Vallilan Kansallisteatterissa: Saituri

 

Lähes puolitoista vuotta ehti kulua edellisestä Bloggariklubin tapaamisesta. Nyt pääsimme kuitenkin taas tapaamaan toisiamme. Ilmassa oli selvästi jännitystä. Tapaamispaikka oli Vallilan Kansallisteatterissa, joka sijaitsee Vallilan Konepajan alueella. Kyseessä on Kansallisteatterin Pienen näyttämön ja Willensaunan remontin väistötila. Uskomattoman rouhean kauniilta paikka näyttikin. Konepaja on jo itsessään asettanut paljon ehtoja, mitä tilaan saa rakentaa ja mitä ei. Kansallisteatterin ammattilaiset ovat kuitenkin onnistuneet loihtimaan upean tilan, jossa Konepajan karuus näkyy, mutta tilaan on saatu tuotua loistoa kierrätystavaroiden avulla. Kristallikruunut katossa tuovat vaikuttavaa vastakaikua Konepajan rosoisuudelle. 

Bloggariklubilaisina pääsimme näkemään Vesa Vierikon ohjaaman Molièren Saiturin ennakkonäytöksen. Täytyy sanoa, että vaikka olen kesällä pari kesäteatteriesitystä ehtinyt näkemään, oli Saituri jotain uskomatonta katsottavaa. Upeaa näyttelijätyötä hienojen lavasteiden ja upean valaistuksen keskellä. Koko ilta oli kuin yhtä ilotulitusta. Teatteri. Se on se, jota olen kaivannut. 💖

Markku Maalismaa
Kansallisteatteri: Saituri (2021)
Kuva © Stefan Bremer

Harpagonin (Markku Maalismaa) lapset Élise (Asta Sveholm, TeaK) ja Cléante (Jussi-Petteri Peräinen, TeaK) ovat molemmat rakastuneita. He ovat löytäneet mielitiettynsä, mutta kuinka kertoa asiasta isälle, joka ei ole valmis uhraamaan lapsillensa yhtään ropoa. Päinvastoin. Hän on tehnyt omat suunnitelmansa lastensa varalle. Tyttären hän aikoo naittaa vanhalle rikkaalle miehelle, joka maksaa kaikki hääkulut. Itse hän puolestaan aikoo naida Marianen (Marketta Tikkanen), joka on pojan rakastettu. Tästähän syntyy sellainen soppa, jossa Harpagon vahtii rahakirstuaan herkeämättä ja muut yrittävät kääntää asiat omaksi parhaakseen. 

Nautin siitä, kuinka Markku Maalismaa eläytyi saiturin rooliinsa. Vanha, käppänä ukko, joka rakastaa vain rahojaan. Harpagonin kokkina ja ajurina nähdään Juha Varis, joka saa melkoiset dialogit ja tapahtumat aikaiseksi Harpagonin kanssa. Kuinka vain mies voisi Harpagonia miellyttää, sen hän yrittää tehdä. Senkin uhalla, että valheella on usein lyhyet jäljet. Paula Siimes on uskomaton juonittelevana naisena Frosinena. Hän laskelmoi koko ajan, kuinka voisi itse hyötyä tilanteesta eniten. Näytelmässä on mukana kolme teatterikoululaista Asta Sveholm, Jussi-Petteri Peräinen ja Sami Lalou. He kaikki suorittavat taiteellista opinnäytetyötään isoissa rooleissa. Nuoret näyttelijät suoriutuvat urakastaan kiitettävästi.

Marketta Tikkanen ja Paula Siimes
Kansallisteatteri: Saituri (2021)
Kuva © Stefan Bremer

Näytelmän lavastuksen ja pukusuunnittelun takana on Tarja Simone. Pidin heti nähtyäni siitä, miltä näyttämö näytti. Takaseinä on tehty vanhoista ikkunoista ja ikkunanpokista. Näyttämön perällä olevien ovien ja ikkunoiden takaa siintää hieman vihreää kasvustoa. Siellä se puutarha on. Näytelmän puvut ovat upeita, vaikka naurattikin Heikki Pitkäsen housut, jotka näyttivät siltä kuin ne olisi tehty muhkeasta toppakankaasta. Lisäksi nauroin avoimesti sille, kun Harpagon käy kiinni poikansa paidasta roikkuviin nyöreihin ja kyselee niiden tarkoitusta. Hänhän ei voi ymmärtää sitä, kuinka lapset saavat tuhlattua vaatteisiinsa hirveitä summia. 

Saituri on vanha klassikko, joka kantaesitettiin vuonna 1668. Vaikka näytelmän valmistumisesta on vuosisatoja, toimii näytelmä edelleen. Siinä on elementtejä, joita jokainen voi löytää nykyäänkin omasta lähipiiristä vai väittääkö joku, ettei tuntisi ketään, joka ei haluaisi laittaa rahojaan yhtään mihinkään. Vastavuoroisesti on myös ihmisiä, jotka yrittävät hyötyä joka asiasta jotain. Sekin tuli näytelmässä hyvin esiin. Saituus on piirre, joka voi olla välillä ihan tervettä, mutta Molièren Saiturissa itaruus on jo sairautta. Tästä huolimatta näytelmä on hauska, koska se sisältää sellaisia elementtejä, ettei katsoja voi muuta kuin nauraa.

Markku Maalismaa, Karin Pacius ja Juha Varis
Kansallisteatteri: Saituri (2021)
Kuva © Stefan Bremer

Jokainen tietää, että koronarajoituksia taas kerran kiristettiin pääkaupunkiseudulla. On pakko todeta, että kulttuuria on kohdeltu tässä suhteessa kaltoin. Ymmärrän, kuinka vaarallinen korona on, mutta ainakin Saiturin ennakkonäytännössä turvallisuudesta oli huolehdittu loistavasti. Maskit kasvoilla katsomoon, Joka toinen rivi tyhjäksi. Samaa seuruetta olevat saivat istua vierekkäin, mutta muussa tapauksessa piti jättää väliin tyhjää tilaa. 

Vallilan Kansallisteatterin Saituri kannattaa mennä katsomaan, jos vain onnistuu lipun saamaan. Näillä näkymin esitykset näyttävät olevan melkoisen loppuunmyytyjä. Joka tapauksessa Saituri on kunnon klassista teatteria, joka varmasti jaksaa naurattaa.

Rooleissa: Sami Lalou (TeaK), Markku Maalismaa, Karin Pacius, Jussi-Petteri Peräinen (Teak), Heikki Pitkänen, Antti Pääkkönen, Paula Siimes, Asta Sveholm, Marketta Tikkanen ja Juha Varis 

Ohjaus: Vesa Vierikko

Suomennos: Arto af Hällström

Dramaturgi: Eva Buchwald

Lavastus ja pukusuunnittelu: Tarja Simone

Valosuunnittelu: Ville Toikka

Äänisuunnittelu: Esa Mattila

Naamioinnin suunnittelu: Petra Kuntsi

 

Kiitos Kansallisteatterille ja Bloggariklubille hienosta illasta.