Voihan vanupuikko!

En ole millään tavoin aamuihminen. Haluaisin herätä kaikessa rauhassa. Viettää aamiaispöydän ja sanomalehden ääressä kiireettömästi pari tuntia. Totuus on kuitenkin se, ettei se ole oikeastaan ikinä mahdollista. Arkiaamuisin on pakko herätä herätyskellon ääneen. Viikonloppuisin sen sijaan herra Karvajalka toimii elävänä herätyskellona.

Lakkaan kynteni yleensä sunnuntaisin, jolloin lakkaus pysyy suhteellisen siistinä keskiviikkoon, torstaihin saakka. Keskiviikkona ajattelin ennen vesijumppaa, että otankin kynsilakat pois kynsistä ja lakkaan kynteni uudelleen vesijumpan jälkeen. Yleensä pidän muutaman lakattoman päivän loppuviikosta, mutta koska töissä oli torstaina tiedossa yksi tärkeä palaveri, halusin kynsieni olevan siistit ja kauniit. Siis tuumasta toimeen. Valitsin kynsilakan, joka kuivuu nopeasti, koska useamman kuin kerran, olen herännyt aamulla peitonjäljet kynsissä. Lakkasinpa samalla varpaankynnetkin. Nättiä illan hämyssä katsottuna.

Aamulla normaalit aamutoimet pienen kiireen kera kuten tavallisesti. Päivävoidetta levittäessäni huomasin, että olen taas kerran levitellyt kynsilakat pitkin poikin. On samalla tullut lakattua kynsinauhat ja hieman ihoakin. Äkkiäkös ne vanupuikolla ja kynsilakanpoistoaineella puhdistaa. Aseet esiin ja taisteluun. Vasemman käden sotkut on äkkiä hoidettu. Jatkan touhua ottamalla kynsilakanpoistoainepullon vasempaan käteen. Työnnän vanupuikon puhdasta päätä pullon sisälle ja kallistan pulloa. Sitten iskikin aamupiru. En tiedä, mitä tapahtui, mutta tajuan, että kynsilakanpoistoaineet lentelevät pitkin poikin. Paita on märkänä aineesta. Vanupuikko lentänyt ties minne.

Revin paidan pois päältäni. Kaadan lavuaarin reunalla olleen kissan juomaveden lavuaariin. Pesen mukin huolellisesti ja laitan uuden, tuoreen veden tilalle. Sitten alan etsiä vanupuikkoa. Ei näy lattialla. Ei näy peilikaapissa. Ei ole lentänyt pyykkikoneeseen. Ei ole pyykkitelineen päällä. Mysteerio. Ryntään ulos kylpyhuoneesta ärräpäitä päästellen ja sanon miehelle, joka täällä asuu, että kylppäriin hävisi käytetty vanupuikko.

Mies häviää kylpyhuoneeseen taskulampun kanssa. Etsin puhtaan paidan kastuneen tilalle. Samassa vilkaisen sormiani. Oikean käden kynnet ovat sen näköiset kuin olisivat uitetut kynsilakanpoistoaineessa ja niinhän ne ovatkin. Ryntään kylpyhuoneeseen hakemaan kynsilakkapulloa. Korjauslakkaan oikean käden kynnet ja  siltä ne näyttävätkin. Tuijotan kelloa, joka etenee taas liian nopeasti. Silmälasien pesua ei voi suorittaa, koska kynnet ovat juuri lakatut. Väsään itselleni kiireesti aamupalaleivän. Teen haudutus jää tänä aamuna muutamaan minuuttiin.

Ruokapöydän ääreen leivän ja teen kanssa. Meikkaan kasvojani ja vilkuilen kelloa. Kolme minuuttia aikaa lukea lehti, syödä leipä ja juoda tee. Kuinka sanomalehti on tänä aamuna normaalia paksumpikin? Mies tulee kylpyhuoneesta ja sanoo, että ei löydy vanupuikkoa. Vastaan, että kai se sitten kahden kuukauden kuluttua löytyy, kuten löytyi se yksi herra Karvajalan leluhiirikin, joka mystisesti katosi ja yhtä mystisesti löytyi.

Lopulta pääsen lähtemään junalle. Olen auttamattomasti myöhässä, joten joudun oikeasti pitämään kiirettä ehtiäkseni junaan. Tänään oli sinä suhteessa onni myötäinen, että kun tulen laiturille, juna saapuu paikalle ja voin kävellä suoraan sisälle junaan. Ei tarvinnut seisoa asemalaiturilla palelemassa ja odottamassa junaa. 

Iltapäivällä mies, joka täällä asuu, soittaa minulle. Kertoo, että sinulle tuli musta laatikko. Jee! Livbox-päivä! Seuraavaksi mies kertoo löytäneensä vanupuikon. Kysyn, missä se oli. Mies vastaa: ”Kynsilakanpoistoainepullossa.”