Vanhuus ei tule yksinään

Herätyskello soimaan. Silmälasit pois päästä, jotta näen tarkemmin, mihin kohtaan herätysviisarin laitan osoittamaan. Kynsien leikkaaminen. Silmälasit pois päästä, jotta näen tarkemmin, mitä olen tekemässä. Irronneen napin ompelu. Silmälasit pois päästä, jotta näen laittaa langan neulansilmään. Edelleen silmälasit pois silmiltä, jotta näen paremmin ommella irronneen napin paikalleen. Mitä, iskikö ikänäkö?

Silmälääkärin vastaanotolle. Kerron epäilykseni ikänäöstä ja kerron esimerkkejä. Silmälääkäri nyökyttelee ja toteaa, että nämä ovat ensioireita. Tutkitaan ja annetaan diagnoosi. Ikänäköhän se on alkanut vaivata. Resepti kouraan ja ensimmäisiä moniteholaseja eli mummolaseja hankkimaan.

Nyt on mummolasit hankittu, eikä tarvitse enää ottaa silmälaseja jatkuvasti silmiltä pois. Ehkä tämä tästä.

Arkiaamu ja väsyneen näköinen keski-ikäinen ja äkäinen akka katsoo peilistä minua. Totean kuvan kuuluvan minulle. Otan hiusharjan käteeni ja suin hiuksiani. Jaa, kissankarvakin on hiusteni joukossa. Otan karvasta sormilla kiinni ja mitä? Karva ei irronnutkaan. Mitä ihmettä? Otan karvasta paremman otteen ja kiskaisen. Auts! Karva olikin minun hius ja täysin harmaa! Yhdessä yössäkö harmaannuin? Etsin lisää harmaita hiuksia. Ei löydy. Ei muuta kuin työpäivää kohti, mieli astetta alempana, nytkö tämä harmaantuminen alkaa?

Työpäivät tuntuvat päivä päivältä raskaammilta. Ote tuntuu irtoavan. Ajatukset eivät pysy kasassa, enkä enää muista kaikkia asioita ilman sähköposti- tai kännykkämuistutuksia. Onpa minulla jopa perinteinen kalenterikin muistin virkistämiseksi. Vanhuusko on iskemässä? Miksi nuo nuoret tuntuvat niin ripeiltä ja vahvoilta?

Tynkätyöviikon päätteeksi suoraan päiväunille kotiin päästyäni. Olen unet ansainnut. Raadoinhan minä jälleen täyden työpäivän. En ehkä kovin tehokkaasti, mutta minkäs voin kaaokselle, joka työpöydälläni ja sähköpostissani vallitsee. Yritän perjantaina selvittää kaaosta, kun muut viettävät vapaita. Tehokasta työaikaa, kun ei ole muita häiriötekijöitä työpaikalla.

Päiväunien jälkeen minua katsoo jälleen peilistä keski-ikäinen nainen. Ei ehkä niin äkäinen kuin aamulla. Kuva kuuluu jälleen minulle itselleni. Hiuksetkin sojottavat joka suuntaan päiväunien jäljiltä. Hiusharja käteen ja harja työhön. Mitä? Taas harmaa hius! Ja onko tuolla toinenkin? Ei, ei se ollutkaan. Vain yksi löytö tällä kertaa. Vanhuus ei näemmä tule yksinään ja onneksi kampaaja-aikakin on varattuna.

Milloinkohan siitepölykausi helpottaa ja miksei siitepölyoireilu helpotu iän myötä?

Hämähäkki

Heräsin aamulla viiden tienoilla käydäkseni vessassa. Kissa päätteli tästä, että on aamu. Mennessäni takaisin sänkyyn, alkoi maukumiskonsertti. Puolisen tuntia sinnittelin, kunnes nousin ylös. Mies, joka täällä asuu, ei ollut kuulevinaan elävän herätyskellon vaatimuksia heräämisestä.

