyllikki Villan Ei eilistä, ei huomista -runoteokseen kannattaa tarttua, jos tykkää lukea runoja. 133 runon kokoelmasta löytyy varmasti jokaiselle jotakin pohdittavaa.

Aamuvarhaisesta

yksin

hiljaisuudessa

käytän valkenevia tunteja

Se on kuin omistaisi talon

Lainattu Kyllikki Villan runoteoksesta Ei eilistä, ei huomista.

Kyllikki Villa ja Saara Villa: Äidin lokikirja

Lukupiirin yksi kesäluettava oli Kyllikki ja Saara Villan Äidin lokikirja (Like, 2013). Kirja valikoitui luettavaksi ainakin siitä syystä, että osa aiemmin lukemistamme kirjosta on herättänyt lukupiiriläisissä kaukokaipuun. Tässä kirjassa matkustetaan paljon, joten erittäin sopiva teos ryhmämme luettavaksi siis. Kirjan sai lainattua kirjastosta helposti ilman sen kummempia jonotuksia.

Äidin lokikirja perustuu suomentaja Kyllikki Villan vuosina 1965–1971 kirjoittamiin matkapäiväkirjoihin. Matkat tehtiin useimmiten rahtilaivoilla, jolloin Kyllikki pystyi hyödyntämään matkapäiviä tekemällä käännöstöitä. Matkojen aikana Kyllikin tytär Saara oli 5-12-vuotias. Äidin lokikirjaan Saara on lisännyt omia kommenttejaan ja selvennyksiä, jolloin kirjasta on saatu erittäin hyvä kokonaisuus.

Kyllikin ja Saaran matkat suuntautuivat Puolaan, Kreikkaan, Portugaliin, Etelä-Amerikkaan, Välimerelle sekä lopulta maailman ympäri. Kirjaa lukiessa Kyllikistä saa erittäin uskaliaan ja rohkean naisen kuvan. Kuinka moni nainen lähtisi yksinään pienen lapsen kanssa matkustamaan, kun aina ei ollut tietoa majapaikasta tai siitä, millä keinoin päästäisiin kotiin? Toisaalta rahatkin tuntuivat olevan usein vähissä, mutta uskomattomasti Kyllikki ja Saara kaikesta selvisivät. Kyllikki oli selvästikin hyvin moderni nainen ja onnistui toimimaan sellaisissakin tilanteissa, joissa oma kielitaito ei riittänyt. Saaran kasvaessa hänelle on selvästi jäänyt muistoja matkoista ja hän on osannut niitä mukavasti kommentoida kirjassa.

Yksi kirjan hienoja puolia oli ehdottomasti se, että Kyllikki oli rehellinen lapselleen. Hän kertoi asiat niin kuin ne olivat ja piti Saaraa tasavertaisena itsensä kanssa. Toisaalta lukupiiriläisiä hieman ihmetytti Kyllikin uskaliaisuus jättää Saara tuntikausiksi yksin meren rannalle leikkimään, kun hän itse teki käännöstöitään tai se, kuinka paljon matkoilla juotiin alkoholia. Voi tietenkin olla, että viinin ja samppanjan juonnit ovat olleet Kyllikille erikoistilanteita, jotka hän halusi mainita matkapäiväkirjassaan. Kirja antaa Kyllikistä myös sellaisen kuvan, että hän oli aidosti kiinnostunut paikallisesta väestöstä. Ei koskaan asettanut itseään parempaan asemaan tai suhtautunut paikallisiin ylimielisesti.

Lukupiiri piti kirjasta yksimielisesti ja useammalle kirja antoi samaistumismahdollisuuden. Viimeisen matkan, Maailman ympäri, osa lukupiiriläisistä totesi väsyttäväksi tai mielenkiinnottomaksi. Toisaalta yksi lukija piti juuri tätä tarinaa kirjan parhaimpana. Kyllikin rakkauselämä herätti myös paljon keskustelua lukupiirissä. Monesti vihjattiin jotain, mutta lukijalle jäi arvailujen varaan, oliko Kyllikillä suhteenpoikasta vai ei. Lukupiiri olisi ehdottomasti halunnut nähdä pienen lohkaisun Kyllikin henkilökohtaisista päiväkirjoista.

Kirjan teksti on mukavaa luettavaa. Teksti on paikoitellen vanhoillista, mutta ei häiritsevää. Äidin lokikirja antaa hienon kuvan sen aikaisesta maailmasta. Kirja kannattaa lukea, jos on kiinnostunut vieraista maista ja matkustelusta. Yksi lukupiiriläinen oli jopa lukenut katkelmia kirjasta tokaluokkalaiselle lapselleen, joka oli ollut hyvin kiinnostunut kuulemastaan. 

Lukupiirin tähtimäärät olivat kaikilla samanlaiset. Kaikki antoivat kirjalle 4 tähteä (asteikko 1-5).