Kiran Desai: Menetyksen perintö

 

Naistenviikon haasteen toisena kirjana on Kiran Desain Menetyksen perintö. Heti alkuun on pakko myöntää, että kuvittelin kirjailijan olevan mies. Kirjailijan nimi ei nimittäin sanonut minulle yhtään mitään. Onneksi Google on viisas ja tietää minua enemmän. Kiran Desai on nainen ja siksi oikeutettu naistenviikon kirjapostaukseen. Kirjan luimme lukupiirissä ja se kyllä kirvoittikin melkoisia keskustelunaiheita.

Kanchenjungavuoren juurella, Himalajalla, asuu eriskummallinen pesue. Eläkkeellä oleva tuomari, jolle maailma näyttäytyy aina nurinkurisesti. Mikään ei ole koskaan hyvin tai oikeastaan on. Hänen koiransa Mutt on tuomarin elämän keskipiste. Tyttärentytär Sai on joutunut olosuhteiden pakosta muuttamaan isoisänsä luokse. Perheen kokki palvelee tuomaria ja Saita laittamalla päivät pitkät ruokia ja ajattelemalla poikaansa Bijua, joka on löytänyt onnensa New Yorkista. Oikeasti Biju on kaikkea muuta kuin onnekas. Hän on laitoin siirtolainen, jonka työpaikat vaihtuvat tiuhaan tahtiin. 

16-vuotias Sai on saanut kotiopetusta lähistöllä asuvien sisarten Nonin ja Lolan luona. Kun sisaruksilla tulee aita vastaan matematiikan ja luonnontieteen opetustyössä, siirtävät he vastuun Gyanille, joka voisi jatkokouluttaa tyttöä. Gyan on itsekin nuori, eikä aikaakaan, kun molempien nuorten sydämet läpättävät toisillensa. Nuoret näkevät vain toisensa. Muu maailma on heille ulkopuolinen. Ainakin hetken aikaa. Nepalin kansallismielisten noustessa kapinaan, huomaa Gyan yhtäkkiä olevansa mukana lietsomassa vastarintaa. Gyan alkaa miettiä suhdettaan Saihin tarkemmin, eikä voi ymmärtää, kuinka hän on voinut haksahtaa johonkin Sain kaltaiseen, paremman väen tyttäreen. 

Naistenviikon teemaan liittyvänä haluan nostaa Sain osuuden enemmän esiin, vaikka kirjan muutkin henkilöhahmot olivat vahvasti mukana juonessa. Ennen kuin Sai muutti isoisänsä luokse asumaan, oli hän ollut luostarikoulussa, josta oli puuttunut tavallisen naisen esikuva kasvavalle tytölle. Esikuva puuttui niin ikään tuomarinkin luona. Ainoa jollain tavoin normaali kontakti naisten elämään oli Nonin ja Lolan luona. Sen takia ei ollut ihmekään, kuinka hämmentyneeksi Sai itsensä tunsi, kun seksuaalisuus alkoi herätä hänessä. Sai oli aivan yksin naiseutensa kanssa. Hänellä ei ollut ystävättäriä, eikä minkäänlaista naisesikuvaa, johon olisi hieman voinut peilata omia tuntojaan.

Kiran Desai avaa kirjassaan naiskuvaa muullakin tavoin. Tuomarin historiaan on tietysti kuulunut vaimo, mutta millainen vaimo? Tyttö on ollut todella nuori, kun hänet on naitettu tuomarille tai siinä vaiheessa tulevalle tuomarille. Tuomarin lähtiessä opiskelemaan Englantiin, tuore vaimo jäi vuosikausiksi lapsuudenkotiinsa asumaan. Vastavalmistuneen tuomarin palatessa Intiaan, mies huomaa inhoavansa vaimoaan. Alkaa mielipuolinen väkivalta, jossa häviäjänä on tietenkin tuomarin vaimo. Kirjan kertomus antaa kauhistuttavan kuvan siitä, millaisiin perhehelvetteihin pakkonaitetut nuoret naiset saattava joutua. Siitä on rakkaus kaukana. 

Kirjan tarina on rankka. Todella rankka, vaikka kirjan alkupuoli antaakin kepeää ja hieman huvittavaakin kuvaelmaa Sain ja muiden elämästä keskellä viidakkoa. Fiktiivisen tarinan taustalla on kuitenkin historialliset tapahtumat 1980-luvun loppupuolella, kun kansallismieliset nousivat kapinaan. Armeijan oli lopulta pakko puuttua peliin, jotta mellakoinnit saatiin talttumaan. Ihmishenkiä menetettiin, korruptio kukki, viranomaisiin ei ollut luottamista, kaupat sulkivat ovensa. Aivan kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. 

Lukupiiriläiset pitivät kirjaa ahdistavana, vaikka kirjassa löytyikin paljon tragikoomisia piirteitä. Desai osaa kuitenkin kertoa tarinansa siten, että kirjaa ei voi jättää kesken. On pakko saada tietää, kuinka jokaiselle käy. On surua ja murhetta, mutta kirjan loppu on kuitenkin jollain tavoin hyvin kaunis kaikesta pahuudesta huolimatta. Keskustelua aiheutti myös se, kuinka kastijako on nykyään laitonta Intiassa, mutta sitä edelleen löytyy ympäri maata. Kastittoman ihmisen asema on täysin arvoton, ja vaikka intialaisia koulutettaisiin kuinka korkealle tahansa, ei koulutusmahdollisuutta ole missään tapauksessa kaikilla. Yhtä mieltä lukupiirissä oltiin siitä, että olisi pitänyt tuntea Intian kulttuuria ja historiaa paremmin, jotta olisi saanut vielä enemmän irti kirjasta. 

Kirjan englanninkielinen alkuteos The Inheritance of Loss on ilmestynyt vuonna 2006. Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi vuonna 2007 Otavan julkaisemana. Itse luin Seven-pokkareiden version vuodelta 2008. Kirjan on suomentanut Kristiina Drews. Kiran Desai on voittanut kirjallaan Booker-palkinnon vuonna 2006. 

Naistenviikon teemaan sopii hyvin sekin, että kirjailija on omistanut kirjansa äidilleen sanoilla: ”Äidilleni suurella rakkaudella”. 

Kiran Desain Menetyksen perintö on ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja. Kirjan tarina herättää paljon ajatuksia ja halua oppia tuntemaan Intian historiaa paremmin. 

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 4 (asteikko 1-5).