Noustessani ylös, ajattelin olla vain hetken ylhäällä ja mennä vähän ajan kuluttua jatkamaan unia. Niinhän minä kuvittelin. Totuus oli se, että kissa päätti pysytellä ulkona, joten eihän se auttanut muu kuin pysytellä hereillä. Kissammehan on flexin päässä terassillamme, koska ei saa kulkea vapaana. Eläinsuojelijoille tiedoksi, että kissamme ei kärsi tästä, vaan hyväksyy tämän täysin.

Seitsemän aikaan päätin nauttia aamiaisen sanomalehden kera. Olinhan jo siihen mennessä käynyt läpi parin viikon aikana tulleen roskapostipinon. Päivästä näytti tulevan kaunis. Tästä innostuneena puin aamupalan jälkeen ulkovaatteet päälleni ja lähdin kissan kanssa ihmettelemään kaunista sunnuntaiaamua.

Voi sitä kissan riemua. Ihania tuoksuja, hankikanto ja auringonpaiste. Lintujen laulua ja paljon ihmeteltävää. Jos ihmislasta kevät innoittaa, niin innoittaa se kissaakin. Puolen tunnin ulkoilun jälkeen käväisimme sisätiloissa kääntymässä lähteäksemme heti kohta takaisin ulos.

Kissamme suunnisti kohti vesitornin tonttia. Mahtavat lumivallit ovat edelleen talven jäljiltä vesitornin tontin suojana. Kissallehan se on helppo kavuta kukkulan kuninkaaksi, mutta tällaiselle kaltaiselleni emännälle se ei olekaan niin helppoa. Toisekseen lumikasat ovat jo sen verran sulaneita, etteivät kannattele elopainoani. Pysyttelin siis visusti omalla tontillamme.

Jonkin ajan kuluttua huomasin, että yhden lumivallin kautta oli tehty polku vesitornille. Ei muuta kuin kipuamaan. Helppoa, kunnes toinen jalkani upposi lumihankeen. Lyhytvartiset Icebugit jaloissani toinen nilkkani oli oitis lumesta märkä. Ei se kuitenkaan haitannut menoa. Meillä oli selvä määränpää. Vesitornille. Siellä oli lumi jo sulanut ja nurmikko näkyi.

Lämmittävän auringonpaisteen valokeilassa kierismme vesitornia ympäri kolmisen kertaa. Kissasta näki, että tämä on elämää. Itsekin nautin valonsäteistä ja hymyilin. Sitten näin sen. Hämähäkin! Siinä se pieni niveljalkainen vilisti pitkin vesitornin seinää. Nyt se on ainakin selvää. Kesä on tulossa!

Talven ja kevään raja

PS. Olen näköjään hyvä keksimään kaikkea muuta aktiviteettia, kun pitäisi tehdä kouluhommia, etenkin kirjoittaa englannin esseetä.

Lääkärin määräyksestä

Iski sitten kolmannen tai neljännen kerran vajaan kolmen kuukauden sisällä flunssa. Kuinka ihmispolo voikaan luhistua moisen flunssapöpön kourissa. Olo oli tosi kurja, joten keskiviikkoaamuna päätin mennä lääkäriin.

Lääkäri tutki, kuunteli keuhkoja ja totesi, että pahasti rohisee. Joo, niin rohisee, olinhan sen itsekin jo kuullut. Kolmen päivän antibioottikuuri ja loppuviikko sairaslomaa. Mummon neuvo pysyttäytyä sängyssä ei kuulemma ole hyvä, koska limat eivät pääse liikkeelle, jos vaan makaa. Mustamarjamehua sen sijaan suositeltiin edelleen juotavaksi sekä pieniä, lyhyitä korttelilenkkejä tehtäväksi.

Olen totellut lääkärin määräyksiä osittain. Lääkkeitä olen popsinut kiltisti, mutta mehupulloa en ole vielä avannut. Päikkäreitä olen ottanut makuuasennossa kiellosta huolimatta. Olen myös ulkoillut hieman päivittäin. Nenäkannua aloin käyttää ilman ohjetta, koska ajattelin, että se saattaisi puhdistaa poskionteloita lääkkeitä nopeammin. Olo on kohentunut päivä päivältä ja enhän minä oikeastaan sairas ole ollutkaan verrattuna mieheen, joka täällä asuu.

