Anja Portin: Radio Popov

 

Luen aivan liian harvoin lasten- ja nuortenkirjoja. Tuli kuitenkin sellainen tunne, että haluan lukea Anja Portinin kirjan Radio Popov (S&S, 2020), joka voitti Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Sen verran paljon olin lukenut ja kuullut kirjasta loistavia kommentteja, etten vain voinut jättää kirjaa huomiotta. Kirjaan tarttuminen ei aiheuttanut pettymystä. Päinvastoin. Kyseessä on upea teos. 

Yhdeksänvuotias Alfred elää isänsä kanssa. Oikeasti hän ei elä isänsä kanssa, koska isä on jatkuvasti matkoilla, ja jos isä on kotona fyysisesti, niin hän yhtä kaukana kuin silloin, kun on matkoilla. Äitiään Alfred ei ole nähnyt. Äiti on hävinnyt jonnekin Alfredin syntymän jälkeen. Alfred on yksinäinen poika. Hänen yönsä menevät huokaillen ja valvoen. Eräänä yönä tapahtuu kummia. Lehdenjakaja työntää postiluukusta sanomalehden, jota ei todellakaan ole tilattu Alfredin osoitteeseen. Lehden väliin on piilotettu omena, villasukat ja voileipä. Mitä tämä tarkoittaa? Seuraavana yönä Alfred päättää selvittää asian ja joutuukin elämänsä seikkailuun. 

Alfred tutustuu Amandaan, joka on herkkäkorvainen. Amanda haluaa auttaa kaikkia yksinäisiä lapsia, jotka kuuluvat hänen lehdenjakoalueelleen. Hän asuu ihastuttavassa puutalossa, joka on omenapuiden ympäröimä. Alfred muuttaa Amandan luokse, koska Amandan luona hän tuntee olevansa turvassa. Hän saa ruokaa ja hänestä huolehditaan. Aivan erityistä tulee olemaan kuitenkin siinä vaiheessa, kun Amandan luota löytyy salaperäinen radiolähetin. Mitä kaikkea sillä voi tehdäkään? 

Anja Portin vie tarinaa viehättävästi eteenpäin. Kirjan tarina on osittain jännittävä, mutta ei missään tapauksessa liian jännittävä. Juuri sopivasti jännitettä, jotta voi miettiä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Pidän myös siitä, kuinka Portin maalailee kirjan maisemia. Amandan huvila puutarhoineen on juuri sellainen paikka, johon olisi ihana päästä tutustumaan, ja miksei vaikka asumaan. Kirjan teksti on elävää ja tarina etenee loogisesti, mikä on tietenkin tärkeää, kun mietitään lapsilukijoita. 

Kirjan tarinassa otetaan kantaa tärkeään yhteiskunnalliseen kysymykseen. Unohdetut lapset. Lapset, jotka ovat yksinäisiä ja ehkä peloissaankin. Lapset, jotka tarvitsevat aikuisen ihmisen turvaa ja jonkun, joka huolehtii ja välittää heistä. Kirja antaa muistutuksen myös siitä, kuinka erilaisia lasten taustat ovat. Kaikkien unohdettujen lasten taustat eivät ole samanlaisia. Perheessä voi olla päihderiippuvuutta. Voi olla vanhempia, joilla työ menee kaiken muun edelle. Vanhemmat saattavat keskittyä vain omaan hyvinvointiinsa unohtaen lapsen tarpeet. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. 

Kirjasta löytyy jonkin verran hurmaavaan pikkutarkkaa mustavalkoista kuvitusta. Kuvitus toimii hyvin tarinan rinnalla vahvistaen tarinan kulkua entisestään. Kuvituksen takana on Miila Westin. 

Vaikka Radio Popov on suunnattu lapsille ja nuorille, toimii se vallan hyvin keski-ikäiselle naisellekin, jonka illat ovat nykyään hyvinkin yksinäisiä. Oikeasti kirja sopii kaikenikäisille, jotka hakevat jotain lohtua elämäänsä. Kirjassa on myös jotain hyvin lumoavaa. Sellaista, jota löytyy vanhoista kunnon lasten-ja nuortenkirjoista.

 

Anja Portin: Muistokirjoitus

Halusin valita kissaulkoiluille pienen kirjan, koska sellaista on kätevämpi lukea ulkona kuin paksua kirjaa. Lukemattomien pinoista löysin Anja Portinin Muistokirjoituksen (S&S, 2019), jonka sain viime syksynä Helsingin kirjamessuilta bloggaajatilaisuudesta. Kiitos kustantajalle. Kirjan kansi on talvinen, mutta en antanut sen häiritä lukemista. 

