Kathryn Stockett: Piiat

Helmikuun lukupiirikirjana oli Kathryn Stockettin Piiat (WSOY, 2010). Itse en päässyt lukupiiriin osallistumaan, koska olin teatterissa, mutta annoin omat arviointini jälkikäteen. Jälkikäteen arviointikin on helppoa, koska käymme keskustelua Facebookissa, jonne keskustelumme jäävät muistiin. Tietysti jäin paitsi keskustelun eri vivahteista ja kiivastahtisuudesta. Kirjan englanninkielinen alkuteos The Help on ilmestynyt vuonna 2009. Kirjan on suomentanut Laura Beck.

Eletään 1960-luvun Mississippissä Jacksonin kaupungissa. Rikkaat, valkoiset kotirouvat palkkaavat mustia naisia hoitamaan kotityöt ja lapset, jotta voivat itse keskittyä enemmän tenniksen peluuseen, auringon palvontaan ja naisyhdistyksen toimintaan. Mustat kotiapulaiset tekevät alipalkattua työtä ja joutuvat päivittäin kuulemaan, kuinka paljon kantavat tauteja mukanaan ja kuinka tyhmiä ovat. Skeeter on yksi valkoisista naisista, jolta odotetaan samaa kuin muiltakin arvonsa tuntevilta valkoisilta. On vain löydettävä aviomies, mutta onneksi siinäkin on auttavia ystäviä lähellä. Skeeter on kuitenkin erilainen. Hän alkaa nähdä ongelmia siinä, kuinka värillisiä kotiapulaisia kohdellaan, eikä häntä edes välttämättä kiinnosta konservatiivinen perhe-elämä. Skeeter ryhtyy uhkarohkeaan hankkeeseen. Hän haluaa tehdä kirjan mustien kotiapulaisten elämästä. Hanke on vaikea. Mustat kotiapulaiset eivät halua sekaantua näin vaaralliseen toimintaan, koska työpaikkojen menetykset pelottavat. Lopulta Skeeter kuitenkin saa avukseen mustat kotiapulaiset Aibileenin ja Minnyn. Tiedossa on salaisia kohtaamisia, pelkoa ja jännitystä, mutta myös toiveita paremmasta tulevaisuudesta.

Piiat oli lukupiiriläisten mielestä hauska, mielenkiintoinen ja jännittävä. Eräs lukupiiriläinen totesi myös, että kirja oli tarpeellinen lukukokemus itseään peritiedostavalle vanhalle pierulle etenkin näinä hämmentävinä aikoina. Kirjaa pidettiin myös sellaisena, jonka ahmii nopeasti, koska haluaa tietää, mitä tapahtuu. Toisaalta minä ja eräs toinen lukupiiriläinen pitivät kirjan alkua tahmeana ja tarina ikään kuin irtautui vasta sitten, kun oli jonkin verran kirjaa ehtinyt lukea. Järkyttävää kirjassa oli se, että tällaista on ollut viitisenkymmentä vuotta sitten Yhdysvalloissa. Toki rasismi kukkii ja kukoistaa nykypäivänäkin ympäri maailmaa, eikä Mississippissä taida tasa-arvoa olla vieläkään.

Kirjan henkilöistä keskusteltaessa lukupiiriläiset pitivät Skeeteriä rohkeana. Hän uskalsi kyseenalaistaa koko maailmankuvansa äitiään myöten. Piikojen asemaa pidettiin lähes samana kuin orjan. Valkoisista naisista Hilly oli kaikkein pahin. Hän puhui värillisille kotiapulaisille kuin vähä-älyisille ja yritti tehdä kaikkensa, jotta luokittelu valkoisten ja mustien välillä olisi selvä. Oikea kaksinaismoralistien kuningatar. Mustille omat ulkokäymälät, etteivät bakteerit ja taudit tartu valkoiseen ihmiseen. Samaan aikaan kuitenkin nämä mustat hoitivat valkoisten lapsia ja tekivät ruokaa koko valkoiselle perheelle. 

Puhuttelevimmat aiheet kirjassa ovat rasismi ja ystävyys. Rasismi taitaa olla iäisyysongelma maailmassa. Maailma muuttuu, mutta hitaasti. Täytyy kuitenkin muistaa, että mahdoton asia on jonakin kauniina päivänä mahdollista. Muutokset eivät kuitenkaan tapahdu itsestään, vaan jonkun on toimittava siitäkin huolimatta, että muutokset aiheuttavat aina jollekin osapuolelle kärsimystä. Itse pidin erityisesti siitä, kuinka kirjassa oli kuvattu ystävyyttä. Lapsuudesta asti kestänyt ystävyys voi katketa hetkessä, kun mielipiteet eroavat toisistaan täydellisesti. Toisaalta uusi ystävyys voi saada alkunsa sellaisten henkilöiden kesken, joilla ei olisi ikinä kuvitellut olevan mitään yhteistä.

Kathryn Stockettin Piiat on tehty myös elokuvaksi (2011) asti. Octavia Spencer voitti roolisuorituksellaan parhaan naissivuosan Oscarin. Itse en ole elokuvaa nähnyt, mutta kiinnostaisi nähdä, kuinka Spencer vetää Minnyn roolin. Minnyn, joka on kirjan yksi mahtavimmista henkilöhahmoista.

Stockettin Piikoja suosittelen luettavaksi ihan jo pelkän tarinan vuoksi. Mielenkiintoinen tarina, joka ei jätä kylmäksi. Itse tarvitsin nenäliinapakettia apuvälineeksi kirjaa lukiessani. 

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 4 (asteikko 1-5).