Tänään päätin taas noudattaa lääkärin määräystä ja lähteä ulkoilemaan. Puin lämpöiset vaatteet päälleni ja otin kevättä janoavan kissan mukaani. Voi sitä riemua, minkä tällainen kevättä ounasteleva talvipäivä kissassa aiheuttaa. Hieman piti merkkailla parkkipaikan tallaantunutta lunta leuan hajurauhasilla. Tietääpähän nyt naapurin kollit, ettei tälle tontille ole asiaa.

Jännittävintä kuitenkin oli se, että varis oli päättänyt tulla aterioimaan parkkipaikallemme. Siinäpä olisi kunnon saalis kissalle, joka on kärsinyt pitkästä, kylmästä ja tylsästä talvesta. Itse ajattelin, että saalis olisi oiva, koska varispopulaatio pienenisi yhdellä. Pienillä askelilla kohti suurempia tavoitteita. Ei siis muuta kuin varista vaanimaan.

Saalistustaktiikamme oli seuraava. Seurasin kissaa, joka pystyi hienosti maastoutumaan turkkinsa valkoisen värin vuoksi. Itselläni oli maastoutumisen kanssa huomattavia ongelmia, mutta yritin pysyä näkymättömänä. Jos oikein jotain toivoo, niin sehän toteutuu. Hivuttauduimme pikkuhiljaa lähemmäs einehtivää varista. Lintu oli kuin ei olisi huomannutkaan meitä. Enää pari metriä ja saalis olisi kissan. Ei, ei se mennyt niin, varis pyrähti lopulta lentoon, kun huomasi, että hajurako oli liian pieni. Kissa jäi ilman saalista, eikä variskanta laskenut. Nyt hieman pohdituttaa, olisinko saanut pienellä korttelikävelyllä osallistua moiseen metsästysjahtiin. Täytyy kysyä seuraavalla kerralla tohtorin mielipidettä asiasta.

Saalis

Saalistaja

Pähkähullua shoppailua

Syksy on tuonut työ- ja muita kiireitä ja bloggaus on jäänyt vähemmälle huomiolle, mutta nyt täytyy taas naputella muutama rivi ja pelkkää asiaa.

Menin viime lauantaina paikalliseen S-markettiin ostamaan pattereita. Ihmetellessäni, miksi patterihylly on lähes tyhjä, huomasin kyltin, jossa mainittiin, että kaikki kynttilät ovat 30% alennuksessa tulevan remontin takia. Ilmeisesti myös pattereita oli myyty alennuksella, koska kaupaksi olivat menneet. Kiertelin hieman kauppaa ja huomasin muitakin vastaavia lappuja. En kuitenkaan sortunut ostamaan mitään halvennustavaraa.

Kotona kerroin miehelle, joka täällä asuu, että S-marketissa on tulevan remontin takia kaikki kahvit, teet ja suodatinpaperit 30% alennuksella. Hän meni heti seuraavana päivänä ko. kauppaan ostamaan pari pakettia halvennuskahvia. Sitä seuraavana päivänä hän osti jälleen pari pakettia kahvia ja suodatinpusseja. Halvalla kun saa.

Eilen mies soitti minulle töihin ja kertoi, että S-marketin ulkopuolella on blakaatti, jossa sanotaan, että osa tavaroista 30-70% alennuksella. Mies ei kuitenkaan kaupassa ollut nähnyt yhtä ainutta alennustuotetta, jota näin jälkikäteen kovasti ihmettelen. Sanoin käyväni ko. liikkeessä, koska kuitenkin olin menossa Lindexille sukkahousuja ostamaan ja S-market on mukavasti siinä vieressä.

