19.4.2018

Teatterissa: Tyttö, joka käveli


Tammikuussa, kun mietin kevään teatteri-iltoja, heräsi mielenkiintoni Michael Baranin käsikirjoittamaa uutuusnäytelmää Tyttö, joka käveli kohtaan. Onneksi varasin liput Kansallisteatterin esitykseen, koska taas tuli nähtyä ja koettua jotain koskettavaa, eikä pelkästään iki-ihanan Seela Sellan takia.

Nuori nainen Eret (Aksa Korttila) rakastaa pitkiä kävelylenkkejä. Eräänä iltana tapahtuu jotakin, joka aiheuttaa Eretin vakaaseen ja rauhalliseen sinkkuelämään muutoksen. Eretin naapuri Edith (Pirjo Määttä) törmää pyörällään Eretiin. Törmäyksestä toivuttuaan Eret näkee Edithin. Edithissä on jotain tuttua ja turvallista. Aivan kuin Eret olisi törmännyt vanhaan ja hyvään ystävään, vaikka naiset eivät ole ikinä aiemmin toisiaan nähneet. Ikäeroakin on niin paljon, että Edith voisi olla Eretin äiti. Naisten välille syntyy omituinen ystävyyssuhde. Eretiä kiehtoo Edithin valtavan iso huoneisto ja kaikki se, mitä huoneisto ja sen omistaja pitävät sisällään. Edithin lähtiessä matkalle, pyytää hän Eretiä kastelemaan kukat. Tästä syntyy uusi töytäisy, joka vie Eretin vanhan naisen, Ewan (Seela Sella), luo.

Seela Sella, Pirjo Määttä ja Aksa Korttila
Kuva © Tuomo Manninen, Kansallisteatteri



Näyttämöllä nähdään vahva naistrio. Itselleni Aksa Korttila on uusi tuttavuus näyttämöllä, mutta voi kuinka tykkäsin nuoren naisen voimakkaasta eläytymisestä. Artikulointi on mahtavan selkeää. Rakastan tällaista, kun näyttelijän sanoja ei tarvitse arvailla. Toisaalta ei tarvinnut arvailla Pirjo Määtän ja Seela Sellan puheitakaan. Molemmat naiset ovat tietysti kunnon konkareita, mutta loistavia sellaisia. Pidin siitä, kuinka Pirjo Määttä pääsi tuomaan omaa ammattitaitoaan esiin näyttämöllä. Jotenkin kerta kerralta ihastun Määtän näyttelijäntaitoihin enemmän ja enemmän. Niin, ja Seela Sella. Ihan oikeasti aivan uskomaton tapaus. Seela Sella ei edes tarvitse kehusanoja, koska sen vain näkee, että nainen elää ja hengittää teatterista.

Seela Sella
Kuva © Tuomo Manninen, Kansallisteatteri



Tyttö, joka käveli on vaikuttava ja intensiivinen näytelmä. Välillä tuntuu siltä, että unohtaa hengittää, kun keskittyy näytelmän monologeihin ja vain kuuntelee ja imee sanoja itseensä. Näytelmässä on todellakin paljon monologeja, mutta esitys on hienon tasapainoinen, eikä kukaan naisista tule millään tavoin muita enemmän esiin. Arvostan todella paljon sitä, kuinka näytelmässä on kolme täysin eri-ikäistä naista, mutta kuinka näytelmä silti toimii erinomaisesti, vaikka aihe onkin rankka. Nautin myös siitä, millä tavoin näytelmä tuo esiin kolmen eri-ikäisen naisen kasvot. Nuori, heleäkasvoinen nainen. Keski-ikäinen nainen jo selkeine kasvonjuonteineen. Ikääntynyt nainen kauniine elämän mukanaan tuomine uurteineen. Ihastuttavaa katseltavaa.

Näytelmän lähes mustavalkoinen värimaailma luo unenomaisia tunnetiloja. Naisten puvustus on viehättävän yhdenmukaista ja hieman ehkä boheemia. Ja ne villasukat lämmittivät katsojankin mieltä. Kimmo Viskari on näytelmän visuaalisen suunnittelun takana ja siitä täytyy antaa ehdottomasti kiitokset. Yksinkertaisesti kaunista. Tyttö, joka käveli alkaa kauniilla Joan Baezin kappaleella Diamonds and Rust. Kappaleella, joka virittää katsojan oikeanlaiseen tunnelmaan. Musiikkia näytelmässä on enemmänkin, ja juuri sellaista, joka tuntuu sopivan aina kohtaukseen täydellisesti. Musiikista ja äänisuunnittelusta on vastannut Kristian Ekholm.

Pirjo Määttä ja Aksa Korttila
Kuva © Tuomo Manninen, Kansallisteatteri



Tyttö, joka käveli vaatii katsojalta keskittymistä. Kahden ja puolen tunnin esitys ei kuitenkaan tunnu pitkältä, jos on virittäytynyt oikealle aaltopituudelle. Tässä on näytelmä, joka jää mieleen pitkäksi aikaa.

Tyttö, joka käveli sain kantaesityksensä Kansallisteatterin Willensaunassa keskiviikkona 14.3.2018.

Rooleissa: Aksa Korttila, Pirjo Määttä ja Seela Sella

Ohjaus: Michael Baran
Visuaalinen suunnittelu: Kimmo Viskari
Valosuunnittelu: Aslak Sandström
Musiikki ja äänisuunnittelu: Kristian Ekholm
Naamioinnin suunnittelu: Jari Kettunen
Dramaturgi: Eva Buchwald

Näin esityksen medialipulla. Kiitokset Kansallisteatterille, kuten kiitos myös kuvalainauksista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti