Helmikuun Kirja vieköön!

Viime viikolla oli kevään toinen Baba Lybeckin emännöimä Kirja vieköön! -ilta. Olin tietysti paikan päällä, koska minullahan on kevään kirjallisuusiltoihin sarjalippu, eikä tällaista tilaisuutta voi jättää väliin. Odotukset olivat korkealla, koska tammikuun Kirja vieköön! -ilta oli huikea. Onneksi ei tarvinnut pettyä nytkään, koska ilta oli tälläkin kertaa varsin onnistunut.

Helmikuun kirjallisuusillan teemana oli, kuinka näkymätön tuodaan näkyväksi. Tilaisuus alkoi taas sillä, että Baba Lybeck astui pimennetyn salin näyttämölle kauniin punaisessa mekossa. Hän lausui otteen illan ensimmäisen vieraan Venla Hiidensalon uutuusromaanista Sinun tähtesi (Otava, 2017). Nyt täytyy myöntää, että Lybeck eläytyi kirjaotteeseen mahtavalla tavalla. Hiidensalon uutuuskirjassa etsitään totuutta. Kirjailijan suvussa kulkee tarina, jonka mukaan Albert Edenfelt olisi kirjailijan isoisän isä. Hiidensalo on teettänyt DNA-testin, joka ei vahvista, mutta ei myöskään kumoa mahdollista sukulaisuussuhdetta. Lybeck kysyi kaikilta kirjailijavierailta, mikä hänelle on tärkeää. Hiidensalon vastaus oli hieno: ”Suomen kieli ja kirjallisuus.”

Illan toisen kirjailijavieraan Mikko Rimmisen tekstiä tuli näyttämölle siteeraamaan Taisto Oksanen. Ja millainen tulkinta olikaan? Voimakas, ja sellainen, joka sai jonkin liikahtamaan selkäpiissäni. Rimmisen uutuusromaani Maailman luonnollisin asia (Teos, 2017) on Lybeckin mukaan kokeileva. Kirjasta löytyy uusia sanoja, ylimääräisiä merkkejä ja ilmeisesti kaikkea outoa normaaliin kirjaan kuulumatonta. Rimminen kertoi, että kirjasta tuli kokeileva, kun hänen kissansa, joka muuten poseeraa kirjan kannessakin, asteli pitkin tietokoneen näppäimistöä ja tekstin joukkoon ilmestyi outoja merkki- ja sanajonoja. Kissa on myös tärkeä osa kirjan tarinaa. Rimminen kertoi myös, että kirjallisuus on taiteilua viikatemiehen kanssa. Ja jos en väärin muista, niin Rimmisen mukaan elämän tarkoitus on mennä alaspäin tai jotain sellaista. En kirjoittanut muistiinpanoja esityksen aikana, joten meni hieman ohi. Lybeck mainitsi myös sen, että kirjassa on koko ajan tietty jännite. Tämä jäi mieleeni, koska Rimmisen Pölkyssä oli mielestäni myös erityinen jännite koko kirjan kertomuksen ajan. Maailman luonnollisin asia kyllä kiinnostaa ihan jo vain kissan takia. Tietenkin.

Väliajan jälkeen näyttämän valtasi Laura Eklund Nhaga. Hän lausui koskettavan otteen illan kolmannen kirjailijavieraan Koko Hubaran esikoiskirjasta Ruskeat tytöt (Like, 2017). Hubara oli kaksi vuotta sitten ystävänpäivänä ollut kammottavassa krapulassa. Hän oli päättänyt aloittaa blogin Ruskeat tytöt kirjoittamisen, koska hän halusi jollain tavalla tuoda julki omia kokemuksiaan ruskeana tyttönä. Hän halusi myös avata oman keskustelukanavan kaltaisilleen tytöille. Blogi sai hetkessä hirmuisen suosion. Yli 20.000 lukijaa. Blogisuosion kasvaessa Hubara sai mahdollisuuden tehdä blogipostauksistaan ja osin uusista teksteistä oman esseekokoelman. Hubaralle on tärkeää, että ihmiset tiedostaisivat, mitä rodullistaminen tarkoittaa. Lybeck kertoi saaneensa lukea kirjan etukäteen ennen julkaisua. Muutama kirjan kohta oli ollut sellainen, että Lybeckin oli pitänyt laittaa kirja sivuun ja vetää pitkään henkeä. Tämä oli illan se kirja, joka lähti heti kirjaston varauslistalle. Jononumero 1.