Päästyäni S-markettiin siellä kävi pieni kuhina. Heti portista sisään astuttuani näin lapun, jossa kerrottiin, että kaikki kahvit, teet ja suodatinpaperit ovat 50% alennuksessa. Siis kahvihyllylle, vaikken kahvia juokaan, mutta tiedän, että se maksaa nykypäivänä sen verran paljon, että kannattaa ostaa, jos halvalla saa. Kahvi- ja teehyllyt ammottivat tyhjyyttään. Kulta Katriinaa (suodatinjauhatus) oli kymmmenkunta pakettia jäljellä. Otin yhden koriini, koska meillähän oli jo entuudestaan kahvia vaikka kuinka monta pakettia kotona. Vein myös kaupan viimeiset haudutettavat teet ja yhden teepussipaketin. Halvalla kun saa.

Tämän jälkeen kiertelin kauppaa ja huomasin, että siellä missä kävi kuhina, oli halvennushylly. Jotenkin kummasti nämä hyllyt olivat jo lähes tyhjiä, mutta sain silti muotovaahtoa ja hiuskiinnettä koriini. Keräsin koriin myös normaalihintaisia tuotteita ja suuntasin kassajonoon.

Jonossa huomasin, että yhdellä nuorella miehellä oli kori täynnä jäätelöä. Selvä merkki siitä, että jäätelön täytyy olla myös alennuksessa. Jätin paikkani jonossa ja hakeuduin jäätelötiskin äärelle. Hyllyt olivat lähes tyhjiä, mutta sain napattua koriini kaksi Ingmanin Creamy-jäätelöpakkausta. En edes yleensä osta tähän aikaan vuodesta jäätelöä, koska jäätelö on kesäherkkua, mutta ostettavahan se on, koska halvalla saa.

Lopulta pääsin kassalle asti. Ostokseni tekivät tasan 40,- euroa ja tästä alennukset pois, niin loppulasku oli reilut 25,- euroa. Nyt voisin sanoa säästäneeni.

Mies, joka täällä asuu, oli myös vielä tänään asioinut S-marketissa. Oli ostanut lisää jäätelöä ja pakasteseitiä. Jälkimmäistä kissalle, ensimmäistä varmaan minulle. Jäätelöä sai halvalla, mutta pakasteseiti ei ollutkaan tarjouksessa. Ei saanut siis halvalla.

Nyt on kaappi täynnä kahvia ja teetä. Pakastin pursuaa jäätelöä. Kivaa tällainen säästäminen, vaikka hieman huvittaakin oma, ja muitten sekoaminen kaupassa tällaisten alennusten äärellä.

Estejuoksua

Kissan ulkoiluttaminen vaatii pitkää pinnaa ja valmiutta mennä läpi tiheimmänkin ryteikön. Olimme jälleen kerran valkoisen, karvaisen ystäväni kanssa tällaisella, jonkun mielestä pitkäveteisellä, iltaulkoilulla. Ulkoilu rajoittui lähinnä pihlajan alla olevalla kivellä istumiseen tai puussa kiipeilyyn. Kissa kiipesi, en minä. Välillä hieman siirryimme enemmän puitten lomaan, koska sade yllätti meidät.

Ehdin miettiä syntyjä syviä kissan keskittyessä luonnon tarkkailuun. Kummastelin mm. sitä, miksi työpaikoilla kaiken maailman keräykset jäävät aina naisten huoleksi. Menin maanantaina töihin lomani jälkeen ja kuulin kollegani irtisanoneen itsensä. Kertoi keskiviikkona olevan viimeisen työpäivän. Hienoa. Onnea hänelle. Mahtavaa, kun joku jaksaa yrittää kehittää itseään vaativimmilla töillä. Puolen päivän jälkeen kysyin toiselta miespuoliselta kollegalta, pitäisikö meidän kenties muistaa herraa nro 1. jotenkin, koska hän meidät jättää. Kollega nro 2. sanoi, että olisihan se hyvä, mutta hän ei ole oikein ehtinyt tehdä mitään keräystä. Haloo, herra oli tiennyt tästä jo kaksi viikkoa! Keräys jäi tietenkin minun harteilleni. Hommaa ensin kortti maanantaina töitten jälkeen. Tiistaina kierrät kaikki mahdolliset työpisteet ja kinuat allekirjoituksia korttiin sekä avustusta lahjaa varten. Onneksi kollega on pidetty ja rahaa lohkesi suhteellisen helposti, vaikka yli puolet henkilökunnasta onkin vielä lomalaitumilla. Lisäksi mietit pääsi puhki, mitä ostaisitte (lue: allekirjoittanut ostaisi) hiljaiselle, uutteralle miehelle läksiäislahjaksi. Viskipullo olisi helppo ratkaisu, mutta mies ei juuri käytä alkoholia. Tiistaina työpäivän jälkeen kipität sellaiseen ketjuliikkeeseen, jonka lahjakortti kelpaa missä päin Suomea tahansa. Toivottavasti herra myös harrastaa urheilua, eikä ole vain kehunut itseään.