Julian äiti Anna-Liisa on tunnettu ääninäyttelijä, joka on joutunut sairaalaan keuhkokuumeen vuoksi. Anna-Liisa on alkanut luovuttaa otettaan elämästä ja antaakin Julialle melkoisen tehtävän. Julian pitää kirjoittaa äidistä muistokirjoitus, jonka äiti tietysti haluaa itse lukea ja arvioida. Tehtävä tuntuu mahdottomalta. Samalla se avaa portit lapsuuden muistoihin ja vaikeisiin asioihin. Muistokirjoitus vie Julian kaikki ajatukset. Hän lähestulkoon unohtaa poikansa Aaron olemassaolon. Aaron, joka on pieni ekaluokkalainen poika. Poika, joka haluaa matkustaa Chicagoon. Poika, jonka mielestä kaikki avaruuteen liittyvä on mielenkiintoista. 

Pidän tavasta, jolla Anja Portin vie tarinaa eteenpäin. Hiljaisesti ja vähäeleisesti, vaikka Julian elämässä on menossa vaikeita hetkiä. Kirjan loppupuolella on tapahtumasarja, joka on melkoinen, mutta siinäkin edetään rauhallisesti. Lukijaa ei kuitenkaan jymäytetä verkkaisella menolla, vaan jännitys on käsinkosketeltavaa. 

Kirjan henkilömäärä on pieni, joka on varmasti selkeyttänyt kirjan rakennetta. Lukijan ei tarvitse miettiä, mikä merkitys jollakin henkilöllä tarinassa on, jos henkilöllä ei oikeasti ole merkitystä tarinan kannalta. Pidän tällaisesta tekstistä, joka huokuu yksinkertaisuutta ja puhtautta, vaikka tarina ei missään tapauksessa ole yksinkertainen. Portin ei aliarvioi lukijaansa, vaan kirjoittaa älykkäästi ja kauniilla tavalla. 

Kirjan yhtenä isona teemana on äidin ja tyttären suhde. Voimakastahtoinen äiti saattaa ikään kuin musertaa lapsensa oman tahdon. Tämä tulee hyvin esiin siinä, kuinka Anna-Liisa vaatii Julialta muistokirjoituksen kirjoittamista. Entä kun Julian koko elämä on ollut eräänlaista salaisuuksien verkossa olemista? Mitä tapahtuu, kun hän saa selville jotain sellaista, jota äiti ei ole hänelle koskaan aikaisemmin kertonut? Vaikka Julia on tehnyt elämässään omat päätöksensä, on hän siitä huolimatta edelleen äitinsä tytär. Toista ei olisi ilman toista. 

Muistokirjoituksen toinen teema on yksinhuoltajuus. Yksihuoltajuus, joka on nykyään hyvin yleistä, mutta millaista se on, kun se kertautuu sukupolvelta toiselle. Tosin Julia ei ollut aivan yksin Aaron kanssa, joten voiko edes puhua varsinaisesta yksinhuoltajuudesta? Yhteishuoltajuus lienee ehkä parempi sana tähän. Aaro viettää viikonloput isänsä Lassen kanssa. Joka tapauksessa Anna-Liisa jätti Julian yksin kotiin useiksi tunneiksi, jos hänellä oli esimerkiksi töitä tai iltamenoja. Lapsuudessa Julia oli kuuliainen ja teki annetut tehtävät ja pysytteli ikään kuin taustalla. Aarossa näkee samaa. Aaro ei häiritse äitiään, kun näkee, että äiti on keskittynyt johonkin asiaan. Aaro sulautuu omaan maailmaansa ja jää taustalle, kun Julia painii omien ongelmiensa kanssa. Tarinassa on myös järkyttävä loppukohtaus, jossa Julian äitiyden voisi laittaa suurennuslasin alle. 

Helsingin kirjamessuilla Anja Portin kertoi, että kirjassa ei ole omaelämäkerrallisuutta, mutta siitä löytyy viitteitä omaan elämään. Kustannustoimittajan roolia Portin pitää tärkeänä, koska saatua apua ja tukea on hyvin monenlaista. Hän saa esimerkiksi ideoita ja rohkaisua kokeilla eri asioita. Kirjan tarina ei tietenkään ole valmistunut kertaheitolla, vaan tarinasta on olemassa eri versioita. Valmiista teoksesta löytyy kuitenkin rippeitä siitä, mitä on aluksi miettinyt. 

Anja Portinin Muistokirjoitus on kirja kaikille, jotka nauttivat sujuvan tekstin lukemisesta sekä siitä, että tarinan jännite pysyy yllä loppuun saakka.