Eve Hietamies: Tarhapäivä

Lukupiirissä luetusta Eve Hietamiehen Yösyötöstä innostuneena kävin lainaamassa Eve Hietamiehen Tarhapäivän. Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran Otavan kustantamana vuonna 2012. Itse luin Seven-pokkarin vuodelta 2013. Paikallisten kirjastojen hyllyistä kirjaa löytyy hyvin, vaikka moni teos onkin kierrossa.

Tarhapäivä jatkaa Yösyötöstä tutun Antin ja Paavon elämän seuraamista. Paavo on viisivuotias pojanviikari, jonka elämään kuuluvat tarhapäivien lisäksi jatkuva asioiden kyseenalaistaminen ja seuraavan kesän krokotiilinmetsästysretken suunnittelu. Pojalla on pojan leikit, mutta mitä tapahtuu, kun Antin ja Paavon elämä mullistuu kertaheitolla. Isä ja poika saavat kanssaan asumaan viisivuotiaan Tertun, jonka elämään puolestaan kuuluvat kaikki punaisen sävyt, sydämet, pallot, miljoona pehmolelua, kimalletta ja timantteja. Jos Paavoa ei niinkään ihmetytä Tertun tyttömäisyys, on Antti enemmän kuin pulassa. Mitä eroa on sukkahousuilla ja legginseillä ja milloin ne puetaan?

Tarhapäivä on hykerryttävän hauska, vaikka tarinassa on myös paljon surullisia ja ikäviä asioita. Eve Hietamies on tässäkin kirjassaan osannut eläytyä yksinhuoltajaisän rooliin hyvin uskottavasti. Kirja on helppo- ja nopealukuinen, vaikka sivuja on pitkälti yli neljäsataa. Kirjan tarina etenee loogisesti, eikä lukijan tarvitse kauheasti pohtia, kuinka mikäkin asia menikään. Vaikka Tarhapäivässä seikkailee samoja henkilöitä kuin Yösyötössä, on Hietamies edelleen osannut pitää henkilöhahmot hyvin luontevina ja uskottavina. Usein käy niin, että useampiosaisten kirjasarjojen ensimmäinen osa on loistava, mutta jatko-osista huokuu väkisin tehdyn maku tai jatko-osat ovat yksinkertaisesti huonompia kuin kirjasarjan ensimmäinen osa. Mielestäni Tarhapäivä ei kalpene yhtään Yösyötön rinnalla. Hietamies on osannut tehdä Tarhapäivästä kokonaisuuden, joka toimii joko itsenäisenä kirjana tai Yösyötön seuraajana.

Tarhapäivässä otetaan edelleen kantaa yksinhuoltajuuteen, ja etenkin yksinhuoltajaisän näkökulmasta. Lisäksi kirjassa käsitellään masennusta, millaista se voi pahimmillaan olla, ja mitä se voi lähipiirille aiheuttaa.

Lukupiirissä keskustelimme Yösyötön yhteydessä siitä, kuinka mahtavaa on, että Yösyötölle oli kirjoitettu jatko-osa. Heitimme huulta jopa Iijoki-sarjamaisesta kirjasarjasta, joka kuvaisi Paavon elämää, mutta ehkä ei kuitenkaan. Mielestäni Antin ja Paavon elämää ei kannata tätä enempää seurata, vaikka miesten matkassa hyvin viihdyinkin.

Tartu Tarhapäivään, jos haluat kepeää ja humoristista luettavaa. Sopii niin äideille kuin iseillekin sekä myös lapsettomille.

Kirja saa pisteitä 4+ (asteikko 1-5).

Eve Hietamies: Yösyöttö

Lukupiirin kirjavalinta marraskuiseen iltaan oli Eve Hietamiehen Yösyöttö (Otava, 2010). Itse luin kirjan pokkariversion vuodelta 2015. Mielenkiintoinen kirjavalinta ainakin itselleni, koska en muistaakseni aiemmin ole tutustunut Eve Hietamiehen tuotantoon. Paikallisista kirjastoista kirjan sai helposti lainattua. Luultavasti sen takia, että kirjan ilmestymisestä on jo jonkin verran aikaa ja pokkariversioitakin on ehditty julkaista.

Yösyöttö alkaa siitä, kun Antille ja Pialle syntyy esikoispoika, ja äiti hyppää Naistenklinikalta päästyään taksin kyytiin ja jättää isän ja pojan kahdestaan. Äiti palaa kuitenkin melko pian takaisin kotiin, seotakseen lopulta täysin. Antti jää pienen vauvan kanssa kahdestaan. On järjestettävä työasiat siihen malliin, että mies voi jäädä lapsen kanssa kotiin. Antin ja vauvan elämä tuntuu olevan aluksi pelkkää kaaosta, mutta vähitellen Antti oppii vauvanhoidon taidot. Verkostoituminen tuntuu olevan suuri haaste, mutta ylitettyään itsensä, Antti löytää itsensä ja poikansa leikkipuistosta, keskeltä äitirivistöä. Antti oppii vähitellen tietämään uskomattomia asioita naisista ja äitiydestä. Samalla poika kasvaa ja kehittyy.

Yösyöttö on hauska, kertakaikkisen hauska, vaikka välillä kirpaiseekin Antin kohtalo. Eve Hietamies on osannut kirjoittaa sujuvasanaisen romaanin äitiyden ihanuudesta ja kaikesta siihen liittyvästä kurjuudesta miehen näkökulmasta. Lukupiiriläisten mielestä kirja oli koukuttava ja helppolukuinen. Hietamies on saanut hyvin myös kuvattua miesten ja naisten erilaisen ajattelutavan monissa asioissa. Myös naisten erilainen ajattelutapa on saatu kirjaan mahdutettua. Leikkipuiston naiset ovat jokainen omia persooniansa ja jokaisella heistä on omat kasvatusmetodinsa. Siitä huolimatta naiset ovat valmiita tukemaan toisiaan, jos vastassa on mies. Kirjassa on uskomattoman herkullisia kohtauksia. Lukija voi tuntea itsensä sivustaseuraajaksi, koska kohtaukset on kuvattu niin aidosti, että lukija voi nähdä erilaiset ihmiset ja tapahtumat edessään. Kirjan tarina etenee koko ajan Paavon kasvaessa ja kehittyessä.

Eve Hietamies on Yösyötöllään ottanut kantaa myös naisten synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Rankka aihe, josta aivan liian usein vaietaan. Myös yksinhuoltajaisyys on kannanotto. Vaikka yksinhuoltajaisiä on todella vähän verrattuna yksinhuoltajaäiteihin, on heitä silti, ja varmasti suurin osa heistä on omille lapsilleen juuri se paras vanhempi, joka vain voi olla.

Yösyöttö on saanut jatkoromaanin Eve Hietamiehen Tarhapäivästä, jonka kävin tänään lainaamassa kirjastosta. Mielenkiinnolla tartun jatko-osaan, koska haluan tietää, kuinka Antin ja Paavon elämä jatkuu.

Eve Hietamiehen Yösyöttöä voin suositella henkilöille, jotka kaipaavat nopeaa ja mukavaa luettavaa. Yhden lukupiiriläisen vinkki on myös se, että kirja on oivaa lomalukemista.

Lukupiiri antoi kirjalle tähtiä 4 (asteikko1-5).