Takaisin kissan ulkoiluttamiseen. Huomasin maassa omituisen näköisen kiven. Aivan kuin keihään kärki. Otin kiven maasta ja pyörittelin sitä. En tiedä, onko minulla vilkas mielikuvitus, mutta kivi vaikutti siltä, että sitä olisi työstetty keihään tai jonkin muun aseen kärjeksi. Wau! Seisoinko minä arkeologisesti arvokkaalla maalla?

Kissa istui edelleen kivellä ja minä ihmettelin kiveä. Sitten rasahti. Suustani pääsi kiljaisu, koska säikähdin ja samassa huomasin, että olimme saaneet seuraa. Jänis oli tulossa meitä kohti. Välimatkaa minuun oli vajaa kaksi metriä. Jänis huomasi meidät ja teki 90 asteen käännöksen. Ryntäsi ryteikön poikki asuintalomme leikkipaikalle. Seuraavaksi reagoi kissa, joka ryntäsi jäniksen perään. Kolmantena pingoin minä ruskeissa Hai-saappaissani. Olimme Wolmari Iso-Hollon harjoittelumailla ja siellähän on tietysti esteitä. Jänis ylitti tai alitti leikkipaikan vierustalla olevan aidan hienosti. Kissa alitti aidan ja minä viimeisimpänä hyppäsin aidan yli. Aita oli noin 50-60 cm korkea, joten ei saavutus sinänsä, mutta hyvää harjoittelua mahdollista estejuoksua varten.

Jänis tietenkin ehti loppujen lopuksi hypähdellä pakoon. Minun täytyy myöntää, että sen verran rasahdusta säikähdin, että sydämeni hakkasi rinnassani epätavallisen kovaa jonkin aikaa. Tuli hieman primitiivinen olo.

Huomasin estejuoksun jälkeen, että kivi oli edelleen kädessäni. Mahdollista viestijuoksija-ainesta kenties?

Laiteongelmia

Olin aikeissa katsoa DVD:ltä Harry Potter ja kuoleman varjelukset osa 1, jotta tietäisin missä mennään, kun menen katsomaan osaa 2 elokuvateatteriin. Taloudessamme katsellaan elokuvia dvd:ltä tosi harvoin ja aina se on yhtä ongelmallista. Yleensä tapahtumasta seuraa perheriita.

Ajoitin katselmukseni niin, että mies, joka täällä asuu, ei olisi kotona. Leffa kotiteatterilaitteeseen ja televisio auki. Ei näy leffaa, ääni vaan kuuluu. Sen sijaan MTV3:n ruudussa pyörii bikiniasuinen tyttö.

Käsissäni on kaksi kaukosäädintä. Painelen kaikkia nappuloita, joissa viitataan dvd:hen tai disciin tai kanaviin. Lisäksi painelen muutamia muitakin nappuloita varmuuden vuoksi. En tiennytkään, että taloudessamme näkyy niinkin monta kanavaa kuin kanavaluettelon mukaan näkyisi. Kuka niitä kaikkia kanavia ehtii katsoa? Meidän taloudessamme katsotaan pääasiassa uusintoja ykköseltä, kakkoselta, kolmoselta ja neloselta.

