Eppu Nuotio: Mutta minä rakastan sinua

Kävi sitten sillä tavoin, että eräänä kauniina päivänä, kun tulin töistä kotiin, löysin postin joukosta pienen paketin. Mitä ihmettä? Paketin avattuani tajusin, etten ollut peruuttanut kirjakerhon kuukaudenkirjaa tai voisin melkein vannoa peruuttaneeni kirjan, mutta en sitten kuitenkaan ilmeisesti ollut. Paketista ilmestyi Eppu Nuotion Mutta minä rakastan sinua (Otava, 2015). Olin nähnyt kirjasta paljon mainontaa, mutta jotenkin en ollut innostunut kirjasta. En kuitenkaan palauttanut postin mukana tullutta kirjaa, koska omapahan oli mokani, jos olin unohtanut kirjan peruuttaa. Vilkaisu paikallisten kirjastojen yhteiselle Internet-sivustolle kertoo, että kirja on todella suosittu. Kirjavarauksia on kymmenittäin.

Karin Kiurukorpi ja Lauri Eriksson törmäävät toisiinsa asuntonäytössä. Kohtalo puuttuu peliin ja ohjaa naisen ja miehen tutustumaan toisiinsa. Alkaa pitkien kävelyretkien kausi. Kävelyretkien, joiden aikana Karin ja Lauri kertovat toisilleen elämästään ja opettavat toisilleen asioita, joista toinen ei tiennyt aikaisemmin mitään. Molemmat ovat omalla tahollaan eronneita. Karin, 52-vuotias historianopettaja, on kaivannut elämäänsä ihmistä, jolle puhua ja jonka kanssa keskustella. Lauri, 53-vuotias insinööri, puolestaan on päättänyt, ettei enää ryhdy suhteisiin naisten kanssa. Käy kuitenkin niin, että Karin ja Lauri ajattelevat koko ajan vain toisiaan. Tekstiviestit lentävät ja olo on kuin rakastuneella teinilapsella, leijuva ja hymyilyttävä. Rakkaus on kuitenkin myös riuduttavaa, ja niin myös Karinin ja Laurin suhteessa. Helpolla Karinia ja Lauria ei päästetä. Molemmilla on esteitä ylitettävänään rakkauden kivikkoisella tiellä.

Nuotion teksti on helppoa luettavaa. Turhat kikkailut on jätetty pois. Kuvaukset ovat hyvin laadittuja. Sahraminkeltainen tapetti. Vihreä kesämekko. Voin nähdä lukemani silmissäni. Jos jotain musiikista ymmärtäisin, kuulisin myös erilaiset viulukonsertot korvissani. Henkilöhahmot ovat hyvin tavallisia ja samaistuttavissa olevia. Tarina etenee loogisesti, eikä lukijan tarvitse miettiä, kuinkas tähän nyt jouduttiin. Mutta minä rakastan sinua on yksinkertaisesti kaunis ja lämminhenkinen kirja. Jos kirjasta suunniteltaisiin joskus elokuvaa tehtäväksi, en sitä haluaisi nähdä. Se tulisi taatusti olemaan pettymys.

Eppu Nuotio on saanut ujutettua kirjaansa myös paljon ajattelemisen aiheita. Kuuluuko rakkaus vain nuorille ja kauniille? Voivatko keski-ikäiset hullaantua toisiinsa täysin siemauksin? Entä seksuaaliset tabut? Uskaltaako niistä puhua ääneen?

Kirjan luettuani olen enemmän kuin tyytyväinen, että kirjan peruuttaminen unohtui. Pelkäsin siirappimaista rakkaustarinaa, mutta sain jotain aivan muuta. Kirjan, joka jää mieleeni pitkäksi aikaa. Kirjan, joka kertoo tavallisten keski-ikäisten ihmisten rakkaustarinan. Kirjan, joka antaa uskoa rakkauden voimaan. Kirjan, johon varmasti tulen palaamaan. Tätä kirjaa voin ehdottomasti suositella henkilöille, jotka pitävät kotimaisesta proosasta. 

Tähtiä kirja saa 4½ (asteikko 1-5).