Lukemattomien kirjojen pinossa on ollut jo lähes vuoden ajan
Kari Hukkilan Tuhat ja yksi (Teos,
2016). Sain kirjan viime vuonna Helsingin Kirjamessujen bloggaajatilaisuudesta.
Kiitokset kirjasta lähtevät siis kustantajalle. Omaatuntoani on hieman
kolkutellut, koska kirja on jäänyt aiemmin lukematta. Onneksi muistin kirjan,
kun tuli vuoroni ehdottaa lukupiirikirjaa. Ajattelin, että nyt olisi ehkä
jotain todella erilaista luettavaa, ja oikeassa olin.
Kirjan minä-kertoja riitaantuu sukunsa, ja etenkin veljensä
kanssa ja ryhtyy kirjoittamaan vastinetta heidän maahanmuuttajavastaisille
ajatuksilleen kirjailija Gustaw Herling-Grudzińskista ja hänen gulag-vankileirikokemuksistaan.
Kirjoitustyö kuitenkin keskeytyy, kun kertojan ystävä Mara ottaa yhteyttä ja
pyytää kertojan Roomaan. Mara on tutustunut etiopialaiseen Kurreen, johon myös
kertoja tutustuu. Kurre on paperiton ja yhteiskunnan ulkopuolinen yksilö. Mara
ripustautuu ailahtelevaiseen Kurreen, joka häipyy kuitenkin omille teilleen.
Kertoja seuraa tätä kaikkea vierestä, ja pohtii samalla kirjoitustyötään sekä elämää
itsessään filosofisten ajattelijoiden kautta.
Huh huh. Nyt täytyy sanoa, että lukupiiri piti parisataasivuista
kirjaa aivan liian täytenä. Kirjassa on paljon ja kaikkea. Lukijan oli välillä
vaikea saada selvää, oliko äänessä kertoja vai Mara. Jollain tavoin kirja ei
täysin avautunut lukupiiriläisille. Kirja vaikutti sekavalta, etenkin, kun
filosofisia ajatuksia rinnastettiin pikkuasioihin. Olisi pitänyt myös olla
enemmän tietämystä esimerkiksi Herlingistä, Wittgensteinista ja Aggesta, jotta
kirja olisi auennut paremmin. Siitä lukupiiriläiset olivat kuitenkin yhtä
mieltä, että Hukkila on todellakin pohtinut kirjoittamaansa ja hän kirjoittaa
todella älykkäästi. Jollain tavoin vain tuli tunne, ettei kirja ollut ehkä tarkoitettu
tällaisille aivan tavallisille tallaajille. Lukupiirissä pohdittiin myös sitä,
olisiko kirja toiminut paremmin, jos se olisi pilkottu useammaksi esseeksi.
Lukijan olisi ollut ehkä helpompi syventyä siihen, että nyt ollaan jonkin ison
ja filosofisen kysymyksen äärellä.
Kirjassa oli kuitenkin myös loistavia ajatuksia. Yksi
lukupiiriläinen oli napannut Facebook-sivuilleen kirjasta otteen: ”Asunto meni halvalla, ensin sitä maksaa
kalliisti menneisyydestään, sitten haluaa enää päästä siitä mahdollisimman
huokealla eroon.” Teksti sopii vallan mainiosti tilanteeseen, jossa
pitkään myynnissä ollut asunto tai mikä tahansa muu asia myydään edullisesti, vaikka siitä itse ollaan
vuosikymmenten saatossa maksettu paljon.
Teoksen bloggaajatilaisuudessa Hukkila itse kertoi, että
kirja on pitkään tehtyjen muistiinpanojen tulos. Hän kertoi myös, ettei kirja
ole juonivetoinen, mutta siinä on paljon keskusteluja ja paljon ajatuksia. Tämän
lukupiiriläiset myönsivät olevan juurikin näin. Kirjan kaupunkikuvauksista
Hukkila kertoi, että hän on itse joko asunut tai viettänyt paljon aikaa kyseisissä
paikoissa. Täytyy myöntää sekin, että kaupunkikuvaukset olivat hyviä ja lukija
pystyi näkemään kirjan paikat silmissään.
Kari Hukkilan Tuhat ja
yksi kannattaa lukea, jos pitää filosofisesta ajattelusta ja nauttii
isoista ajatuksista.
Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 3 (asteikko 1-5).
Minä pidin tästä kirjasta kovasti. Itse asiassa rankkaan sen edelleen vuoden parhaimpiin. Luulen kuitenkin, että viehätys ei minun(kaan) kohdallani tullut niinkään itse tarinasta kuin siitä historian syklisyyden teemasta, joka kirjan läpi rakentuu. Se soitti sen verran monia kelloja itsessäni.
VastaaPoistaKirja sai myös minut lainaamaan tekstipätkiä, mitä en yleensä kovin herkästi tee. https://jakaikkeamuuta.blogspot.fi/2017/02/tuhat-ja-yksi-tama-olisi-ansainnut.html
Kävinkin katsomassa jo aiemmin postaustasi. Lukupiiri oli yhtä mieltä siitä, että Hukkila on todella paneutunut asiaan. Itse hieman ihmettelin, miksi kirja ei kauheasti auennut itselleni. Mietin, olisinko johonkin toiseen ajankohtaan jaksanut keskittyä kirjan sanomaan paremmin, koska kesälomalla aivot olivat todellakin narikassa, mikä sinänsä on tietysti hyvä asia. :)
Poista