Illan viimeisen kirjailijavieraan Merete Mazzarellan uutuuskirjan tekstiä tuli lavalle lausumaan Kati Outinen. Yksinkertaisesti vaikuttavaa. Kohtaus romanikerjäläisistä, joka jäi pitkäksi aikaa pääkoppaan pyörimään. Mazzarella kertoo uutuuskirjansa Elämän tarkoitus (Tammi, 2017) olevan harakanpesä, josta löytyy pesäaineina lehtiä, höyheniä, kiiltävää foliota sekä yksi hopealusikka. Outisen esittämään katkelmaan viitaten Mazzarella sanoi, että kaikkia emme voi auttaa kaikkia, mutta voimme kuitenkin auttaa joitakin. Hän myös pitää myötätunnon tuntemista tärkeänä asiana. Elämän tarkoitusta kysyttäessä Mazzarella vastaa: ” A good enough human being.” Voisimme siis olla hieman parempia ihmisiä.

Maaliskuussa on kevään viimeinen Kirja vieköön! -ilta. Sinne on taas suunnattava askeleet, koska nämä illat ovat todella mielenkiintoisia. Ja pahoittelen taas kuvien huonoa laatua.

Tammikuinen Kirja vieköön! -ilta

Kirjablogeissa alkoi kohista vuodenvaihteen tienoilla. Tulossa oli kolme Baba Lybeckin luotsaamaa Kirja vieköön! -kirjallisuusiltaa Savoy-teatterissa Helsingissä. Kuulosti mielenkiintoiselta tällaisen kirjaharrastajan korviin tai pitäisikö sanoa silmiin. Blogeissa arvottiin myös lippuja tapahtumiin, joten arpalippuja kehiin. Ja niinhän siinä sitten kävi, että voitin sarjalipun ja vieläpä hauskasti Kirja vieköön! – blogista, jolla ei nimestä huolimatta ole kytköksiä itse tapahtumaan. Paitsi tietenkin se, että blogi on mukana yhtenä virallisena Kirja vieköön! -tapahtuman sparraajana.

Keskiviikkona 18. tammikuuta oli ensimmäinen kirjallisuusilta, joten suuntasin kohti Savoy-teatteria. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että Espan puiston poikki oikaistessani totesin puiston olevan vaarallisen liukas. Ilta alkoi teatterisalin valojen himmetessä ja Baba Lybeckin astellessa näyttämölle kauniissa, punaisessa mekossa lausuen dramaattiset alkusanat: ”Yhdysvallat.” Sanat jatkuivat ja pienen kohahduksen jälkeen sain alkusanoista otteen. Lybeck lausui otetta illan ensimmäisen vieraan Anu Partasen uutuusteoksesta Pohjoinen teoria kaikesta (Tammi, 2017). Partanen on asunut Yhdysvalloissa viimeiset kahdeksan vuotta. Yhdysvaltoihin muutto toi naiselle vastaan asioita, jotka ovat pohjoismaisessa yhteiskunnassa itsestäänselvyyksiä. Julkinen terveydenhuolto, koulutus, päivähoito. Asioita, jotka Suomessa kuuluvat kaikille, mutta Yhdysvalloissa nämä ovat palveluita, joista maksetaan, ja jos rahaa ei ole, niin ei tule palveluakaan. Partaselle oli etenkin julkisen terveydenhuollon puuttuminen tuottanut turvattomuuden tunnetta. Illan keskustelussa aiheena oli myös vapaus. Onko vapautta se, että meillä on julkiset palvelut kaikkien käytettävissä vai onko vapautta se, että voit valita, mistä palvelusta olet valmis maksamaan?