Kaivan kotiteatterin ja television ohjekirjat esiin ja alan lukea. Epätoivoista. Tekstin pitäisi olla suomea, mutten oikein ymmärrä lukemastani mitään. Pitäisi olla dvd-kanava, mutta mistä sitä tietää mikä se sellainen kanava on. Onkohan minulla kenties toisen television ohjekirja käsissäni? Sitäkään ei voi tietää, koska en jaksa käydä tarkastamassa, minkä merkkinen televisio meillä on makuuhuoneessamme. Lähes tunnin tuskailun jälkeen, päätän jättää leikin sikseen.

Mies, joka täällä asuu, tulee kotiin. Kerron hänelle sivulauseessa, ettei leffaa voinut katsoa. Syntyy kiivas väittely.
-Miksei muka?
-Siksi, ettei näy niin ei näy.
-Sehän pitäisi näkyä heti, kun vaan laittaa levyn laitteeseen ja television auki.
-Ei vaan näy.
-Anna kun minä näytän.
-Näytä sitten. Ei toimi niin ei toimi. Ja mikä se dvd-kanava on?
-Mikä kanava? Ei siihen mitään erikoiskanavaa tarvita. Se leffa näkyy, kun laittaa levyn koneeseen.

Tätä olisi voinut jatkua loputtomiin, mutta päätin vaieta ja katsoa, kuinka herra saa elokuvan näkyviin. Riemuvoitto! Ei näkynyt elokuva edelleenkään. Mies toisteli samoja temppuja kaukosäätimillä, joita olin jo itse kokeillut. Lopuksi otin Harry Potterin kainalooni ja siirryin tietokoneen ääreen. Voihan sen elokuvan tietokoneellakin katsoa, vaikka onkin rasittavampaa silmille kuin televisioruudun tuijottaminen. Mies jäi testaamaan laitteita muilla dvd-elokuvilla.

Tunnin verran taisteltuaan mies hihkaisi. Nyt näkyy ja arvaa missä oli vika? Kysyin tietysti, missä. Scart-johto oli television ja kotiteatterin väliltä irti. Ei siis ihme, ettei näkynyt. Ihmettelin, miten se johto irti voi olla. Tietysti se voi olla, kissa on leikkinyt television takana ja irrottanut johdon! Johan oli paksua! Syyttää pientä ja viatonta eläintä scart-johdon irrottamisesta.

Minäkö muka syyllinen?

Öisiä ääniä

Olen usein miettinyt, miksi öiseen aikaan kaikki äänet kuulostavat huomattavasti kovemmilta kuin päiväsaikaan. Herääkö meissä ihmisissä yöaikaan alkukantaiset selviytymistavat esiin ja terästämme kuuloamme kaiken pahan varalle?

Kesäloman aikana muuttuu unirytmi ja tulee valvottua huomattavasi myöhempään kuin normaalisti, jolloin Nukkumatti heittää unihiekkaa jo puoli yhdeltätoista illalla. Yksi lomailta vaihtui yöksi, eikä Nukkumattia kuulunut. Minua alkoi häiritä kaikki öiset äänet.

Ensimmäinen häirintä tuli jostain ötökästä. Kuulin korvani juuressa siipien lepatusta. Mitä ihmettä, onko parvekkeen raolleen jätetystä oviaukosta lentänyt perhonen makuuhuoneeseemme. Yöpöydän lamppuun valo ja silmälasit päähän. Missä se ötökkä on? Tapan sen! Ei näy ötökkää. Kääntelen päätäni ja yritän terästää katsettani. Äh, ötökkä on lentänyt makuuhuoneemme kattoon. Totean sen verkkosiipiseksi, vihreäksi lentäjäksi. Seuraavana päivänä netin ihmeellisestä maailmasta selvitin itselleni, että kyseessä on harsokorento. Valot kiinni ja pää takaisin tyynyyn. Menee muutama minuutti ja taas siipien lepatus kuuluu korvani juuresta. Valot päälle. Missä se on? Haa, ötökkä eli harsokorento on laskeutunut yöpöytäni voidepullokokoelmani kimppuun. Nenäliina käteen ja tappo yhdellä iskulla. Pääsinpäs siitäkin ötökästä.

