Lucinda Riley: Orkideatarha

 

Mikä muu sopiikaan paremmin naistenviikkoon kuin jokin Lucinda Rileyn kirjoista? Minun valintani on Orkideatarha (Bazar, 2022). Jälleen kerran ihastuttavaa ja taattua Rileyta. Näihin kirjoihin on helppo rakastua ja onneksi näitä vielä ilmestyy, vaikka Lucinda Riley ei enää olekaan kirjoja kirjoittamassa.

Julian maailma on murtunut, kun hänen poikansa ja miehensä ovat menehtyneet auto-onnettomuudessa. Julia on palannut Ranskasta Englantiin. Julian sisar Alicia yrittää kanaemomaisesti huolehti pikkusiskostaan, mutta Julia ei halua apua. Hän haluaa piehtaroida surussaan yksin. Alicia saa kuitenkin houkuteltua Julian vierailulle Wharton Parkin sukukartanoon. Kartanoon, jossa heidän isovanhempansa olivat töissä. Julian muistoihin tulvivat ajatukset isoisästä Billystä, joka hoiti kartanon orkideakokoelmaa. Muistoihin nousee myös muuta. Kit, johon Julia pikkutyttönä ollessaan törmäsi kartanossa. Hämmästys onkin suuri, kun Julia tapaa taas Kitin. Nyt aikuisena naisena ollessaan. 

Vuonna 1939 Wharton Parkin tuleva perijä Harry myöntyy äitinsä avioliittoehdotukseen. Onhan Olivia kaikin puolin viehättävä nainen, vaikka oikeasti Harry ei osaa olla ollenkaan luonteva naisten seurassa. Harrylle on myös luotu upseeriura, vaikka Harry ei haluaisi asetta käteensä ottaa. Kun Euroopassa ja ympäri maailmaa alkaa todenteolla tapahtua taisteluita, on myös Harryn lähdettävä. Mies lähetetään Singaporeen. Harry haluaa pataljoonaansa mukaan Billyn, koska mies on ainoita henkilöitä, joihin hän täydellisesti luottaa. Sotavuodet kuluvat, eikä Wharton Parkissa tiedetä, kuinka miehille on käynyt. Elossa ovat. Harry siirretään Bangkokiin saamaan jatkohoitoa sodan aiheuttamiin terveysongelmiin. Mies toipuu, mutta kotimatka saa siirtyä. Hän on tavannut elämänsä rakkauden Lidian. Naisen, joka on aivan jotain muuta kuin kukaan muu nainen siihen asti. Harrya ei estä edes se, että hän on naimisissa Olivian kanssa. 

Orkideatarhassa on samanlainen rakenne kuin yleensäkin Rileyn kirjoissa. On kaksi eri aikakautta, jonka vaiheita lukija pääsee seuraamaan. Tarinat punoutuvat jollain tavoin yhteen, jolloin moni kysymys saa vastauksen ja nykyhetkessä elävien on helpompi ymmärtää taustaansa ja tapahtumia. Vaikka lukija yleensä tietää jo etukäteen kirjan rakenteen, ei tämä haittaa. On mielenkiintoista, kuinka Riley on yhdistänyt kaksi eri aikakautta ja maailmaa. Lukijan on luontevaa hypätä toisesta maailmasta toiseen. Lisäksi on nautittavaa, kuinka hienosti Riley on kuvannut maisemia ja tapahtumapaikkoja. Esimerkiksi Orkideatarhassa saatoin haistaa ja tuntea Bangkokin pikkukujat sekä Mekongjoen virtaamisen. 

Pidän siitä, kuinka Riley on saanut eloa henkilöhahmoihin. Heidän luonteenpiirteensä tulevat hyvin esiin. Luokkajaot ovat selvät, mutta siitä huolimatta se ei estä ystävyyttä kahden eri luokan välillä. Tämä kertoo siitä, kuinka ihminen voi luottaa toiseen, jos katsoo hänet luottamuksen arvoiseksi. Silloin ei ole mitään väliä, mistä yhteiskuntaluokasta olet lähtöisin. 

Jos nyt jotakin pitää oikein kritisoida, mielestäni oli outoa, kenet Julia tapasi, kun hän palasi Ranskaan. Ikävä ja täysin turha sivujuonne muuten hienoon tarinaan. Lucinda Riley kyllä osasi kirjoittaa vetoavia tarinoita. Tarinoita, jotka varmasti sykähdyttävät useimpien naisten sydämiä. En tiedä, lukevatko miehet Rileyn kirjoja, mutta jotenkin en usko, että olisivat kirjoista yhtä haltioissaan kuin naiset. Kauniit ja salaperäiset tarinat upeissa maisemissa uppoavat varmasti monien naisten sydämiin. 

Kirjan englanninkielinen alkuteos Hothouse Flower on ilmestynyt vuonna 2010. Kirjan on suomentanut Tuukka Pekkanen. Herkkien kansipapereiden takana on Laura Noponen. 

Lucinda Rileyn Orkideatarha on varma valinta sinulle, joka olet pitänyt muistakin Rileyn kirjoista. Säihkyvää tarinaa, jossa nenäliinapaketti kannattaa pitää lähistöllä.

Lämmin kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.