Näyttelijä Taisto Oksanen luotsasi illan seuraavan kirjailijavieraan Petri Tammisen näyttämölle tulkitsemalla Tammisen uusimman kirjan Suomen historia (Otava, 2017) sanoja. Kirjaa varten Tamminen haastatteli noin viittäsataa suomalaista kyselemällä heiltä, mikä heille on ollut mieleenpainuvin asia Suomen historiassa. Haastateltujen muistoista Tamminen koosti erilaisen historiankirjan, mutta varmasti sellaisen, joka kannattaa lukea. Lybeckin kysyessä Tammiselta, mikä hänen mieleenpainuvin historiamuisto on, niin Tamminen vastasi yllättäen, että Lahden 2001 dopingkäry. Tämä oli kuulemma myös monen haastateltavan historiamuisto. Jopa sellainen, että osa henkilöistä oli lopettanut hiihdon seuraamisen kokonaan dopingskandaalin tullessa ilmi. Eivätkä kuulemma ole vieläkään alkaneet seurata hiihtoa uudelleen.

Seuraavan kirjailijavieraan henkilöllisyys oli helposti arvattavissa Pekka Strangin tulkinnasta. Mies oli Jörn Donner. Jos ilta oli jo tähän asti ollut varsin mielenkiintoinen, teki Donner siitä huikean. Lähes joka kerta, kun Donner avasi suunsa, sai hän yleisössä aikaan naurunremakan. Donner on terävä sanailija. Hallitus esimerkiksi sai osansa Donnerin suorasukaisista puheenvuoroista. Donnerin uusin teos Suomi Finland (Otava, 2017) on satiirimainen teos satavuotiaasta Suomesta. Donnerin sanojen mukaan Otava pyytää kiskurihintaa pienestä kirjasesta. Niin tai näin. Kirja alkoi kiinnostaa, kuten myös viisikymmentä vuotta sitten julkaistu Donnerin Uusi maammekirja (Otava, 2017). Ihan jo sen takia, että myös allekirjoittaneella on tänä vuonna juhlavuosi. Vuosia tulee puolet vähemmän täyteen kuin itsenäisellä Suomella, joten onhan se tiedettävä, millainen Suomi oli syntymävuotenani.

Kolmen kirjailijavieraan jälkeen ilta oli puolessavälissä. Tauon jälkeen näyttämöllä oli vain kaksi nojatuolia. Mietin, kuinka haastattelu tapahtuu, koska vierainahan olisivat vielä presidentti Tarja Halonen sekä Tellervo Koivisto. Se selvisi pian. Näyttelijä Laura Malmivaara astui näyttämölle ja esitti kaksi kirjettä Anne Mattssonin kirjoittamasta Tellervo Koivisto -elämäkerrasta (Siltala, 2017). Tämän jälkeen Tarja Halonen ja Tellervo Koivisto astuivat käsikynkkää näyttämölle ja istuutuivat nojatuoleihin. Yleisö nousi ylös ja osoitti suosiotaan. Oloni oli epätodellinen ja taianomainen. Tässä hetkessä oli sitä jotain, jonka muistan pitkään. Baba Lybeck ei enää ollutkaan haastattelemassa, vaan haastattelijana oli Tarja Halonen. Vaikka nostan Lybeckille hattua, niin täytyy myöntää, että Halosen ja Koiviston kohtaaminen Savoy-teatterin näyttämöllä oli jotain todella mahtavaa. Halonen ja Koivisto ovat tunteneet toisensa jo pitkään. Halonen ohjasi keskustelua älykkäästi, mutta rennosti. Hauraan ja hennon näköinen Koivisto avasi keskustelussa omaa elämäänsä. Hän on nähnyt köyhyyden ja sen, kuinka Suomesta on kasvanut hyvinvointivaltio. Halonen kertoi myös, että Tellervo Koiviston slogan oli aikoinaan ja on varmasti edelleen: ”Ei tehdä tästä numeroa.” Tarja Halosen ja Tellervo Koiviston esiintyminen oli kerrassaan mieletön päätös illalle. Yleisö sai varmasti sen, mitä illalta hakikin.

Keväällä on vielä kaksi Kirja vieköön! -tapahtumaa. Helmikuussa on seuraava ja maaliskuussa viimeinen. Olen todella iloinen, että minulla on sarjalippu, jotta pääsen vielä osalliseksi näihin mahtaviin kirjallisuusiltoihin. Ja ihan viimeiseksi pahoittelen kuvien huonoa laatua. Eihän tuolla minun kännykkäkameralla mitään hyviä kuvia saa aikaiseksi.