Katrine Engberg: Krokotiilinvartija

 

Toinen dekkari naistenviikolle. Katrine Engbergin Krokotiilinvartija (Otava, 2019) valikoitui lukemattomista kirjapinoista luettavaksi täysin sattumanvaraisesti. Ei ollenkaan huono valinta. Dekkarit vain yksinkertaisesti ovat oivaa kesäluettavaa.

Ikääntynyt Gregers löytää kolmekerroksisen kerrostalon alimman kerroksen asunnosta kuolleen nuoren naisen. Verta on joka paikassa ja naisen kasvoilla on omituinen kaiverrus. Mitä hänen naapurilleen on tapahtunut? Toki alakerran nuoret naiset pitävät jatkuvasti juhlia, mutta että tällaista piti tapahtua. Kerrostalon omistaa eläköitynyt Esther, joka asuu ylimmässä kerroksessa. Hän pitää niin ikään jatkuvasti kosteita viininmaisteluiltoja. 

Rikostutkijat Jeppe Kørner ja Anette Werner saavat tehtäväksi selvittää murhamysteerin. Jeppe on vastikään palannut pitkältä sairauslomalta. Hänen mieltään painaa avioero, eikä hän meinaa millään jaksaa puskea elämässänsä eteenpäin. Anette heittää tuon tuosta älyttömiä vitsejä, jotka eivät jaksa Jeppeä naurattaa. Sitä paitsi hän inhoaa sitä, kuinka Anette syö koko ajan ja epäterveellisesti kaiken lisäksi. Kaikesta eripurasta huolimatta työhön on ryhdyttävä. Murhamysteeri osoittautuu sitä sekavammaksi, mitä pidemmälle tutkimukset etenevät. Esther on kirjoittanut romaanin alkua, jonka murha on selvä toisinto nuoren naisen murhasta. Kuka on voinut päästä lukemaan romaanin käsikirjoitusta vai onko Esther itse syyllinen murhaan? 

Vaikka kirjan keskiössä on kaksi rikostutkijaa, nousee Jeppe heistä enemmän kirjan päähenkilöksi. Toisaalta tämä on ymmärrettävää kirjailijan kannalta. Elämän kolhuissa ryvettyneestä Jepestä on taatusti ollut helpompi kirjoittaa kuin Anettesta, jolla tuntuu kaikki menevän putkeen, eikä ongelmia ole. Henkilöhahmoja kirjassa on jonkin verran. Ei kuitenkaan liikaa, että menisi sekaisin, kuka on kuka. Engberg on hienosti saanut loihdittua henkilöille omat luonteenpiirteensä. Murhatun nuoren naisen isä on kaikessa itsekeskeisyydessään ärsyttävä, mutta samalla täysin hermoraunio. Kultturelli taideasiantuntija ja kirjailija Erik Kingo puolestaan on inhottava ja iljettävä koko komeudessaan. Kaikkitietävä, itsensä jalustalle nostanut mies, joka kuvittelee elävänsä elämää, jossa hän voi siirrellä ihmisiä kuin pelinappuloita. 

Kirjan juoni on mielenkiintoinen. Aina kun kuvittelee, että nyt selviää jotain, niin tulee seuraava ongelma vastaan. Johtolankoja riittää, mutta mistä ottaa kiinni ja mikä pitää paikkansa. Engberg on heittänyt tarinaansa täkyjä, jotka vievät harhaan, mutta näinhän se oikeassakin elämässä menee. Ei rikoksia ratkaista suoraviivaisesti. Aina tulee mutkia vastaan. 

Kööpenhamina on murhamysteerin tapahtumapaikka. Pidän tästä, vaikka en ole kuin kerran käynyt Kööpenhaminassa. Pystyin hyvin imemään kaupungin sykkeen ja erilaiset kaupunginosat. Lisäksi pidän ajatusta mukavana, että vaihteeksi dekkarin pääkeskus on Tanskassa ja Kööpenhaminassa. Kaikella kunnioituksella ruotsalaisia dekkaristeja kohtaan, mutta kyllähän niitä Ruotsin saarilla tapahtuvia rikoksia on jo melkoinen liuta. Ei sillä, etteivätkö nekin dekkarit hyviä olisi. 

Kirjan englanninkielinen alkuteos Krokodillevogteren on ilmestynyt vuonna 2016. Kirjan on suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen. Krokotiilinvartija aloittaa sarjan, jossa Jeppe ja Anette ratkovat rikoksia. Minulle tämä oli ensikosketus Engbergiin, enkä niin ikään ole lukenut sarjan muita osia. 

Katrine Engbergin Krokotiilinvartija on kelpo dekkari kesälukemistoon. Ei liian jännittävä, mutta tapahtumia riittää.