Yritän edelleen etsiä Nukkumattia. Ei näy eikä kuulu. Muuta kyllä kuuluu. Seuraavana kadulta alkaa kuulua kovaäänistä laulua Aikuisesta Naisesta. Lauluäänien perusteella epäilen kyseessä olevan 5-6 hengen joukon nuoria aikuisia, jotka jostain kumman syystä, ovat sinä yönä päättäneet tulla kuorestaan ja aloittaa Aikuisen Naisen elämän. Joukossa on sekä nais- että miespuolisia henkilöitä. Etenkin miespuolisten henkilöiden avautuminen Aikuisen Naisen elämästä saa minut mietteliääksi. Onneksi joukko etenee humalatilaansa nähden suhteellisen ripeästi ja kohta on taas hiljaista.

Hiljaista, niin minä kuvittelin. En vain tiennyt, että Nesterallin yksi erikoiskoe oli siirretty Keravan Kalevankadulle. Sarjojakin tuntui olevan useita. Mopoille, moottoripyörille sekä henkilöautoille omansa. Pääasia tuntui kuitenkin olevan, mitä kovempaa ajat sitä parempi. Niinhän se rallissa usein menee. Välillä vaan ihmettelin, kuinka ajoneuvot oli päästetty yhtäaikaa liikenteeseen vai oliko moottoripyörillä kenties oma kilpailunsa menossa rata-ajojen ominaisuudessa. En päässyt tästä selvyyteen, eikä paikallislehdessä ole julistettu minkään valtakunnan urheilutuloksia näistä kisoista.

Tulisiko Nukkumatti vihdoin ja viimein? Toiveikkaana odotan. Vielä mitä. Nukkumatti taisi unohtaa minut, koska linja-auto pysähtyy talomme kohdalle ja joku nousee autoon tai autosta pois. Epäilen, että Nukkumatti lähti lätkimään bussikyydillä. Sitäkin kyllä ihmettelen, miksi linja-auto kulkee keskellä yötä. Eihän ne kulje päivälläkään.

Koska Nukkumattia ei näy eikä kuulu, olen jo aikeissa luovuttaa. Sinnikkäästi kuitenkin kääntyilen sängyssäni ja nyt olen varma, että nukahdan. Samassa parisängyn toiselta puolelta alkaa kuulua kovaääninen kuorsaus. Tämäkin vielä. Mies joka täällä asuu, päätti avata sanaisen arkkunsa yöllä, pitäen sellaista meteliä, ettei siinä nukkuisi kukaan. Ei auta kylkeen tökkiminen, ei mikään. Hetkiseksi mies antaa toivoa. Kuorsaus loppuu ja odotan autuaasti unta tulevaksi. Taisi kuitenkin olla kiusantekoa miehen puolelta, koska kohta kovaääninen kuorsaus taas jatkuu.

Tuntuu, että olen valvonut koko yön. Aamuyön tunteina saan jostain unihiekkaa silmiini ja nukahdan. Nukkuminen jää kuitenkin lyheksi, koska pian nukahtamiseni jälkeen sänkyni vierestä kuuluu kovaääninen ja vaativa nau. Yritän olla nukkuvinani, niin kissa kävelee takajaloillaan sänkyni vierustaa ja kynsii etutassuillaan patjaani. Raps, raps, raps, nau. Kyynärpäästäni puraistaan ja naukuminen vaihtuu maukumiseksi. Kissa hypää sänkyyni ja tulee pääni yläpuolelle loikatakseen saman tien kasvojeni yli pois. Tassut ja mahakarvat vain viistävät kasvojani. Kiusa se on pienikin kiusa. Onneksi olen kesälomalla ja voin yrittää nukkua päiväunet.

PS. Toisille Nukkumatti on suopeampi kuin toisille.